Month: December 2022

Éric Perrin on varmasti tuttu pelaaja vähänkään aktiivisemmin jääkiekkoa Suomessa seuranneelle. Itselle hän oli nimenä tuttu, mutta ei muuten hätyytellyt mitään muistilohkoja, ei hyvässä eikä pahassa. Tästä täytyy tehdä päätelmä että hän on ollut hyvin menestyvä herrasmiespelaaja koska on ollut kauan Suomessa eikä ole jäänyt sikailijana mieleen.

Kirjassa Perrin avaa omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Hän oli monipuolinen urheilija mutta jääkiekko vei lopulta mukanaan. Martin St. Louis – NHL:ää seuraaville varsinkin hyvin tuttu pelaaja – oli Éricin paras kaveri ja hyvin suuressa roolissa hänen nuoruudessaan. Heillä oli samat junnusuunnitelmat ja he pelasivat pitkään samoissa joukkueissa. Jossain vaiheessa Éricin bilettäminen meni kuitenkin pelaamisen ohi jolloin “Marty” lähti omalle polulleen kohti NHL:ää, missä pelasikin loistavan uran. Sillä aikaa Éric etsi joukkueen sen perusteella missä oli parhaat mahdollisuudet juhlimiseen. Osin hän siirtää syyn silloisen managerin niskaan koska tämä ei aktiivisesti tehnyt mitään uran edistämiseksi, mikä varmaan pitää paikkansakin. Managerilla on nuoreen ihmiseen suuri vaikutus.

Perrinin pelivuodet sisältävät myös muutaman kauden NHL:ssä mistä muistona Stanley Cup voitto ja nimi pytyssä vaikka hän ei ollut pelannut tarvittavaa määriä pelejä sillä kaudella. NHL:n jälkeen yksi kausi KHL:ssä oli sitten aivan omalaatuinen ja sen jälkeen olikin edessä paluu Suomeen ja Jypiin. Yksi ikimuistoinen play-off sarja Jypin ja Bluesin välillä käytiin keväällä 2011, mistä kaivelin muistoina pelien Facebook päivitykseni (tuolla ihan lopussa).

Kirjaa lukiessa minulla oli melkein aina http://eliteprospects.com auki vieressä niin että pystyi tutuista nimistä tarkistamaan tietoja, missä on pelannut, kenen joukkuekaverina, millaisilla statseilla ja missä pelailee nykyään, jos pelaa enää ollenkaan.

Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen kirja näin lätkänseuraajan näkökulmasta, suosittelen!

Facebook päivityksiä keväältä 2011, Blues jatkoon voitoin 4-1

March 31, 2011  
Blues C Suomen mestariksi, eli junnuista kaksi kultaa ja yksi hopea. Äijät kävivät tyhjentämässä Valtrasta yhden renkaan. Kolme rengasta vielä ehjinä, traktorin keuliminen on jo hieman hiipunut.

April 1, 2011  
Valtrasta puhkesi toinen rengas päästäen ilmoille kunnon törähdyksen. Kaksi ehjää vielä mutta traktori ei keuli enää.

Pelin lehdistötilaisuudessa ei Dufva ollut ilmeisesti samaa mieltä lopputuloksen kanssa kun linkkiä johonkin lehteen olin näin kommentoinut:

April 1, 2011  
Ei vissiin oltu sitten Duff-duffin kanssa samassa pelissä. No, ehkä Valtraan saadaan ensi keskiviikkoon mennessä navikaattori niin löytää Duff-duffkin oikeaan halliin.

April 4, 2011  
Valtrasta oli kolmannen pyörän venttiiliä kammettu jo pikkaisen irti mutta pääsivät jyväjemmarit hakkaamaan sen takaisin kiinni. Traksa puskee vieläkin eteenpäin kahden ehjän renkaan voimin. Täytyy keskiviikkona käydä heittämässä piikkimattoa eteen kun heinähatut tulevat maalta kaupunkiin.

April 6, 2011  
Espoon piikkimattoon puhkesi Valtran kolmas rengas.

April 8, 2011 
Valtran viimeinenkin ehjä rengas räjähti! Vanteilla on paha mennä, kesä aikaa viritellä uudet kumit vanteille. Varmuuden vuoksi heitettiin vielä raajarikon traktorin virta-avaimet lantakasaan! Siinähän kaivatte…

Mikael on 16-vuotias teini, hyvästä ja varakkaasta perheestä. Hän on kuitenkin perheen musta lammas joka ei tee juuri niin kuin vanhemmat ja muut sukulaiset olettavat. Kerran tyttöystävänsä kanssa riideltyään hän kiukuissaan varastaa pyörän ja humalassa törmää parkkiautomaattiin, lyö päänsä ja kuolee. Tästä alkaa tarina jonka kertoja on hän itse.

Mikael on ollut tyttöystävänsä kanssa yhdessä vasta vähän aikaa, mutta siitä huolimatta 15-vuotias Roosa tulee raskaaksi ja hän huomaa sen vasta Mikaelin kuoleman jälkeen.

Kirjassa kerrotaan yllättävästi raskaaksi tulleen teinin elämästä hänen itsensä silmin ja lapsen isän kertomana kun hän tarkkailee ulkopuolisena tilannetta oman kuolemansa jälkeen. Roosalla oli omat suunnitelmat opiskeluiden suhteen mutta kaikki suunnitelmat elävät nyt myrskyisää aikaa. Roosan ympärillä pyörii niin pomottelevia kuin ymmärtäviäkin ihmisiä, mutta elämä on vaikeiden päätösten äärellä hankalaa ja kuluttavaa sillä päätökset ovat hänen omiaan vaikka muut yrittävät niihin vaikuttaa sen minkä ehtivät.

Tämä oli hyvä kirja ja vaikka joulun aikaan sitä luppoaikaa ei hirveästi ollut niin tämän lukaisi väkisinkin loppuun nopeasti. Tiainen osaa selvästi eläytyä nuorten maailmaan, niin niihin hyviin kuin myös raadollisiin tapahtumiin mitkä usein ovat aikuisilta piilossa.

Dire Straits, elämäni bändissä on Dire Straitsin basistin John Illsleyn omaelämäkerta.

Elämä 1960-luvulla teininä oli haastavaa, rahaa ei juuri ollut mutta soittamaan piti päästä. Opiskelutkin painoivat päälle vaikka ne eivät juuri kiinnostaneetkaan. Asuessaan David Knopflerin kanssa samassa asunnossa hän kerran sattumoisin tapasi Davidin veljen Markin. Aikanaan tästä ystävyydestä muodostui bändi joka lopulta sai nimekseen Dire Straits.

Alku ei ollut ihan ruusuilla tanssimista ja pitkälti sattumien kautta he saivat demon radiosoittoon. BBC:llä oli toimittaja joka soitti musiikkia listojen ulkopuolelta ja hän innostui heidän demostaan. Tätä hän luukutti ilmoille usein ja lopulta bändistä kiinnostuivat myös levy-yhtiöt. Loppu lienee kuluneesti sanottuna historiaa.

Alun tapahtumien jälkeen kirja seuraa aika tarkkaan heidän levyttämisiään ja levyjulkaisujen jälkeisiä konserttikiertueita. Muutamia konsertteja on erikseen mainittu, eli lähinnä niitä missä on tapahtunut jotain erikoista. Italia olikin varsin kuuma kohde sillä siellä tapahtui usein aika paljon.

Kirjassa paneudutaan aika yksityiskohtaisesti myös kotielämään ja siihen miten tämä elämä kärsi pahasti kiertueiden takia. Mark Knopfleria ja Johnia lukuunottamatta soittajat vaihtuivat kohtuullisen tiheään ja merkittävä syy näihin oli perhe-elämän sovittaminen kiertueisiin. Käytännössä valintana oli usein joko kiertue tai perhe; jommastakummasta oli luovuttava. John avautuu omasta, usein haastavasta perhe-elämästään kirjassa. Hänkin vaihtoi vaimoa pariin kertaan, mutta elämä tasaantui sen jälkeen kun Dire Straits lopetti yhtyeenä.

Ihan mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kirja. Paljon ehtii hänen elämässään tapahtua ja loppujen lopuksi vielä aika lyhyessä ajassa.

Kirja sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle, Dartmoorin alueelle lounaisessa Englannissa. Baskerville Hall on sukutila joka on ollut Baskervillen suvun hallussa vuosisatoja. Tilaan on liittynyt mystisiä tarinoita. Alueella on liikkunut vuosisatojen ajan kertomus suuresta hohtavasta koiramaisesta eläimestä joka on aiheuttanut monen ihmisen kuoleman. Baskerville Hallin omistaja on aina ollut vaaravyöhykkeessä. Kukaan ei ole oikeasti nähnyt eläintä, tarinoiden mukaan ihmiset ovat nähneet vain vilauksia siitä.

Nyt Baskerville Hallin omistaja, sir Charles Baskerville kuolee ja kuolemaan tuntuu liittyvän omituisia asioita vaikka näennäisesti kuolema onkin luonnollinen. Tohtori Mortimer, Baskervillen suvun ystävä, on vakuuttunut että Sir Charles murhattiin ja hän ottaa yhteyttä Sherlock Holmesiin ja tämän avustajaan tohtori Watsoniin. Holmes kiinnostuu tapauksesta ja alkaa selvittämään sitä.

Kirja etenee jouhevasti ja pitää lukijansa – tai kuuntelijan tässä tapauksessa – otteessaan koko ajan. Vähän omalaatuinen tilanne tulee vain kirjan lopussa kun sitä on jäljellä vielä kolmisen tuntia ja asiat ovat jo käytännössä ratkenneet. Sen jälkeen vajaan tunnin ajan Holmes käy läpi päättelyketjuja miten hän on lopulta päätynyt ratkaisuun. Viimeiset kaksi tuntia kirjasta kertoo kolmesta muusta Holmesin tapauksesta jotka eivät liity mitenkään Baskervillen koiran tapaukseen. Mutta yhtä kaikki, hyvä kirja tämä oli. Samalla tuli raksittua toinen kirja 100 kirjan lukulistalta.

Tämä kirja on nimeltään tuttu varmaankin hyvin monelle, Oscar Wilde todennäköisesti vieläkin tutumpi.

Dorian Gray kuuluu ylempään kansanluokkaan. Hän on kaksikymppinen varakas kaveri ja yksi hänen tutuistaan on taidemaalari Basil Hallward. Hän tutustuu myös Lordi Henryyn Basilin kautta ja heistä tulee pitempiaikaiset ystävykset. Heidän elämänsä ja keskustelunsa kietoutuu enemmän nautintoihin, eikä niinkään työntekoon.

Basil on maalaamassa Dorianista muotokuvaa, mutta Doriania pelottaa se että hän tulee menettämään aikanaan komeutensa ja kuva on ainoa muisto hänen nuoruudestaan. Hän toivoo että kuva voisi olla se joka vanhenee eikä hän itse. Toive toteutuu; Basilin maalaama kuva alkaa elää hänen elämäänsä siinä missä hän itse säilyttää nuoren ulkonäkönsä. Kuva vanhenee ja muuttuu vuosien ja vuosikymmenien varrella. Kuvassa näkyy ikääntymisen lisäksi kaikki kaikki Dorianin tekemät synnit. Tämä alkaa kauhistuttaa Doriania eikä hän halua selitellä kenellekään mitä kuvalle on tapahtumassa. Hän piilottaa kuvan yläkertaansa lukkojen taakse.

Kirja on ihan hyvin kirjoitettu, välillä vain henkilöiden syventyminen johonkin pohdiskeluun vei ainakin omat ajatukseni pois lukemisesta ja keskittyminen herpaantui. Nämä kohtaukset saattoivat olla sivujen pituisia. Kärsimätön luonteeni ei vaan antanut periksi tällaiselle. Näiden lisäksi toki kirjassa tapahtui myös paljon. Epäilemättä ihan valaisevaa lukea myös tällaista 1800-luvun kirjallisuutta mikä omana aikanaan aiheutti paheksuntaa.

Tämä oli samalla ensimmäinen Keskisuomalaisen listalta “100 kirjaa, jotka jokaisen tulee lukea”. Edistymistäni voi seurata täällä. Onkohan kymmenen vuotta sopiva tavoite lukea nuo kaikki?