Luettuja kirjoja, katsottuja leffoja ja sarjoja

Tag: lukeminen

Kirja #48: Markus Hotakainen, “Onko siellä ketään? – Avaruuden älyä etsimässä.

Minerva: “Onko siellä ketään?”

Kirjassa käydään hienosti läpi paljon asioita elämän synnystä, mitä on (todennäköisesti) tapahtunut ja miten elämä on kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Monia kemiallisia reaktioita on täytynyt tapahtua, mutta molekyylien ja kehittyneempien elämänmuotojen muodostuminen ei välttämättä ole lopulta ollut niin kovin ihmeellinen prosessi ja ehkä jopa väistämätönkin kehityskulku. 

Tykkäsin kovasti Hotakaisen realistisesta tyylistä kirjoittaa. Tämä ei ollut mikään hehkutus siitä että jossain muuallakin on elämää, vaan realistisesti käytiin läpi mahdollisuuksia ja nykyistä tutkimusta elämän etsimiseksi. Onpahan sitä itsekin joskus tullut osallistuttua SETI@home projektiin omalla koneella, vaan eipä sieltä E.T:tä löytynyt. 

Jos sinusta joskus tuntuu siltä ettei töissä saa mitään aikaiseksi, niin mieti hetki SETI (Search for extraterrestrial intelligence) -tutkijaa. Montako kertaa hän on oikeasti löytänyt sen mitä etsii? Kotiin mennessä ei puoliso varmaankaan joka päivä kysy että “Löytyikö mitään?” Ihan toinen asia onkin sitten että menevätkö he koskaan kotiin vai asuvatko he laboratorioissa vakituisesti. Ei silti, voisin minäkin tuota työtä tehdä (vinks, vinks vaan sinne SETIn suuntaan). 

On vähän ongelmallinen juttu harrastaa tätä elämän etsimistä maapallon ulkopuolelta. Jos ajattelee nyt vaikka sitä että olemme puuhastelleet radioaalloilla vasta vähän yli sata vuotta niin se on aika mitätön hetki koko meidän planeetan yli 4 miljardin vuoden aikajanalla. On aika epätoivoista yrittää kuunnella muiden tähtien luota mahdollisesti tulevaa lähetystä jos vaikka heilläkin sattuisi olemaan vain lyhyt ajanjakso historiassa milloin ovat olleet aktiivisia radiotaajuuksilla ja siirtyneet sitten muihin lähetysmuotoihin jotka eivät metelöi ympäröivään avaruuteen. 

Kun oikein miettii sitä miten ihminen on pohdiskellut maan ulkopuolisen elämän mahdollisuutta niin kauhean moni asia ei ole edelleenkään muuttunut. Mekin kehittelemme erilaisia teorioita siitä mitä muualla voisi olla – aivan kuin tehtiin jo monta sataa vuotta sitten. Tekniikka on kehittynyt, paljon uutta asiaa on saatu tieteen saralta, mutta yhtään merkkiä elämästä muualla ei ole vielä tullut eteen. 

Moni asia mihin elämän etsiminen keskittyy, esimerkiksi eksoplaneetan kaasukehän analysointi, perustuu selvästi vieläkin hyvin pitkälle teorioihin ja arvauksiin. Jos etsitään jotain tiettyä kaasua, niin ei ole lainkaan varmaa että se on peräisin jostain elävästä vaan se voi olla jonkun täysin toisen prosessin tuottamaa vaikka se maassa onkin eliöperäistä. Eli vaikka jotain joskus löytyisikin, niin se ei todista vielä yhtään mitään. Turhauttavaa. Teoriat muuttuvat jatkuvasti, joten olemme hyvin kaukana siitä vielä että meillä olisi tieteellisesti vahva pohja etsiä yhtään mitään kaukaisista planeetoista. Tiedän, tämä on vähän pessimistinen näkökulma ja moni on varmaan eri mieltä, mutta ei siitä pääse mihinkään että teoriat ovat vielä kovin häilyviä.  

Elämän etsimistä tekevät projektit, kuten SETI, ovat varmasti aika kovan haasteen edessä aina kun rahoitusta pitäisi hankkia. Tuloksia ei ole juurikaan näyttää ja todennäköisyys että seuraavan(kaan) projektin aikana mitään konkreettista löytyisi on minimaalisen pieni, lähes olematon. Tee siinä sitten powerpointit hakukierrosta varten. Mielikuvitusta ainakin täytyy käyttää. Tutkimus tiedon lisäämiseksi sen sijaan on hyvä asia, sitä on hyvä – ja pitääkin – tehdä jatkuvasti jotta tietoisuus kasvaa. Mutta elämän etsiminen per se on melkein ajanhukkaa. Onneksi harvempi tekee pelkästään sitä, siinä voisi polla seota jossain vaiheessa. 

Seuraava kirja onkin sitten maanpäällisiä asioita ja vähän taloutta hipaiseva. 

Tervehtikää alienia jos satutte näkemään! Voi olla että se on viimeinen asia minkä ehditte tehdä. 

Kirja #47: Donald K. Yeomans, “Lähiasteroidit ja komeetat – Kuinka ne löydetään ennen kuin ne löytävät meidät”

9789525985092k-206x300.jpg

Hyvää luettavaa lähiavaruudesta kiinnostuneille. Ja vähän faktaa katastrofielokuvien katsomista varten 🙂

Tässä kirjassa oli paljon tietoa siitä miten aurinkokunta on muodostunut ja mistä kaikki asteroidit ja komeetat ovat peräisin – siis nykyisen tiedon perusteella, ainahan tulee uutta tietoa joka voi muuttaa tätä. Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tekniikan parantuessa on kyetty löytämään jo suunnaton määrä erikokoisia asteroideja ja komeettoja *) meidän aurinkokunnastamme. Tieto lisää tuskaa, niin myös tässä tapauksessa. Ei tässä nyt varsinaisesti pelkoon ole syytä, mutta mitä vain voi tapahtua jos näiden ylijäämäkimpaleiden ja maan kiertoradat leikkaavat toisensa.

Täysin toimettomiksi emme ole jääneet, esimerkiksi on rakennettu hälytysjärjestelmiä jotka automaattisesti ilmoittavat mahdollisesta törmäyksestä. Ensivaroitukset tulevat yleensä siinä vaiheessa kun osumisen todennäköisyydet ovat hyvin pieniä. Myöhemmin kun rata tarkentuu niin lopulta asteroidien radat ovat tähän saakka kuitenkin menneet kaukaa maan ohi. Mikään ei toki estä keltaista lehdistöä revittelemästä jo ensimmäisistä havainnoista. Mikäänhän ei myy paremmin kuin katastrofit.

Pienempiä kimpaleita tulee ilmakehään viikottain ja ne näkyvät tulipalloina. Tähdenlennot ovat sitten asia erikseen, niitä hiukkasia tulee ilmakehään jatkuvasti. Joskus asteroideista tulee rippeet maahan asti riippuen asteroidin koosta ja koostumuksesta. Suurempia asteroideja on vähemmän ja niiden osuminen maahan on epätodennäköisempää, mutta vastaavasti vahingot ovat näin tapahtuessa myös suurempia. Dinosaurukset eivät varmasti kiitä osumasta joka pyyhkäisi ne lopulta maan päältä. Mutta toisen tappio on aina toisen voitto: Ihminen voi olla siitä osumasta tyytyväinen, meille raivattiin samalla elintilaa maapallon ekosysteemissä.

Ennen loppua (siis kirjan, ei meidän) käydään läpi vielä mitä vaihtoehtoja meillä olisi torjua mahdollinen osuma. Vähän laihalta tuntuvat meidän mahdollisuudet, meille verkkari-ihmisille lienee vaan parasta pistää telkkari päälle ja ottaa popparikulho syliin jos jotain on tapahtumassa. Paljon on toki suunnitelmia tehty ja tekniikan kehittyessä onnistumisen mahdollisuudetkin paranevat, ainakin aavistuksen. Ongelmia on kuitenkin ihan riittämiin, niin teknisiä kuin – yllätys, yllätys – poliittisia.

Tekninen ongelma on selkeä; miten voida muuttaa kaukana avaruudessa lentävän miljoonien tonnien painoisen möhkäleen rataa niin ettei se osuisi meihin. Tämä on selvästi miljoonan dollarin kysymys, todellisuudessa paljon suurempikin. Vaihtoehtoja on monia, vaikkapa gravitaatiohinaaja eli asteroidin rataa pyrittäisiin hiljalleen muuttamaan lentämällä luotain asteroidin viereen ja vetovoiman avulla kiskomalla hiljalleen asteroidi uudelle radalle, asteroidin maalaaminen niin että auringon lämmön aiheuttama pikkuriikkinen muutos radassa saataisiin eri suuruiseksi, ja lopulta tietysti ydinpommi. Mutta mitä ydinpommilla voitaisiin tehdä? Räjäyttää pinnan yläpuolella vai pitäisikö se porata sisään (á la Bruce Willis ja Armageddon). Hajottaisiko pommi asteroidin vain pienemmiksi vai saataisiinko sen rata muutettua? Paljon kysymyksiä eikä mihinkään saada varmaa vastausta ennen kuin ensimmäisen kerran joudutaan asiaan tarttumaan tosissaan.

Toinen ongelma, eli poliittinen, on yhä keskustelun alla. Tähän monimutkaiseen syheröön kuuluvat muun muassa että kuka ottaa vastuun torjuntatilanteessa, kuka maksaa, miten järjestetään tarvittaessa jättimäiset evakuoinnit maasta toiseen jne. Mahdolliset salaliittoteoriat nousevat toki esiin siinä vaiheessa jos asteroidi olisi törmäämässä Yhdysvaltojen maaperälle, rataa yritettäisiin muuttaa niin että se menisi maapallon ohi, mutta siirto epäonnistuisi ja asteroidi putoaisi Moskovaan. Tästä saattaisi joku olla aavistuksen käärmeissään.

Vaikka lähiavaruutta valvotaan aika tarkasti niin kaikkia asteroideja ei kuitenkaan löydetä. Aina on myös mahdollista että törmäävä kappale löydetään vasta vaikkapa muutama viikko ennen törmäystä jolloin on hyvin vähissä keinot mitä tehdä. Mutta ehdottoman hyvä tietää mikä meitä odottaa ja on aina kiva tietää mikä meihin iski. Jälkeenpäin tiedolla ei tosin ole enää kovinkaan paljon käyttöä.

Huolimatta huonosta ennusteesta pahimman tapahtuessa, nukun tulevat yöni sen suhteen hyvin.

*) Komeetan erottaa asteroidista auringon säteilyn irrottama kaasu- ja pölyhäntä eli koma. Rajanveto on vähän häilyvä ja komeetasta voi tulla asteroidi kun kaikki irtoava aines on jo lähtenyt ja vastaavasti asteroidista komeetta kun se rupeaa lähestymään aurinkoa ja koma alkaa muodostua.

PS. Olihan se Armageddon ihan viihdyttävä leffa, mutta Nasalla on ilmeisesti jonkinlainen on-line peli avaruusnörteille tästä rainasta jossa yritetään etsiä niin monta mahdotonta tapahtumaa kuin mahdollista. Tällä hetkellä pikaisen googletuksen perusteella lukema on 168. En siis luottaisi Brucen voimaan tositilanteessa.

Kirja #46: Neil Shubin, “Universumi sisällämme”

9789525985139i.jpg

Tämä oli kevyesti ja kansantajuisesti kirjoitettu kirja siitä miten maapallo on vuosimiljoonien varrella kehittynyt ja miten tutkijat ovat selvittäneet maankuoren ja eliöstön kehittymistä ja tuhoutumisia matkan varrella. Vaikka ote on kevyt niin asia on kuitenkin painavaa.

Itselle tässä oli paljon mielenkiintoisia asioita jotka ovat periaatteessa tuttuja, mutta yksityiskohdat asioiden etenemisestä ovat olleet hämärän peitossa. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon miten mannerlaatat löydettiin, miten niiden liikkuminen toisiinsa nähden lopulta todistettiin ja mitä kaikkea mannerten liike on tehnyt merivirroille ja ilmastolle. Etelämannerkin menetti eliöstön ja kasviston kun lämmin merivirta päiväntasaajalta tyrehtyi ja ilmasto muuttui kylmäksi. Yllätyksenä tuli ehkä myös se miten myöhäisessä vaiheessa, siis vasta viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana näistä on tullut tieteellisesti hyväksyttyjä tosiasioita.

Pienenä sivujuonteena kirjassa sivuttiin tutkijoiden teorioiden vähättelyä. Edistykselliset tutkijat ovat kohdanneet aina melkoista vastustusta kun he ovat esittäneet jotain valtavirrasta poikkeavaa teoriaa joka voisi paremmin selittää tapahtuneita. Näin on tapahtunut aina ennen ja tapahtuu varmaan yhä edelleen. Kyllä, omankin väikkärin ratkaisu on varmasti paljon edistyksellisempi kuin mikään nykyinen tekniikka liikenteen välittämiseksi Internetissä, mutta eihän sitä kukaan ota kuuleviin korviinsa. Pitäkää tunkkinne, nähkää sitten muutaman kymmenen vuoden kuluttua kuinka se tulee olemaan mullistava järjestelmä. Pystyttäkää minulle patsas Kukkaromäen kääntöpaikalle ja tehkää siitä pyhiinvaelluskohde.

Tämä kirja on suositeltavaa lukemista vähänkin maan historiasta kiinnostuneille joilla on esim. paleontologian opinnot jääneet vähän vaiheeseen ja konkreettisin asiaan liittyvä toimenpide on ollut kuolleen sammakon törkkiminen tikulla ojan pientareella. Fossiilien etsintä ei ole ihan helppoa, ei voi vain mennä päiväreissulle paikalle ja poimia näytteitä koriin kuin sieniä. Paljon matkustamista, turhia matkoja, etsimistä, ulkona yöpymistä ja joskus on saattanut jotain jopa löytääkin. Kuukausien ja vuosien työtä. Toki ihan peruskartan perusteella voi tehdä jo hahmotelmia minne kannattaa mennä etsimään joten täysin hakuammuntaa ei homma kuitenkaan ole. Epäilemättä mielenkiintoista mutta joskus varmaan hyvinkin turhauttavaa.

Sekin nyt selvisi että kasvihuoneilmiö on tietysti ruotsalaisen keksimä – kuinkas muutenkaan; Arrhenius hoksasi tämän mahdollisuuden jo katsoessaan ensimmäisiä teollistuvan maailman savupiippuja. Poltamme hiilen savuna ilmaan joka tarkoittaa globaalia lämpenemistä. No, reilut sata vuotta myöhemmin olemme lähinnä vain teoriassa viisaampia, mutta käytännössä mitään parannusta ei tapahdu. Toisaalta, mitä muutakaan voi odottaa kun maailman johdossa istuu denialisteja tupeet enemmän tai vähemmän hurrikaanituulessa hulmuten.

Kirjan lopussa oli vielä pitkä lista lähdemateriaalia josta löytyisi kymmeneksi vuodeksi hyvää luettavaa. Taitaa jäädä minulta tekemättä. Katsotaan.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén