Maaliskuun 19. päivä vuonna 2004: paperirullalastissa oleva täysperävaunullinen kuorma-auto ajaa yöllä kohti etelää Konginkankaalla. Vastaan tulee bussi, joka on viemässä nuoria laskettelemaan Rukalle. Yllättäen liukkaaksi muuttunut tie osaltaan aiheuttaa sen, että kuorma-auton perävaunu alkaa heittelehtiä, eikä kuljettaja saa sitä enää hallintaansa. Perävaunu osuu vastaan tulevaan bussiin tuhoisin seurauksin. (Wikipedian artikkeli)
Yksi neljästätoista hengissä selvinneistä on Saana. Hänen vammansa ovat vaikeita, mutta hän selvisi toisin kuin 23 muuta bussissa ollutta. Näkyvien ja vaikeiden vammojen hoito aloitetaan välittömästi, mutta fyysisiäkin vammoja jää havaitsematta. Myöhemmin oireiden perusteella selviää myös se, että kolari on aiheuttanut keskivaikean/vaikean aivovamman. Tästä alkaa vuosia kestävä hoito ja taistelu sekä itseään vastaan, että voi hyväksyä oman muuttuneen tilanteensa ja myös vakuutusyhtiötä vastaan, joka haluaa välttää korvausvastuunsa.
Vakuutusyhtiöiden lääkärit ovat erittäin hyviä tietämään asioita näkemättä potilasta. Ja etenkään uskomatta sitä mitä muut potilasta tutkineet lääkärit kirjoittavat. Ihan uskomatonta oli taas lukea tuota tarinaa kun vaikeasta aivovammasta leivottiin päätteen äärellä vakuutusyhtiössä lievä aivovamma ja näin vakuutusyhtiö luisti korvauksista ja kuntoutuksista, mitkä ilman muuta olisivat kuuluneet uhrille.
Kirjassa käydään läpi aivovammojen taustaa, mistä ne johtuvat ja minkälaisia vammoja voi saada eri tilanteissa ja etenkin oireita, mitä ne voivat aiheuttaa. Kaikkea on tämän päivän tekniikalla mahdotonta todentaa vaikkapa kuvaamalla aivoja, joten suuri osa vammojenn toteamisesta on lääkäreiden käsissä, kun perataan kaikkia potilaan oireita vuosien varrelta.
Tämä oli hyvä, mutta aika raskas kirja lukea. Tarina kertoo aika paljon siitä, millä tasolla aivojen tutkimus vielä tänään on teknisesti ja myös siitä asenteesta, mikä erityisesti vakuutusyhtiöillä on tämänkaltaisten vammojen hyväksymisessä.
