Satunnainen lukija

Arosuo ja Tulikoski saavat jälleen uuden tapauksen tutkittavakseen. Vuosia sitten yliajossa kuolleen pojan vanhemmat ottavat yhteyttä ja haluavat etsivätoimiston selvittävän tapahtumaa, sillä heillä on epäilys että kaikki ei ole kohdallaan. Aikanaan tapahtuma oli kirjattu rattijuopon aiheuttamaksi onnettomuudeksi, jonka tämä oli myös tunnustanut ja tuomionsa kärsinyt.

Tutkimusten edetessä alkaa selvitä asioita jotka sittenkin viittaavat teon tahallisuuteen. Tilanne kuumenee eikä väkivallalta voi tutkimusten aikana välttyä.

Hyvä kirja missä tämän kyseisen kuuman tapauksen ohella myös taustakertomus etenee hiljalleen.

Jalmari Garamer, tuleva miljoonaperijä ja vähän omalaatuinen mies palkkaa yksityisetsivä Arosuon ja hänen apulaisensa Tulikosken selvittämään huhua jonka mukaan hänellä olisi setä joka olisi kadonnut jo aikoja sitten. Tehtävä on vähintäänkin epämääräinen ja Jalmarin sukulaiset yrittävät torpata kaikki kyselyt asiasta päättöminä juoruina ja Jalmarin mielikuvituksen tuotteina. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin miljonäärisuvussa on esitetty jo vuosikymmeniä ja asiat saavat erikoisia käänteitä.

Hyvä jatkokirja kolmeen aikaisempaan Murhan vuosi teokseen. Harmi kyllä että niiden lukemisesta on vierähtänyt jo tovi, joten taustakuviot olivat päässeet jo vähän unohtumaan. Palautuihan nekin mieleen kun tarina tässä kirjassa eteni. Nyt on jo luvussa seuraava, Toukokuun tuonen kukat.

Julija Mendel toimi Ukrainan presidentti Zelenskyin lehdistösihteerinä ja tiedottajana 2019-2021. Hänet valittiin tuhansien hakijoiden joukosta tehtävään kun Zelenskyistä tuli presidentti.

Tämä kirja kertoo Mendelin aikaisemmasta työstä toimittajana sekä siitä ajasta kun hän toimi Zelenskyin tiimissä tämän taistellessa oligarkkeja ja korruptiota vastaan viedessään Ukrainaa kohti länttä, pois vanhasta kommunismin ikeestä. Taustalla käytiin likaista peliä kun vanhaa järjestelmää kannattavat ja omista (varastetuista) rahoistaan kiinni pitäneet oligarkit tekivät kaikkensa että Zelenskyin ajamat uudistukset saataisiin torpattua. Mustamaalausta harrastettiin perinteiseen venäläiseen tyyliin.

Tämä kirja avasi itselle sitä tuntemattomaksi jäänyttä aikaa Zelenskyin vaalivoiton ja Venäjän aloittaman täysimittaisen sodan välillä. Toki tässä käsitellään myös sen jälkeisiä tapahtumia, mutta ne ovat pääosin muista lähteistä jo ainakin osin tuttuja.

Toimittaja Marina Ovsjannikova tuli kansainvälisesti tunnetuksi kun hän Venäjällä suorassa uutislähetyksessä nosti sotaa vastustavan kyltin uutistenlukijan takana maaliskuussa 2022. Tästä alkoi hänen piinansa joka kesti vuoden ennen kuin hän pääsi lopulta pois Venäjältä tyttärensä kanssa.

Kirjan tarina maastapaosta on verrattavissa agenttikirjojen tarinoihin. Venäjän tiedustelupalvelu teki kaikkensa pitääkseen hänet maassa ja informaatiovaikuttamisella pyrki tuhoamaan hänen maineensa muualla maailmassa. Koska Venäjä on tässä erittäin taitava, sai se käännettyä jopa Ukrainassa julkisen mielipiteen häntä vastaan. Itsekin liikkuessa tässä informaatiokaaoksessa käy välillä mielessä että mitä jos hän onkin FSB:n agentti joka on järjestetty länsimaahan ja pyrkimyksenä on vaikuttaa mielipiteisiin, ehkä sodan jälkeisiin sellaisiin? Hän puhuu siitä että Venäjä palaisi sodan ja Putinin tuhoutumisen jälkeen sivistyneeksi maaksi kansainväliseen yhteisöön, mutta se lienee jo kaikille selvää että sellaista ei voi tapahtua vuosikymmeniin. Venäjä tulee olemaan hyvin pitkään se maantieteellisesti suuri hylkiömaa ellei se hajoa pienempiin valtioihin, mikä sekin on mahdollista. En halua uskoa tähän salaliittoskenaarioon, mutta nykyään ei voi olla mistään varma.

Kirjassa on kuitenkin asioita mistä olen hänen kanssaan selkeästi eri mieltä. Yksi näistä on Aleksei Navalnyin rooli Venäjällä. Suurin osa omaan mielipiteeseen johtaneista asioista on kirjan julkaisun jälkeen tapahtuneita, enkä tiedä ovatko ne vaikuttaneet Marinan mielipiteisiin sittemmin. Putinin myrkyttämä ja vankilassa pitämä Navalnyi edustaa omien sanojensa mukaan vapaata Venäjää, mutta hänen ja hänen joukkojensa ulostulot ovat kesän mittaan vahvistaneet käsitystä että hän on myös imperialistinen eikä todennäköisesti suhtautuminen ulkomaihin muuttuisi juurikaan nykyisestä vaikka he nousisivat valtaan. He puhuvat Krimistäkin osana Venäjää.

Toinen asia mikä pisti silmään kirjassa oli se että Ovsjannikova pitää sotaa Putinin sotana ja kansaa vain propagandalla käännytettynä sodan puolelle. Varsinaiset sotarikokset ovat kuitenkin sotilaiden tekemiä ja sodan kannatus tuntuu olevan Venäjällä varsin suurta. Tämä ei ole vain Putinin sota.

Tämä oli kuitenkin hyvä kirja kertoessaan mitä Venäjällä tapahtuu uutistoimistoissa sekä siitä kuinka paljon siellä on tehty propagandaa kahdenkymmenen vuoden aikana ja tehdään edelleen omille kansalaisille. Moni toimittaja on hänen mukaansa täysin eri mieltä asioista, mutta on vaikea luopua työstä ja käytännöstä omasta elämästä vastustamalla käskyjä siitä mitä uutisissa pitää valehdella ja mitä ei saa kertoa lainkaan. Toisaalta, muutosta ei tule koskaan ellei suurempi joukko ihmisiä nouse Putinia vastaan. Se joka kontrolloi tiedotusvälineitä, hallitsee kansaa.

Emil Vaateri syntyi 1900 suomalaiseen työläisperheeseen. Hänestä tuli itsekin työmies käytyään koulua neljä lukuvuotta ja hän liittyi punakaartiin Suomen sisällissodassa. Sodan jälkeen hän siirtyi Neuvostoliittoon, missä hänestä tuli upseeri. Sotien välillä hän toimi niin työmiehenä kuin armeijankin palveluksessa.

Emil selvisi kuin ihmeen kaupalla Stalinin puhdistuksista 1930-luvulla ja jatkoi sotilasuraansa Neuvostoliitossa Suomen jatkosotaan asti. Tuona hänelle kohtalokkaana vuonna 1941 suomalainen vänrikki Risto Mäkinen ampui hänet rintamalla kaksintaistelussa. Tästä tapahtumasta jäi Mäkiselle mieleen se että vastustaja ei suostunut antautumaan ja hän sanoi sen suomeksi, aivan suomalaisittain.

Risto Mäkisen poika, Matti Mäkinen, löysi myöhemmin ammutulta venäläisupseerilta otetut tavarat isänsä jäämistöstä. Laura Halminen ryhtyi myös tutkimaan Vaaterin historiaa. Arkistoja penkoessa löytyi yllättävän paljon tietoa ja toisaalta tietoihin jäi myös aukkoja joita edes EK (Etsivä Keskuspoliisi) ei ollut kyennyt selvittämään. Kun aika ja tutkimukset etenivät niin yhteyksiä sekä uusia tuntemattomia sukulaisia alkoi ilmaantua sekä Suomesta että Venäjältä. Vasta 2010-luvulla saatiin myös Emilin Venäjällä asuneita sukulaisia haastateltua niin että Emil Vaaterin historian puuttuvia lankoja saatiin sidottua yhteen.

Historia kiinnostaa minua ehkä noin tavanomaisessa määrin enkä tätä kirjaa lainatessa ollut varma olisiko se riittävän mielenkiintoinen. Onneksi en juuri koskaan mieti näitä tosissani vaan otan luettavaksi tai kuunneltavaksi kirjoja vähän laidasta laitaan. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt sillä tämä oli hyvä kirja niin Emil Vaaterista, Suomen alkuvaiheista, itsenäistymisen ajasta ja sodista Venäjää / Neuvostoliittoa vastaan. Historiasta ja sodista kiinnostuneille tämä on loistava teos, kannattaa lukea.

Onko ihmiskunnan historia kirjoitettu oikein? Onko eriarvoinen yhteiskunta syntynyt jonkun tietyn kehityskulun seurauksena, olimmeko tasa-arvoisessa asemassa joskus aikaisemmin?

Davidit alkoivat lähestyä kirjaa enemmänkin harrastuksena kymmenen vuotta aikaisemmin ja he huomasivat lopulta että historiankirjoitukset ovat täynnä aukkoja mistä kukaan ei ole julkaissut mitään, joten he päättivät kirjoittaa omista tutkimuksistaan kirjan.

Kirjoittajat ottivat lähtökohdaksi Amerikan alkuperäisasukkaat ja heidän tapansa hoitaa oman yhteisönsä asioita. Varhaiset Eurooppalaiset, jotka saapuivat Amerikkaan viitisen sataa vuotta sitten saivat huomata että vastassa on erilainen mutta hyvin järjestäytynyt yhteiskunta. Tai paremminkin useampia kansoja. Heillä asiat olivat omasta näkökulmastaan hyvin ja jopa monet Eurooppalaiset vaihtoivat oman elämänsä uuteen elämään alkuperäiskansojen parissa. Jälkeenpäin kun näitä Amerikan alkuperäisasukkaita pääsi vierailemaan myös Euroopassa, he naureskelivat Eurooppalaisen yhteiskunnan typeryydelle.

Kirja käy läpi monia eri kansoja tai kansanryhmiä ympäri maailmaa ja niiden tapoja järjestää yhteiskuntansa. Moninaisuus on valtava, kaikkea ei ole hoidettu aina samalla tavalla. Toisaalta myös eri mantereilla on joissain yhteisöissä asiat käsitelty samoin. Yhteistä näille kaikille on ollut että yhteiskuntajärjestys on muuttunut nopeasti, on kokeiltu erilaisia menetelmiä ja eletty eri tavalla. Joissakin yhteiskunnissa jopa talven ja kesän elämä on ollut erilaista, mm. eräänlaiset poliisivoimat toimivat kolmen kuukauden ajan kesällä kun kaikki kokoontuivat samaan paikkaan ja lopettivat toimintansa kun kaikki taas lähtivät omille teilleen talveksi.

Eriarvoisuuteen liittyen mitään sellaista ei tullut esille että hierarkinen yhteiskunta olisi vain tullut yhtäkkiä jossain vaiheessa. Näitä on ollut ja ollut olematta ympäri maailman. Nykyään tutkimuksissa on yhä enemmän löytynyt anomalioita jotka poikkeavat nykyisestä historiankäsityksestä. Nämä on aikaisemmin ohitettu vain poikkeuksina, mutta nyt kun niitä alkaa olla enemmän voi siitä ehkä päätellä että nykyinen käsitys historiasta on yksipuolinen ja kenties kokonaan väärä.

Meidän nykymaailman yhteiskunnista kirjoittajat ovat sitä mieltä että olemme jämähtäneet täysin paikoillemme, meillä ei ole enää mahdollisuutta kokeilla erilaista elämäntapaa ja olemme luopuneet siitä vapauden mahdollisuudesta etsiä jotain parempaa. Ihmisten käsitys vapaudesta on myös muuttunut. Satoja vuosia sitten vapaudeksi laskettiin se ettei kukaan pystynyt ohjailemaan yksilöä, edes kaikenkattavia lakeja ei ollut olemassa. Kuningas tai muu hallitsija saattoi antaa käskyjä, mutta jos ne sotivat ihmisten omaa vapautta vastaan ja olivat liian rajoittavia, niille lähinnä naurettiin ja hallitsija joutui vaihtoon.

Olivat nämä kirjan ajatukset sitten oikeita tai ei, niin hyvin mielenkiintoista kuunneltavaa tämä 28 tunnin jötikkä oli. Ehkä se tavallaan avaa silmät myös sille että miksi jotkut yrittävät kaataa nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ja kuvittelevat luovansa jotain aivan muuta. Toisaalta on hyvin vaikea kuvitella että sillä päästäisiin kuitenkaan samaan vapaaseen yhteiskuntaan mistä jotkut meidän esivanhempamme nauttivat aikanaan.

Ydinpommi räjähtää Suomessa. Tuhansia ihmisiä kuolee, tai paremminkin haihtuu taivaan tuuliin, loukkaantuneita on vielä enemmän. Mutta mitä on tapahtunut ja miksi joku halusi räjäyttää pommin?

Muut maat eivät uskalla tulla Suomen apuun sillä hekin pelkäävät vastaavaa tapahtuvan heille itselleen jos menevät sekaantumaan asiaan. Tapauksen selvittäminen jää Suomen viranomaisten käsiin.

Hautausurakoitsija Jarmo Kivi on toiminut pääkaupunkiseudulla omassa yrityksessään, mutta poliisin toiminnan seurauksena hänen todellinen henkilöllisyytensä paljastuu. Alkaa takaa-ajo missä lisäruumiilta ei voida välttyä.

Tämä oli ihan viihdyttävä kirja.

Pastori Varjo saa vieraita jouluaaton jumalanpalveluksen jälkeen. Häneltä pyydetään yllättävää keikkaa hoitamaan vainajien jumalanpalvelusta. Tämä kuulosti niin uskomattomalta että Varjo on hieman hukassa ja luulee että takana on jokin hänelle suunniteltu vedätys.

Varjo lähtee kuitenkin paikan päälle, missä totuus viimeistään valkenee. Asiat ovat joskus kummallisempia kuin voisi kuvitella.

Tämä oli nopeasti kuunneltava kirja, ehkä enemmänkin novelli. Tämän ehti hyvin kuunnella edestakaisella automatkalla töihin. Ihan hyvä “välipala” pitkien kirjojen keskellä.

Kertomus Ari Puheloisen matkasta työmailta sotilasuralle ja siellä aina Suomen puolustusvoimain komentajaksi, mistä hän jäi eläkkeelle 2014. Hän lähti aikanaan vaatimattomista oloista liikkeelle, kävi koulunsa ja samalla myös töissä, rahan tarve kun oli kova. Armeijaan meno muutti hänen koko elämänsä, siitä urkeni hänelle lopulta koko elämän mittainen ura.

Vuosien aikana Puheloinen oppi tuntemaan Neuvostoliiton toimintaa opiskellessaan siellä. Opittuaan tässä ohessa myös venäjän kielen hän toimi tulkkina monissa tilaisuuksissa. Hän opiskeli myös Yhdysvalloissa joten hänellä oli laaja kuva siitä miten eri maiden puolustusvoimat toimivat sekä myös siitä miten politiikka on mukana kuvioissa eri maissa.

2000-luvulle saavuttaessa tilanne oli muuttunut sillä kylmä sota oli – kuten nyt tiedämme – väliaikaisesti lakannut olemasta ja Suomen puolustusvoimat oli hyvin suuren muutoksen kourissa. Hän ei juuri suoraan kritisoinut sitä että puolustusvoimien budjettia leikattiin voimakkaasti 2000-luvun aikana vaan totesi ettei rahasta purnaaminen ole puolustusvoimien tehtävä vaan heidän tehtävä on annetuilla resursseilla rakentaa niin hyvä puolustus kuin mahdollista. Poliitikoiden kanssa pidettiin yhteyttä niin että heille pystyttiin kertomaan mitä kulloinkin nähtiin tulevaisuuden tarpeina.

Venäjään Puheloinen keskittyi aika paljon kirjassaan ja siihen mitkä asiat ovat voineet johtaa nykyiseen tilanteeseen. Hänen viestinsä on se että me emme vain oikeasti ymmärrä mitä venäläinen ajattelee, heillä on niin syvälle kasvanut oma ajatusmaailmansa joka on täysin erilainen kuin meillä täällä ns. lännessä.

Erittäin hyvä kirja siitä miten puolustusvoimat on vuosikymmenien varrella kehittynyt ja mitä kaikkea se toiminta pitää sisällään. Se on paljon muuta kuin pelkästään varusmiespalvelus ja takana tehdään todella paljon asioita jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämään jatkuvasti.

Petter Kukkonen toimi 2007-2012 Viron yhdistetyn ja mäkihypyn valmentajana mistä siirtyi Suomen yhdistetyn maajoukkueen valmentajaksi. Tässä postissa hän toimi reilun kymmenen vuoden ajan Kiinan talviolympialaisiin saakka ja jäi sitten pois valmennuskuvioista ainakin toistaiseksi.

Tämä kirja oli rehellistä puhetta valmennuksesta ja valmennuksen sekä urheilun taustalla kuhisevista asioista. Sankarikirjat ovat asia erikseen, tässä kerrotaan enemmänkin siitä miten asiat eivät menekään niin kuin sitä suunnittelee ja toivoo.

Yhdistetty on maailmanlaajuisesti pieni laji verrattuna esimerkiksi maastohiihtoon ja mäkihyppyyn. Taistelu lajien välillä käydään rahasta ja televisioajasta. Pienempi jää usein sen kärsijän rooliin mikä näkyy monessa asiassa.

Kun Kukkonen lähti Viroon valmentamaan 2007, vastassa oli erilainen kulttuuri eivätkä asiat toimineet likimainkaan kuten Suomessa. Vaikka hän toikin uutta menestystä Viron joukkueeseen vuosien työllä, eivät kaikki kuitenkaan olleet tyytyväisiä vaan lopulta hänelle puuhattiin potkut selän takana. Pian sen jälkeen hän sai kuitenkin mahdollisuuden tulla Suomen yhdistetyn maajoukkueen valmentajaksi, mihin tilaisuuteen hän sitten tarttui.

Reilun kymmenen vuoden aikana maajoukkueen valmentajana hänelle tuli tutuksi se että suuri urheilua seuraava massa eli tuloksen mukaan; jos tulosta tuli, selkääntaputtajia riitti, mutta jos mentiin alakanttiin niin puukko vilahti hyvin äkkiä siihen samaiseen selkään. Sohvaperunat jakoivat omasta mielestään täydellisiä valmennusohjeita niin Twitterissä kuin soittamalla puhelimella. Heiltä vain usein unohtui se että urheilija on muutakin kuin kone ja heilläkin on omat tavoitteet, ongelmat ja .. niin .. elämä.

Kun menestystä tuli ennen Kukkosen aikaa yhdistetyn miesten joukkueelta (Lajunen, Manninen, …) niin johtopuolella unohdettiin kokonaan junioritoiminta ja oletettiin että sieltä putkahtaa uusia lahjakkuuksia liukuhihnalta. Seurat jätettiin oman onnensa nojaan. Kuten arvata saattaa, uusia lupauksia ei tullutkaan automaattisesti ja yhdistetyn aikuisten puoli alkoi myös kyntää syvällä. Juuri jokin aika sitten käytiin keskustelua myös jääkiekon suhteen; kun meillä oli kultasukupolvi ja NHL ykköskierroksen varauksia tuli jatkuvasti, niin yläkerralta unohtui että jostain ne junioritkin täytyy kasvattaa. Vääränlainen usko valmennukseen johti siihen että useita vuosia on NHL varauspuolella ollut hiljaista. Jotain tarttis tehdä.

Maailmanlaajuisesti kansainvälinen hiihtoliitto FIS sai kuulla kunniansa. Suomi kävi mm. ainoana taistelua hyppypukujen sääntöjen kiertämistä vastaan, mutta lajiliittoa ei asia kiinnostanut sillä sääntöjä rikkovilla puvuilla saatiin näyttävyyttä lajiin. Oma huomio: jos kaikki olisivat noudattaneet sääntöjä, mäen lähtölavaa olisi voinut vähän kohottaa ja näyttävyys olisi ollut taattu ja kilpailu tasapuolista.

Vähän laajemmin Kukkonen purkaa myös tätä FIS, Kansainvälinen Olympiakomitea sekä Suomen urheilujohto yhdistelmää. Näin lyhyesti sanottuna etenkin FIS ja KOK on vanhojen ukkojen ummehtunut yhteisö (oma lisäys: ja erittäin pahasti korruptoitunut).

Minusta tässä kirjassa päästiin hienosti valmentajan pään sisään. Kuunnellessa pystyi hyvin samaistumaan siihen mitä kaikkea Kukkosen mielessä on liikkunut silloin kun meni huonosti ja myös silloin kun menestystä vihdoin tuli. Oikein kylmät väreet menivät kun siihen fiilikseen lähti mukaan fillarilenkeillä tätä kuunnellessa. Loistava kirja, kannattaa ehdottomasti lukea! Itse asiassa tätäkin kirjoittaessa, vaikka kirjan kuuntelusta on jo jonkin verran aikaa, palasin takaisin niihin fiiliksiin.