Month: July 2025

Jatkona muistelmien ensimmäiseen osaan (1952-1991), tässä toisessa osassa keskitytään 1990-luvun tapahtumiin. Ajanjakso on lyhyempi kuin esimmäisessä kirjassa, mutta tapahtumia on melkoisen paljon kymmenen vuoden ajalle. Vaikka tämän vuosikymmenen tapahtumat ovat itsellä jo huomattavan paljon paremmin muistissa, kuin nuo ensimmäisen kirjan ajat, niin tapahtumien määrä oli jo sellainen, ettei kaikessa tahtonut pysyä mukana.

Rahapolitiikka vapautui 1980-luvun lopulla ja siitä alkoi käsittämätön nousukierre helpon lainarahan turvin. Tästä juhlasta ei kuitenkaan pitkää aikaa saatu nauttia, kun 90-luvun alun lama iski päälle kalliine valuuttalainoineen ja kaatoi yrityksiä joukoittain. Tiukan talouspolitiikan ansiosta tästäkin noustiin 90-luvun aikana, toki unohtamatta sitä, että Nokia toimi talouden veturina tuolla 90-luvulla.

Wahlroosin omalta osalta kirjan tarina keskittyy enimmäkseen sijoitusyhtiö Mandatumin perustamiseen ja sen alkuvuosien toimintaan. Hän oli itse perustamassa Mandatumia, mistä hän omistikin tuolloin suuren osan. Pienestä oli selvästi hyvä ponnistaa ja Suomen, miksei pohjoismaidenkin, mittakaavassa Mandatumista tuli merkittävä toimija 90-luvulla. Maailman suuria investointipankkeja vastaan tosin ei voinut lähteä kilpailemaan, niillä kun oli huomattava kokoetu puolellaan.

Tätä kirjaa oli mielenkiintoista kuunnella. Kirjassa vilisi paljon vähintäänkin lehdistä tuttuja firmoja ja myös ihmisiä niin politiikan kuin talouden alalta. Nostalgian janoonkin tämä on hyvä teos meille, jotka tuon ajan hyvin muistavat.

Kenji Miyazawa (1896-1933) oli japanilainen kirjailija, joka oli kiinnostunut avaruudesta, tieteestä ja buddhalaisesta filosofiasta. Hän oli tunnettu erityisesti lasten scifitarinoista, joihin kätkeytyi syvällisiä opetuksia elämästä ja ihmisyydestä. Nämä kolme tarinaa olivat opettavaisia mutta aika erikoisia – ehkä sata vuotta on tehnyt tehtävänsä.

Ensimmäinen tarina: Nighthawk (kehrääjä). Muut linnut kiusaavat kehrääjää, koska hän ei ole haukka vaikka hänet on sellaiseksi luokiteltu. Häntä halveksitaan ulkonäönsä ja lajinsa vuoksi, ja oikea haukka uhkaa tappaa hänet ellei kehrääjä suostu muuttamaan nimeään. Painiskellessaan identiteettinsä ja hyväksynnän tarpeen kanssa kehrääjä tekee päätöksen: hän lähtee taivasmatkalle pyytämään tähtiä ottamaan hänet joukkoonsa. Useat taivaankappaleet torjuvat hänet, mutta lopulta yksi tähti hyväksyy hänet ja kehrääjä muuttuu itsekin tähdeksi, saavuttaen rauhan ja uuden paikkansa maailmankaikkeudessa.

Toisessa tarinassa uudenaikainen sähköinen rautatien valopylväs Signal ja vanhanaikainen mekaaninen puomi No-signal rakastuvat ja päättävät mennä naimisiin, huolimatta siitä että edustavat kahta eri aikakautta ja teknologista maailmaa. Muut pylväät, rautatielaitteet ja rakennukset ottavat kantaa heidän suunnitelmaansa: toiset ihailevat rohkeutta, toiset paheksuvat yhteensopimattomuutta. Rakkauden sokaisemana Signal unohtaa oman tehtävänsä – ohjata junaliikennettä – ja seurauksena on vakava onnettomuus. Tarina toimii vertauskuvana rakkauden ja vastuun tasapainosta: pelkkä tunne ei riitä, jos velvollisuudet jäävät taka-alalle.

Kolmas tarina, Night on the Galactic Railroad, on kertomus Giovannista. Giovanni on syrjitty ja yksinäinen koululainen, jonka isä on tiettävästi merillä ja äiti vakavasti sairas. Hän lähtee hakemaan maitoa äidilleen ja törmää matkalla koulutoverien ryhmään, jossa hänet jälleen hylätään. Hetken kuluttua alkaa mystinen junamatka halki galaksien hänen ainoan ystävänsä Campanellan kanssa. Matkan varrella he kohtaavat monenlaisia ihmisiä ja tilanteita – muun muassa matkustajia, jotka puhuvat tuonpuoleisesta ja ihmiselämän tarkoituksesta. Tarina on vertauskuvallinen kuvaus ystävyydestä, kuolemasta ja siitä, miten universumi voi tarjota lohtua ja selityksiä asioihin, joita ei arjessa ymmärrä. Kun Giovanni palaa matkaltaan, hän oivaltaa junamatkan merkityksen ja sen, mitä Campanellan poissaolo kertoo.

Muistaakseni aikaisemmassa lukemassani kirjassa (“Wahlroo$: Epävirallinen elämäkerta”) Wahlroos ei ollut osallistunut kirjan tekemiseen pyynnöstä huolimatta, mutta ei myöskään vastustanut sitä. En muista, oliko silloin jo tiedossa tai aavistus siitä, että hän on kirjoittamassa omia muistelmiaan, mutta näin ollen päätös oli ymmärrettävä.

Kirjan alussa varoitetaan – tai kerrotaan – lähestymistavasta jolla tämä on kirjoitettu. Varsinkin 80-luku pomppii ajallisesti edestakaisin, sillä yksittäiset tapahtumaketjut käsitellään aina alusta loppuun. Parempi näin, sillä täysin kronologinen lähestyminen olisi tehnyt kirjasta hyvinkin sekavan; rinnakkain eteneviä tapahtumia oli paljon.

Wahlroos lähti teini-iässä vasemmistolaisen aatteen mukaan ja jäi hetkeksi koukkuun Marxin oppeihin. Kapinaa ja vallankumousta yritettiin, mutta tuloksellisesti yritys jäi pahasti piippuun. Jossain vaiheessa Wahlroosille alkoi aukeamaan, etteivät ne Marxin jutut olleet mitenkään vedenpitäviä ratkaisuja. Mitä enemmän niitä mietti, sitä huterammilta ne tuntuivat, ja lopulta hän muutaman vuoden jälkeen jätti koko “liikkeen” ja lähti nykyiselle tielleen.

Oma huomio: Jotain samaa on näissä 60-luvun lopun vasemmistolaiskohinoissa ja nykyisessä Elokapinassa. Mukana on aatteen palolla nuoria, joilla ei kuitenkaan ole käsitystä reaalimaailmasta ja mennään vain ryhmän mukana kuin se olisi jotain, mikä ratkaisisi kaikki ongelmat. Elokapinassa, vaikka verhoiltuna ympäristöliikkeeksi, taustalla jyllää kuitenkin vasemmistolaisuus ja kapitalismin vastaisuus, aivan kuin Extinction Rebellionin (Elokapinan “emoliike”) perustajan kommenteista voi päätellä. Harvempi nyt sentään suoraan uhkailee yritysjohtajia kuolemalla. Veikkaan, että tämänkin liikkeen mukana olevat lapset ovat vaahtoamassa joukolla, kunnes aikuisuus tulee eteen ja sen jälkeen lähdetään normaalille uralle ja ihmetellään itsekin, että mikä minuun oikein silloin meni. No, takaisin kirjaan.

Tässä ensimmäisessä muistelmateoksessa käydään läpi tapahtumia Wahlroosin nuoruuden ajalta ja uran alkuajasta pääasiassa SYPissä. Itseä ei tuossa vaiheessa 80-luvulla talous juuri viel äkiinnostanut, ja monet asiat ovat tuttuja aikansa uutisista ilman muistikuvaa yksityiskohdista. Näitä asioita palautui hiljalleen mieleen, ja oli ihan mielenkiintoista lukea, mitä kaikkea siellä taustalla on tapahtunut.

Oman uran kannalta oleellisin kohta kirjassa on epäilemättä 90-luvun alku, kun Ericsson oli vakavasti ostamassa Nokiaa. Kauppa kaatui kuitenkin loppumetreillä siihen, että Nokian tappiollinen kodinelektroniikkaa valmistava osa (televisiot) olisi tullut kaupan mukana, eikä Ericsson halunnut sitä. Nokian omistajat eivät olleet halukkaita myymään tuota liiketoimintaa erikseen toisaalle. Tiedä sitten, missä olisin nyt töissä, jos tuo kauppa olisi toteutunut.

Kirja loppuu investointipankki Mandatumin perustamiseen ja irrottamiseen SYPistä. Wahlroos jatkoi tämän jälkeen Mandatumissa yhtenä omistajista ja siitä lisää muistelmien seuraavassa osassa.

Törmäsin Hangon elokuvateatterin Kino Olympian juttuun Facebookissa ja googlasin vähän lisää. Olin taannoin 1980-luvulla Olympiassa repimässä lippuja ovella kahden eri teatterinpitäjän aikana, joten mielenkiintoa on myös teatterin nykyiseen tilanteeseen. Tuon ajan jälkeen ei juuri ole siellä elokuvissa tullut käytyä, kun tie vei opiskelemaan ja pois Hangosta. Viimeksi taisin käydä siellä katsomassa Iron Sky elokuvan vuonna 2012.

Luin artikkelin, missä kerrottiin sijoittaja Ari Tolppasen hankkineen Hangon teatterikiinteistön ja otin vähän enemmän selvää kaverista (okei, nimi ei sytyttänyt lainkaan). Paljon tuttua asiaa löytyi hänen taustastaan, mutta ei minulla nimet jää päähän, joten isojen tapahtumien takana vaikuttavat ja näin ollen varmasti lehtien palstoillakin vilahtavat nimet haihtuvat hyvin nopeasti mielestä. Siinä surffaillessa törmäsin tähän kirjaan ja otin sen kuunneltavaksi.

Tolppanen on tehnyt uransa sijoittajana ja hän on ollut monessa mukana. Uransa alkuaikana hän oli mukana Helsingin elokuvateatteribisneksessä ja tämän kirjan myötä sain monesta asiasta lisää taustaa monesta, missä Tolppanen on ollut järjestelmässä, ostamassa ja myymässä, mm. Huurre Oy:stä, CapManista ja Kämpin hotellista. Yhtenä hänen viimeisimmistä toimistaan Helsingissä aukesi pari vuotta sitten vanhan linja-autoaseman tiloihin kolmen salin elokuvateatteri, ravintola ja muita palveluja.

Toisaalta kirjasta selviää hyvin, mikä on pääomasijoittajien tehtävä. Usein jää epäselväksi kun uutisoidaan että X on ostanut yrityksen Y, mutta siitä ei juuri kerrota sen enempää. Tässä kirjassa pääsee vähän mukaan jo siihen maailmaan ja ymmärtää paremmin, mikä on tämän sijoittamisen tarkoitus ja miten näiden yritysten ostoja ja myyntejä hoidetaan. Se ei ole vain osto ja myynti, vaan siinä välillä tapahtuu paljon asioita, millä yritystä pistetään toiminnallisesti ja tuloksellisesti parempaan kuntoon.

Hyvä kirja, kannattaa lukaista. Vaikka vain sen takia että tietää kuka omistaa Kino Olympian kiinteistön Hangossa.

Risto Isomäen scifitarinoista koostuva novellikokoelma. Nämä olivat ihan kivoja pikkunäppäriä tarinoita, aiheiden vaihdellessa laidasta laitaan. Ihan kuuntelemisen tai lukemisen arvoinen teos.

Isomäen kirjoissa yleisesti ottaen, niin kuin tässäkin muutamassa tarinassa, mennään ilmastonmuutoksen katastrofaalisuuteen. Kun otan scifin luettavaksi, niin odotan että se on viihdettä ja että sillä pääsee irti todellisuudesta. Tämä hyvin vahva kytkös nykyiseen ilmastonmuutokseen tuo aina mukanaan sen, mitä ikkunan ulkopuolella juuri nyt tapahtuu. Se ei ole asia mitä tarinoilta kaipaan. Todellisuuteen tullaan kuitenkin aina takaisin kun kirjan kannet sulkee. Ilman näitä kytköksiä, tämä olisi hyvää scifiä. MINUN mielestäni.

Muutama vuosikymmen on vierähtänyt edellisen kirjan (Pimeän pilven ritarit) tapahtumista. Maapallo on jatkuvan meteoripommituksen kohteena ja uusien havainnointisateliittien laukaisujen jälkeen on selvää, että huonompaan suuntaan ollaan menossa.

SpaceGuard on tehnyt kaiken mitä voi torjuessaan lähestyviä meteoreja, mutta rajansa kaikella, varsinkin kun tilanne on muuttunut paljon pahemmaksi. Kokenutta Johnny Kororoa tarvitaan jälleen. Hän lähtee ryhmänsä kanssa liikkeelle, etsimään ratkaisua tähän ylitsepääsemättömän näköiseen ongelmaan. Vuosia sitten he olivat löytäneet Farangien aluksia ja nyt heillä on tarkoitus etsiä näiden kotiplaneettaa, jos sieltä löytyisi jokin ratkaisu.

Ensimmäinen puolisko kirjasta oli enemmän fysiikan ja astronomian tykitystä, mutta varsinaisesti siinä ei tapahtunut oikein mitään. Tuntui ettei kirja etene lainkaan. Alkupuoliskon jälkeen päästiin vihdoin asiaan, eli oikeaan scifiin. Matkaajat löysivät Farangien planeetan, mutta elollisia olentoja ei enää ollut jäljellä. Tekniikkaa löytyi, mutta miten sen käyttöönotto voisi onnistua näin kehittymättömältä ihmiskunnalta? Tarina oli ihan ok, mutta tuntui että se jäi vähän ohueksi.

Epilogi avasi paljon tätä tarinaa. Osa fysiikasta on ihan aitoa, osa taas vähän      venytettyä. Monen asian  toteuttaminen, vaikka se teoriassa näyttää hyvältä, ei ole todellisuudessa meidän teknologialla mahdollista. Sadan vuoden kuluttua tilanne voi olla eri.

Yksi asia missä kirja jo vanheni heti kättelyssä oli tekoäly, joka antoi miljoonia julkaisuja Johnnyn luettavaksi. Tänään niitä ei tarvitse itse välttämättä lukea, vaan voi kysyä  suoraan tekoälyltä tiivistelmät ja paljon muitakin kysymyksiä liittyen julkaisuihin, miten lie sadan vuoden kuluttua. Näin se tekniikka pääsee takavasemmalta yllättämään 🙂

Hilma toimii rikospoliisina Islannissa ja hänellä on juuri päättynyt edellinen tutkittava tapaus (“Hilma”), kun hätäkeskukseen soittaa nuori tyttö. Tyttö kertoo että hänen äitinsä on kuollut ja hän on itse kaapissa piilossa. Talossa on mies, mutta hän ei osaa sanoa tämän tuntomerkkejä. Hän ei myöskään tiedä talonsa osoitetta ja osaa antaa vain vähän tuntomerkkejä mitä ulkopuolella on. Aikansa etsittyään, poliisit löytävät talon.

Kun poliisit pääsevät sisään, on Kristiina ja hänen tyttärensä, kuusivuotias Mira, kadonneet. Kristiina on tullut Norjasta Islantiin oikeudenkäyntiä varten, sillä hänen väkivaltainen ex-mies on haastanut Kristiinan oikeuteen kidnappauksesta. Kristiina oli aiemmin paennut Miran kanssa kotimaahansa Norjaan pahoinpitelyjen jälkeen. Poliisit löytävät Kristiinan sängystä verijälkiä ja veitsen aiheuttamia reikiä. Alkaa kaappaajan ja mahdollisen tappajan etsintä.

Toisaalla Norjaan paennut itäeurooppalaista perua oleva liikemies-rikollinen antaa käskyläistensä aiheuttaa harmia Hilmalle. Tämä kahden kirjan pituiseksi venynyt taustatarina saa päätöksensä tässä kirjassa, mikä on varmasti erittäin hyvä ratkaisu. Kolmanteen kirjaan venytettynä se olisi ollut liikaa.

Tämä sarjan toinenkin kirja oli oikein hyvä. Äänikirjan lukija oli muuten ihan hyvä, mutta intonaatio tuntui paikoin erikoiselta, eikä sopinut oikein tarinaan.