Month: July 2022

Adam Kay on entinen brittiläinen synnytyslääkäri joka jätti työnsä toimittuaan kaksitoista vuotta alalla. Tämä kirja on kertomus hänen opiskelusta, erikoistumisajasta ja työskentelystä synnytysosastolla. Hän piti säännöllisesti päiväkirjaa tapahtumista ja tähän kirjaan on kasattu ne merkittävimmät (hauskimmat, omituisimmat ja/tai tuskaisimmat) tapahtumat tuolta ajalta. Kustantaja oli joutunut kuitenkin tekemään karsintaa ja pahimmat tapaukset oli jouduttu jättämään pois. Kenties harmi.  

Kirja oli hävyttömän hauska ja täynnä uskomattomia sattumia matkan varrelta. Lääkärin eteen tulee todellakin aivan käsittämättömiä tilanteita joita ei voi kuin nauraa ja ihmetellä. Toisaalta se oli kertomus siitä raadollisesta maailmasta missä terveydenhuoltohenkilökunta työskentelee. Pahimmillaan 90-tuntinen työviikko imee mehut kenestä tahansa ja silti pitäisi olla terävänä jos tulee tiukka tilanne. Oletko valmis keisarinleikkaukseen hätätilanteessa kun luvattoman kauan valvonut lääkäri tulee punaisine silmineen saliin? Parin vuoden työskentelyn jälkeen hän toteaa kuitenkin että on lohdullista että hän tienaa enemmän kuin McDonald’sin työntekijä. Joskaan ei yhtä paljon kuin kyseisen ravintolan vuoropäällikkö.

Yksityiselämän hallinta on lääkärille täysin mahdotonta. Viime hetken työlistojen vaihdot ja useiden tuntien yllättävät ylityöt hätätapauksien takia ovat täysin mahdoton yhdistelmä jos haluaa tehdä jotain omia suunnitelmia vapaa-ajalle. Ei liene yllätys että hänenkin parisuhteensa kariutui matkan varrella.

Kay eteni urapolullaan lopulta siihen asti missä hän oli se johtava lääkäri joka periaatteessa tietää ja osaa eniten koko osastolla. Siinä vaiheessa tuli eteen tilanne missä hän toimi oikein, mutta ei voinut pelastaa syntyvää lasta edes keisarinleikkauksella. Tästä jäi hänelle selkeästi pitkään painanut syyllisyyden tunne vaikka asiaa oli pohdittu monelta kannalta ja kaikki olisivat toimineet samalla tavalla. Kysymys mikä jäi päähän oli “Mitä olisin voinut tehdä toisin?” ja se saattoi olla se viimeinen korsi joka katkaisi kamelin selän. Lopulta hän irtisanoutui ja on sittemmin kirjoittanut komediakäsikirjoituksia televisioon. 

Tämä kirja on jatkoa Sarah Knightin edelliselle kirjalle “The Life-Changing Magic of Not Giving a F**k”, mitä en ole lukenut. Minulla on kyllä Mark Mansonin kirja “The subtle art of not giving a f*ck”, joka nimestä päätelleen käsittelee samoja asioita, mutta en ole sitäkään vielä lukenut. Luen sen kyllä vielä jonain päivänä, mutta siinä on vähän huonompi käyttöliittymä sillä se on minulla paperikopiona.

Vaikka yleensä pidän tällaisesta huumorista niin en nyt vakuuttunut tästä kirjasta. Periaatteessa samanlaisia elämänhallintakirjoja on pilvin pimein, tähän oli vain yritetty saada hauskuus mukaan puhumalla siitä että sinun pitää “get your shit together” lisäämällä se tarpeettoman usein erilaisiin lauseyhteyksiin. Se toimi joissain kohdissa ja toisissa taas ei. Useimmiten ei.

Käytännön ohjeet mitä tämä kirja tarjoaa ovat niitä samoja, mitä löydät niin erilaisilta kursseilta tai muista (vakavammin kirjoitetuista) kirjoista. Ohjeita on siis esimerkiksi siihen miten voit käsitellä miljoonat sähköpostit, miten hoidat kalenteriasi, sekä miten tasapainoilet työn ja oman elämäsi kanssa ynnä muuta. Tieto lisää kuitenkin vain tuskaa, tiedät miten pitäisi toimia, mutta et kuitenkaan toimi niin.

Ehkä tämän oli tarkoitus olla kevyempi ja jotenkin yllättävämpi kirja omassa subgenressään, mutta mielestäni siihen tämä ei kyennyt. Olin odottanut jonkinlaista toisenlaista otetta kirjalta, mutta siihen se ei kyennyt vaan palasi niihin perusasioihin joilla kaikki elämäntapa- ja ajanhallintagurut myyvät näitä teoksiaan. Ei jatkoon.

Helsingin poliisin murharyhmä alkoi toimittaa 1997 nimensä mukaista lehteä jossa kerrottiin pahimmista väkivaltarikoksista, niiden taustoista ja rikoksen selvittämisistä. Tämä lehti ei ole ollut saatavilla suurelle yleisölle vaikka ei nyt mikään salainenkaan ole ollut. Tavoitteena on ollut jakaa tietoa ryhmän toiminnasta ja millaista rikollisuutta Suomessa on. Lehteä on jaettu mm. päättäjille ja lehtien toimituksille mutta R-kiskan hyllyltä sitä ei ole löytynyt.

Tähän ensimmäiseen kirjaan on koottu murhia, väkivaltaisia tekoja ja myös tapauksia jotka ovat paljastuneet onnettomuuksiksi vuosituhannen vaihteen molemmin puolin olevista lehdistä. Tapaukset ovat raakoja, mutta joskus myös aika erikoisia. Tosielämän rikoksista kiinnostuneille tämä on ihan hyvää luettavaa. 

Jennifer Doudna kasvoi ja vietti nuoruutensa Havaijilla pienessä kaupungissa. Hän sai aikanaan isältään lahjaksi James Watsonin kirjan “The Double Helix”, missä ensimmäistä kertaa pystyttiin näyttämään millainen DNA:n rakenne on. Tästä kirjasta hän sai inspiraation tutkia elämän ihmeitä. Vielä tässä vaiheessa hänen tutkijanuransa oli hyvin kaukainen haave, sillä silloin ei vielä naisia tutkijoina juuri ollut ja asenne oli hyvin negatiivinen hänen haaveilleen. Mutta raja-aidat on tehty kaadettaviksi ja juuri sille tielle hän lopulta lähti. 

Kirjassa on mielenkiintoisesti avattu sitä miten hänen työnsä lähti siitä että bakteerit pystyivät kehittämään vastustuskykyä viruksille kopioimalla omaan RNAhan pätkiä viruksesta joka on aikaisemmin hyökännyt sen kimppuun. Nyt kun sama virus hyökkäsi uudelleen, bakteeri pystyi löytämään osuman omasta RNAstaan ja käyttämään tiettyä entsyymiä katkaisemaan viruksen DNA:n, toisin sanoen tuhoamaan sen. Tätä vastaavaa menetelmää hyödyntämällä pystyttiin luomaan välineet jolla DNAta pystyttiin muokkaamaan halutulla tavalla. Tämä sai nimen CRISPR-Cas9. 

Kirja on myös kertomus siitä miten raadollisessa kilpailuympäristössä tutkijat toimivat. Tutkijoista muodostuu kuppikuntia jotka hajoavat taas kun joku haluaa vetää maton toisen alta. Toisia kiinnostaa raha, toisia taas enemmän tutkimustulosten hyödyntäminen ihmiskunnan hyväksi. Kaiken hyvän takana on paljon selkään puukotuksia ja kampituksia joita tapahtui tämänkin tutkimuksen aikana. 

CRISPR tutkimuksesta kiinnostui myös DARPA, Yhdysvaltojen puolustusvoimien tutkimusyksikkö. Vastaavaa menetelmää geenien muokkaamiseen voisi käyttää myös terrorismitarkoitukseen, joten DARPA halusi panostaa myös “anti-CRISPR” tutkimukseen jotta voitaisiin mahdolliset geenimuokkaukseen perustuvat hyökkäykset torjua. Tämä työ alkoi 2010-luvun loppupuolella.

Kirjassa käsitellään myös erilaisia näkemyksiä eettisestä lähtökohdasta. Ensinnäkin on jako kahteen isompaan asiaan: Ensimmäinen on geneettinen editointi silloin kun se tehdään sairauden hoitamiseksi eikä jää perinnölliseksi, toisin sanoen muunnetaan geenejä joko putkessa tai suoraan ihmisessä siinä tarkoituksessa että voidaan korjata esimerkiksi jokin perinnöllinen sairaus. Tämän hyväksyvät pääasiassa kaikki. Toinen mahdollinen menetelmä on korjata suoraan “perintölinjaan” jokin geeni, joka on esimerkiksi tullut aikojen saatossa mutaation kautta aiheuttaen jotain tautia jälkeläisissä. Nykytekniikalla näitä voidaan myös korjata, mutta tässä on jo hyvin paljon vastustusta tällä hetkellä, emme tiedä tarpeeksi näiden muokkauksien muista vaikutuksista.

Eettisesti arveluttavampaa on se että sairauksien lisäksi voitaisiin periaatteessa myös parantaa ihmisen ominaisuuksia, esim. pituuden, näön, ja lihaksien suhteen sopivasti DNAta muokkaamalla. Onko tämä hyväksyttävää? Lisääkö se eriarvoisuutta tulevaisuudessa vai mahdollisesti vähentäisi sitä? Näissä asioissa on hyvin paljon eri näkemyksiä ja vain tulevaisuus tulee näyttämään mitä tapahtuu. Se on kuitenkin varma että teknologia on sitä varten olemassa ja se paranee jatkuvasti, ainoa rajoittava tekijä tällä hetkellä on se ettei kukaan vielä uskalla tehdä tällaisia muutoksia ja lainsäädäntökin on sitä vastaan. Kiinassa yksi tutkija rikkoi tämän tabun ja muokkasi munasolun geenejä sen verran että on poistanut kahden HIV-positivisen vanhemman perintölinjasta geenin joka altistaa HIVille, käytännössä siis tekee jälkeläiset HIV resistanteiksi. Jälkeen päin on tosin huomattu että tämä muutos myös ilmeisesti parantaa muistia. Muokkaaminen voi siis olla hyväksi yhdessä asiassa, mutta toisaalta emme tiedä mitä kaikkea yksi muutos voi tuoda mukanaan myös negatiivisia asioita. Kyseinen tutkija sai sittemmin toimiensa johdosta potkut ja joutuu vastaamaan asiasta Kiinan oikeudessa.

Kirjan loppupuolella päästään koronaan. Geenimuokkausteknologioita on käytetty pandemian alkun jälkeen parempien  viruksien havaintomenetelmien luomiseen sekä myös uusien rokotteiden kehittämiseen. Ja paljon uutta on tulossa vielä tulevaisuudessa. Kirjassa on näitäkin asioita käsitelty niin että vanhat ja uudet periaatteet rokotuksien toimivuudelle on selitetty hienosti. Myös uusimpana tekniikkana on tulossa todennäköisesti ihan lähivuosina hoitomenetelmä, joka ei puutu ihmisen immuunijärjestelmän kautta kuten rokotteet, vaan tuhoaa hyökkäävän viruksen suoraan.

Jennifer Doudna tutkijakolleegan ja ystävän Emmanuelle Charpentierin kanssa saivat Nobelin palkinnon 2020 tästä vuosien aikana tehdystä tutkimuksesta.

Esko Valtaoja on kirjoittanut monia hyviä kirjoja liittyen avaruuteen, ihmiskunnan menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Tässä kirjassa Valtaoja käsittelee paljon yhteiskunnallisia asioita historiasta, nykyisyydestä ja mahdollisista tulevaisuuden skenaarioista. Onko anarkialla sijaa ja voidaanko palata luonnonmukaiseen elämään kuten jotkut toivovat (“antibiootit ja latte-maidon vaahdottaja” kun pitää kuitenkin saada mukaan)? Mitä oli demokratia antiikin Kreikassa, se ei ollut ainakaan sitä mitä me nykyään ajattelemme demokratiana sillä silloin äänestyskelpoisia miehiä oli vain viitisen tuhatta, kattaen vain hyvin pienen prosentin koko kansasta. Mikä on tulevaisuutemme näiden suhteen?

Kirja on monipuolinen kokoelma erialaisia asioita joissa pyritään saamaan realismia mukaan kaiken haihattelun keskelle. On maailmanlopun odottajia jotka joutuvat vuodesta toiseen pettymään kun sitä meteoriittia ei tulekaan ja ihmisiä jotka odottavat että UFOt hakevan valitun joukon ihmisiä pois tuhoutuvalta pallolta. Toisaalta Valtaoja suhtautuu hyvin positiivisesti tulevaisuuteen: tieteen avulla pystymme ratkomaan tulevaisuuden ongelmat. 

Hauskana siltana tämän ja juuri lukemani “The Code Breaker” kirjan välillä on se että Valtaoja maalaili tässä 2011 julkaistussa kirjassa DNA:n muokkausmahdollisuuksia. “The Code Breaker” käsittelee kokonaisuudessaan tätä DNAn muokkauksen kehitystyötä aina 2020-luvun alkupuolelle asti. Paljon on tapahtunut tässä viimeisessä kymmenessäkin vuodessa sen suhteen. 

Kaikki kirjassa on kerrottu Valtaojalle tyypilliseen humoristiseen tapaan, joten jos huumori uppoaa niin ei muuta kuin lukemaan tämäkin. 

Tohtori Marcus Valentine on vähällä ajaa työmatkallaan naisen päälle kun ei ajatuksissaan havainnut punaista liikennevaloa. Nainen tuo hänen mieleensä nuoruuden ihastuksen ja hänestä muodostuu hiljalleen Valentinelle pakkomielle. 

Juoksusovelluksen kautta hän löytää naisen uudelleen ja alkaa seuraamaan tämän lenkkejä. Pakkomielle vain kasvaa ja vaikka Valentine on itse naimisissa hän ei siitä piittaa. Toisaalta seurattu nainen on myös raskaana, mikä tuo Valentinelle oivan tilausuuden päästä hänen potilastietoihin käsiksi, onhan hän synnytysosastolla lääkärinä ja kirurgina. Homma lähtee vähän lapasesta ja lopulta moni on vaarassa menettää henkensä. 

Oikein hyvä kirja vaikka alkuun tuntui vähän etenevän käsijarru päällä. Toisaalta siinä rakennettiin hyvin tätä pakkomielteen kasvua Valentinen päässä. 

Brad Meltzer on amerikkalainen kirjailija joka on julkaissut sekä fiktiivisiä että dokumenttikirjoja ja myös tehnyt tv-sarjaa samoista aiheista joista tämä kirja kertoo. Tässä kirjassa on kymmenen jenkkien kannalta tärkeintä salaliittoteoriaa, joita Meltzer tiiminsä kanssa purkaa osiin. Onko Fort Knoxissa kultaa vai onko se myyty? Kukaan ulkopuolinen ei ole päässyt katsomaan tilannetta vuoden 1974 jälkeen. Entä minne katosi Amerikan Konfederaation (“Etelävaltiot”) jättimäiset rahavarat joita oltiin siirtämässä turvaan häviön ollessa selviö pohjoisen Unionille 1865?

Meltzer tiimeineen kaivaa esiin tiedettyjä faktoja ja tekee niistä erilaisia mahdollisia tapahtumaketjuja. Hän yrittää osoittaa virheelliseksi salaliittoteorioita niiden ollessa käytännössä mahdottomia tunnettujen tosiasioiden valossa, mutta ei – lopullisten todisteiden puutteessa – voi sanoakuitenkaan mitä oikeasti on näissä tarinoissa tapahtunut. 

Yksi esimerkki on  1971 tapahtunut lentokonekaappaus missä lentoyhtiö maksoi lunnaat, kaappaaja hyppäsi laskuvarjolla koneesta ja katosi. Aihetodisteita löytyy että kaappaaja olisi ollut entinen sotilas ja kaappauksen aikaan töissä kyseisessä lentoyhtiössä. Pitäviä todisteita ei kuitenkaan ollut, joten pääosa rahoista jäi kateisiin. Tapauksesta on paljon aihetodisteita että kyseinen henkilö olisi kaappauksen takana, mutta näyttöä ei kuitenkaan ollut. 

Luonnollisesti Kennedyn murha oli yksi tapahtuma josta oli kerätty paljon vakuuttavaa todistusaineistoa sekä kumottu liikkuvia huhuja. Todisteet viittaavat siihen että Oswald toimi yksin, mutta toisaalta jälleen tietty epäilys jäi elämään vaikka periaatteessa kaikki viittaa hänen syyllisyyteensä. Hänen aikaisemmat kytkökset Neuvostoliittoon tuovat tietysti lisämausteen tähänkin. 

Tämä oli ihan hyvä kirja, rattoisaa luettavaa ja tuo vähän uutta näkökulmaa historian tapahtumiin. Myös pariin sellaiseen joista itsellä ei ollut mitään tietoa ennalta.