Category: Kirjat Page 1 of 47

Tuusulanjärvestä löytyy jalka, mutta mikään ei anna viitteitä jalan omistajan henkilöllisyyteen. Komisario Heittola alkaa tutkia juttua, mutta aikaa kuluu ja kaikki alkavat hermostua seisovaan tilanteeseen. Ketään sopivaa henkilöä ei kuitenkaan ole ilmoitettu kadonneeksi. Tilanne muuttuu vieläkin ongelmallisemmaksi, kun löytyy käsi, joka ei kuitenkaan ole saman henkilön kuin mikä löydetty jalka oli.

Mahdollisia syyllisiä löytyy useampia, on epämääräistä valokuvausta harrastava tuntematon mies, joka metsästää nuoria naisia netin kautta, huoltomies, joka taas kiertelee luvattomasti asunnoissa ja vielä saatananpalvontaa harrastava yhteisö. Kaikilla tuntuisi olevan jonkinlainen yhteys tapahtumiin, mutta lopullinen ratkaisu antaa odottaa itseään.

Tämä kirja tarjosi hyvää dekkariviihdettä, kuten myös aikaisemmin lukemani Heittola-sarjan ensimmäinen osa.

Järvenpääläinen toimittaja Anita Oksman on toimittajaystävänsä Orvokin kanssa poliitikkojen risteilyllä. Risteily päättyy heidän osaltaan huonosti kun Orvokki katoaa laivalta. Onko kyseessä itsemurha vai ehkä jotain muuta.

Komisario Heittola ei tutki varsinaisesti tätä kuolemantapausta, mutta Anitan jonkinasteisena ystävänä hän toimii välikätenä ja välittää tietoa tutkinnan tilasta. Näyttää siltä että tutkiva poliisi on päätymässä itsemurhateorian kannalle, ehkä myös sen takia, ettei arvovaltaisten poliitikoiden päälle syntyisi epäilyksen varjoa. Anita ei tähän teoriaan kuitenkaan usko.

Samaan aikaan Anitan tytär on ajautumassa huonoon seuraan, missä liikkuu huumeita. Tätä äitinä selvitellessään Anita törmää myös asioihin, mitkä kytkevät Orvokin mukaan huumeita välittävään porukkaan. Asiat eivät ole aina sitä miltä ensin näyttävät.

Melko mukiinmenevä kirja. Tarina pysyi hyvin kasassa, eikä tässä sorruttu mihinkään jaaritteluihin, vaan asiat etenivät jatkuvasti eteenpäin.

Maaliskuun 19. päivä vuonna 2004: paperirullalastissa oleva täysperävaunullinen kuorma-auto ajaa yöllä kohti etelää Konginkankaalla. Vastaan tulee bussi, joka on viemässä nuoria laskettelemaan Rukalle. Yllättäen liukkaaksi muuttunut tie osaltaan aiheuttaa sen, että kuorma-auton perävaunu alkaa heittelehtiä, eikä kuljettaja saa sitä enää hallintaansa. Perävaunu osuu vastaan tulevaan bussiin tuhoisin seurauksin. (Wikipedian artikkeli)

Yksi neljästätoista hengissä selvinneistä on Saana. Hänen vammansa ovat vaikeita, mutta hän selvisi toisin kuin 23 muuta bussissa ollutta. Näkyvien ja vaikeiden vammojen hoito aloitetaan välittömästi, mutta fyysisiäkin vammoja jää havaitsematta. Myöhemmin oireiden perusteella selviää myös se, että kolari on aiheuttanut keskivaikean/vaikean aivovamman. Tästä alkaa vuosia kestävä hoito ja taistelu sekä itseään vastaan, että voi hyväksyä oman muuttuneen tilanteensa ja myös vakuutusyhtiötä vastaan, joka haluaa välttää korvausvastuunsa.

Vakuutusyhtiöiden lääkärit ovat erittäin hyviä tietämään asioita näkemättä potilasta. Ja etenkään uskomatta sitä mitä muut potilasta tutkineet lääkärit kirjoittavat. Ihan uskomatonta oli taas lukea tuota tarinaa kun vaikeasta aivovammasta leivottiin päätteen äärellä vakuutusyhtiössä lievä aivovamma ja näin vakuutusyhtiö luisti korvauksista ja kuntoutuksista, mitkä ilman muuta olisivat kuuluneet uhrille.

Kirjassa käydään läpi aivovammojen taustaa, mistä ne johtuvat ja minkälaisia vammoja voi saada eri tilanteissa ja etenkin oireita, mitä ne voivat aiheuttaa. Kaikkea on tämän päivän tekniikalla mahdotonta todentaa vaikkapa kuvaamalla aivoja, joten suuri osa vammojenn toteamisesta on lääkäreiden käsissä, kun perataan kaikkia potilaan oireita vuosien varrelta.

Tämä oli hyvä, mutta aika raskas kirja lukea. Tarina kertoo aika paljon siitä, millä tasolla aivojen tutkimus vielä tänään on teknisesti ja myös siitä asenteesta, mikä erityisesti vakuutusyhtiöillä on tämänkaltaisten vammojen hyväksymisessä.

Kolmikymppinen Lauri käy päivittäistavarakaupassa töissä ja kiroilee säännöllisesti toimimatonta pulloautomaattia. Hänen työkaverinsa Mari on Laurin nuoruudenihastuksen Tanjan serkku ja Marilta Lauri yrittää udella miten Tanjalla nykyään menee. Hän ei ole vielä luovuttanut Tanjan suhteen, mutta vuosien varrella mahdollinen suhde on käynyt yhä etäisemmäksi haaveeksi.

Laurille selviää yllättäen, että hänen vanhempansa ovat voittaneet lotossa melkein kuusi miljoonaa euroa yli kymmenen vuotta sitten. Nyt he ovat päättäneet antaa Laurille kolmasosan voitosta, vuosien varrella saatuine tuottoineen yli kaksi miljoonaa euroa. Tästä alkaa Laurilla sisäinen taistelu siitä, mitä voi kertoa kenellekään varsinkin kun vanhemmat olivat kieltäneet kertomasta kenellekään. Mutta Lauri ei voi vastustaa kiusausta. Ja kun tieto leviää, myös tapahtumat muuttuvat mutkikkaammiksi.

Ihan kivasti kirjoitettu kirja, ehkä vähän kevyen oloinen. Vaikka alku tuntui jotenkin tahmaiselta, tarina sai lisää vauhtia mitä pitemmälle se eteni. Lottovoittajan elämä ei ole välttämättä herkkua varsinkaan jos ei osaa pitää suutaan kiinni oikeissa paikoissa.

Kari Lumikero teki mittavan uran toimittajana aina 1960-luvulta alkaen eläköitymiseensä saakka 2010-luvulla. Hän aloitti toimittajana Ruotsin radiossa ja teki myös töitä YLEn paikalliselle toimitukselle 1960-luvun lopulla asuessaan ja opiskellessaan Tukholmassa. Toimittajan työt veivät mennessään ja opiskelut painuivat taka-alalle. 1986 hän vaihtoi töihin MTV:lle, missä oli eläköitymiseensä saakka.

Lumikero toimi kirjeenvaihtajana Berliinissä ja Tukholmassa. Kirjeenvaihtajana toimiminen ei ollut kuitenkaan vain paikallaan oloa, vaan hän matkusti ympäri maailmaa aina tarpeen vaatiessa. Hän vieraili useissa maissa kun kriisi oli päällä, tutuksi tulivat muun muassa Irak, Egypti, Afganistan ja Thaimaa tsunamikatastrofin myötä.

Tuntuu vähintäänkin kammottavalta kuunnella näitä tarinoita, mitä varsinkin kriisialueille suuntautuneilla matkoilla tapahtui. Itselle kun on jo vähän jännittävää lähteä työpaikalla hakemaan kahvia automaatista, puhumattakaan paniikkia aiheuttavasta esityksen pitämisestä. Toimittaja joutuu pistämään itsensä likoon monella tavalla. Lumikeronkin matkoilla menehtyi toimittajia, myös hänen tuttujaan.

Moni asia kirjassa oli tuttua lehtien sivuilta ja televisiosta. Tässä kirjassa kerrotaan kuitenkin mitä toimittajalta vaaditaan, jotta luotettavaa tietoa saadaan jaettua kotimaan katsojille ja lukijoille. Erittäin hyvä kirja, suosittelen ehdottomasti!

Jatkona muistelmien ensimmäiseen osaan (1952-1991), tässä toisessa osassa keskitytään 1990-luvun tapahtumiin. Ajanjakso on lyhyempi kuin esimmäisessä kirjassa, mutta tapahtumia on melkoisen paljon kymmenen vuoden ajalle. Vaikka tämän vuosikymmenen tapahtumat ovat itsellä jo huomattavan paljon paremmin muistissa, kuin nuo ensimmäisen kirjan ajat, niin tapahtumien määrä oli jo sellainen, ettei kaikessa tahtonut pysyä mukana.

Rahapolitiikka vapautui 1980-luvun lopulla ja siitä alkoi käsittämätön nousukierre helpon lainarahan turvin. Tästä juhlasta ei kuitenkaan pitkää aikaa saatu nauttia, kun 90-luvun alun lama iski päälle kalliine valuuttalainoineen ja kaatoi yrityksiä joukoittain. Tiukan talouspolitiikan ansiosta tästäkin noustiin 90-luvun aikana, toki unohtamatta sitä, että Nokia toimi talouden veturina tuolla 90-luvulla.

Wahlroosin omalta osalta kirjan tarina keskittyy enimmäkseen sijoitusyhtiö Mandatumin perustamiseen ja sen alkuvuosien toimintaan. Hän oli itse perustamassa Mandatumia, mistä hän omistikin tuolloin suuren osan. Pienestä oli selvästi hyvä ponnistaa ja Suomen, miksei pohjoismaidenkin, mittakaavassa Mandatumista tuli merkittävä toimija 90-luvulla. Maailman suuria investointipankkeja vastaan tosin ei voinut lähteä kilpailemaan, niillä kun oli huomattava kokoetu puolellaan.

Tätä kirjaa oli mielenkiintoista kuunnella. Kirjassa vilisi paljon vähintäänkin lehdistä tuttuja firmoja ja myös ihmisiä niin politiikan kuin talouden alalta. Nostalgian janoonkin tämä on hyvä teos meille, jotka tuon ajan hyvin muistavat.

Kenji Miyazawa (1896-1933) oli japanilainen kirjailija, joka oli kiinnostunut avaruudesta, tieteestä ja buddhalaisesta filosofiasta. Hän oli tunnettu erityisesti lasten scifitarinoista, joihin kätkeytyi syvällisiä opetuksia elämästä ja ihmisyydestä. Nämä kolme tarinaa olivat opettavaisia mutta aika erikoisia – ehkä sata vuotta on tehnyt tehtävänsä.

Ensimmäinen tarina: Nighthawk (kehrääjä). Muut linnut kiusaavat kehrääjää, koska hän ei ole haukka vaikka hänet on sellaiseksi luokiteltu. Häntä halveksitaan ulkonäönsä ja lajinsa vuoksi, ja oikea haukka uhkaa tappaa hänet ellei kehrääjä suostu muuttamaan nimeään. Painiskellessaan identiteettinsä ja hyväksynnän tarpeen kanssa kehrääjä tekee päätöksen: hän lähtee taivasmatkalle pyytämään tähtiä ottamaan hänet joukkoonsa. Useat taivaankappaleet torjuvat hänet, mutta lopulta yksi tähti hyväksyy hänet ja kehrääjä muuttuu itsekin tähdeksi, saavuttaen rauhan ja uuden paikkansa maailmankaikkeudessa.

Toisessa tarinassa uudenaikainen sähköinen rautatien valopylväs Signal ja vanhanaikainen mekaaninen puomi No-signal rakastuvat ja päättävät mennä naimisiin, huolimatta siitä että edustavat kahta eri aikakautta ja teknologista maailmaa. Muut pylväät, rautatielaitteet ja rakennukset ottavat kantaa heidän suunnitelmaansa: toiset ihailevat rohkeutta, toiset paheksuvat yhteensopimattomuutta. Rakkauden sokaisemana Signal unohtaa oman tehtävänsä – ohjata junaliikennettä – ja seurauksena on vakava onnettomuus. Tarina toimii vertauskuvana rakkauden ja vastuun tasapainosta: pelkkä tunne ei riitä, jos velvollisuudet jäävät taka-alalle.

Kolmas tarina, Night on the Galactic Railroad, on kertomus Giovannista. Giovanni on syrjitty ja yksinäinen koululainen, jonka isä on tiettävästi merillä ja äiti vakavasti sairas. Hän lähtee hakemaan maitoa äidilleen ja törmää matkalla koulutoverien ryhmään, jossa hänet jälleen hylätään. Hetken kuluttua alkaa mystinen junamatka halki galaksien hänen ainoan ystävänsä Campanellan kanssa. Matkan varrella he kohtaavat monenlaisia ihmisiä ja tilanteita – muun muassa matkustajia, jotka puhuvat tuonpuoleisesta ja ihmiselämän tarkoituksesta. Tarina on vertauskuvallinen kuvaus ystävyydestä, kuolemasta ja siitä, miten universumi voi tarjota lohtua ja selityksiä asioihin, joita ei arjessa ymmärrä. Kun Giovanni palaa matkaltaan, hän oivaltaa junamatkan merkityksen ja sen, mitä Campanellan poissaolo kertoo.

Muistaakseni aikaisemmassa lukemassani kirjassa (“Wahlroo$: Epävirallinen elämäkerta”) Wahlroos ei ollut osallistunut kirjan tekemiseen pyynnöstä huolimatta, mutta ei myöskään vastustanut sitä. En muista, oliko silloin jo tiedossa tai aavistus siitä, että hän on kirjoittamassa omia muistelmiaan, mutta näin ollen päätös oli ymmärrettävä.

Kirjan alussa varoitetaan – tai kerrotaan – lähestymistavasta jolla tämä on kirjoitettu. Varsinkin 80-luku pomppii ajallisesti edestakaisin, sillä yksittäiset tapahtumaketjut käsitellään aina alusta loppuun. Parempi näin, sillä täysin kronologinen lähestyminen olisi tehnyt kirjasta hyvinkin sekavan; rinnakkain eteneviä tapahtumia oli paljon.

Wahlroos lähti teini-iässä vasemmistolaisen aatteen mukaan ja jäi hetkeksi koukkuun Marxin oppeihin. Kapinaa ja vallankumousta yritettiin, mutta tuloksellisesti yritys jäi pahasti piippuun. Jossain vaiheessa Wahlroosille alkoi aukeamaan, etteivät ne Marxin jutut olleet mitenkään vedenpitäviä ratkaisuja. Mitä enemmän niitä mietti, sitä huterammilta ne tuntuivat, ja lopulta hän muutaman vuoden jälkeen jätti koko “liikkeen” ja lähti nykyiselle tielleen.

Oma huomio: Jotain samaa on näissä 60-luvun lopun vasemmistolaiskohinoissa ja nykyisessä Elokapinassa. Mukana on aatteen palolla nuoria, joilla ei kuitenkaan ole käsitystä reaalimaailmasta ja mennään vain ryhmän mukana kuin se olisi jotain, mikä ratkaisisi kaikki ongelmat. Elokapinassa, vaikka verhoiltuna ympäristöliikkeeksi, taustalla jyllää kuitenkin vasemmistolaisuus ja kapitalismin vastaisuus, aivan kuin Extinction Rebellionin (Elokapinan “emoliike”) perustajan kommenteista voi päätellä. Harvempi nyt sentään suoraan uhkailee yritysjohtajia kuolemalla. Veikkaan, että tämänkin liikkeen mukana olevat lapset ovat vaahtoamassa joukolla, kunnes aikuisuus tulee eteen ja sen jälkeen lähdetään normaalille uralle ja ihmetellään itsekin, että mikä minuun oikein silloin meni. No, takaisin kirjaan.

Tässä ensimmäisessä muistelmateoksessa käydään läpi tapahtumia Wahlroosin nuoruuden ajalta ja uran alkuajasta pääasiassa SYPissä. Itseä ei tuossa vaiheessa 80-luvulla talous juuri viel äkiinnostanut, ja monet asiat ovat tuttuja aikansa uutisista ilman muistikuvaa yksityiskohdista. Näitä asioita palautui hiljalleen mieleen, ja oli ihan mielenkiintoista lukea, mitä kaikkea siellä taustalla on tapahtunut.

Oman uran kannalta oleellisin kohta kirjassa on epäilemättä 90-luvun alku, kun Ericsson oli vakavasti ostamassa Nokiaa. Kauppa kaatui kuitenkin loppumetreillä siihen, että Nokian tappiollinen kodinelektroniikkaa valmistava osa (televisiot) olisi tullut kaupan mukana, eikä Ericsson halunnut sitä. Nokian omistajat eivät olleet halukkaita myymään tuota liiketoimintaa erikseen toisaalle. Tiedä sitten, missä olisin nyt töissä, jos tuo kauppa olisi toteutunut.

Kirja loppuu investointipankki Mandatumin perustamiseen ja irrottamiseen SYPistä. Wahlroos jatkoi tämän jälkeen Mandatumissa yhtenä omistajista ja siitä lisää muistelmien seuraavassa osassa.

Törmäsin Hangon elokuvateatterin Kino Olympian juttuun Facebookissa ja googlasin vähän lisää. Olin taannoin 1980-luvulla Olympiassa repimässä lippuja ovella kahden eri teatterinpitäjän aikana, joten mielenkiintoa on myös teatterin nykyiseen tilanteeseen. Tuon ajan jälkeen ei juuri ole siellä elokuvissa tullut käytyä, kun tie vei opiskelemaan ja pois Hangosta. Viimeksi taisin käydä siellä katsomassa Iron Sky elokuvan vuonna 2012.

Luin artikkelin, missä kerrottiin sijoittaja Ari Tolppasen hankkineen Hangon teatterikiinteistön ja otin vähän enemmän selvää kaverista (okei, nimi ei sytyttänyt lainkaan). Paljon tuttua asiaa löytyi hänen taustastaan, mutta ei minulla nimet jää päähän, joten isojen tapahtumien takana vaikuttavat ja näin ollen varmasti lehtien palstoillakin vilahtavat nimet haihtuvat hyvin nopeasti mielestä. Siinä surffaillessa törmäsin tähän kirjaan ja otin sen kuunneltavaksi.

Tolppanen on tehnyt uransa sijoittajana ja hän on ollut monessa mukana. Uransa alkuaikana hän oli mukana Helsingin elokuvateatteribisneksessä ja tämän kirjan myötä sain monesta asiasta lisää taustaa monesta, missä Tolppanen on ollut järjestelmässä, ostamassa ja myymässä, mm. Huurre Oy:stä, CapManista ja Kämpin hotellista. Yhtenä hänen viimeisimmistä toimistaan Helsingissä aukesi pari vuotta sitten vanhan linja-autoaseman tiloihin kolmen salin elokuvateatteri, ravintola ja muita palveluja.

Toisaalta kirjasta selviää hyvin, mikä on pääomasijoittajien tehtävä. Usein jää epäselväksi kun uutisoidaan että X on ostanut yrityksen Y, mutta siitä ei juuri kerrota sen enempää. Tässä kirjassa pääsee vähän mukaan jo siihen maailmaan ja ymmärtää paremmin, mikä on tämän sijoittamisen tarkoitus ja miten näiden yritysten ostoja ja myyntejä hoidetaan. Se ei ole vain osto ja myynti, vaan siinä välillä tapahtuu paljon asioita, millä yritystä pistetään toiminnallisesti ja tuloksellisesti parempaan kuntoon.

Hyvä kirja, kannattaa lukaista. Vaikka vain sen takia että tietää kuka omistaa Kino Olympian kiinteistön Hangossa.

Risto Isomäen scifitarinoista koostuva novellikokoelma. Nämä olivat ihan kivoja pikkunäppäriä tarinoita, aiheiden vaihdellessa laidasta laitaan. Ihan kuuntelemisen tai lukemisen arvoinen teos.

Isomäen kirjoissa yleisesti ottaen, niin kuin tässäkin muutamassa tarinassa, mennään ilmastonmuutoksen katastrofaalisuuteen. Kun otan scifin luettavaksi, niin odotan että se on viihdettä ja että sillä pääsee irti todellisuudesta. Tämä hyvin vahva kytkös nykyiseen ilmastonmuutokseen tuo aina mukanaan sen, mitä ikkunan ulkopuolella juuri nyt tapahtuu. Se ei ole asia mitä tarinoilta kaipaan. Todellisuuteen tullaan kuitenkin aina takaisin kun kirjan kannet sulkee. Ilman näitä kytköksiä, tämä olisi hyvää scifiä. MINUN mielestäni.