Month: November 2024

Sarjan neljännessä osassa osin kyllästynyt ja viihteen nauttimiseen taipuva SecUnit on toimittamassa todisteita hänet lunastaneelle omistajalle, tohtori Mensahille ensimmäisen kirjan hyökkäyksestä ja murhista jotka toteutti rikollinen yritys GrayCris. Nämä todisteet se oli hankkinut kirjasarjan edellisessä osassa.

Matkalla Mensahin luokse, se törmää myös sen aikaiseen muuhun tiimiinsä ja kuulee että Mensah on kidnapattu GrayCrisin toimesta. He ovat matkalla maksamaan lunnaita ja vapauttamaan Mensahin. Vaikka GrayCris tarvitsee rahaa jotka lunnaista ovat tulossa, on heillä kuitenkin muitakin taka-ajatuksia.

Nämä sarjan neljä ensimmäistä kirjaa muodostaa kokonaisuuden joka on sinänsä ihan hyvä tarina ja hauskasti kirjoitettu kyllästyneen ja laiskuuteen taipuvan robotin näkökulmasta. Tekniset yksityiskohdat ja joissain tapauksissa epälooginen toiminta vei osan loppupisteistä tästä sarjasta. Jatko-osien käännöksiä on ilmeisesti tulossa jossain vaiheessa tulevaisuudessa.

Murhabotin päiväkirjat -sarjan kolmannessa osassa SecUnit päättää hankkia todisteita yrityksestä joka ensimmäisessä kirjassa hyökkäsi heidän kimppuunsa ja murhasi osan tutkijoista jotka toimivat planeetalla. Tuolla GrayCris firmalla oli virallisena tavoitteena maankaltaistaa planeettoja, mutta todellisuudessa ne halusivat ryöstää planeetoilta muinaisesineitä mitä aikaisemmat sivilisaatiot olivat sinne jättäneet.

Matkalla planeetalle se tapaa ryhmän tutkijoita sekä heidän seurassaan olevan kaveribotin, Mikin. Miki on SecBotin mielestä vähän hankala eikä se oikein ymmärrä miksi jonkun botin pitäisi olla ihmisten seuralainen ja kaveri. Rasittavuudestaan huolimatta Miki osoittautuu joskus hyödylliseksikin.

Heidän mukaansa lyöttäytyy yhtäkkiä kaksi tuntematonta tutkijoiksi esittäytyvää ihmistä. Nämä eivät todellakaan ole sitä mitä kertovat olevansa ja yhteenotto on jälleen väistämätön.

Luonteva jatko kirjasarjalle. Ja pakkohan se tähän kuuluva neljäskin osa on vielä kuunnella.

SecUnit jatkaa seikkailuaan jätettyään hänet edellisen seikkailun jälkeen lunastaneen tiedemiehen. Se ei ollut valmis asettumaan asumaan tämän kotipaikalle, vaan se halusi jotain muuta tekemistä. Paras keino matkustaa oli puhua itsensä sisään kuljetusaluksiin, missä ei välttämättä ollut miehistöä lainkaan paikalla. Kun se oli päässyt kyytiin eräälle alukselle, se tutustui alusta ohjaavaan älyyn, ARTiin.

ART oli alkuun hankala, mutta kaksikko muodosti lopulta jonkinlaisen kaverillisen yhteyden. ART vakuutti SecUnitin siitä että sen kannattaisi perehtyä menneisyydessä tapahtuneeseen tapaukseen milloin tätä oli syytetty useiden ihmisten murhista. Sillä itsellään ei ollut hirveästi käsitystä tilanteesta sillä sen muisti oli pyyhitty tapahtuman jälkeen.

Planeetalle missä joukkomurha oli tapahtunut, ei kuitenkaan yksinäisellä SecUnitilla ollut mitään asiaa. Se tekeytyy turvakonsultiksi, esittäytyy muutamalle nuorelle tutkijalle jotka ovat menossa kyseiselle planeetalle ja pääsee lyöttäytymään näiden seuraan. Nuorilta oli kavallettu heidän tutkimustuloksensa ja nämä halusivat tuloksensa takaisin. SecUnit pyrki auttamaan heitäkin siinä sivussa kun se kaivoi tietoja tuosta kauan sitten tapahtuneesta joukkomurhasta.

Tämä oli ihan ok jatko edelliseen kirjaan, joskaan en oikein vieläkään syty tähän tarinankerrontaan. En tiedä miksi, mutta tarina ei oikein tahdo lähteä kunnolla milloinkaan käyntiin.

Ryhmä tutkijoita on tuntemattomalla planeetalla tutkimusmatkalla ja heillä on säännösten ja vakuutusehtojen mukaisesti yksi SecUnit mukana. SecUnit on osin mekaaninen ja täydennetty orgaanisella kudoksella mistä johtuen sillä on myös jonkin verran ihmismäisiä piirteitä. SecUnitin tarkoitus on taata työntekijöiden turvallisuus. Tämä kirja on yhden SecUnitin itsensä kertoma päiväkirja.

Hämmentävää on että tämä SecUnit yksilö sattuu olemaan vähän laiska ja se viettää välillä mieluummin aikaa erilaisten viihdeohjelmien parissa kuin keskittyen työntekoon. Erityisesti se on mieltynyt TV sarjoihin joita se lataa itselleen ja katsoo niitä kun ihmisten silmä välttää. Se on muutenkin vähän välinpitämätön, eikä itsekään pidä itseään mitenkään tehokkaana työntekijänä. Ihmettelin aluksi kirjan kielenkäyttöä joka ei vastannut ihan tavallisen scifi-kirjan tekstiä, mutta sen ymmärtää kun tajuaa tämän SecUnitin ajatusmaailman.

Planeetalla on toisenkin yrityksen tutkimusryhmä, mutta heihin menetetään yhteys yhtäkkiä. Tässä omituisessa tilanteessa päätetään käydä tarkistamassa tilanne heidän tukikohdassaan joten ryhmä pakkautuu hopteriin ja he lentävät toiselle puolelle planeettaa toisen ryhmän tukikohtaan. Tukikohta on kuitenkin hiljainen ja selviää että koko tukikohdan miehistö on kuollut. Tilanne alkaa kuumentua kun paikalla on myös tuntematon taho jota ei pitäisi planeetalla olla lainkaan.

Kirja oli sinänsä ihan ok, mutta ei tämä mitään scifi-kirjallisuuden suurta kunniamainintaa saa. Positiivista on tietysti tämä vähän erikoinen “kuvakulma” kun tapahtumia tarkastellaan robottiyksikön silmin, mutta muuten kerronta on vähän latteaa ja tapahtumia saadaan kirjan mittaan mahtumaan varsin vähän.

TV-sarjassa ryhdytään tutkimaan 20 vuotta sitten tapahtunutta, selvittämättömäksi jäänyttä murhaa. Varakkaan naisen yli kymmenen vuotta nuorempi mies tapetaan julmasti kotiovellaan, mutta tekijästä ei löydy merkkiäkään vuosien saatossa. Sarjan tekemiseen osallistuu eri alojen asiantuntijoita: kokeneita poliiseja, psykologi, asianajaja jne. He ryhtyvät perkaamaan uudelleen tapahtumaa, sen taustoja ja siihen liittyviä ihmisiä tavoitteena vihdoinkin selvittää murhaaja.

Kirja on kirjoitettu aika omalaatuisella tavalla. Se kertoo TV-sarjan teosta ja siitä mitä tapahtuu kuvauksien aikana kun murhan tutkimuksessa löydettyjä uusia todisteita käydään läpi ja niillä spekuloidaan mitä olisi voinut tapahtua. Jokaisella osallistujalla on jotain taustalla millä hänet voidaan tavalla tai toisella kytkeä murhan aikaisiin tapahtumiin. Jokaisen TV:ssä esitetyn jakson jälkeen on vuorossa nettikeskustelun läpikäyntiä missä harrastelijatutkijat yrittävät selvittää asioita siihen mennessä selvinneiden asioiden perusteella ja spekuloivat keskustelupalstalla mahdollisia tapahtumaketjuja.

Olin itse asiassa vähällä jättää jo alussa kirjan kuuntelemisen sikseen koska tyyli oli täysin omalaatuinen, mutta jatkoin kuitenkin. Onneksi jatkoin, tämä oli todella hyvä rikoskirja missä tapahtumat saivat odottamattomia käänteitä vähän väliä. Tämän vuoksi yhtään enempää vihjeitä tarinasta ei voi tässä antaa ettei pilaa lukukokemusta. Pakko suositella tätä!

Kenneth Eriksson, rikosylikonstaapeli, avaa muutaman hänen tutkittavanaan olleen rikoksen 1990-luvulta aina 2010-luvulle. Eriksson toimi tuolloin Helsingissä mm. väkivaltarikollisuuden ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa.

1990-luvun alusta lähtien kultasepänliikkeiden ryöstöt alkoivat lisääntyä huomattavasti ja virolaiset sekä liettualaiset rikollisryhmät olivat usein pääkaupunkiseudulla tehtyjen ryöstöjen takana. Ehkä vähemmän yllättävää oli että näilläkin oli vahvaa venäläistaustaa johtuen entisen Neuvostoliiton vaikutuksesta.

Erilaiset koru- ja kelloryöstöt olivat koko Euroopassa tuohon aikaan jatkuvasti esillä ja vaikka Suomessa niitä sattui vähemmän kuin muualla Euroopassa niin täälläkin ne olivat säännöllinen ilmiö. Ryöstöt olivat pääsääntöisesti hyvin suunniteltuja ja usein niistä jäi myös merkittävästi omaisuutta teille tietämättömille. Ryöstösaaliit oli usein myyty jo ennalta ja suorittava porras sai tästä minimaalisen korvauksen. Todelliset taustavaikuttajat istuivat aivan jossain muualla.

Tässä kirjassa ei ehkä ollut mitään mieltä mullistavaa, muutama näistä tapauksista oli itselle tuttu jo toisaalta. Mielenkiintoisinta oli ehkä kuulla vähän siitä miten poliisi toimii rikostapauksissa, ihan 9-17 työtä tämä ei ole eikä liian paljon saa luottaa siihen että sovitulle vapaalle lopulta mennään lainkaan. Ihan kivaa kuunneltavaa, ainoa mikä pisti korvaan oli “ei mennyt kuin Strömsössä” -sanonta jota käytettiin aika monta kertaa.

Trilogian aikaisemmat osat: “Säätiö” ja “Säätiö ja Imperiumi“.

Toinen Säätiö on kolmas ja viimeinen osa alkuperäisestä Säätiö-trilogiasta. Hari Seldon oli ennustanut Imperiumin romahtavan viidensadan vuoden kuluessa ja tämä kirja sijoittuu noin neljänsadan vuoden päähän tuosta ennustuksesta.

Kirjan ensimmäisessä osassa Muuli, tuo ihmisaivojen kopelointiin kykenevä mutantti, etsii kiivaasti toista säätiötä. Hän hallitsee jo suurta osaa Linnunradasta, mutta hän tietää että toinen säätiö on hänelle suurin uhka ja sen tuhoaminen on hänelle ensisijaisen tärkeää jotta hän saa koko Linnunradan hallintaansa. Toisesta säätiöstä ei kuitenkaan ole merkkiäkään missään joten sen etsintä on haasteellista. Hänen apunaan etsinnässä on hänen käännyttämänsä entinen Imperiumin upseeri Han Pritcher ja kukistetun Säätiön kansalainen Bail Channis.

Kirjan toisessa osassa Säätiö alkaa etsiä huhuttua toista säätiötä. On epäilys että Seldonin ennustama tulevaisuus ei enää pitäisikään paikkaansa sillä poikkeamia on tullut liikaa matkan varrella ja todennäköisyydet alkavat kääntyä alkuperäistä ennustusta vastaan. Bayta ja Toran Darellin lapsenlapsi Arkadia hankkiutuu salaa mukaan seikkailuun kun toisen säätiön etsintä on käynnistymässä ja Homir Munn on lähdössä aluksellaan kohti Kalgania missä hallinnoivat valheellisilla perusteilla Muulin “perilliset”. Munn on kirjastonhoitaja ja tutkija joka on tutkinut Muulin historiaa jo pidemmän aikaa.

Arkadia saa selville yllättäviä asioita Kalganilla ja hän jatkaa matkaansa Trantorille, tuonne Imperiumin muinaiselle hallintoplaneetalle. Kotona tämän isä jatkaa omia tutkimuksiaan ja Arkadia saa välitettyä hänelle lyhyen viestin minkä pitäisi avata toisen säätiön sijaintia. Mutta onko toista säätiötä edes olemassa? Tilanne on mutkikkaampi kuin miltä alkuun vaikuttaa.

Tämä kirja päättää alkuperäisen Säätiö-trilogian. Vaikka ensimmäisestä kirjasta sai vähän nuivan vaikutelman niin loppua kohti tarina tiivistyi ja tämä oli varmasti 1940-50 lukujen kunkku scifi:n saralla. Alkuperäiset tekstit oli julkaistu jo 40-luvulla lyhyinä kertomuksina jotka 50-luvulla kasattiin kirjoiksi. Nostalgian vuoksi tämä kannattaa lukea vaikka tekniset yksityiskohdat alkavat olla jo vanhahtavia.

Säätiö-sarjan ensimmäisessä osassa kerrottiin Säätiön perustamisesta ja sen ensimmäisistä kahdestasadasta vuodesta. Hari Seldon ennusti psykohistorian avulla matemaattisesti että Imperiumi tulee tuhoutumaan seuraavan viidensadan vuoden aikana minkä vuoksi Säätiö perustettiin tallentamaan kaikki saatavilla oleva informaatio Imperiumista.

Tässä Säätiön jatko-osassa Imperiumin romahtaminen on käynnissä, mutta se hallitsee vielä keskeisiä osia galaksista. Galaksin reuna-alueilla on jo itsenäisiä kuningaskuntia omine hallitsijoineen. Säätiö on myös kasvanut ja laajentunut mutta siitä on muiden silmissä muodostunut jo suhteettoman suuri ja vaarallinen joten sen tuhoa haluaa moni. Kirja sijoittuu aikaan 200-300 vuotta Säätiön perustamisen jälkeen.

Imperiumin kenraali Bel Riose on yksi joka pyrkii tuhoamaan Säätiön ja hän vakuuttaa Imperiumin keisarin jotta saa hyökkäysluvan Säätiötä vastaan. Säätiön pormestari Barr ja kauppias Devers onnistuvat kuitenkin paljastamaan Riosen juonen. Tämä ei toimikaan pyyteettömästi Imperiumin puolesta vaan hänellä on omat tarkoitusperänsä.

Kun Riosen yritykset on kaadettu, ilmaantuu mukaan kuvioihin salaperäinen Muuli. Muulista tiedetään hyvin vähän, mutta tällä on kuitenkin selviä yrityksiä laajentaa omaa valtaansa. Hän käy lopulta myös Säätiön kimppuun. Toran, Bayta sekä Muulin karannut hovinarri Magnifico Giganticus yrittävät etsiä Muulia. He saavat mukaansa Ebling Misin, yhden aikansa merkittävän psykohistorioitsijan joka on vakaasti päättänyt löytää toisen säätiön jota tarvitaan Muulin kukistamiseksi ja hän haluaa myös paljastaa kuka Muuli todellisuudessa on.

Tämä kirja toi jo vähän lisää syvyyttä Säätiön tarinaan verrattuna sarjan ensimmäiseen osaan. Silti on vaikea kuvitella tätä mahtavana klassikkosarjana ainakaan tässä vaiheessa. Toki voi olla että tämä on 50-luvulla ollut merkittävä edistysaskel scifin saralla, mutta nykyisellään se on vähän vanhentuneen oloinen. Yhtä kaikki, hienosti rakennettu tarina vaikka onkin vähän sen oloinen että eri tarinoita eri ajoilta on vain liimattu yhteen. Tässä kirjassa oli nostettu esiin vähän enemmän yhteyksiä aikaisemmin eläneisiin henkilöihin edellisistä tarinoista jotta kokonaisuus muodostui paremmin.

Säätiö-trilogian seuraavat osat: Säätiö ja Imperiumi, Toinen Säätiö.

Imperiumi on pitänyt linnunrataa vallassaan jo pitkään, mutta sen hajoaminen on käynnissä sisältä päin. Hari Seldon on kehittänyt psykohistorian tieteeksi joka pystyy matemaattisesti ennustamaan suurten massojen käytöstä pitkälle tulevaisuuteen. Hän on päätynyt ennustuksissaan siihen että Imperiumi hajoaa seuraavan 500 vuoden aikana ja pimeä kausi tulee kestämään 30.000 vuotta.

Seldonilla on kuitenkin suunnitelma. Hän perustaa kaksi Säätiötä linnunradan vastakkaisiin päihin joiden tavoitteeksi on määrätty kirjoittaa Galaktista Ensyklopediaa missä säilytetään Imperiumin aikaista informaatiota. Seldon uskoo että hän pystyy muuttamaan tulevaisuutta niin että pimeä aika jää vain tuhannen vuoden mittaiseksi ja Säätiöistä nousee siihen mennessä uusi Imperiumi.

Kirjassa tapahtumat etenevät kaiken kaikkiaan kahdensadan vuoden verran eteenpäin Säätiön perustamisesta ja noiden vuosien aikana se kohtaa useita Seldonin ennustamia kriisejä. Kunkin ajan johtajat ovat enemmän tai vähemmän ihmeissään miten niistä tulisi selvitä. Seldon kuolee hyvin nopeasti Säätiön perustamisen jälkeen ja hänen aika ajoin kriisien aikoihin julkaisemia hologrammitallenteita pyritään käyttämään apuna kriisien ratkaisemisessa.

Tämä lasketaan scifin klassikoksi, mutta itselle tästä jäi vähän sellainen käsijarru päällä etenevä tunnelma. Kun nyt olen jo kuunnellut jatko-osaa Säätiö ja Imperiumi vähän aikaa, niin tuntuu ainakin tässä vaiheessa että tarina pääsee siinä vasta paremmin vauhtiin.

Jessikka Aro avaa meille taas vähän lisää Putinin maailmaa. Venäjä, tuo korruptoitunut ja imperialistinen roistovaltio tekee kaikkensa jotta se voisi valloittaa ja hallita lisää maailmaa lännen katsellessa toimettomana vieressä.

Smolenskin lento-onnettomuus tapahtui 2010 Venäjän alueella. Turmassa menehtyi Puolan presidentti ja käytännössä koko Puolan sotilasjohto. Venäjän vaillinaisen tutkimuksen ja tosiasioiden pimittämisen jälkeen tapahtuma luokiteltiin onnettomuudeksi vaikka myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet että ainoa mahdollisuus tapahtumaan ovat räjähdykset koneessa. Yllättäen kone oli ollut huollossa Putinin kaverin luona Venäjällä vain vähän aikaisemmin ja asiasta jotain tietäviä ihmisiä on “tehnyt itsemurhan”. Menetelmät ovat selvästi muuttuneet Venäjällä, sillä viime aikoina näitä Putinille pahoja ihmisiä on “pudonnut ikkunasta”.

Tästä tapauksesta on myös toinen näkökulma (faktabaari), missä otetaan käsittelyyn toisaalta esitettyjä todisteita onnettomuudesta. Mikä on todellisuus, saattaa jäädä pimentoon. On kuitenkin huomattavaa että onnettomuuden aikaan lännessä eli vielä toivo siitä että Venäjä joskus puhuisi totta ja heidänkin tutkimuksiin luotettiin jossain määrin.

Venäjä on lisännyt toimintaansa myös Afrikassa. Wagner ryhmän sotilaat ovat ottaneet paikan läntisten sotilaiden sijaan tukiessaan itsevaltiaita taistelussa kapinallisia vastaan. Wagnerilaiset ovat kohdemaassa helppoja sotilaita sillä jos yksi kuolee, hänestä ei tarvitse välittää, ruumiista ei tarvitse raportoida ja vielä vähemmän tarvitsee siirtää takaisin kotimaahansa. Toista oli USA:n sotilaiden kanssa, koska jokainen kuollut aiheutti tutkinnan, ruumis siirrettiin kotimaahan jne.

Trollitehtaat jotka hämmentävät jatkuvasti keskustelua läntisessä maailmassa toimivat monessa maassa Afrikassa, mm. Ghanassa ja Nigeriassa, siellä missä Venäjä vaikuttaa voimakkaimmin. Siellä halpa työvoima tekee trollitehtaan pystyttämisestä houkuttelevan ratkaisun ja Venäjä käyttää tätä säälimättä hyväkseen.

Kun mennään vähän ajassa taaksepäin, Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin, niin voidaan nähdä että Viro on esimerkki siitä miten Venäjä aloitti hybridisodan länttä vastaan heti Balttian maiden itsenäistyttyä. Venäjä aiheutti toimillaan konflikteja Virossa, joskaan ei niin laajasti kuin Kreml oli toivonut ja näin ne saatiinkin tukahdutettua. Viro on saanut kestää myös valtiotason uhkailuja, esimerkiksi ennen kuin liittyivät EU:hun ja NATOon: Yksikään virolainen ei jää maahan kun Venäjä valloittaa sen vaan heidät siirretään muualle Venäjällä.

“Moskova haluaa konflikteja.” – tämä olisi kaikkien hyvä ymmärtää kun mietitään mitä Suomessakin tapahtuu jatkuvasti. Kun kansa jakautuu kahtia, on se juuri sitä mitä Moskova haluaa ja sitä he edistävät aktiivisesti. Kirjassa nimeltä mainitut henkilöt jotka ovat jatkaneet Aron ahdistelua jo vuosia ovat tyyppiesimerkki Venäjän rahoittamasta toiminnasta Suomessa. He ovat saaneet tuomioita, mutta toiminta jatkuu silti koko ajan. Nykyisinhän se toimivatkin jo avoimesti Venäjän kanssa yhteistoiminnassa.

Hyvää luettavaa. Pitää silmät auki naapurin suhteen.