Satunnainen lukija

Dire Straits, elämäni bändissä on Dire Straitsin basistin John Illsleyn omaelämäkerta.

Elämä 1960-luvulla teininä oli haastavaa, rahaa ei juuri ollut mutta soittamaan piti päästä. Opiskelutkin painoivat päälle vaikka ne eivät juuri kiinnostaneetkaan. Asuessaan David Knopflerin kanssa samassa asunnossa hän kerran sattumoisin tapasi Davidin veljen Markin. Aikanaan tästä ystävyydestä muodostui bändi joka lopulta sai nimekseen Dire Straits.

Alku ei ollut ihan ruusuilla tanssimista ja pitkälti sattumien kautta he saivat demon radiosoittoon. BBC:llä oli toimittaja joka soitti musiikkia listojen ulkopuolelta ja hän innostui heidän demostaan. Tätä hän luukutti ilmoille usein ja lopulta bändistä kiinnostuivat myös levy-yhtiöt. Loppu lienee kuluneesti sanottuna historiaa.

Alun tapahtumien jälkeen kirja seuraa aika tarkkaan heidän levyttämisiään ja levyjulkaisujen jälkeisiä konserttikiertueita. Muutamia konsertteja on erikseen mainittu, eli lähinnä niitä missä on tapahtunut jotain erikoista. Italia olikin varsin kuuma kohde sillä siellä tapahtui usein aika paljon.

Kirjassa paneudutaan aika yksityiskohtaisesti myös kotielämään ja siihen miten tämä elämä kärsi pahasti kiertueiden takia. Mark Knopfleria ja Johnia lukuunottamatta soittajat vaihtuivat kohtuullisen tiheään ja merkittävä syy näihin oli perhe-elämän sovittaminen kiertueisiin. Käytännössä valintana oli usein joko kiertue tai perhe; jommastakummasta oli luovuttava. John avautuu omasta, usein haastavasta perhe-elämästään kirjassa. Hänkin vaihtoi vaimoa pariin kertaan, mutta elämä tasaantui sen jälkeen kun Dire Straits lopetti yhtyeenä.

Ihan mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja. Paljon ehtii hänen elämässään tapahtua ja loppujen lopuksi vielä aika lyhyessä ajassa.

Kirja sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle, Dartmoorin alueelle lounaisessa Englannissa. Baskerville Hall on sukutila joka on ollut Baskervillen suvun hallussa vuosisatoja. Tilaan on liittynyt mystisiä tarinoita. Alueella on liikkunut vuosisatojen ajan kertomus suuresta hohtavasta koiramaisesta eläimestä joka on aiheuttanut monen ihmisen kuoleman. Baskerville Hallin omistaja on aina ollut vaaravyöhykkeessä. Kukaan ei ole oikeasti nähnyt eläintä, tarinoiden mukaan ihmiset ovat nähneet vain vilauksia siitä.

Nyt Baskerville Hallin omistaja, sir Charles Baskerville kuolee ja kuolemaan tuntuu liittyvän omituisia asioita vaikka näennäisesti kuolema onkin luonnollinen. Tohtori Mortimer, Baskervillen suvun ystävä, on vakuuttunut että Sir Charles murhattiin ja hän ottaa yhteyttä Sherlock Holmesiin ja tämän avustajaan tohtori Watsoniin. Holmes kiinnostuu tapauksesta ja alkaa selvittämään sitä.

Kirja etenee jouhevasti ja pitää lukijansa – tai kuuntelijan tässä tapauksessa – otteessaan koko ajan. Vähän omalaatuinen tilanne tulee vain kirjan lopussa kun sitä on jäljellä vielä kolmisen tuntia ja asiat ovat jo käytännössä ratkenneet. Sen jälkeen vajaan tunnin ajan Holmes käy läpi päättelyketjuja miten hän on lopulta päätynyt ratkaisuun. Viimeiset kaksi tuntia kirjasta kertoo kolmesta muusta Holmesin tapauksesta jotka eivät liity mitenkään Baskervillen koiran tapaukseen. Mutta yhtä kaikki, hyvä kirja tämä oli. Samalla tuli raksittua toinen kirja 100 kirjan lukulistalta.

Tämä kirja on nimeltään tuttu varmaankin hyvin monelle, Oscar Wilde todennäköisesti vieläkin tutumpi.

Dorian Gray kuuluu ylempään kansanluokkaan. Hän on kaksikymppinen varakas kaveri ja yksi hänen tutuistaan on taidemaalari Basil Hallward. Hän tutustuu myös Lordi Henryyn Basilin kautta ja heistä tulee pitempiaikaiset ystävykset. Heidän elämänsä ja keskustelunsa kietoutuu enemmän nautintoihin, eikä niinkään työntekoon.

Basil on maalaamassa Dorianista muotokuvaa, mutta Doriania pelottaa se että hän tulee menettämään aikanaan komeutensa ja kuva on ainoa muisto hänen nuoruudestaan. Hän toivoo että kuva voisi olla se joka vanhenee eikä hän itse. Toive toteutuu; Basilin maalaama kuva alkaa elää hänen elämäänsä siinä missä hän itse säilyttää nuoren ulkonäkönsä. Kuva vanhenee ja muuttuu vuosien ja vuosikymmenien varrella. Kuvassa näkyy ikääntymisen lisäksi kaikki kaikki Dorianin tekemät synnit. Tämä alkaa kauhistuttaa Doriania eikä hän halua selitellä kenellekään mitä kuvalle on tapahtumassa. Hän piilottaa kuvan yläkertaansa lukkojen taakse.

Kirja on ihan hyvin kirjoitettu, välillä vain henkilöiden syventyminen johonkin pohdiskeluun vei ainakin omat ajatukseni pois lukemisesta ja keskittyminen herpaantui. Nämä kohtaukset saattoivat olla sivujen pituisia. Kärsimätön luonteeni ei vaan antanut periksi tällaiselle. Näiden lisäksi toki kirjassa tapahtui myös paljon. Epäilemättä ihan valaisevaa lukea myös tällaista 1800-luvun kirjallisuutta mikä omana aikanaan aiheutti paheksuntaa.

Tämä oli samalla ensimmäinen Keskisuomalaisen listalta “100 kirjaa, jotka jokaisen tulee lukea”. Edistymistäni voi seurata täällä. Onkohan kymmenen vuotta sopiva tavoite lukea nuo kaikki?

Tämä on Harjunpää-sarjan ensimmäinen kirja. Vaikka kirjalla on jo ikää 46 vuotta on se silti lukemisen arvoinen opus. Itse asiassa menin ensimmäiselle luokalle kouluun kirjan julkaisuvuonna 1976. Tekniikka on saattanut mennä tässä ajassa eteenpäin, eipä tarvitse enää poliisin juosta rikospaikan naapuriin soittamaan puheluita.

Levyseppä Konttinen löydetään kuolleena kotoaan useita päiviä tapahtuneen tapon jälkeen. Postinkantaja oli kiinnittänyt huomiota kasautuvaan postiin ja omituiseen hajuun porraskäytävässä ja vinkkaa poliisia tapahtuneesta. Rikoksen tutkinta päätyy Harjunpäälle. Tapaus on alkuun hyvin pimeä, mutta hiljalleen alkaa totuus valkenemaan.

Joensuu osaa kirjoittaa todella hyvin ja realistisesti tapahtumista. Vaikka alkuun tuntui ettei kirjassa päästä koskaan asiaan, niin se ei ollut missään vaiheessa pitkäveteinen. Tapahtuman ja ympäristön taustoja kuvailtiin hienosti ja tuntui että oli melkein mukana tapahtumissa. Erittäin hyvä dekkari.

Radio Terrassa Sohvaryhmä-tiimi pyörittää Suomen (lähes) suosituinta aamuohjelmaa ja juontajina toimivat Romeo, Basso ja Gemma. Radioaseman palkkalistoilla pyörii sen verran tuttuja nimiä muuten ettei ole vaikeaa arvata mistä kanavasta osittainen esimerkki Terralle on otettu.

Eräänä aamuna Sanomatalon hissin noustessa yläkertoihin, sen alapuolella roikkuu ruumis. Romeo sattuu olemaan paikalla ja taltioi tilanteen videolle. Videosta nousee luonnollisesti suurin sometapahtuma ja Sohvaryhmä ottaa tilanteesta kaiken irti nostaessaan itseään Suomen ykkösaamushowksi.

Murhaaja liittää tapauksen Suomen maahanmuuttotilanteeseen ja uhkaa tappaa uhrin joka neljäs päivä kunnes ulkomaalaiset on karkotettu maasta. Melko mahdoton vaatimus näin äkkiseltään. KRP alkaa tutkia tapausta ja mukaan tulee myös Peppi Jäätikkö joka on toiminut lähinnä PR tehtävissä viime aikoina. Hänen uusi sovinistinen pomonsa ei niinkään ole innostunut Pepin tulemisesta tutkimuksiin mukaan, mutta muiden tahojen painostaessa hänen on näin kuitenkin tehtävä.

Tilanteeseen liittyy myös Suomen tiedustelutoiminta ulkomailla sekä myös tuore kansanedustaja Eveliina Kontio joka on aikaisemmin toiminut myös Venäjällä. Tilanne pääsee vähän eskaloitumaan loppua kohden. Mutta kuka onkaan syyllinen ja mikä on lopulta motiivi?

Erittäin hyvä dekkari, kannattaa lukea.

Kirja kertoo siitä miten luulemme päätöksien syntyvän ja miten väärässä monesti olemme. Emme ole ehkä niin rationaalisia ajattelijoita kuin luulemme ja päätösten syntyminen ei perustukaan välttämättä loogiseen ajatteluun vaikka niin haluamme uskoa.

Kirjassa käsitellään ihmisen päätöksentekoprosessia monelta eri tieteelliseltä kannalta. Monet tutkimukset valottavat eri asioita ihmisen päätöksenteossa.

Itse en ole tekemässä jatkuvasti päätöksiä, en ainakaan siihen tyyliin kuin mitä kirjassa niitä käsiteltiin. Jotain toki joutuu aina tekemään, joten siinä mielessä ihan varteenotettavaa tekstiä. Oli valaisevaa kuunnella miten asioihin voidaan vaikuttaa vaihtamalla näkökulmaa tai painottamalla asioita vaikkapa vähän eri tavalla.

Ihan mielenkiintoinen kirja, mutta ei toimi äänikirjana jos ei ole perehtynyt ennestään aiheeseen (psykologia, jne.). Nyt tuli moneen kertaan mieleen että tämän kun saisi kirjattua muistiin niin… mutta se ei onnistunut pyörän selässä tuolla tien päällä. Harmi, sillä moni asia olisi ollut hyvä muistaa ja monesta olisi ehkä saanut itsellekin jotain uutta näkökulmaa miten tehdä asioita. Eli: tavallinen kirja, kynä ja muistilehtiö vieressä on ehkä se paras tapa lukea tämä kirja.

Satunnainen kirjojen valinta jatkuu. Oli melko hauskaa tarttua tällaiseen kirjaan joka on julkaistu alkuperäisenä vuonna 1922 ja suomennettu n. 1925. Mahtoikohan Doyle aikanaan tätä kirjoittaessaan aavistaa että vielä sadan vuoden kuluttua tarinat elävät ja voivat hyvin? Sitä hän ei ainakaan pystynyt kuvittelemaan että näitä voisi kuunnella ulkoillessa puhelimen kautta. Saatan toki olla tässäkin väärässä.

Kirjassa on kolmetoista erilaista tarinaa, sci-fistä salaperäisiin seikkailuihin. Tarinat olivat hyvin kirjoitettuja ja oivaltavia joskin ehkä vähän heppoisia uudempiin novelleihin verrattuna. Toisaalta, hyvä juoni mikä sisältää yllättävän lopun onkin se pääasia tällaisissa novelleissa; koskaan ei voi olla varma siitä mihin tarina päätyy.

Sata vuotta on pitkä aika ja osassa tarinoista kulunut aika on tehnyt tehtävänsä. Kuunnellessa kertomuksia oli pakko välillä palauttaa mieleen aikansa todellisuus. Maailma on muuttunut mutta hyvä kirjallisuus pitää pintansa.

Anna Wiener työskenteli New Yorkissa kustannusalalla kunnes 25-vuotiaana lähti kokeilemaan siipiään e-kirjojen alalla. Tämä työ ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen, joten hän sai lähteä tästä työstä. Hän sai työnantajalta kuitenkin suositukset Kaliforniaan teknologia-alan firmoihin ja hän tarttui tarjoukseen analytiikka-alan yrityksestä. Sen toimenkuvana oli tarjota analyysejä firmoille heidän toimittamastaan datasta. Tämä oli aika hurjaa aikaa (2010-luku) sillä ketään ei oikeasti kiinnostanut yksityisyydensuoja vaan firman työtekijät pääsivät näkemään asiakkaidensa asiakkaiden tietoja aivan miten halusivat. Aikansa siellä työskenneltyään hän vaihtoi “open source” yritykseen joka tarjosi alustan softakehitykselle.

Tämä on myös kertomus nuoren naisen matkasta vielä nuorempien miesten valtakunnassa, missä on todellinen misogynistinen työympäristö. Työ ei todellakaan ollut herkkua ja arvostuksen saaminen oli hyvin vaikeaa, varsinkin kun hän työskenteli asiakaspalvelussa jota ei oikein arvostettu nörttien keskuudessa.

Firmojen tai koulujen nimiä ei mainita, kaikki sanotaan kiertoteitse. Onkohan mahdollisesti NDA sopimuksilla jotain tekemistä tämän kanssa? Joka tapauksessa tämän viimeisen open source -yrityksen pystyin itsekin päättelemään, mutta nuo kaksi ensimmäistä ovat tuntemattomampia. Ensimmäinen e-kirjoihin panostanut yritys selviää kyllä ihan Googlettamalla, mutta analytiikkayrityksestä löytyy parikin mahdollista vaihtoehtoa, joista kummastakaan en ole itse koskaan kuullut.

Kirja oli ihan “ok” joskin aika-, tuote-, ja yritystietojen puute teki tästä jotenkin epämääräisen. Toisaalta se antoi mahdollisuuden keskittyä enemmän ympäristöön missä liikuttiin eikä tarvinnut miettiä nimenomaan jotain yritystä. Tai ei varmaankaan olisi tarvinnut miettiä, mutta vaikeaahan se on kun kaikkea yritti arvata matkan varrella. Milloin kuljettiin nimeltä mainitsemattomalla taksilla, milloin käytiin missäkin paikassa ja mikähän lie oli yliopisto mistä puhuttiin. Tämän tekniikka-alan seikkailun jälkeen Anna Wiener siirtyi enemmän omalle alalleen The New Yorkeriin tekniseksi toimittajaksi.

Tämä oli ihan ok kirja, joskin odotin ehkä enemmän. Potentiaalia olisi siihen ollut.

Mark, Todd ja Zola ovat opiskelijoita voittoa tuottavassa oikeustieteellisessä yliopistossa jonka maine on vähintäänkin kyseenalainen. Firma pyörii sillä ajatuksella että opiskelijat otetaan sisään, nämä ottavat opintolainaa ja maksavat kovat lukukausimaksut *). Opiskelun alkaessa opiskelijoiden odotukset ovat kovat sillä mainoksiin on toki satsattu, mutta vuosien kuluessa he joutuvat toteamaan että koulun tason on heikko eikä heidän työllistymisensä ole varmaa. Ei ainakaan mihinkään hyväpalkkaiseen toimeen.

Yksi heidän opiskelukavereista on alkanut ottaa selvää koulun omistajan kytköksistä muihin kouluihin, lakitoimistoihin ja pankkeihin. Hän saa selville aika paljon hämärää, osin laillista mutta epäeettistä ennen kuin ajautuu itsemurhaan. Mark ja Todd löytävät muistitikun hänen huoneestaan joka sisältää hänen tutkimuksiaan.

Mark ja Todd päättävät jättää koulun kesken lainojen painaessa päälle eikä kummallakaan ole uskoa siihen että he saisivat jostain vielä kohtuullisesti palkattua työtä sen koulun tutkinnolla. Mark saa idean alkaa pyörittää laittomasti omaa lakitoimistoa ilman tarvittavaa tutkintoa. He hankkivat väärennetyt henkilöllisyystodistukset ja puhuvat vielä Zolan mukaan yritykseensä. Vaikka he luulevat että pieniä juttuja voi hoidella ilman että ketään kiinnostaa heidän tutkintonsa, niin asiat eivät aina mene juuri näin. Mutta heillä on vielä kaverinsa tutkimustiedot tallella ja niillä voi vielä yrittää saada jotain.

Grishamin tyyliin hyvin koukuttavasti kirjoitettu kirja. Suosittelen.

*) Tässä oli mielenkiintoinen yhteys tuohon vähän aikaa sitten lukemaani Cathy O’Neil, “Weapons of Math Destruction” -kirjaan jossa käsiteltiin yhtenä asiana juuri näitä voittoa tuottavia (“for-profit”) kouluja jotka mainostavat itseään valheellisesti juuri otollisille kohderyhmille joilla ei oikeasti olisi varaa eikä välttämättä edes kykyä alalle.

Gabriela Rose tekee työtään “aarteenetsijänä”. Erilaiset yritykset palkkaavat hänet etsimään kadonneita tavaroita, esimerkiksi vakuutuspetoksien yhteydessä.

Hän käy kylässä äitinsä ja mummonsa luona hurrikaanin runtelemassa pikkukaupungissa missä ei ole juurikaan toivoa paluusta entiseen. Hänen mummonsa saa hänet kuitenkin jahtaamaan Solomonin sormusta, vanhaa legendaarista esinettä sillä verukkeella että myymällä sormuksen hän voisi pelastaa pikkukaupungin.

Koska tarvittava tieto sormuksen löytämiseksi on jäänyt hänen eronsa jälkeen ex-miehen, Raferin, hallinnoimaan asuntoon, on hänen käytävä etsimässä sitä. Yllätys, yllätys, homma ei onnistukaan salaa, vaan Rafer tuppautuu väkisin mukaan etsintään.

Matka jatkuu Peruun ja vähän muuallekin. Huumekauppiaat ja eräs noituuteen uppoutunut hörhö lähtevät jahtaamaan heitä sekä tietysti sormusta. Hörhö uskoo että sormuksessa on taikavoimia joilla hän saisi valtaa. Matkalla tulee ruumiita, väärennettyjä aarteita ja vähän kaikkea muutakin mitä voi kuvitella kun etsitään satoja vuosia vanhoja tavaroita hämäristä paikoista.

Tämä kirja palautti mieleen toisen lukemani Evanovichin kirjan missä oli samankaltainen kuvio kuin tässäkin: Rafer on ylimielinen machomies, niin täynnä itseään että kuvottaa. Gabriel inhoaa tätä alkuun, mutta lankeaa kuitenkin lopussa takaisin tähän. Se vähän pilaa kirjaa sillä tätä käydään läpi koko kirjan ajan siinä seikkailun sivussa.

Lukuunottamatta Raferin ärsyttävää olemusta, kirja oli muuten ihan ok seikkailukirja vähän Indiana Jonesin hengessä.