Month: September 2022

Tämä on hyvä kirja siitä miten tekoälyjärjestelmiä voidaan käyttää hyvinkin väärin. Tämä on myös hyvää luettavaa niille jotka haluavat tietää tällaisten järjestelmien vaikutuksesta nykyaikana meidän elämiimme.

Kirjan nimi on Cathy O’Neilin oma termi, Weapons of Math Destruction (WMD) joka juontaa juurensa Weapons of Mass Destructionista eli joukkotuhoaseista. Termi on sinänsä hyvin kuvaava järjestelmistä jotka pohjautuvat tilastolliseen mallinnukseen mutta niitä käytetään väärin ja lopputulos on jotain aivan muuta kuin mitä pitäisi.

Tilastomatematiikan tulkinta ei ole niin helppoa kuin luulisi ja kirjoittaja kaivaa ansiokkaasti esiin tilanteita missä AI:n hyödyntäjät ajautuvat täysin harhaan kun eivät oikeasti tiedä syy-seuraussuhdetta tapahtumien välillä. Näissä käy helposti myös niin että järjestelmä itse vielä vahvistaa annettua väärää olettamaa. Toisaalta kirjassa käydään läpi myös järjestelmiä jotka tarkoituksella iskevät kohteiden heikkoihin kohtiin esimerkiksi mielipidevaikuttamisessa tai markkinoinnissa.

Yksi esimerkki O’Neilillä on USA:n koulujen luokitusjärjestelmä joka kehitettiin 90-luvulla erään sanomalehden toimesta. Lähtökohtaisesti jo tämän suunnittelu meni väärin, sillä se oli pakko rakentaa niin että arvoistetuimmat koulut, kuten Harward ja MIT täytyi saada kärkeen tuloksissa, muutenhan kukaan ei ottaisi luokittelua vakavasti. Koulut ryhtyivät kuitenkin parantamaan omia sijoituksiaan pelkästään tuijottamalla vaadittuja parametrejä, mikä johti taas järjettömään lopputulokseen missä opiskelijat eivät olleet voittajia. 

Muitakin esimerkkejä kirjassa on, kuten kohdennettu mainonta missä käytetään hyväksi kaikkein haavoittuvampia ihmisiä, esimerkiksi vähävaraisia joille tarjotaan korkeakorkoisia pikalainoja. Poliisin käyttämät mallinnusmenetelmät taas sorsivat pahasti köyhiä alueita sillä partiointi keskitetään niille seuduille minne odotetaan eniten rikoksia. Tämä järjestelmä ruokkii näin myös itse itseään sillä näillä alueilla luonnollisesti tehdään enemmän pidätyksiä, joka taas vahvistaa alueen merkitystä järjestelmässä. Yksi iso puutos käytössä olevassa järjestelmässä on se että vaikeasti mitattavaa luottamusta kansalaisten ja poliisin välillä ei voi järjestelmään syöttää, joten siihen ei kannata myöskään silloin panostaa.

Lopussa päästään tietysti siihen kuumaan aiheeseen: Facebook. Facebookin työtekijät tekivät tutkimusmielessä testejä miten voidaan vaikuttaa äänestysinnokkuuteen ja mielipiteisiin näyttämällä uutisvirrassa erilaisia asioita, sekä positiivisia tai negatiivisia, vai ovatko kaverit klikanneet “Äänestin” -nappia joka heillä oli esillä testissä käytössä vaalien aikaan. Lopputulos oli että näillä pystyttiin vaikuttamaan tuloksiin. Tässä 2016 julkaistussa kirjassa ei vielä oltu nähty mitä katastrofaalisia seurauksia on siitä kun näitä FB:n algoritmeja käytetään hyväksi ulkopuolelta. Lopputuloksena Venäjän avustuksella Valkoisessa Talossa istui neljän vuoden ajan kävelevä katastrofi, Donald Trump.

Sävel: Hector, Työttömän arkiviisu:

2 tuntii, ei mittään
4 tuntii, ei mittään
6 tuntii, 8 tuntii, ei mittään
10 tuntii, ei mittään
10 tuntii 37 minuuttii, ei mit… eikun hetkinen, on täsä jottain!

Fillarilenkki kestää vajaa puolitoista tuntia. Tämä tarkoittaa sitä että 1.4 kertaisella nopeudella kuunneltuna tämä äänikirja sätki aika tarkkaan kahden tunnin pätkissä eteenpäin. Kahden ensimmäisen lenkin jälkeen (4 tuntia) olin jo heittämässä opuksen paikalliseen kanavaan, mutta ajattelin että täytyyhän jokaisessa kirjassa – lukuunottamatta puhelinluetteloa *) – tapahtua jossain vaiheessa edes jotain. Ilmeisesti ei tarvitse.

Venetsiassa on käynnissä UNESCON projektiin liittyvä kokous mihin myös EU osallistuu. Projektin tavoitteena on pelastaa uppoavan Venetsian rakennuskanta. Suomesta osallistuu projektiin muutama virkamies ja yksi rakennusinsinööri, Marrasjärvi. Marrasjärven tehtävänä on tehdä varsinainen työ ja miettiä että mitä voitaisiin tehdä ettei koko kylä vajoa liejuun. Kaikki muut osallistujat ovat sitten eri tason projektikonkareita jotka tiesivät miten EU-projektit etenevät, eli käytännössä eivät etene politiikan takia. Marrasjärvi turhautuu ja lopputuloksena pelastettiin kaupungin sijaan yksi aasi kanavasta.

Kirja on enimmäkseen eri asioiden yksityiskohtiin menemistä, millä on ja ei ole mitään tekemistä tarinan kanssa. Kirjassa on tietyllä tavalla kiinnostavia yksityiskohtia sieltä sun täältä, kuten Venetsian arkkitehtuurista sekä veden virtauksista, sen vaikutuksista veden korkeuteen ja tätä kautta koko rakennuskantaan. Raittila on selvästi erittäin hyvin perillä monesta asiasta. Yksi asia matkan varrella tökkäsi kovasti korvaan kun hän puhui geostationaarisella radalla kulkevasta vakoilusatelliitista jolla voitiin kuvata orava maan pinnalta. Tämä meni niin paljon huti todellisuudesta että olin ajaa fillarillani ojaan. Näin tarkkoja kuvia voidaan ottaa satelliitista käsin, mutta ne kiertävät vain muutaman sadan kilometrin korkeudella, eivät geostationäärisellä radalla, yli 35.000 km:n korkeudella maan pinnasta.

Ainakin tässä äänikirjassa häiritsi pahasti kertojan vaihto kahden ihmisen välillä. Toisinaan Marrasjärvi kertoo tarinaa ja väliin hyppäsä Saranpään päiväkirja joka kertoo tapahtumista hänen kannaltaan. Saranpään rooli projektissa jäi minulle vähän hämärän peittoon, mutta päässä hänellä kuitenkin viirasi jonkin verran eikä lääkitys ollut ihan kohdillaan. Molemmat kertovat minä-muodossa tapahtumista, joten kertojan vaihdon joutuu päättelemään kontekstista. Aina se ei ole selvää ennen kuin tarina on edennyt jonkin matkaa eteenpäin. En tiedä onko painetussa kirjassa kenties jotain mikä erottaa nämä toisistaan, äänikirjassa tämä on kuitenkin sekavaa.

Kirjan viimeisen puolen tunnin aikana kertojaksi siirtyy Tuuli, Italiassa asunut ja kieltä osaava nainen joka toimi silloin tällöin kirjassa tulkkina. Tässä vaiheessa muutamia irtoasioita solmitaan yhteen jotta lukijalle paljastuisi edes jossain vaiheessa mistä kirjassa oli kyse. Taustalla oli salakuljetusta ja muuta kähmintää niin Yhdysvaltojen armeijan tukikohdan sotilaiden kuin paikallisten välillä. Näistä olisi voinut rakentaa jopa kirjan ensimmäiseen kymmeneen tuntiin jonkinlaisen tarinan, mutta on kai se hyvä että edes viimeinen puoli tuntia käytetään siihen.

Otin tämän Helmetin hyllystä kohdasta “palkitut teokset” ilman tarkempaa tutustumista. Suureksi yllätykseksi näin jälkikäteen paljastui että teos on saanut 2001 Finlandia-palkinnon. En ole varmaan kultturelli enkä varsinkaan ymmärrä kirjallisuudesta mitään, sillä tämä ei ollut mitenkään viihdyttävä. Jatkan omalla linjalla ja unohdan kaikki palkitut kirjat.

*) Junnuille tiedoksi: puhelinluettelo oli paksu kirja jossa oli puhelinliittymien omistajien nimet, osoitteet ja puhelinnumerot joltain tietyltä alueelta. HPY:n (Helsingin Puhelinyhdistyksen) luettelossa oli pääkaupunkiseudun liittymien omistajien tiedot. Se oli aikanaan kirjallinen myyntimenestys sillä se jaettiin jokaiseen kotiin missä oli kiinteä **) puhelinliittymä. Siinä oli myös pääkaupunkiseudun kartta, joka oli kätevä repiä irti ja tehdä siitä vaikka autoon paikallinen kartasto. Niin, Google mapsia ja navigaattoria ei silloin vielä ollut.

**) Vielä kännykkäkansalle tiedoksi: kiinteä puhelinliittymä oli sellainen että kotona pöydällä kunniapaikalla oleillut puhelin oli johdolla kiinni puhelinkeskuksessa eikä puhelinta voinut rahdata mukana kun lähti talosta. Eikä siinä ollut pelejä. Eikä tekstiviestejä. Sillä voi soittaa ja puhua toisen ihmisen kanssa. Tai automaatin, kuten neiti aika ***).

***) Neiti aika oli palvelu johon soitettaessa kuuli paljonko kello on. Vanhassa luurissa kun ei ollut kelloakaan.

John Grisham on ollut itse puolustusasianajaja mutta hän vaihtoi oikeussalit kirjailijan uraan. Hänen aikaisempi kokemuksensa asianajajana näkyy hänen kirjoissaan jotka ovat täynnä yksityiskohtaista tietoa oikeuslaitoksen toiminnasta. Tämäkin kirja, kuten aikaisemminkin lukemani, lähtevät siitä että järjestelmä on mätä ja mätäpaiseita löytyy niin poliisista, tuomareista kuin lakimiehistä. 

Sebastian Rudd on puolustusasianajaja joka ottaa hoitaakseen asiakkaita jotka eivät muille kelpaa. Hän puolustaa niin rikollisia kuin syyttömiä ihmisiä joista ollaan leipomassa vaikka väkisin syyllisiä. Rudd työskentelee autosta käsin sillä hänen toimistonsa on aikaisemmin tuhottu. Tuhotyöstä hän epäilee joko huumekartelleja tai paikallista poliisia. Hänen kotikaupunkinsa poliisi ei pidä hänestä lainkaan, kuten ei muutenkaan koko oikeuslaitos, joten tuhotyötä ei edes tutkita. Hänen yhden hengen asianajotoimistossa on vain yksi apulainen joka toimii kuljettajana, henkivartijana ja ylipäätään kaikessa roolissa missä on tarvetta. 

Rudd joutuu nyt puolustamaan mm. vapaaottelijaa joka on hakannut tuomarin kuoliaaksi sekä  poliisin ampumisesta syytteessä olevaa miestä kun tämä oli ampunut kohti poliisia näiden tehtyä  rynnäkön väärään taloon. Nuori nainen kidnapataan ja katoaa kokonaan. Ruddin asiakkaaksi hakeutuu myös ärsyttävä rikollinen jolla on jotain tietoa tästä kidnappauksesta – tai näin hän ainakin väittää. Jouduttuaan hankalaan asemaan vaitiolovelvollisena asianajajana, hän joutuu tekemään erilaisia sopimuksia ja puoliksi kiristämään ja uhkailemaan – no neuvottelemaan – jotta hän pystyisi itse selviämään ulos tilanteesta sekä samalla auttamaan omia asiakkaitaan.

Tämä oli hyvin rakennettu tarina johon jäi väistämättä koukkuun. Yleensä kuuntelen kirjoja pelkästään pyöräillessä, mutta nyt oli pakko ottaa napit korvaan myös koiralenkeille että sai kuunneltua kirjan riittävän nopeaan tahtiin.

Felix Pink on jo vanha mies ja hänen vaimonsa ja poikansa ovat molemmat kuolleet. Tästä syystä hän hyväksyi aikanaan tarjouksen ryhtyä lähdettäjäksi. Lähdettäjät avustavat parantumattomasti sairaita ihmisiä itsemurhissa mutta eivät aktiivisesti osallistu itse tapahtumaan, vaan valvovat että asiat sujuvat asiakkaan kohdalla mahdollisimman helposti. He keikkuvat käytännössä lain suhteen hyvin ohuella rajalla. 

Edessä on taas uusi tapaus ja Felix menee paikalle uuden partnerinsa Amandan kanssa. Tällä kertaa asiat menevätkin kuitenkin niin väärin kuin vain voivat mennä. Poliisi tulee mukaan kuvioihin ja siitä alkaa Felixin painajainen. 

Tämä oli kohtuullisen jännittävä kirja ja juoni oli aivan kelvollinen. Jotenkin vain jäi mielikuva että tarina oli vähän “ohut”, mutta ei kannata antaa sen pelästyttää sillä siitä huolimatta kirja oli ihan viihdyttävä.

Mielenkiintoinen kirja ulkomaantoimittaja Petri Sarasteen urasta kirjeenvaihtajana. Paljon on hän nähnyt ja kokenut vuosikymmenien varrella eri maissa ja erilaisissa tilanteissa. Kun me luemme lehdistä juttuja tai katselemme uutispätkiä kriisipaikoilta, ei sitä tule koskaan miettineeksi miten toimittaja on tuonkin jutun saanut aikaiseksi ja mitä hän on joutunut tekemään juttunsa eteen. 

Sarasteen ura on ollut täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Monesti hän on joutunut käyttämään hyväkseen suhteita ihmisiin joihin hän on tutustunut vuosien varrella eri maissa jotta asiat ovat sujuneet. Monessa maassa missä hän on toiminut on rajoitettu vapaata tiedonkulkua joten toimittajan pitää olla aika terävänä siinä että mitä voi lähettää ja miten voi ehkä vähän kiertää niitä kulku- tai kirjoitusrajoituksia. Siinä missä toimittaja suuntaa tapahtumapaikalle, oli sitten kyse luonnonkatastrofista tai sotilaallisesta konfliktista, niin keskivertokansalainen ottaisi äkkiä suunnan juuri päinvastaiseen suuntaan.

Kannattaa lukaista tai kuunnella!

Facebook tekee sitä. Facebook tekee tätä. Facebook on ärsyttävä. Facebook ei näytä sitä mitä haluan nähdä. P*ska paikka ja mikään ei toimi mutta siitä huolimatta ihmiset roikkuvat siellä jatkuvasti. Miksi? Varmaankin siksi että jos sieltä lähtee niin kaikki kaverit eivät seuraa uuteen, ehkä parempaan mediaan. Näinhän kävi Google+:n kanssa, se tuli, oli hetken ja kuoli sitten oletettavasti käyttäjien puutteen takia. Facebook tuli “markkinoille” otollisessa hetkessä kun sosiaalinen media oli valmis lyömään itsensä läpi. 

Vuosien varrella olemme saaneet lukea erilaisia asioita Facebookin toiminnasta, muun muassa siitä miten Facebookia käytetään erilaisten laittomuuksien organisoimiseen. Tässä kirjassa mennään syvemmälle Facebookin kulttuuriin ja johtamiseen ja niiden vaikutuksiin näihin asioihin. Kirja perustuu monien tahojen haastatteluihin, mukaan lukien entisten ja nykyisten Facebookin työntekijöiden.

Facebook hankki aikanaan sekä Instagramin että Whatsappin ja kaikki nämä kuuluvat nyt samaan Meta konserniin missä Zuckerberg on täydellinen diktaattori hänen omassa virtuaalisessa valtakunnassaan. 

Vuosia Facebook on perustellut väärän ja halventavan informaation levittämistä sananvapaudella. Tässä Zuckerberg on mennyt vikaan, hän ei ymmärrä (tai halua ymmärtää) sitä että ilmaisunvapaus ei tarkoita sitä että mitä tahansa saa sanoa. Osa sananvapauden nimissä levitetystä tiedosta on selkeästi laitonta. Jopa täysin vääristellyt jä käsitellyt videot ovat olleet Facebookin mielestä sallittuja vaikka katsoja ei ole voinut tietää edes että kyseinen video olisi lokakampanjan väline.

Äärilaidoille niin oikealla kuin vasemmalla nykyinen konsepti on toimiva: he levittävät disinformaatiota ja vaikka se kuinka fact-checkillä todetaan vääräksi niin sillä ei ole näille väliä koska sananvapauden nimissä Facebook ei niitä poista. Kun ne toitottavat riittävän kauan valheellista sanomaa, aina joku tartuu siihen ja luulee että se on totta. Tämä tekee Facebookista ääriajattelijoille erittäin vahvan työkalun. 

Yksi merkittävimmista tapauksista on Venäjän jakama disinformaatio ja se miten Facebook suhtautui siihen. Tämä liittyi vahvasti 2016 USA:n presidentinvaaleihin. Facebookin algoritmit on rakennettu niin että ne voimistavat tiettyjä asioita ja tuovat niitä enemmän näkyville kaikille ja tätä hyödyntämällä myös Venäjän kätyrit pystyivät tehokkaasti levittämään disinformaatiota. Tuohon aikaan myös Trump oli suurin yksittäinen mainostaja Facebookissa mikä takasi sen ettei Zuckerberg halunnut puuttua oikeastaan mihinkään. 

Venäjä jatkoi samalla metodilla myös 2020 vaaleissa, mutta ehkä tässä vaiheessa kansa ja päättäjät olivat jo vähän enemmän hereillä siitä mitä on tulossa. Toisaalta kun katsoo nyt uutisointia Yhdysvalloissa niin ennen Trumpin valintaa aloitettu Venäjän kampanjointi kansakunnan kahtiajakoon on selkästi saavuttanut tavoitteensa. Trump oli Venäjän kannalta vain yksi hyödyllinen idiootti muiden joukossa, joskin asemansa takia erityinen. Facebookin ja nimenomaan Zuckerbergin asenne teki tämän osaltaan mahdolliseksi.

Tämä kirja on äärimmäinen esimerkki siitä miten raha voi vaikuttaa täysin järjenvastaisesti yrityksen toimintaan.  On jotenkin inhottavaa olla Facebookin asiakkaana, tai orjana, kun on tämän kirjan lukenut. Meta hallitsee käytännössä sosiaalista mediaa tällä hetkellä ja vain Twitter ja TikTok ovat vielä piikkinä lihassa. Viimeaikainen uutisointi Twitteristä paljastaa tosin että siellä on taustalla hyvin samankaltaista toimintaa ja toisaalta TikTok on Kiinan vakoiluohjelma. 

Vaikka on varmaankin tuhansia haaveilijoita jotka haluaisivat perustaa Facebookin kaltaisen yhteisön niin miljoonista taaloista huolimatta en tiedä onko se sen arvoista kuitenkaan. On täysin mahdotonta luoda sellaista maailmanlaajuista yhteisöä jonka voisi saada toimimaan ilman häiriköitä, disinformaatiota ja muita väärinkäyttäjiä.