Category: Kirjat Page 3 of 48

Kenji Miyazawa (1896-1933) oli japanilainen kirjailija, joka oli kiinnostunut avaruudesta, tieteestä ja buddhalaisesta filosofiasta. Hän oli tunnettu erityisesti lasten scifitarinoista, joihin kätkeytyi syvällisiä opetuksia elämästä ja ihmisyydestä. Nämä kolme tarinaa olivat opettavaisia mutta aika erikoisia – ehkä sata vuotta on tehnyt tehtävänsä.

Ensimmäinen tarina: Nighthawk (kehrääjä). Muut linnut kiusaavat kehrääjää, koska hän ei ole haukka vaikka hänet on sellaiseksi luokiteltu. Häntä halveksitaan ulkonäönsä ja lajinsa vuoksi, ja oikea haukka uhkaa tappaa hänet ellei kehrääjä suostu muuttamaan nimeään. Painiskellessaan identiteettinsä ja hyväksynnän tarpeen kanssa kehrääjä tekee päätöksen: hän lähtee taivasmatkalle pyytämään tähtiä ottamaan hänet joukkoonsa. Useat taivaankappaleet torjuvat hänet, mutta lopulta yksi tähti hyväksyy hänet ja kehrääjä muuttuu itsekin tähdeksi, saavuttaen rauhan ja uuden paikkansa maailmankaikkeudessa.

Toisessa tarinassa uudenaikainen sähköinen rautatien valopylväs Signal ja vanhanaikainen mekaaninen puomi No-signal rakastuvat ja päättävät mennä naimisiin, huolimatta siitä että edustavat kahta eri aikakautta ja teknologista maailmaa. Muut pylväät, rautatielaitteet ja rakennukset ottavat kantaa heidän suunnitelmaansa: toiset ihailevat rohkeutta, toiset paheksuvat yhteensopimattomuutta. Rakkauden sokaisemana Signal unohtaa oman tehtävänsä – ohjata junaliikennettä – ja seurauksena on vakava onnettomuus. Tarina toimii vertauskuvana rakkauden ja vastuun tasapainosta: pelkkä tunne ei riitä, jos velvollisuudet jäävät taka-alalle.

Kolmas tarina, Night on the Galactic Railroad, on kertomus Giovannista. Giovanni on syrjitty ja yksinäinen koululainen, jonka isä on tiettävästi merillä ja äiti vakavasti sairas. Hän lähtee hakemaan maitoa äidilleen ja törmää matkalla koulutoverien ryhmään, jossa hänet jälleen hylätään. Hetken kuluttua alkaa mystinen junamatka halki galaksien hänen ainoan ystävänsä Campanellan kanssa. Matkan varrella he kohtaavat monenlaisia ihmisiä ja tilanteita – muun muassa matkustajia, jotka puhuvat tuonpuoleisesta ja ihmiselämän tarkoituksesta. Tarina on vertauskuvallinen kuvaus ystävyydestä, kuolemasta ja siitä, miten universumi voi tarjota lohtua ja selityksiä asioihin, joita ei arjessa ymmärrä. Kun Giovanni palaa matkaltaan, hän oivaltaa junamatkan merkityksen ja sen, mitä Campanellan poissaolo kertoo.

Muistaakseni aikaisemmassa lukemassani kirjassa (“Wahlroo$: Epävirallinen elämäkerta”) Wahlroos ei ollut osallistunut kirjan tekemiseen pyynnöstä huolimatta, mutta ei myöskään vastustanut sitä. En muista, oliko silloin jo tiedossa tai aavistus siitä, että hän on kirjoittamassa omia muistelmiaan, mutta näin ollen päätös oli ymmärrettävä.

Kirjan alussa varoitetaan – tai kerrotaan – lähestymistavasta jolla tämä on kirjoitettu. Varsinkin 80-luku pomppii ajallisesti edestakaisin, sillä yksittäiset tapahtumaketjut käsitellään aina alusta loppuun. Parempi näin, sillä täysin kronologinen lähestyminen olisi tehnyt kirjasta hyvinkin sekavan; rinnakkain eteneviä tapahtumia oli paljon.

Wahlroos lähti teini-iässä vasemmistolaisen aatteen mukaan ja jäi hetkeksi koukkuun Marxin oppeihin. Kapinaa ja vallankumousta yritettiin, mutta tuloksellisesti yritys jäi pahasti piippuun. Jossain vaiheessa Wahlroosille alkoi aukeamaan, etteivät ne Marxin jutut olleet mitenkään vedenpitäviä ratkaisuja. Mitä enemmän niitä mietti, sitä huterammilta ne tuntuivat, ja lopulta hän muutaman vuoden jälkeen jätti koko “liikkeen” ja lähti nykyiselle tielleen.

Oma huomio: Jotain samaa on näissä 60-luvun lopun vasemmistolaiskohinoissa ja nykyisessä Elokapinassa. Mukana on aatteen palolla nuoria, joilla ei kuitenkaan ole käsitystä reaalimaailmasta ja mennään vain ryhmän mukana kuin se olisi jotain, mikä ratkaisisi kaikki ongelmat. Elokapinassa, vaikka verhoiltuna ympäristöliikkeeksi, taustalla jyllää kuitenkin vasemmistolaisuus ja kapitalismin vastaisuus, aivan kuin Extinction Rebellionin (Elokapinan “emoliike”) perustajan kommenteista voi päätellä. Harvempi nyt sentään suoraan uhkailee yritysjohtajia kuolemalla. Veikkaan, että tämänkin liikkeen mukana olevat lapset ovat vaahtoamassa joukolla, kunnes aikuisuus tulee eteen ja sen jälkeen lähdetään normaalille uralle ja ihmetellään itsekin, että mikä minuun oikein silloin meni. No, takaisin kirjaan.

Tässä ensimmäisessä muistelmateoksessa käydään läpi tapahtumia Wahlroosin nuoruuden ajalta ja uran alkuajasta pääasiassa SYPissä. Itseä ei tuossa vaiheessa 80-luvulla talous juuri viel äkiinnostanut, ja monet asiat ovat tuttuja aikansa uutisista ilman muistikuvaa yksityiskohdista. Näitä asioita palautui hiljalleen mieleen, ja oli ihan mielenkiintoista lukea, mitä kaikkea siellä taustalla on tapahtunut.

Oman uran kannalta oleellisin kohta kirjassa on epäilemättä 90-luvun alku, kun Ericsson oli vakavasti ostamassa Nokiaa. Kauppa kaatui kuitenkin loppumetreillä siihen, että Nokian tappiollinen kodinelektroniikkaa valmistava osa (televisiot) olisi tullut kaupan mukana, eikä Ericsson halunnut sitä. Nokian omistajat eivät olleet halukkaita myymään tuota liiketoimintaa erikseen toisaalle. Tiedä sitten, missä olisin nyt töissä, jos tuo kauppa olisi toteutunut.

Kirja loppuu investointipankki Mandatumin perustamiseen ja irrottamiseen SYPistä. Wahlroos jatkoi tämän jälkeen Mandatumissa yhtenä omistajista ja siitä lisää muistelmien seuraavassa osassa.

Törmäsin Hangon elokuvateatterin Kino Olympian juttuun Facebookissa ja googlasin vähän lisää. Olin taannoin 1980-luvulla Olympiassa repimässä lippuja ovella kahden eri teatterinpitäjän aikana, joten mielenkiintoa on myös teatterin nykyiseen tilanteeseen. Tuon ajan jälkeen ei juuri ole siellä elokuvissa tullut käytyä, kun tie vei opiskelemaan ja pois Hangosta. Viimeksi taisin käydä siellä katsomassa Iron Sky elokuvan vuonna 2012.

Luin artikkelin, missä kerrottiin sijoittaja Ari Tolppasen hankkineen Hangon teatterikiinteistön ja otin vähän enemmän selvää kaverista (okei, nimi ei sytyttänyt lainkaan). Paljon tuttua asiaa löytyi hänen taustastaan, mutta ei minulla nimet jää päähän, joten isojen tapahtumien takana vaikuttavat ja näin ollen varmasti lehtien palstoillakin vilahtavat nimet haihtuvat hyvin nopeasti mielestä. Siinä surffaillessa törmäsin tähän kirjaan ja otin sen kuunneltavaksi.

Tolppanen on tehnyt uransa sijoittajana ja hän on ollut monessa mukana. Uransa alkuaikana hän oli mukana Helsingin elokuvateatteribisneksessä ja tämän kirjan myötä sain monesta asiasta lisää taustaa monesta, missä Tolppanen on ollut järjestelmässä, ostamassa ja myymässä, mm. Huurre Oy:stä, CapManista ja Kämpin hotellista. Yhtenä hänen viimeisimmistä toimistaan Helsingissä aukesi pari vuotta sitten vanhan linja-autoaseman tiloihin kolmen salin elokuvateatteri, ravintola ja muita palveluja.

Toisaalta kirjasta selviää hyvin, mikä on pääomasijoittajien tehtävä. Usein jää epäselväksi kun uutisoidaan että X on ostanut yrityksen Y, mutta siitä ei juuri kerrota sen enempää. Tässä kirjassa pääsee vähän mukaan jo siihen maailmaan ja ymmärtää paremmin, mikä on tämän sijoittamisen tarkoitus ja miten näiden yritysten ostoja ja myyntejä hoidetaan. Se ei ole vain osto ja myynti, vaan siinä välillä tapahtuu paljon asioita, millä yritystä pistetään toiminnallisesti ja tuloksellisesti parempaan kuntoon.

Hyvä kirja, kannattaa lukaista. Vaikka vain sen takia että tietää kuka omistaa Kino Olympian kiinteistön Hangossa.

Risto Isomäen scifitarinoista koostuva novellikokoelma. Nämä olivat ihan kivoja pikkunäppäriä tarinoita, aiheiden vaihdellessa laidasta laitaan. Ihan kuuntelemisen tai lukemisen arvoinen teos.

Isomäen kirjoissa yleisesti ottaen, niin kuin tässäkin muutamassa tarinassa, mennään ilmastonmuutoksen katastrofaalisuuteen. Kun otan scifin luettavaksi, niin odotan että se on viihdettä ja että sillä pääsee irti todellisuudesta. Tämä hyvin vahva kytkös nykyiseen ilmastonmuutokseen tuo aina mukanaan sen, mitä ikkunan ulkopuolella juuri nyt tapahtuu. Se ei ole asia mitä tarinoilta kaipaan. Todellisuuteen tullaan kuitenkin aina takaisin kun kirjan kannet sulkee. Ilman näitä kytköksiä, tämä olisi hyvää scifiä. MINUN mielestäni.

Muutama vuosikymmen on vierähtänyt edellisen kirjan (Pimeän pilven ritarit) tapahtumista. Maapallo on jatkuvan meteoripommituksen kohteena ja uusien havainnointisateliittien laukaisujen jälkeen on selvää, että huonompaan suuntaan ollaan menossa.

SpaceGuard on tehnyt kaiken mitä voi torjuessaan lähestyviä meteoreja, mutta rajansa kaikella, varsinkin kun tilanne on muuttunut paljon pahemmaksi. Kokenutta Johnny Kororoa tarvitaan jälleen. Hän lähtee ryhmänsä kanssa liikkeelle, etsimään ratkaisua tähän ylitsepääsemättömän näköiseen ongelmaan. Vuosia sitten he olivat löytäneet Farangien aluksia ja nyt heillä on tarkoitus etsiä näiden kotiplaneettaa, jos sieltä löytyisi jokin ratkaisu.

Ensimmäinen puolisko kirjasta oli enemmän fysiikan ja astronomian tykitystä, mutta varsinaisesti siinä ei tapahtunut oikein mitään. Tuntui ettei kirja etene lainkaan. Alkupuoliskon jälkeen päästiin vihdoin asiaan, eli oikeaan scifiin. Matkaajat löysivät Farangien planeetan, mutta elollisia olentoja ei enää ollut jäljellä. Tekniikkaa löytyi, mutta miten sen käyttöönotto voisi onnistua näin kehittymättömältä ihmiskunnalta? Tarina oli ihan ok, mutta tuntui että se jäi vähän ohueksi.

Epilogi avasi paljon tätä tarinaa. Osa fysiikasta on ihan aitoa, osa taas vähän      venytettyä. Monen asian  toteuttaminen, vaikka se teoriassa näyttää hyvältä, ei ole todellisuudessa meidän teknologialla mahdollista. Sadan vuoden kuluttua tilanne voi olla eri.

Yksi asia missä kirja jo vanheni heti kättelyssä oli tekoäly, joka antoi miljoonia julkaisuja Johnnyn luettavaksi. Tänään niitä ei tarvitse itse välttämättä lukea, vaan voi kysyä  suoraan tekoälyltä tiivistelmät ja paljon muitakin kysymyksiä liittyen julkaisuihin, miten lie sadan vuoden kuluttua. Näin se tekniikka pääsee takavasemmalta yllättämään 🙂

Hilma toimii rikospoliisina Islannissa ja hänellä on juuri päättynyt edellinen tutkittava tapaus (“Hilma”), kun hätäkeskukseen soittaa nuori tyttö. Tyttö kertoo että hänen äitinsä on kuollut ja hän on itse kaapissa piilossa. Talossa on mies, mutta hän ei osaa sanoa tämän tuntomerkkejä. Hän ei myöskään tiedä talonsa osoitetta ja osaa antaa vain vähän tuntomerkkejä mitä ulkopuolella on. Aikansa etsittyään, poliisit löytävät talon.

Kun poliisit pääsevät sisään, on Kristiina ja hänen tyttärensä, kuusivuotias Mira, kadonneet. Kristiina on tullut Norjasta Islantiin oikeudenkäyntiä varten, sillä hänen väkivaltainen ex-mies on haastanut Kristiinan oikeuteen kidnappauksesta. Kristiina oli aiemmin paennut Miran kanssa kotimaahansa Norjaan pahoinpitelyjen jälkeen. Poliisit löytävät Kristiinan sängystä verijälkiä ja veitsen aiheuttamia reikiä. Alkaa kaappaajan ja mahdollisen tappajan etsintä.

Toisaalla Norjaan paennut itäeurooppalaista perua oleva liikemies-rikollinen antaa käskyläistensä aiheuttaa harmia Hilmalle. Tämä kahden kirjan pituiseksi venynyt taustatarina saa päätöksensä tässä kirjassa, mikä on varmasti erittäin hyvä ratkaisu. Kolmanteen kirjaan venytettynä se olisi ollut liikaa.

Tämä sarjan toinenkin kirja oli oikein hyvä. Äänikirjan lukija oli muuten ihan hyvä, mutta intonaatio tuntui paikoin erikoiselta, eikä sopinut oikein tarinaan.

Hilja toimii rikospoliisina Islannin poliisissa. Hän on toiminut peitetehtävissä paljastaakseen rikollisen, joka julkisesti on toiminut kunniallisesti liikemiehenä, mutta tällä on ollut kuitenkin hämäräperäistä toimintaa taustalla. Kun Hilma lopulta paljastaa tämän, joutuu hän miehen tähtäimeen. Hänet kidnapataan ja häntä kidutetaan, mutta onnistuu pääsemään vapaaksi. Painajainen ei lopu kuitenkaan tähän, sillä tämä rikas rikollinen on onnistunut pääsemään maan alle, mistä hän johtaa käskyläisiään.

Toipumisen aikaan Hilma ryhtyy tutkimaan helppoa tapausta, joka näyttää itsemurhalta. Mutta pienet yksityiskohdat tämän tapauksen ympärillä johtavat lopulta vyyhtiin, missä on useampia ihmisiä mukana ja taustalla on lapsuudenaikainen kiusaaminen.

Kirja eteni sujuvasti koko ajan, tykkäsin kuunnella. Varsinaisia vaisuja kohtia ei ollut missään vaiheessa ja otin jo seuraavan osan sarjasta kuunneltavaksi.

Kesken suoran lähetyksen taikuri Scott Demon katoaa jäljettömiin. Tapaus herättää välittömästi epäilyn hänen tiimissään sekä sponsoreissaan, mutta kukaan ei tiedä, mitä oikeasti tapahtui – syyttely leviää kulissien takana.

Muutamaa kuukautta aikaisemmin suomalainen Doris saapuu New Yorkiin haaveenaan rakentaa ura somevaikuttajana. Mutta hehkutettu “girl boss” -maailma ei olekaan sitä, mitä hän oli kuvitellut. Doriksen ESTA on umpeutumassa eikä hän voi sen jälkeen jäädä maahan, rahaa vuokraan ei löydy mistään ja lopulta hän saa vielä potkut ainoasta palkkatyöstään. Podcasteista ei ole tuloja, joten hänen tilanteensa on käymässä hankalaksi.

Somevaikuttajatapahtumassa Doris kohtaa salaperäisen Teresan ja ihastuu tähän. Teresa kuitenkin työskentelee katoavan taikurin, Scott Demonin, tiimissä eikä aio viipyä New Yorkissa kauan. Ennen lähtöään hän houkuttelee Doriksen mukaan sometiimiin, ikääntyvä Scott tarvitsee jostain nostetta, joka voisi tulla vaikka houkuttelemalla nuorempia ihmisiä yleisöön.

Ylellinen elämä – designer-laukut, loistoautot ja cocktailkutsut – on edelleen Doriksen tähtäimessä. Mutta haaveet alkavat murentua, kun todellisuus iskee vasten kasvoja. Ehkä paikka Scottin tiimissä voisi avata uuden oven?

Bongasin tämän kirjan Hesarin kirja-arvosteluista. Varsinaiset girl bitchit juttelevat keskenään podcasteja tehdessään ja luulevat olevansa matkalla julkkiksiksi. En tiedä todellisuudesta, mutta voin kuvitella että tuossa maailmassa jotkut jopa elävät näin. Kirja oli ihan hyvä, taas vähän erilainen lukukokemus.

Suomi on vuosia sitten tapahtuneen Mustan Tiistain jälkeen romahtanut, köyhyys on vallannut koko maan ja maa on jaettu uusiin kaupunkeihin ja maaseutuun. Maaseutua ollaan ihmeellisten väärien väittämien perusteella tyhjentämässä.

Jon asuu tyhjennettävällä maaseudulla yksinäistä elämää omavaraistalouden turvin. Marina on sen sijaan kaupungissa, entisessä Helsingissä, asuva toimittaja. Hän joutuu onnettomuuteen Jonin asunnon lähellä ja hänen seuranaan ollut korkea virkamies on menehtynyt. Marina löytää Jonin talon yrittäen saada apua talosta. Jon ei kuitenkaan suhtaudu myötämielisesti kaupungista saapuvaan henkilöön.

Tapahtumien taustalla on muutakin ja Marinan salaperäinen olemus saa Jonin entistä enemmän epäilevälle kannalle. Selviää, että Marina on joutunut takaa-ajetuksi ja hengenvaaraan. Jon ottaa Marinan muutamaksi päiväksi asumaan luokseen, jotta tämä pääsisi hyvin harvoin kulkevien bussien mukana matkustamaan takaisin kaupunkiin. Jon tosin arvelee, ettei se ole kovin turvallista enää tässä vaiheessa. He eivät selviä kauaa hiljaisuudessa, kun Marinaa tullaan etsimään.

Odotukset kotimaisesta scifi-kirjasta eivät olleet korkealla, mutta tämä yllätti positiivisesti. Kivasti rakennettu tarina ja tapahtumat etenivät hyvään tahtiin. Ainoa pitkä miinus on, että toista osaa ei ole vielä saatavilla. Tämä tarina jäi nyt ensimmäisten tapahtumien jälkeen odottamaan jatkoa.

Konsta Pylkkänen asui vaimonsa ja kahden pienen pojan kanssa pienessä mökissä Kainuun korvessa Lentualla. Hänellä oli tapana pohdiskella erilaisia asioita ja yrittää järkeillä niitä. Hänellä oli mm. atomipommista omia ajatuksia ja miten siltä voi suojautua, jos isommat maat alkavat niitä heitellä. Konsta oli jo suunnitellut suojan rakentamista syvään kallioluolaan. Hän pohti myös sitä millaista ruokaa sinne pitäisi vuosien käyttöä varten varastoida.

Eräänä kesäpäivänä lähelle saapui etelästä lisenssi ja pari maisteria. Konsta kaverinsa Mooseksen kanssa meni tervehtimään saapujia, jotka osoittautuivat opiskelijoiksi, Konstan päätelmän mukaan “yliopiston seminaarissa” ja jotka olivat viettämässä lomaa täällä kalastelemassa ja lintuja metsästämässä. Heiltä Konsta pääsi kyselemään monista asioista, vesivessasta, viemäreistä, maapallon kaarevuudesta, metsän eliöistä ja niin edelleen. Toki Konsta oli epäileväinen ja hyvin vahvasti sitä mieltä, että etelän kaverit vedättivät häntä. Vaikka mukavia olivatkin. Näistä vieraista Konsta sai hyvää juttuseuraa kesäksi ja siinä sivussa hän pääsi tutkimaan laajemminkin pohjoisen luontoa.

Tämä oli välillä ihan hauskasti kirjoitettu kirja, missä oli paljon erilaisia kekseliäitä sanailuja ja aikansa etelä vastaan pohjoinen asettelua. En tiedä, tämä ei ehkä silti löydä oman listani kärkipäähän lukukokemuksena. Mutta hyvähän näitä vanhoja tarinoita on lukea. Kai tämäkin jonkinlaisessa kirjallisessa kulttiasemassa on jo tänä päivänä.