Author: Petri Laari Page 1 of 28

Ensimmäisen osan (“Murhat ja mindfulness”) jälkeen Björnin jo edesmenneen asiakkaan, Draganin, vanha tuttu ja samalla vihollinen Boris on Björnin hallussa. Björn joutuu jatkamaan samalla linjalla kuin Draganin kanssa, eli esiintymään välikätenä Boriksenkin gangsterityöntekijöille. Yhden sijaan on nyt kaksi gansteria, joiden suunnitelmia pitää kommunikoida näiden piilopaikasta käsin.

Björn osallistuu “Draganin” päiväkodin pyörittämiseen, mitä pistetään johtamaan Draganin tälle alalle koulutettu gansteri. Päiväkodin paikalle piti alunperin Draganin suunnitelmien mukaa perustaa ilotalo, mutta Draganin katoamista hyväksikäyttäen Björn sai pidettyä päiväkodin käynnissä. Hänellä oli tosin oma lehmä ojassa, sillä hänen tyttärensä tarvitsi myös päiväkotipaikkaa.

Päiväkodin asiakkaina on merkittäviä ihmisiä, joilta voi odottaa palveluksia jatkossakin. Kellarissa pidetään Borista vangittuna, mikä ajoittain aiheuttaa ongelmia. Ongelmia aiheuttavat myös luonnonsuojeluun taipuvat vanhemmat, jotka haluavat hävittää kellarista lämmitykseen käytettävän pannun. Jonka takana Borista pidetään.

Mindfulness tuo sisäisen lapsen mukaan kuvioihin. Sisäinen lapsi on Björnille hyvä keskustelukumppani ja se tuo hänen mieleensä ne pettymykset, mitä hän on pienenä joutunut kokemaan. Sisäisen lapsen mukaan nämä kärsimykset pitää levittää eteenpäin. Sen mukaan Boriskin pitäisi tappaa, niin kuin monet muutkin aikaisemmin. Björn on kuitenkin asiasta eri mieltä ja haluaa lopettaa koko tappamistouhun.

Tämä kirja laahasi melko tarkkaan puoleen väliin saakka ilman että tarina juurikaan eteni. Onneksi lopussa tuli sentään jotain toimintaa, mikä käänsi kirjan yleisarviolta plussan puolelle.

Törmäsin tähän kirjaan kun luin arvostelun sen jatko-osasta. Tätä ensimmäistä osaa kehuttiin hauskaksi ja “naurattaa alusta loppuun”. Ehkä nämä vaikuttivat omiin odotuksiin ja itselle tästä paljastui lähinnä semihauska kirja. Ihan kiva lukea, mutta ei mitenkään sellainen että edes hörähtäisi ääneen kesken kirjan. Ei varmaan kannata koskaan lukea mitään kirja-arvioita etukäteen.

Asianajaja Björn tekee töitä asianajotoimistossa ilman näkyvää mahdollisuutta koskaan päästä partneriksi. Hänellä on yksi merkittävä asiakas hoidettavanaan, Dragan, mafiapomo, joka hankkii rahansa mm. prostituutiolla ja huumekaupalla.

Björnillä on mennyt vaimonsa kanssa kuitenkin huonosti ja tämä on saanut Björnin kääntymään mindfulness valmentaja pakeille. Tämän piti tuoda mielenrauhaa, mutta tavoiteltu mielenrauha muuttuikin toisenlaiseksi mielenrauhaksi.

Björn ei ollut täysin viihtynyt työssään omistavan tahon ynseyden takia. Dragankin tuntuu aiheuttavan ongelmia jatkuvasti. Vaikka Björn oli saanut tämän hoidettua ulos erilaisista tilanteista, tuntui ettei se ihan kuitenkaan riittänyt. Viimeinen pisara tuli, kun Björn oli menossa viettämään vapaata viikonloppua pitkästä aikaa kolmivuotiaan tyttärensä kanssa. Dragan päätti että tarvitsee juuri silloin Björnin palveluksia huolimatta siitä että oli tietoinen Björnin ja tyttären suunnitelmista. Mindfulnessin ohjeita noudattaen Björn ratkaisi ongelman. Pysyvästi.

Tappaminen ei ollutkaan niin vaikeaa ja sillä voitaisiin ratkoa muitakin ongelmia. Mindfulness toi mielenrauhan ja Björn pystyi esiintymään Draganin edustajana jatkossakin. Draganin työntekijöiltään vaatimat asiat muuttuivat kuitenkin jonkin verran, mikä lisäsi epäilyksiä. Suoriutuminen tästä vaati mindfulness-oppien käyttöä.

Kiinalaiset ovat virittämässä jotain uutta sotarintamalla. Kehityksessä on uudenlaisia AI-pohjaisia itseohjautuvia mikrokokoisia droneja ja ihmisten toimintakykyyn vaikuttavaa myrkkyä. Ennen varsinaista käyttöönottoa tätä yhdistelmää täytyy kuitenkin testata kenttäoloissa ja mikä on parempi keino kuin käyttää hyväksi Suomessa toimivan elokapinan mukana kulkevia ympäristöaktivisteja joiden joukosta löytyy varmasti mukaan jallitettava henkilö.

Antto Havu on puolustusvoimien ammunnassa sattuneen onnettomuuden jälkeen pestautunut amerikkalaisen Pinewood Securityn palvelukseen. Yhtenä tehtävänään hän joutuu turvaamaan sotaharjoitusta Lapissa, mutta siellä kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Kaksi Hornet hävittäjää törmää keskenään ja ne putoavat. Paikalla toimivassa ravintolassa syntyneen hämmennyksen vuoksi paikalta pakenee myös tilapäistyöntekijä Minka, elokapinan aktivisti kehen Antto törmää ravintolan ulkopuolella. Antto on varma että on nähnyt tämän naisen jossain aikaisemmin ja hän alkaa ottaa selvää tästä.

Tästä alkaa purkautua vyyhti, minkä alkupäässä on Kiinan pyrkimys vallata Taiwan käyttäen jo hyväksi havaittuja “pieniä vihreitä miehiä”, jotka toteuttavat Kiinan operaatiota Taiwanin alueella. Tämän operaation kantona kaskessa on kuitenkin Yhdysvallat ja erityisesti Trump. Trump on saatava toimimaan Kiinan hyväksi, joten tämä on operaation varsinainen kohde. Kohdemaana Suomi on oivallinen, sillä Stubbin ja Trumpin tapaaminen on tarkoitus järjestää täällä.

Kirjan tarina on todella hyvin rakennettu ja se vie käytännössä mukanaan kokonaan. Tämän kuuntelua piti vain jatkaa ja tuntui pahalta keskeyttää se muiden vähäpätöisimpien asioiden, kuten työnteon takia. Vaikka kirjassa esiintyy tekniikkaa, jota ei vielä (ehkä) ole missään käytössä, niin tuo tulevaisuus on kuitenkin lähellä, ehkä jo muutaman vuoden päässä. Olin suorastaan innoissani tästä kirjasta, sillä aikaisemmin olin lukenut Immosen Kettu-sarjan neljä teosta. Tämä ei pettänyt ja vaikka ei suoranaisesti saisi kai verrata, niin tämä oli jopa parempi kuin tuo aikaisempi loistava sarja.

Tekoäly – Artificial Intelligence tai AI – tuo tämän hetken kuuma tekniikka, joka ensin ratkaisee kaikki ongelmat, tekee sitten jokaisesta työttömän ja lopulta ottaa maailman valtaansa orjuuttamalla ihmiskunnan.

Tämä ei ole se polku, mikä väistämättä tulee tapahtumaan. Tässä Järvisen kirjassa on kerrottu tekoälystä ja sen mahdollistamista monista eri asioista. Toisaalta laitetaan pöytään myös monet rajoitteet – niin tekniset kuin etenkin moraaliset – jotka tulevat jarruttamaan tekoälyn käyttöä.

Nykyisessä muodossaan tekoäly on uusi asia, mutta periaatteessa erilaisia tekoälyn variaatioita on nähty jo kymmeniä vuosia, vaikka vielä silloin hyvin pienimuotoisesti ja osin vain akateemisessa maailmassa. Shakki ja GO, kaksi erityistä taitoa vaativaa peliä, ovat saaneet tekoälyn kehittäjät yrittämään kaikkensa jotta kone voittaisi ihmisen. Siihen ne lopulta pystyivät, mutta silti tekoälyltä puuttui tuo inhimillinen ajattelu ja koneen pystyi jallittamaan ovelilla siirroilla, mitkä sotkivat sen mekaanisen ajattelun.

Itseohjautuvista autoista on kohkattu jo taas viimeiset vuosikymmenet, mutta ongelmia on edelleen niin paljon, että massatuotanto siirtyy aina muutamalla vuodella eteenpäin. Jotta ei rajoituttaisi vain näihin itsestään selviin aiheisiin, niin kirjassa kerrotaan myös monia muita käyttökohteita, kuten kuvan- ja kasvojentunnistus.

Kaiken kaikkiaan tämä on mielenkiintoinen aihe ja kun kirja on hyvin kirjoitettu, on tämä monelle aiheesta tietämättömälle tai vähän tietävälle hyvä lyhyt perusteos.

Tässä Lauri Törnistä kertovan sarjan viimeisessä osassa kirjailijat ryhtyvät ottamaan selvää Törnin elämästä ja katoamisesta aikalaisiltaan, sekä sotilailta että muilta hänet tunteneilta. Heidän kertomukset elävöittävät tarinaa huomattavasti ja Törnistä paljastuu paljon uusia puolia millainen hän todellisuudessa oikeassa elämässä oli.

Pitkään haaveissa ollut matka Vietnamiin etsimään Törnin kopteria toteutuu viimein vuonna 1999. Ryhmälle tarjoutuu mahdollisuus päästä paikan päälle tutkimaan kopterin jäänteitä Vietnamin viidakossa, minne Törnin kopteri oli pudonnut. Kopteri löytyy lopulta ja sieltä löytyy myös miehistön ruumiiden jäänteitä, jotka myöhemmin Yhdysvaltojen armeijan laboratoriossa pystytään yhdistämään Törniin ja hänen miehistöönsä.

Kaiken kaikkiaan hyvä kolmen kirjan sarja, kannattaa lukea!

Toisen maailmansodan jälkeen Lauri Törnin matka jatkuu Ruotsiin. Siellä hän menee naimisiin ja asuu jonkin aikaa, mutta levottomuus ei lopu. Hän jahtaa edelleen unelmaa ja lähtee jahtaamaan sitä Amerikkaan. Tuleva ex-vaimo jää Ruotsiin Törnin pestautuessa Venezuelaan menevään laivaan töihin. Päästyään perille, hän työskentelee jonkin aikaa siellä väärällä nimellä ja kerää tarvitsemaansa rahaa.

Amerikan unelma saa vihdoinkin lisää ilmaa siipien alle ja hän jatkaa matkaansa kohti New Yorkia. Erilaisten vaiheiden jälkeen hän pääsee Yhdysvaltojen armeijaan alokkaaksi, takaisin tuttuun armeijan kuriin ja järjestykseen. Saatuaan Yhdysvaltojen kansalaisuuden, hän vaihtaa nimensä Larry Thorneksi.

Saksassa tukikohdassa vietettyjen vuosien jälkeen hän viimein myöntää että hänen vaimonsa on jättänyt hänet. Tämä ei liene yllättävää, sillä hän oli kahden vuoden aikana lähtönsä jälkeen kirjoittanut kotiin vain kaksi kertaa. Tällä välin hänen nyt jo entinen vaimonsa oli mennyt uusiin naimisiin ja muuttanut Espanjaan.

Monien vaiheiden jälkeen Törni päätyy Vietnamin sotaan. Yhden salaisen tehtävän aikana hänen helikopterinsa katoaa ja Törni miehistöineen jää kateisiin. Vasta 1999 hänen ruumiinsa löydetään ja haudataan lopulta Arlingtonin sotilashautausmaalle vuonna 2003.

Kuten kirjasarjan ensimmäinen osa, hyvin kerrottua tarinaa toisen maailmansodan jälkeen aina onnettomuuteen ja helikopterin miehistön katoamiseen saakka. Seuraavassa osassa keskitytään enemmän tuon tapahtuman jälkeiseen aikaan ja helikopterin etsintöihin.

Lauri Törni syntyi vuonna 1919 Viipurissa. Hän mietti monia uravaihtoehtoja kasvaessaan aikuiseksi, mutta sotilasura veti kuitenkin kaikkein eniten puoleensa. Hän liittyi vapaaehtoisena armeijaan ja siitä tie vei ensin talvisotaan ja sen jälkeen jatkosotaan.

Törni oli katkera kotiseutunsa Viipurin menettämisestä Neuvostoliitolle ja hän näki käyvänsä yksin sotaa koko Neuvostoliittoa vastaan Viipurin takia. Hän sai maineen peräänantamattomana ja taitavana taistelijana ja yleni lopulta kapteeniksi. Hänestä tuli myös Mannerheimristin ritari.

Sota hävittiin. Suomessa hän osallistui asekätkentään, mutta lopulta neuvostomielinen valtiollinen poliisi pidätti hänet ja hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi maanpetoksesta kuritushuoneeseen. Paasikivi armahti hänet joulun alla 1948 ja hän ryhtyi suunnittelemaan lähtöä Amerikkaan.

Kirja on muuten hyvä, mutta siinä häiritsee vähän keskustelu- ja kuvaustyyli, joka kuuluu enemmän fiktiiviseen tarinaan. Tuskinpa tuolta ajalta on jäljellä näin tarkkoja tietoja siitä, missä vaiheessa tilanne rupesi hikoiluttamaan niin, että piti pyyhkiä otsaa tai mitä jossain toisessa tilanteessa keskusteltiin kavereiden kanssa. Mutta hyvä kirja tämä kuitenkin on ja kertoo taas yhden kulman tuonne Suomen historiaan.

Tämä oli ensimmäinen kirja kolmen kirjan sarjasta. Seuraavassa kirjassa eletään sodanjälkeistä aikaa ja hän suuntaa matkansa Atlantin yli Amerikkaan. Siitä alkaa hänen elämässään seuraava luku.

Suomen räppitaivaan ehkä kirkkain tähti, Cheek, lopetti uransa vuonna 2018 ollessaan alle nelikymppinen. Hän oli päättänyt jo vuosia aikaisemmin lopettamisesta ja rakensi tätä loppuhuipennusta hiljalleen.

Hänellä oli uransa aikana pakkomielle siihen että kaiken piti olla aina parempaa kuin ennen. Hän ei suostunut tusinakeikkailijaksi, vaan kaikessa piti aina rakentaa jotain parempaa kokemusta yleisölle verrattuna aikaisempaan. Tämä oli yksi syy, miksi hän päätti uransa huipulla eikä jäänyt junnaamaan pienempiin ympyröihin.

Kirjassa keskitytään omiin tekemisiin ja siihen, mitä elämä oli noina uravuosina. Hän kertoo kaikesta, mitä on tullut tehtyä oikein ja mitä väärin. Niin musiikissa kuin musiikin ulkopuolella. En muista enää tarkalleen mitä edellisessä kirjassa Musta lammas kerrottiin, tämä on vähän erilainen lähestyminen ja painottuu mietteisiin ja elämään musiikin takana.

Yksi suuri asia hänelle oli siitä, että vaikka intuitiolla voi pärjätä musiikissa, sama intuitio ei kanna enää sellaisella alalla, mistä ei ole tarpeeksi tietoa. Hän kertoo liiketoimintojen epäonnistumisista, miten häntä on vedätetty rahojen takia ja miten projekteja on mennyt läskiksi. Joitakin näistä on myös puitu oikeudessa.

Kirjan anti on kuitenkin siinä, miten Tiihonen on pystynyt käsittelemään uransa kaikkine vaikeuksineen. Lopettaminen oli varmasti hänelle henkisesti hänen elämänsä tärkein ratkaisu, hän pääsi pois siitä oravanpyörästä minne muuten olisi juuttunut loppuelämäksi. Nyt hän pystyi irtautumaan kaikesta, kuoppaamaan Cheekin ja jatkamaan elämää omana itsenään.

Tiihonen rakensi talon Westendiin uransa päättymisen jälkeen, mutta se ei ehkä sittenkään ollut hänelle oikea paikka asua. Hän ei koskaan sopeutunut tuolle alueelle ja kirjan jälkeen hän on muuttanutkin sieltä jo pois. Epäonnistumisista huolimatta hän haaveilee toki uudesta rakentamisprojektista, mutta tällä kertaa saareen.

Tämä oli hyvä kirja ja moni saa siitä varmasti itselleen ajatuksia omasta elämästä. Itselle ainakin tuli muutamassa kohdassa perinteinen ahaa-elämys asioista.

Sloanilla on vaikeuksia pysyä totuudessa. Hän valehtelee kun hän tarvitsee jotain tai sitten hän valehtelee ihan muuten vain. Hän on saanut työpaikkoja valehtelemalla ja myös tehnyt kavereita koulussa valehtelemalla. No, aina se ei ei ole mennyt ihan putkeen.

Ollessaan töissä kynsihoitolassa, minne hän myös valehteli itsensä sisään, hän oli tauolla lasten leikkikentän kupeessa. Siellä hän näki miehen lapsensa kanssa ja kun tämä sai ampiaisenpiston, Sloan meni paikalle ja sanoi olevansa sairaanhoitaja. Tapahtumien edetessä, hän sai puhuttua itsensä heille lastenhoitajaksi tutustumalla perheen äitiin, Violetiin.

Jos yksi valehtelee, niin valehtelee myös toinen. Ja kolmas. Uuden työnantajan perheessä ei kaikki ole sitä miltä näyttää. Syntyy melkoinen soppa, kun jokainen piilottelee totuutta toisilta. Täytyy sanoa, että ihan hyvin rakennettu tarina ja vaikka kirja tuntui paikka paikoin laahaavan käsijarru päällä, niin oli se lopulta ihan hyvä yllättävää loppuratkaisua myöten.

Tätä kirjaa ei pitänyt tulla, mutta tuli kuitenkin. Lumikeron ensimmäinen kirja “Uutismies” oli ihan loistava kokoelma tarinoita hänen nuoruudesta ja sen jälkeisestä urasta. Tämä kirja taas liippaa läheltä hänen toimittajatyötään ja sisältää tarinoita vuosien varrelta, jotka eivät välttämättä liity suoraan hänen omaan työhönsä. Tämä kannattaa ehdottomasti lukea ensimmäisen kirjan jatkoksi.

Äkkiseltään mieleen jäivät tarinat ruotsalaisesta vakoojasta Stig Berglingistä ja siitä kuinka hän pääsi pakenemaan Ruotsista vankilasta aina Moskovaan asti. Ruotsin poliisia Lumikero sivalsi moneen otteeseen tästä ja Olof Palmen murhan tutkinnan möhläyksistä. Ruotsin Säkerhetspolisen (SäPo) kysyi Suomesta Suojelupoliisilta, miksi Berglingiä ei oltu pidätetty hänen matkustaessaan Suomen läpi Moskovaan. Vastaus oli: “Kenet olisi pitänyt pidättää?”. SäPo ei ollut kertonut paosta mitään. Tiedonkulku oli Ruotsissa aivan nollassa tuohon aikaan.

Berglingin vakoilutapauksesta päästiin sujuvasti tietoturvakeskusteluun, esimerkiksi siihen, miten ulkomaalaisia toimittajia vakoiltiin Neuvostoliitossa ja DDR:ssä jatkuen aina nykypäivän Kiinaan. Kiinasta saa ostaa vakoiluun sopivia välineitä alle kympin hintaan, joten jokaisesta meistä voi tulla ihan oman elämänsä vakoilija.

Jotta kirja ei olisi pelkkää politiikkaa, mukaan oli otettu myös Lumikeron tapaamisia kulttuuriväen, esimerkiksi Andy McCoyn, Aki Kaurismäen ja Jukka Kuoppamäen kanssa. Näistä oli hyvinkin viihdyttäviä tarinoita kerrottavaksi.

Ruotsi saa kylmää kyytiä maahanmuuttajien kielen polkemisessa. Suomen kieli on käytännössä saatu hävitettyä viidenkymmenen vuoden aikana lakiakin räikeästi rikkoen. Seurauksia ei tosin kenellekään ole siitä tullut, joten lakipykälät ovat olleet vain koristeita. Melkoinen saavutus maalta, joka saarnaa muita maita vähemmistöjen oikeuksista.

Maailmanpoliittista tilannetta, lähinnä Venäjää, käsiteltiin kirjan loppupuolella. Sattuneesta syystä tilanne on siinä muuttunut aika radikaalisti kirjan julkaisun jälkeen syksyllä 2021 ja monet asiat tuntuvat jo vanhentuneilta. Venäjän lisäksi Unkarin ja Unkarin diktaattorin Orbanin tilannetta käsiteltiin ajalta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Vaikka kirjassa varovaista optimismia oli siitä, että Orbanista jotenkin päästäisiin eroon, niin mitään ei ole tapahtunut Unkarin poistamiseksi EU:sta. Joitain taloudellisia rajoitteita on sittemmin saatu aikaiseksi, mutta Unkari niistä ei paljon ole piitannut kun ovat huomanneet EU:n olevan täysi lapanen. Jos haluaa syvällisempää katsausta Unkarin tilanteeseen, kannattaa lukea Katalin Miklóssy: “Demokratian rappio: Unkarin tiellä tulevaisuuteen?”

Kirjan tarinat loppuvat siinä vaiheessa kun Covid pandemia on pääsemässä vauhtiin ja silloin tilanne oli taudin suhteen vielä hyvin epävarma. Tiedettiin, että tauti on tappava ja leviää nopeasti, mutta mitä sen suhteen tapahtuisi jatkossa oli täysin pimennossa. Pandemian suhteen olemme nyt jo paljon viisaampia. Tai ainakin useimmat meistä ovat, USA:n johtoa ja foliohattuihinsa sonnustautuneita hännystelijöitä lukuunottamatta.