Month: December 2024

Tämä kirja on tähtitrilogian kolmas osa. Aikaisemmat osat olivat “Tähtikirkas” ja “Tähtisade“.

Kentaurit ovat ottaneet jo suurimmat asutuskeskukset valtaansa pölyttämällä ne tähtipölyllä ja levittämällä nanomiitteja joka paikkaan. Näistä nanomiiteistä tartunnan saaneet ovat sen jälkeen täysin kentaurien komennossa ja nämä “zombit” valtaavat lisää asuinpaikkoja. Niitä vastaan taisteleminen on epätoivoista sillä niitä on paljon ja niiden tappaminen on vaikeaa. Zombeissa majailevat nanomiitit pystyvät korjaamaan lähes kaikki kudosvauriot.

Pieni ryhmä eloonjääneitä on linnoittautunut Carlstenin linnoitukseen ja he joutuvat taistelemaan hyökkääviä zombeja vastaan. Tilanne on muuttumassa epätoivoiseksi ja jotain on tehtävä. Gustaf Silverbanen johdolla he päättävät lähteä vastaiskuun. Mutta millä keinolla he pystyvät lyömään kentaurit lopullisesti? Edellinen yritys päättyi katastrofaalisesti ihmisten osalta sillä vastustajan teknologia on aivan ylivertaista.

Tässä kirjassa tarinan kertominen laahasi yhdessä vaiheessa ja tapahtumien eteneminen hidastui kun keskityttiin vähän turhan paljon yksityiskohtiin joilla ei ollut varsinaisesti merkitystä. Loppua kohden tämä korjaantui ja loppuratkaisuun päästiin varsin napakalla tavalla. Tätä trilogiaa voi hyvin suositella!

“Tähtisade” on tähtitrilogian toinen osa. Ensimmäisen osan “Tähtikirkas” tapahtumista on kulunut kymmenen vuotta. Silloin nanomiitit tuhosivat kaiken elektroniikan ja tätä hetkeä kutsuttiin yleisesti nollaukseksi. Ruotsi on sen jälkeen jakautunut erilaisiin hallintoalueisiin ja Carlstenin linnaketta johtaa entinen armeijan kapiainen Gustaf Silverbane. Hänen johtamistaitonsa ovat kuitenkin kyseenalaisia ja hänen alaisuudessaan olevat kansalaiset ovat vähintäänkin tyytymättömiä tämän toimintaan.

Tilanne mutkistuu kun tiedusteluretkellä olleet sotilaat tappavat jonkin epätodellisen olion ja tuovat sen pään mukanaan linnoitukseen. Anna Ljungberg avustajansa kanssa tutkii tuodun pään ja toteaa heidän olevan tekemisissä jonkin ulkoavaruuden olion kanssa. He nimeävät nämä kentaureiksi.

Kentaurit ovat perustaneet tukikohdan räjähtäneen Ringhalsin ydinvoimalan lähettyville. Niitä ei säteily haittaa ja kun ihmisetkään eivät voi vaarattomasti lähestyä paikkaa, on siellä rauhallinen paikka tukikohdalle. Gustaf järjestää kokouksen Carlstenissa ja he päättävät koota niin paljon joukkoja ympäristöstä kuin mahdollista jotta he voisivat tuhota kentaurien tukikohdan.

Taistelut käyvät kiivaana, mutta huolimatta tuhansista sotilaista he eivät pysty tuhoamaan kentaureja. Nämä käyvät vastahyökkäykseen ja levittävät mystistä tähtipölyä joka ottaa valtaansa sille altistuneet ihmiset. Näistä tulee murhanhimoisia yksilöitä jotka ovat kentaurien ohjattavissa. Gustafin johtamat joukot saavat pahasti siipeensä ja kentaurit ryhtyvät säälimättömään hyökkäykseen kohti Carlstenin linnaketta.

Vaikka alussa kirja pomppi vähän sinne tänne ajallisesti enkä ole ihan varma miten kaikki näistä takautumista liittyivät lopulta tarinaan, niin sen jälkeen tapahtumat lähtivät kulkemaan taas johdonmukaisesti. Hyvä jatko-osa sarjassa ja viimeinen osa on otettava seuraavaksi kuunteluun.

“Tähtikirkas” on tähtitrilogian ensimmäinen osa. Trilogian seuraavat osat ovat “Tähtisade” ja “Tähtipöly“.

Tapahtumat alkavat kun Ruotsissa matkapuhelimet rupeavat yllättäen hajoamaan ja iPhonen korjaajalla on kädet täynnä töitä. Näin paljon puhelimia ei ole koskaan hajonnut näin lyhyessä ajassa. Samaan aikaan alkaa autoja tulla huoltoon enemmän kuin tavallisesti. Autojen vikojen arvellaan johtuvan valmistusvikaisista mikropiireistä. Korvaavia osia ei saada kuitenkaan nopeasti sillä kysyntää on jostain syystä juuri nyt aivan liikaa.

Autot ja puhelimet eivät ole kuitenkaan ainoita elektroniikan ongelmista kärsiviä laitteita kun käytännössä kaikki laitteet alkavat piiputtaa: sähkönjakelussa on ongelmia eivätkä junatkaan enää kulje. Pankkikortit eivät myöskään toimi ja käteinen on ainoa millä voi ostaa kaupoissa, mutta kaupat alkavat ajautua tarvikepulaan sillä kuljetusketjut eivät toimi.

Kaaos syntyy nopeasti ja väkivaltaiset ryöstelyt ovat yllättäen arkipäivää. Ihmishenki ei ole juuri minkään arvoinen kun ruuasta on kyse. Jotkut pelastautuvat vielä harvoille toimiville maatiloille missä pystytään elämään ilman uusimpia elektroniikkaa vaativia laitteita. 

Anna Ljungberg hahmottaa hiljalleen että syynä on elektroniikkaa syövät nanomiitit eikä syyksi epäilty mikropiiren valmistusvika. Nanomiitit ovat mikroskooppisia laitteita jotka tuhoavat elektroniikan ja jäljelle jää vain pölyä ja toimimaton laite. Kuka on näiden teknologisesti ällistyttävän kehittyneiden nanomiittien takana?

Tarinaa seurataan useamman henkilön näkökulmasta ja mielestäni kirjan tarina pysyy todella hyvin hallinnassa koko ajan. Tämä oli pelottavan realistisen tuntuinen kuvaus siitä kuinka yhteiskunta on nykyään täysin elektroniikan varassa. Jos järjestelmät kaatuvat on kaaos hyvin lähellä kulman takana. Erittäin hyvä ensimmäinen kirja tässä tähtitrilogiassa ja sarjan seuraava kirja lähtee kuunteluun välittömästi.

Viktor Orban ja hänen johtamansa Fidesz puolue nousi valtaan Unkarissa 2010 toistamiseen 1990-luvun yhden vaalikauden jälkeen. Sen jälkeen se ei ole vallasta luopunut ja keinot vallan säilyttämiseksi ovat olleet demokratian kannalta vähintäänkin arveluttavia.

Kun Fidesz pääsi valtaan 2010 niin se on alkanut järjestelmällisesti hankkia omistukseensa (tai lähipiirin omistukseen) tiedotusvälineitä. Se loi tilanteen missä käytännössä kaikki informaatio mitä kansalaiset kuulevat on heidän omaa propagandaa. Tämän ainoa tavoite on muokata mielipiteitä Fideszin politiikan mukaisiksi. Oppositiolla ei ole todellista mahdollisuutta julkaista mitään.

Koko vaalijärjestelmä on 2010 jälkeen rakennettu niin että Fideszillä ei ole tappiosta haittaa. Vähän yli 40% ääniosuudella se sai hamuttua parlamenttiin yli 2/3 enemmistön. Tämä takaa sen että kaikki lainsäädäntö, perustuslakia myöten, on Orbanin käsissä ja tätä mahdollisuutta käytetään säälimättä hyväksi.

Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu että jokainen on yhdenvertainen lain edessä, mutta Fideszin hallitsemassa Unkarissa tämä ei pidä paikkaansa. Puolueen liehittelijät pääsevät vähällä, heidät oikeuskäsittely ohjataan sopivien tuomareiden luokse ja näin he pääsevät hyvin vähällä rikoksistaan. 

EU:lle haistatetaan pitkät, raha kelpaa mutta ohjeet ja määräykset ei. En ymmärrä miksi Unkaria ylipäätään pidetään mukana EU:ssa, sillä se on läpeensä mätä Stalinistisesta Neuvostoliitosta oppinsa edelleen ammentava korruptoitunut viemäri. EU on käytännössä täysin kyvytön Unkaria kohtaan, päätökset tapahtuvat EU:ssa hitaasti ja Orban pystyy muokkaamaan lakia sopivasti aina kun EU:lta on tulossa jotain määräyksiä tai vaatimuksia. EU:n tukirahat ohjataan Fidesz-puoluetta lähellä oleville tahoille ja se kohde mihin raha on tarkoitettu jää aina ilman.

Jos olen tiennyt pitkään että Unkari on pahassa tilanteessa, niin tämän kirjan jälkeen huomaa että todellisuus on vieläkin pahempi. Kuten Kari Enqvist kirjoittaa HS:n kolumnissaan, käynnissä on maailmalla laajemminkin demokratian rappio ja monella muulla valtiolla saattaa olla edessä sama tilanne kuin mitä Unkarissa on meneillään nyt. Katsotaan vaikka seuraavaksi mitä Trump saa Orbanin ohjeilla aikaiseksi USA:ssa seuraavan vaalikauden aikana.

Lokakuun 11. päivä vuonna 2002: uutisissa levisi tieto että Myyrmannin kauppakeskuksessa Vantaalla on tapahtunut räjähdys. Muistan hetken kun tämä tapahtui. Sitä en muista varmasti mistä sen kuulin tai luin, mutta väittäisin että luin sen netistä. Noihin aikoihin olin vielä paljon IRCissä, joten sieltä sai ehkä viimeisimmät tiedot mitä julkisuuteen tuli.

Ensimmäiset uutiset vihjasivat siitä että esiintyvän pellen kaasupallojen täyttöön tarkoitettu kaasupullo olisi räjähtänyt. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan kun selvisi että räjähdyksen oli aiheuttanut pommi. Myös suhteellisen nopeasti selvisi että pommin oli paikalle tuonut 19-vuotias Petri Gerdt. Tämä, vähän syrjään vetäytyvä nuori opiskeli kemiaa ja oli aikaisemminkin harrastanut räjähteiden tekemistä ja räjäyttämistä syrjäisillä alueilla.

Kirjassa käydään vielä kertaalleen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua tapahtuneesta, läpi tapausta ja haastatellaan onnettomuudessa loukkaantuneita. Se mikä on varmasti monelta unohtunut tapauksen jälkeen on että loukkaantuneet saivat pitkäaikaisia vammoja, joista osa ei toivu koskaan.

Tapauksen varsinainen syy on jäänyt epäselväksi. On ilmeisen epätodennäköistä että Gerdt olisi halunnut räjäyttää pommin ihmisten keskellä ja tappaa itsensä. Todennäköisempää on että hän oli asettanut ajastimen niin että roskakoriin asettamansa pommi räjähtäisi vasta myöhemmin yöllä. Mutta jokin meni vikaan tuhoisin seurauksin.

Tämä haastatteluista tehty kirja ei välttämättä ole mikään herkullinen lukukokemus kirjana. Äänikirja se olisi saattanut olla parempi sillä puhekielen mukaan kirjoitetun tekstin lukeminen on vähän haastavaa. Mutta yhtä kaikki, tämä palautti mieleen noita tapahtumia mitä ei ole syytäkään unohtaa. Räjähdyksen pitkäaikaisvaikutukset olivat minultakin menneet aikanaan täysin ohi, mutta tästä kirjasta sai hyvän kuvan siitä millaisia vaikutuksia yksittäisellä tapauksella on moneen syyttömään vuosien jälkeen.

Raskolnikov, entinen opiskelija kuten hän itseään nimitti, asui vuokralla Pietarissa. Hänen vuokranantajansa oli melko armollinen sillä muutaman kuukauden vuokrarästeistä huolimatta hän ei ollut heittänyt Raskolnikovia pihalle, nyt tosin vuokranantajan myötämielisyys oli jo tiukoilla. 

Rahaa saadakseen vuokraan ja elämiseen Raskolnikov kävi panttaamassa vähäistä omaisuuttaan tunnetun varakkaan koronkiskurinaisen luona. Hänen mittansa täyttyi kuitenkin hiljalleen ja hän päätti ratkaista ongelman tappamalla tuon verenimijän. Sattui kuitenkin niin että tuona kohtalokkaana päivänä naisen luona oli myös hänen tyttärensä joten Raskolnikovin oli pakko päästä eroon molemmista. 

Kirjassa kerrotaan häneen kohdistuneista epäilyistä, hänen omasta tuskastaan ja kiinnijäämisen pelostaan. Varsinaisesti hän ei tuntenut syyllisyyttä koronkiskurin tappamisesta, sillä tämä oli ajanut useita ihmisiä ahdinkoon ahneudellaan joten hän oli vain tehnyt hyvän teon muiden puolesta. Toinen asia olikin tämän tytär joka oli syytön mihinkään.

Raskolnikovin sisar ja äiti saapuvat myös Pietariin ja tuovat vielä lisää ajateltavaa hänelle. Poliisi on hänen kintereillään ja ilmestyy aina välillä satunnaisesti hänen luokseen keskustelemaan asioista. Kirjassa on paljon pitkiä keskusteluja sekä myös Raskolnikovin omia ajatuksia kerrottuna kun hän käy mielessään läpi tapahtumia; voisiko joku tietää hänen syyllisyydestään ja kuka sellainen ihminen voisi olla. Hän etsii jokaisen ihmisen teoista ja sanomisista merkkiä siitä että tämä tietää hänen syyllisyydestään mutta ei vaan kerro sitä.

En yhtään ihmettele että kirja on säilyttänyt vetovoimansa vielä 160 vuoden jälkeenkin. Se on hyvin kirjoitettu ja heijastaa ihmisten erilaisia tuntoja kun asiat kalvavat mieltä ja lopulta alkavat paljastua. Ilman kääntäjän lopussa kertomaa kommenttia, en olisi kiinnittänyt pieniin huomiota pieniin virheisiin yksityiskohdissa. Esimerkiksi tapahtumapaikat eivät aina pysyneet samanlaisina: Poliisikonttorin kerros rakennuksessa vaihtui, Raskolnikovin huoneen ainoa ikkuna oli välillä kadulle päin ja välillä hiljaiselle sisäpihalle ja joskus asunnon pohjaratkaisu oli muuttunut.

Tapani Koivuniemi perusti 1980-luvun alussa raamattupiirin Otaniemessä. Tästä kehkeytyi myöhemmin varsinainen uskonlahko. Tässä kirjassa kolme lahkosta eronnutta kertoo oman tarinansa siitä miksi liittyi lahkoon, millaista siellä oli elää ja missä vaiheessa päätti lähteä sieltä.

Varsin vaarattoman tuntuisen alun jälkeen, vuosien kuluessa lahko sai yhä omituisempia, tai paremminkin lahkoille tunnusomaisempia piirteitä. Naisten ja miesten ero oli selvä, naiset tekivät kotityöt ja miehet kävivät töissä. Muun muassa ulkonäköä alettiin kontrolloimaan tiukemmin ja maksimipainoindeksi oli miehillä 19 ja naisilla 17. Käytännössä siis alipainon rajoilla.

Koivuniemi perusti aikanaan myös kustannusosakeyhtiö Koivuniemen missä lahkolaiset kävivät töissä minimipalkalla. Firma tuottaa edelleen voittoa, mutta miksikäs ei kun hyvin koulutetut tekevät töitä huomattavan edullisesti.

Miksi lähdin edes lukemaan tätä? Tuo lahkon johto ja firman “pääkonttori” on ollut tässä meidän kotikadun toisella puolella. Nykyisestä tilanteesta en tiedä, mutta oletettavasti se on yhä siellä.

Kirja kannattaisi ehkä kuunnella äänikirjana sillä sellaiseksi se on alunperin tarkoitettu. Itse luin sen poikkeuksellisesti kirjan muodossa tällä kertaa.