Satunnainen lukija

Varasin tämän kirjan kirjastosta jo kauan sitten, mutta jono oli kirjan julkaisun jälkeen aika massiivinen ja olin jo melkein unohtanut koko varauksen. Yllättäen sain sen vuodenvaihteessa lainaan ja tietysti parin muun varauksen kanssa samaan aikaan (miten näin aina käy). Ennakkoon minua kiinnosti eniten tieteen alan piiloon jääneet naiset. Mutta eihän ne jännät naiset siihen jääneet vaan historia tuntee varsin paljon eri alojen naisia jotka ovat joko vaikuttaneet suoraan tai sitten taustalla. Heitä löytyy merirosvoista aina potentiaalisiksi Nobelisteiksi.

Miesten maailma on sanellut satoja tai tuhansia vuosia käytännössä mitä naiset ovat voineet tehdä ja mitä ei. Tuntuu siltä että ainoastaan rikollisella polulla on naisten ollut mahdollista rakentaa omaa “uraa” kun taas esimerkiksi tieteessä on aina ohjaaja/opettaja ottanut pääasiassa kunnian itselleen. Tai sitten julkaisulupaakaan tutkimuksille ei ole tullut sukupuolen takia. Yhtä kaikki, hyvin turhauttava tilanne päteville tutkijoille, yrittäjille tai poliitikoille.

Yksi mielenkiintoisista kirjan naisista oli tanssija ja näyttämötaiteilija Josephine Baker, josta tuli varsinainen tähti vasta kun hän siirtyi Yhdysvalloista Eurooppaan 1900-luvun alkupuolella. Meille mielenkiintoiseksi hänet tekee se että olimme pari vuotta sitten New Yorkissa lomamatkalla ja hotellimme vieressä oli Chez Josephine ravintola. Kävimme siellä istumassa iltaa ja syömässä kun eräänä iltana tapasimme Jarin, Josephinen ottopojan Suomesta, joka teki silloin tällöin tarjoilukeikkoja ravintolassa. Vasta tässä vaiheessa meille selvisi kuka on Josephine ja mikä tarina kaiken takana on. Ravintolan on perustanut Josephinen toinen ottopoika Jean-Claude Baker. Saimme mukaamme myös Josephinen elämästä kertovan kirjan joka on valitettavasti vieläkin lukematta, mutta ehkä jonain päivänä vielä.

Olemme varmasti monella alalla menettäneet paljon kun puolet ihmisistä on joutunut olemaan varjossa ja heidän toimiaan on tukahdutettu. Kaikilla aloilla olisimme varmasti saavuttaneet tasa-arvoisessa maailmassa paljon enemmän kuin mitä nyt olemme tehneet. Toivottavasti tilanne nyt vihdoin muuttuisi, vaikka edelleenkään emme ole täysin tasa-arvoisessa tilanteessa etenkään pallomme jokaisessa kolkassa.

Tälle kirjalle kuitenkin lukusuositus!

Lyhyestä kirjasta lyhyesti. Tässä kirjassa oli paljon lyhyitä tarinoita missä saavat tuta kokousTELIJAT kaikkine miljoona kertaa kuultuine latteuksineen, Pohjois-Korean Kim Jong Un, horoskoopintekijät, jne. Kirjassa käydään läpi erilaisia kliseitä jotka ovat pääasiassa naurun aiheita ja pilkan kohteita ihmisten keskuudessa. Osa tarinoista oli hyvinkin hauskoja, osa vähän latteampia. Mutta yhtä kaikki, erittäin hyvää kuunneltavaa ainakin fillaroidessa.

Historiasta kiinnostuneille ja etenkin sellaisille jotka ovat kiinnostuneita tapahtumien yksityiskohdista ainakin jonkinlaisella luotettavuuden tasolla tarjoaa tämä kirja hyvän kuvan Pultavan taisteluun 1700-luvun alussa johtaneista tapahtumista ja itse taistelusta jossa Ruotsi otti pahemman kerran käkättimeen. Kirjassa oli paljon hienosti kerrottuja yksityiskohtia sotastrategiasta, aseista, sekä myös käytetyistä lipuista ja vaatetuksista. Myös henkilöiden luonnetta oli avattu ja heidän käytöksensä taistelukentällä peilautui hienosti näihin piirteisiin.

En jaksanut kaikkia referenssejä käydä lukemassa, joten en tiedä kuinka tarkasti todellisia yksityiskohtia oli teoksessa lueteltu. No, kirjailija itsekin sanoi että lähtökohta ei ollut mikään perinteinen historiankirja joten todennäköisesti kirjoittaja on käyttänyt kirjailijan vapauksia pienimmistä yksityiskohdista kertoessaan. Tuskin hän on voinut olla varma sanamuodoista mitä kentällä on käytetty tai siitä onko joku ollut harmistunut jostain tilanteesta vai ei. Mutta yhtä kaikki, vaikka tämä oli tositapahtumista kertova kirja oli se kuitenkin saatu kirjoitettua erittäin luettavaan muotoon ja tästä saa varmasti hyvän kuvan siitä mitä Pultavan taistelukentällä on aikanaan tapahtunut. Mielenkiinto säilyi yllä kuin romaania olisi lukenut vaikka loppuratkaisu olikin jo tiedossa.

Aseet olivat alkeellisia, erilaisia tussareita, tykkejä ja pistoaseita. Sota perustui armeijan kokoon ja jalkaväen marssittamiseen mahdollisimman lähelle vihollista niin että yhteislaukauksella saavutettaisiin mahdollisesti sekasortoa vastustajan leirissä ja he toivottavasti pakenisivat paikalta. Ratsuväkeä käytettiin tukena, mutta senkin toiminta oli kovin rajallista. Taktiikka oli kuitenkin kovin alkeellinen ja se johti hyvin suuriin miehistömenetyksiin niin kuolleina kuin haavoittuneina. Haavoittuneilla ei ollut kovin kaksisia mahdollisuuksia selvitä: välskäreitä oli vain muutama vaikka armeijassa oli kymmeniä tuhansia sotilaita. Pultavan tappion jälkeen Ruotsin armeijasta ei kotiin palannut kuin pieni osa, suurin osa jäi vangeiksi tai taistelukentälle kuolleena.

En mene sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta yhdessä vaiheessa kirjassa kerrottiin siitä että joskus taistelut olivat suoranaista kansanhuvia, siviilejä tuli katsomaan yksittäisten taistelujen etenemistä kuten teatteriesitystä ja tätä oli jatkunut vielä 1800-luvulle asti. Mutta hetkinen, onko mikään muuttunut nykyaikaan? Jos maailmalla on käynnissä sota, istuvat ihmiset tuijottamassa suoria lähetyksiä taisteluista. Tämä nyt koskee etenkin USA:n toimia maailmalla kun heidän omat tiedotusvälineensä ovat paikalla raportoimassa jatkuvasti tilanteesta suoralla sateliittilähetyksellä. Vaikka näitä nyt katsotaankin kotoa käsin, niin perusperiaate on sama: teatteria kansalle.

Tämä on nyt toinen Toni Ahon kirja joka sattui käsiini. Jos ensimmäisessä (Exitus) tuli kommentoitua että se sisälsi liikaa lääketieteellistä leikittelyä, niin tässä sitä oli vähemmän mikä teki tästä huomattavasti miellyttävämmän kuunnella. Nyt pystyi keskittymään enemmän itse juoneen ilman että tarvitsi ottaa lääketieteen luentoa samalla kun kuunteli tarinaa.

Suureksi pyrkivä DNA-pohjaiseen tutkimukseen perustuva firma kerää ihmisiltä DNA:ta pankkiinsa tarjoamalla vastineeksi etuja esimerkiksi lääkkeisiin yms. Tämä sinänsä hyvä ajatus saa kuitenkin karmaisevia sivuvaikutuksia kun samoihin tietoihin pääsevät käsiksi myös elinkauppaa harjoittavat rikolliset.

Lääkäriksi valmistunut Milla joutuu yllättäen tilanteeseen jossa hänen potilaansa serkku on kadonnut mystisesti ja hän alkaa selvittelemään mitä voisi olla tapahtunut. Vanhan tuttavuutensa Aappon kanssa hän pystyy selvittämään että asioilla saattaa olla lopulta yhteys ja he pääsevät lopulta elinkauppaajien jäljille. Mutta ehtivätkö he sittenkään selvittää asioita ajoissa vai joutuuko Aappo syötin roolissa leikkauspöydälle asti?

Tämä on hyvin rakennettu tarina jota oli mukava kuunnella pyöräillessä. Tapahtumia oli tasaisesti joten sopivissa pätkissäkin kuunneltuna tarina eteni koko ajan.

Remppa tuli ja söi kaiken ajan, joten lukemisen lisäksi ei paljon ehtinyt paneutumaan näiden tekstien kirjoittamiseen. Joten tästäkin kirjasta vain pari sanaa.

Kaksitoista pikkunäppärää kertomusta suuremmista ja pienemmistä rikoksista tai muista tapahtumista. Tarinoissa oli yllättäviä käänteitä ja loppu pääsi useimmiten yllättämään. Ihan kelvollinen kirja.

Tämä oli mielenkiintoinen kirja suuresta Pohjan sodasta ja ennen kaikkea suomalaisten osallistumisesta siihen. Suomen kuuluessa Ruotsiin käytettiin Suomea hyväksi melko surutta ja täältä otettiin sotilaita mukaan Ruotsin armeijaan. Suuri Pohjan sota etenkin vaati sotilaita Kaarle XII:n Euroopan valloitukseen.

Suomi, etenkin tietyt maakunnat, saivat tuntea pahasti nahoissaan tämän sotilaiden kuppaamisen. Moni kylä menetti suuren osan miehistä näillä sotaretkillä.

Tähän jatkona otinkin kirjan Pultava, jossa keskitytään saman sodan käännekohtaan, Pultavan taisteluun.

On aina hienoa kuunnella/lukea Jack Reacherin tekemisistä. Tässä kirjassa hän tapaa toisen kirjasankarin Will Trentin jonka tekemisistä en ole koskaan lukenut vaikka hänkin on ehtinyt jo monessa Slaughterin romaanissa seikkailemaan. Tämän kirjan perusteella Will on pikkaisen nyhverö verrattuna Jackiin joka vei homman kotiin 100-0.

Mutta itse kirjasta, novellin mittainen lyhyt tarina joka oli kyhätty kokoon sen takia että nämä kaverit saataisiin vihdoinkin samaan kirjaan. Molemmat tahoillaan joutuivat kiillottamaan amerikan kultavarantoa harkko kerrallaan, molemmat omista lähtökohdistaan. Will hakeutui samaan hommaan Jackin kanssa koska oli tämän perässä kymmeniä vuosia vanhan selvittämättömän poliisimurhan takia.

Kuten aina, asiat eivät olleet kuitenkaan aivan yksiselitteisiä ja muutamien mutkien kautta päästiin lopulta kaverien kesken jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ja tarinan todelliset konnat saatiin lopulta kiinni.

Tämä vajaamittainen romaani oli ihan kivaa kuunneltavaa ja homma saatiin pakettiin aika nopeasti.

Ruotsalainen korkean teknologian yritys tekee silmän iiriksen tunnistusjärjestelmää. Heidän ykköstutkijansa katoaa työmatkalla. Nerokas rikosteknikko Janna Weissman alkaa hahmottamaan katoamisen mahdollista yhteyttä pikkupaikkakunnalla tapahtuneeseen raakaan murhaan. Kun mukaan otetaan vielä kokeneen poliisin Johan Rokan kiristäminen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä niin vastassa on näillä tutkijoilla varsin sekava vyyhti. Lapsenkin pelätään lopulta olevan hengenvaarassa.

Tästä kirjasta tuli mieleen Pernilla Ericsonin kirjoittamat rikostarinat. Ehkä kaiken kaikkiaan tästä jäi vähän vaisu mielikuva tarinan hyvyydestä huolimatta. Tuli jotenkin mieleen että kun olet yhden lukenut, olet tavallaan lukenut kaikki. Tai sitten nämä dekkarit eivät oikein sovi minulle tai olen pahasti leipääntynyt niihin. Vai pitäisiköhän lukeminen vaihtaa vähäksi aikaa pitsinnypläykseen?

Mutta yhteenvetona voisi sanoa että suosittelen lukemaan tämän jos hyvistä rikostarinoista pitää. Kun tämän kuitenkin kuuntelin pyöräillessä niin täytyy ottaa sekin huomioon arvostellessa. Tässä riitti jokaiselle pyöräilypätkälle jotain mielenkiintoista tapahtumaa, ainahan näin ei ole asia ja joskus tunnin pyöräilyssä ei kirjassa ehdi tapahtua oikein mitään. Siltäkin osalta hyvä kirja.

Tämä blogien kirjoittaminen on nyt enemmänkin valtavan luettujen kirjojen kasan purkua kuin syvällistä pohdintaa siitä millainen kirja on ollut. Säilyypä itselle ainakin jonkinlainen muistikuva siitä mitä on tullut luettua.

Tämä kirja sisälsi hauskoja ja omituisia tarinoita jotka liittyvät kaikki jotenkin Lappiin. Jossain vaiheessa lukiessa hörähteli, mutta enemmänkin tarinat olivat hyvinkin omituisia. Kirjoittajalla on ainakin mielikuvitus laukannut villinä.

Lukusuositusko? Ehkä, onhan tässäkin kirjassa puolensa. Ja tähän iso hymiö perään.

Myyntislogan “Kaikki tuntevat Cheekin, kukaan ei tunne Jarea” pitää varmasti hyvinkin paikkansa. Kaikilla on Cheekistä jonkinlainen mielikuva ja kansa on jakaantunut karkeasti kolmeen ryhmään tämän suhteen: yhdet tykkäävät, toiset vihaavat ja kolmannet eivät välitä pätkääkään.

Tämä kirja oli hulppea kuvaus Jaren nuoruudesta ja uran alkuajoilta lähtien. En ollut koskaan törmännyt Jaren tähän puoleen, ihan kiiltokuvapoikana en häntä koskaan ole pitänyt mutta hyvin vauhdikasta on elämä ollut alusta alkaen.

Hiphopista ei ollut koskaan aikaisemmin noussut Suomessa ykkösrivin artistia, se on ollut aina enemmänkin pienen porukan juttuja. Tähän Cheek halusi muutoksen ja kovalla työllä sekä varmasti onnekkailla sattumillakin hän nosti räpin Suomessa aivan uudelle tasolle. Fintelligens oli Iso-H:n ja Elastisen kanssa tuonut tätä genreä jo paremmin suomalaisten tietoon, mutta suurin askel tuli Cheekin myötä.

Räpleiri jakaantui täällä myös selkeästi kahtia, toiset halusivat säilyttää hiphopin taiteellisen puolen kun taas amerikkalaiseen malliin suuntautuneet halusivat siitä myös kaupallisesti menestyvän alan. Jare kuului tähän jälkimmäiseen ryhmään ja halusi myös Suomeen vastaavaa kulttuuria kuin uudella mantereella on ollut jo pitkään.

Jaren nuoruus oli varsin villiä aikaa ja tätä tuskin repostellaan niinkään hirveästi julkisuudessa. Nyrkit heiluivat toisinaan ja neniä murtui. Musiikki kiinnosti, mutta ehkä nuorena se oli enemmänkin haikailua että mitä jos. Jare oli kuitenkin hyvin päättäväinen eikä jättänyt mitään yhden kortin varaan vaan säilytti myös mahdollisuuden toiseen uraan käymällä AMK:n loppuun vaikka se ei niinkään kiinnostanut. Sitkeys siinäkin palkittiin. Lopulta musiikkiura erinäisten sattumien kautta lähti nousuun ja sen jälkeen Cheek olikin jo tuttu keskivertokansalaisellekin. Yksi suuri syy oli Vain Elämää -ohjelma minne Jare pyydettiin mukaan ja hän osallistuikin.

Musiikki on ennenkaikkea viihdettä. Se mikä myy, on varmasti suuren yleisön mieleen ja se on aina paras merkki siitä että jotain on tehty hyvin. Jos myyt stadikan kahteen kertaan täyteen hetkessä niin siinä on musiikkikriitikoiden turha tulla mutkuttamaan että “väärin laulettu”.

Hyvä kirja vaikka näitä elämäkertoja ei ehkä pitäisi kirjoittaa siinä vaiheessa kun kaveri on vielä aktiivinen. Toisaalta, tämä painottui enemmän Cheekin uraan ja sehän sai komean päätöksen jo. Kirja taustoitti myös hienosti hänen laulujensa lyriikoita. Ne kertovat hyvinkin paljon siitä millaista elämää hän on elänyt ja millaisessa mielentilassa kulloinkin on ollut. Niitäkin kuuntelee nyt aivan toisella tavalla kuin ennen. Musiikki ja kirja sitovat hyvin yhteen koko uran ja Jaren (tai Cheekin) elämän.

Kannattaa ehdottomasti lukea.