Luettuja kirjoja, katsottuja leffoja ja sarjoja

Author: Petri Laari Page 9 of 25

44/2024: Markus Hotakainen, “Eric Tigerstedt – Suomen Tesla”

Eric Tigerstedt syntyi aatelissukuun vuonna 1887 Urjalassa. Lähtökohdat elämälle olivat siis omaan aikaansa nähden aivan loistavat, mutta Eric ei ollut kiinnostunut kaivostoiminnasta missä hänen isänsä vaikutti. Pikku Eric sen sijaan oli kiinnostunut tekniikasta ja kaikesta uudesta mitä voisi kehittää.

Eric jäi 11 vuotiaana kiinni salakuuntelusta kun hän oli rakentanut ja asentanut sisäpuhelinjärjestelmän kotiin niin että voi kuunnella mitä muualla talossa puhutaan. Kaikenlaiseen muuhunkin hänen mielikuvituksensa riitti tuossa vaiheessa. Lopulta hän joutui muuttamaan 15 vuotiaana pois kotoa ajauduttuaan riitoihin isänsä kanssa.

Eric työskenteli L M Ericssonilla Tukholmassa ennen insinööriopintojaan Saksassa. Sen jälkeen hän työskenteli Siemensillä Helsingissä ja asensi mm. puhelinkeskuksia. Hän oli siinä vaiheessa jo vakuuttunut että käsivälitteinen keskus olisi syytä korvata automaattisella, mutta se ei kiinnostanut siinä vaiheessa Siemensiä. Automatisointi alkoi vasta seuraavalla vuosikymmenellä, 1920-luvulla.

Vaikka Eric oli hyvin perillä puhelintekniikasta, häntä kiinnosti eniten kuitenkin äänielokuvan kehittäminen. Hän oli mukana perustamassa yritystä tähän liittyen, mutta lukuisista alaan liittyvistä uraauurtavista patenteista huolimatta hän ei koskaan päässyt nauttimaan taloudellisesta menestyksestä.

Eric kuoli suhteellisen nuorena New Yorkissa, vain 37 vuotiaana. Kuolemaan johti välillisesti auto-onnettomuus, missä hän sai vammoja jotka eivät parantuneet ja vanha tuberkuloositartunta pääsi jälleen niskan päälle.

Jotta väärinkäsityksiä kirjan nimestä ei tulisi, niin kirjan nimessä Tesla viittaa nimenomaan samoihin aikoihin eläneeseen fyysikkoon ja keksijään Nikola Tesla eikä autoon jota Musk yrittää kaupitella.

43/2024: Liu Cixin, “Kuolema on ikuinen”

Tämä sci-fi trilogian päätösosa (1.osa, 2.osa) on kenties se kaikkein paras näistä kolmesta. Jos toinen osa menetti makuaan vähän ihmissuhteista kertomiseen, tässä kolmannessa mennään sitten taas fysiikka ja teknologia edellä.

Koko sarja on täynnä erilaisia fysiikan (astrofysiikan) teorioita jotka on tulevaisuudessa otettu käyttöön. Niin paljon minulla ei ole käsitystä niistä että voisin sanoa ovatko ne miten realistisia teorioita jos ovat sellaisia lainkaan. Hyvin vakuuttavasti niistä kuitenkin kerrotaan kirjassa.

Tarina etenee Trisolariksen hyökkäyksen torjumisen jälkeen pitkälle tulevaisuuteen. Trisolariksen hyökkäys saatiin loppumaan uhkarohkealla keinolla joka paljasti myös maan sijainnin mahdollisille muille hyökkääjille. Tähän mahdolliseen hyökkäykseen valmistautuminen ja ihmiskunnan säilyttäminen oli keskeistä tässä kirjassa. Ajassa hypitään vallattomasti eteenpäin ja maailmankaikkeus näyttää varsin toiselta loppua kohden.

Hyvä kirjasarja, joskin melkoisen pitkä, noin 70 tuntia kuunneltavaa.

42/2024: Liu Cixin, “Synkkä metsä”

Tässä trilogian toisessa osassa (1. osa) maassa ollaan jo tietoisia että läheisestä aurinkokunnasta, Trisolaris nimiseltä planeetalta ovat muukalaiset jo matkalla kohti maata eivätkä heidän aikeensa ole hyviä. Heidän matkansa maapallolle kestää yli 400 vuotta, mutta he ovat lähettäneet jo tiedustelijoita, protoneista rakennettuja sofoneita, jotka pystyvät tarkkailemaan ja vaikuttamaan ihmisten toimintaan.

Koska ihmiset eivät voi keskustella tai suunnitella mitään ilman että Trisolariksen väki saa sofoneiden kautta tiedot kaikesta mitä tapahtuu, YK käynnistää seinänkohtaajahankkeen missä neljä eri seinänkohtaajaa saa käytännössä rajattomat resurssit keksiä itsenäisesti tavan pysäyttää Trisolariksen hyökkäys. Vain yksi, Lou Ji, toimii rehellisesti tavoitteen eteen, muut osoittautuvat vain itsekkäisiksi koijareiksi. Kirja etenee kaksisataa vuotta tulevaisuuteen ja ensimmäinen kohtaaminen Trisolariksen kanssa on tosiasia.

Tarina jatkuu ykkösosasta hyvin joskin tässä kirjassa muutamat pitkäveteiset kohdat jättävät vähän laahaavan vaikutelman. Mukaan on toki ujutettu myös Kiina vs. länsimaat asetelmaa ja länsimaiden toiminta on usein vähän kyseenalaista ja kiinalaisten toiminta taas vastaavasti loistavaa. Onneksi näitä ei ole kuitenkaan liikaa. Ihan ok, nyt kohti sarjan viimeistä osaa.

41/2024: Liu Cixin, “Kolmen kappaleen probleema”

Trilogian ensimmäisessä osassa tarina alkaa Kiinan kulttuurivallankumouksen jälkimainingeista 1960-luvun loppupuolelta. Ye Wenjie joutuu mukaan tapahtumiin joiden yhdessä polttopisteessä on kiinalainen avaruustutkimuskeskus joka tekee tiukan hallinnon alla salaista tutkimusta.

Muutaman vuosikymmenen kuluttua Wang Miao, nanotutkija, saa yllättäen verkkokalvoilleen lähtölaskennan. Hän ei ymmärrä mihin se voi liittyä eikä silmistä löydy mitään vikaa. Sen sijaan hänet värvätään mukaan poliisin toimesta soluttautumaan järjestöön jonka epäillään murhanneen jo useita tieteen huippuja.

Tutkimusten yhteydessä Wang ryhtyy myös pelaamaan uutta virtuaalimaailman peliä, missä pelin asuttu planeetta on kolmen auringon järjestelmässä. Pelaajat yrittävät ratkaista kolmen kappaleen liikeratoja, mutta ongelma on mutkikas ja sukupolvi toisensa jälkeen tuhoutuu aurinkojen liikkeiden takia. Hiljalleen Wang alkaa hahmottaa pelin ja todellisuuden yhteyden. Mutta onko mitään tehtävissä silti?

Hyvä ensimmäinen osa, mutta kiinalaisten nimien kanssa oli äänikirjassa hieman ongelmia kun ei muistanut aina minkä niminen ihminen oli kyseessä. No, onneksi kirja oli pitkä niin niihinkin ehti tottua.

40/2024: Kati Pukki, Tomi Långstedt, “Vankina Thaimaassa”

Tomi Långstedt eli parisuhteessa mikä ei toiminut. Viimeisenä keinona he lähtivät lomalle Thaimaaseen ja yrittivät vielä parantaa tilannetta, mutta se ei onnistunut. Sen sijaan Tomi löysi Thaimaasta paikan jossa hän voisi viihtyä. Hän irtisanoutui töistä lähihoitajana ja matkusti pitemmälle Thaimaan reissulle.

Matkoja tuli ja meni. Elämä Thaimaassa keskittyi aika paljon juhlimisen ympärille ja lopulta mukaan astuivat huumeet. Saadakseen rahaa hän välitti ja myi huumeita. Mutta usein käy myös niin että tästä toiminnasta jää kiinni ja niin kävi myös Tomille. Thaimaassa näistä voi lahjuksilla päästä luistamaan, mutta nyt ei sekään auttanut. Tomi sai lopulta 25 vuoden tuomion.

Kirja kertoo hänen Thaimaassa viettämästä ajastaan, etenkin hänen vankila-ajastaan. Vankilat eivät Thaimaassa ole lepokoteja vaan elämä on kovaa ja muiden kanssa toimiminen vaatii melkoista sopeutumista. Ruoka on huonoa jos sitä on ollenkaan, vartijat hakkaavat surutta sääntöjä rikkovia vankeja ja muiden vankien kanssa ajautuu tämän tästä konflikteihin. Moni tutuksi tullut vanki kuoli kuka mistäkin syystä ja Tomin selviäminen hengissä ulos oli enemmänkin ihme.

Suomen ja Thaimaan luovutussopimuksen turvin hän pääsi myöhemmin Suomeen missä vankila-aikaa lyhennettiin siihen mitä Suomessa saisi vastaavasta rikoksesta.

Mielenkiintoinen kirja missä saa jonkinlaisen kuvan siitä mitä elämä tuollaisessa vankihelvetissä on. “Jonkinlaisen” siksi että en usko kenenkään käsittävän todella mitä siellä joutuu kärsimään, on eri asia lukea siitä jonkun kertomusta kuin elää itse siinä maailmassa.

Kirja oli ihan hyvin kirjoitettu, mutta joissain paikoissa oli toistoa aikaisemmin kerrotuista. Se nyt ei juuri häirinnyt mutta sen huomasi kuitenkin. Mielenkiintoista luettavaa.

39/2024: Reijo Mäki, “Satakieli lauloi yöllä”

Jussi Vares, turkulainen yksityisetsivä, saapuu takaisin kotimaahan. Hän törmää kentällä Ilona Salamanderiin, viehättävään naiseen johon hän tutustuu. Ilonan kautta Vares tapaa myös pornokustantaja Vetelisen tämän järjestämissä juhlissa.

Juhlien jälkeen Ilona katoaa Vareksen asunnolta ja Vetelinen palkkaa Vareksen tutkimaan katoamista. Samaan aikaan on käynnissä yritysvaltaus pörssissä ja nämä tapaukset alkavat linkittyä toisiinsa. Syntyy ruumiita ja Vareksen mukanaoloa ei poliisi oikein katso hyvällä.

Vaikka Vareksia on julkaistu jo melkoinen läjä, ei tämä 80-luvun kirja oikein sytyttänyt. Ihan ok iltaluettavaa pokkarikoossa, mutta jotenkin tästä jäi vähän vaisu mielikuva.

38/2024: Jesper Ersgård, “1986 III”

1986-trilogian kolmas osa. Kaikki kommentit koostettu osan yksi alle: 36/2024: Jesper Ersgård, “1986 I”

37/2024: Jesper Ersgård, “1986 II”

1986-trilogian toinen osa. Kaikki kommentit koostettu osan yksi alle: 36/2024: Jesper Ersgård, “1986 I”

36/2024: Jesper Ersgård, “1986 I”

Vuosi 1986, helmikuu. Vanha mies oli löytynyt keskeltä Tukholmaa sekavana harhailemassa ja poliiseille hän oli selittänyt omituisia tarinoita tulevasta Olof Palmen murhasta. Kun hänet otettiin talteen kadulta, sekaantuu samalla toinen miehen kiinniottaneen partion poliiseista Maja tapahtumiin.

Kun Palmen murha yllättäen tapahtuukin, miestä aletaan epäilemään osallisuudesta murhaan. Hän vaatimalla vaatii Elias-nimisen asianajan luokseen. Elias Werner ei ole koskaan kuullutkaan vanhuksesta eikä hänellä ole mitään aavistusta miksi juuri hänet pyydetään asianajajaksi. Tämän jälkeen alkavat omituiset tapahtumat seurata Eliasta ja historia, nykyisyys ja tuleva menevät sekaisin.

Tämä kirja oli trilogian ensimmäinen osa ja se oli poikkeuksellisen hyvä. Tarina eteni sujuvasti ilman suurempia suvantokohtia loppuun asti ja pieni jännitys seurasi jatkuvasti tapahtumien edetessä.

Trilogian toisessa osassa siirrytään historiaan. Elias pyrkii estämään vanhempiensa kuoleman ja yrittää siirtyä vuoteen 1963. Jotain menee kuitenkin vikaan ja Maja siirtyy vuoteen 1963 samalla kun Elias joutuu kaukaisempaan menneisyyteen vuoteen 1628.

Trilogian päättävässä osassa yritetään ratkoa sitä kuka on vastuussa aikamatkustuksesta ja miten tapahtuneet voisi vielä estää. Onko mahdollista lopettaa historian kääntyminen täysin väärään suuntaan?

Varsinkin sarjan loppua kohti tuntui että ihmisten keskustelut olivat ihmeellistä jankkaamista, aivan kuin kahden pikkulapsen käymää keskustelua missä kumpikaan ei tajunnut toista. Samalla ihmiset tuntuivat muuttuvan vähän tilanteen mukaan tyhmemmiksi vaikka äsken olivat olleet välkkyjä. Ehkä sitä tapahtui sarjan alusta alkaen, mutta silloin se ei vielä häirinnyt.

Kaiken kaikkiaan ihan ok sci-fi kirjasarja ja aikamatkustuksen luomia ristiriitaisuuksia oli pyritty siinä selittämään aika onnistuneesti omalla tavallaan. Jos haluaa tällaisia tarinoita lukea niin on tämä ihan hyvä. Ilmeisesti nämä kirjat on saatavilla vain Storytelissä.

35/2024: Tommi Kinnunen, “Kaarna”

Olen Tommi Kinnusta seurannut Twitterissä / X:ssä jo kauan, mutta nyt vasta tuli vastaan ensimmäinen hänen kirjoittamansa kirja.

Tämä kirja on tarina Lainasta ja hänen kolmesta lapsestaan, Martista, Eevasta ja Marjasta. Eeva ja Marja tulevat Martin luokse käymään jotta he voivat vielä vierailla äitinsä luona joka viettää viimeisiä aikojaan sairaalassa. Hän on ollut jo muissa maailmoissa vuosia, mutta nyt on loppu lähellä.

Kirjan tarina vie vähitellen menneeseen aikaan kohti toisen maailmansodan kauhuja. Se kertoo Lainan ja hänen lastensa elämästä vuosien varrella ja siitä millaista oli elää sota-aikaa ja sen jälkeistä rahallisesti vaatimatonta aikaa. Naisten sodasta ei niinkään puhuttu, vaikka he elivät ja kokivat sen kotirintamalla myös omalla tavallaan.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja epäilemättä tästä saa moni irti hyvinkin paljon. Minulle tämä ei niinkään osunut, mutta siitä huolimatta jos tällaiset tarinat tuntee omakseen niin varmasti hyvää luettavaa.

Page 9 of 25

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén