Month: June 2022

Simo Salminen, tuo lyhyenläntä autonasentaja Turhapuro elokuvista, on varmasti tuttu lähes kaikille Suomessa. No, ehkä aivan nuorin sukupolvi tuntee hänet enää etäisesti. Salmisen elämä oli kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin paljon muutakin ja Sörsselssön on vain yksi pieni osa kokonaisuutta. Tässä kirjassa käydään läpi hänen koko elämä alkaen hänen lapsuudestaan ja uimahypyistä, opiskelusta ja työskentelystä kondiittorimestarina ja päätyen lopulta kansan suosikiksi TV-tähtenä. Hän jäi kuitenkin aina Speden tai Veskun varjoon, eikä koskaan noussut ykköstähdeksi Speden tuotannoissa, mutta vaatimatonta miestä se ei haitannut.

Itse muistan Simon parhaiten ehkä Spede showsta 80-luvulta ja tietysti Turhapurojen Sörsselssöninä. 1960 ja 70 lukujen tuotanto on minulle vähän tuntemattomampaa. Vaikka jotain olin kuullutkin aikanaan uimahypyistä ja leipuritaidoista, niin ne eivät koskaan olleet minulle avautuneet sen enempää, olihan se jotain historiaa pimeältä keskiajalta ennen minun syntymääni. Itse asiassa ne olivat kuitenkin varsin merkittävä osa hänen elämäänsä ennen tv- ja elokuvauraa. Monenlaista hauskaa on matkalle mahtunut, mm. laivakakkujen leipomista suomalaiselle telakalle Neuvostoliistosta saapuneita vieraita varten.

Valitettavasti hänen elämänsä lähti alamäkeen 90-luvun laman ja valuuttalainojen aiheuttaman velkakierteen takia, mikä väritti pitkälti hänen loppuelämäänsä. Kirjan loppu olikin vähän alakuloista tarinointia. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno kirja Simon elämästä. Kannattaa lukea, tuleehan siinä väkisin muisteltua niitä vanhoja aikoja itsekin.

Venäjän vakoilu – tai ehkä enemmänkin mielipidevaikuttaminen lännessä – on asia mikä on noussut nyt selkeästi esille tämän vuoden aikana. Vaikka siitä on varoitettu ja kirjoitettu aikaisemminkin (mm. Jessikka Aro, “Putinin trollit”) niin silti hämmästyttävän suuri osa johtavista poliitikoista ei ole ottanut sitä tosissaan. Tämä kirja aloittaa vähän kauempaa historiasta ja kertoo siitä mitä aikanaan Neuvostoliitto ja myöhemmin Venäjä on tehnyt tällä mielipidevaikuttamisen rintamalla soluttautuvien agenttien (illegaalien) avulla. 

Kirjan alku keskittyy Ghost Story -operaatioon 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa: Venäjän illegaalioperaatiota pidettiin silmällä 90-luvun lopulta yli kymmenen vuoden ajan kunnes kaikkiin kohteisiin iskettiin samanaikaisesti ja vakoojat pidätettiin. Illegaalit ovat väärillä henkilöllisyyksillä kohdemaassa asuvia venäläisiä, joiden todellinen tausta oli hävitetty. Heidät on koulutettu kohdemaan tavoille, kieli on opeteltu sujuvaksi ja heille on huolella rakennettu uusi historia. Illegaalien uudet nimet on usein hankittu esimerkiksi hautausmailta, lapsilta jotka ovat kuolleet hyvin pieninä jo kauan sitten. Kun he ovat päässeet kohdemaahan “laillisina asukkaina”, heidän  tarkoituksena on hankkia kontakteja, uida sisään piireihiin ja informoida kotimaahan ihmisistä joita voitaisiin myöhemmin värvätä tiedonantajiksi tai joita voitaisiin käyttää hyväksi kohdemaan mielipiteiden muokkaukseen. 

Donald Heathfield oli  vaimonsa kanssa rakentanut paikallista identiteettiä jo 1980-luvulta asti ottamalla ensin Kanadassa paikalliset identiteetit jo kauan sitten pieninä lapsina kuolleilta ja sen jälkeen opiskelemalla ja työskentelemällä Kanadassa ja Ranskassa. He päätyivät vasta 1999 varsinaiseen kohdemaahan, Yhdysvaltoihin. Se mitä he eivät tienneet oli että FBI ja CIA olivat seuranneet heitä lähes heidän koko Yhdysvalloissa viettämänsä ajan. Tätä ei myöskään tiennyt Venäjän tiedustelupalvelu vaan he olettivat että agentit olivat suojassa. Kun heidät muutaman muun illegaalin kanssa käräytettiin ja pidätettiin 2010 oli se nöyryytys Venäjälle. 

Vaikka epäilemättä näitä illegaaleja on edelleen olemassa, on nykyteknologia tehnyt samanlaisesta soluttautumisesta hyvin paljon vaikeampaa, joten Venäjä onkin muuttanut lähestymistään aivan erilaiseen suuntaan jota on hyvin vaikea jäljittää tai ihmisten jopa tajuta. Venäjä siirtyi näistä perinteisistä illegaaleista enemmän avoimeen toimintatapaan käyttäen hyödyksi ulkomailla asuvia venäläisiä. Tämän toiminnan tarkoitus oli kuitenkin sama eli hankkia kontakteja mikä onnistuikin paljon nopeammin kuin mihin entinen illegaalitoiminta antoi mahdollisuuden. 

Venäjän tarkoitus ei näissä operaatioissa ole ollut niinkään hakea salaista tietoa kuten elokuvista voisi päätellä, mutta tarkoitus on päästä vaikuttamaan politiikkaan kohdemaassa. Tästä hyvänä esimerkkinä oli vuoden 2016 vaalit missä sosiaalisen median valeprofiileja käytettiin organisoimaan ja rahoittamaan Clintonin vastaista toimintaa Trumpin hyväksi. Ottaen huomioon Trumpin pienen voittomarginaalin, oletettavaa on että Venäjä onnistui tässä tehtävässään.

Länsimaat eivät olleet hereillä tämänkaltaisen toiminnan kanssa vaan olivat tuudittautuneet siihen että Venäjä jatkaisi samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vasta 2010 luvun lopulla herättiin toden teolla tähän tilanteeseen kun entisen vakoojan ja Britteihin muuttaneen Skripalin murhayritys tapahtui. Tässä yrityksessä käytettiin venäläistä hermomyrkkyä jonka valmistuspaikka voitiin varmuudella jäljittää. Se oli Venäjän varoitus siitä mitä loikkareille ja heidän perheilleen voi tapahtua. Jälkikäteen on epäilty että tätä oli harjoiteltu jo aikaisemmin Yhdysvaltojen maaperällä. Tähän ei vain uskottu aikaisemmin, mutta näin oli Putin muuttanut vakoilutoimien kirjoittamattomia sääntöjä. 

Jessikka Aron kirjan “Putinin Trollit” laajempaan tietoisuuteen tuoma Pietarin trollitehdas ja sen toiminta ihmisten lokaamiseen on vain yksi pieni osa koko tehtaan toimintaa. Siellä kehitellään mm. uusia henkilöllisyyksiä sarjatuotantona joita voidaan käyttää sosiaalisessa mediassa vaikuttamiseen ja myös työskennellään vuoroissa jotta voidaan toimia esimerkiksi USA:ssa parhaaseen aikaan. Eli älä usko kaikkeen mitä netissä liikkuu. Myös Suomessa on näitä Venäjän rahoittamia vaikuttajia julkisuudessa. 

Leffamogulisuvun vesa, Jukka Mäkelä, alkoi pyörittää isoisänsä perustamaa ja isänsä jatkamaa Kinosto elokuvayritystä. Tuohon aikaan, siis ennen 90-lukua, ala oli Suomessa kovin kuppikuntainen, missä kolme yritystä käytännössä sopi kaiken keskenään. Tästä kirjasta saanee aika hyvän kuvan siitä mitä elokuvamaailma Suomessa on ollut 50-90 luvuilla, vähän ennen sitä ja vielä sen jälkeenkin.

Tässä kirjassa käydään läpi kaikkia mutkikkaita elokuva-alan asioita, alkaen sopimuksista suurten amerikkalaisten elokuva-alan yritysten kanssa ja päätyen henkilökohtaisiin suhteisiin firmojen omistajien välillä. Helppoa ei ole ollut, ja mikäs sen otollisempi ympäristö suvun sisäiseen riitelyyn kuin rahakas business missä koko laaja suku on jollain tavalla mukana.

Jukka Mäkelän mukaan hänen perustamansa Finnkino tuli ja pelasti Suomen elokuva-alan. Saattaa olla näinkin, joskin joku voisi nähdä sen monopolina joka kontrolloi koko Suomen leffabisnestä. Mäkelä kertoo myös omasta suhteestaan alkoholiin työpaineiden alla ja sen aiheuttamista ongelmista jotka olisivat hyvin voineet päätyä katastrofiin.

Hyvää luettavaa tämä oli, mutta toisaalta tämä oli vain yhden osallisen näkemys tapahtumiin. Joku toinen mukana ollut olisi voinut ehkä kertoa asiat aivan toisin.

Viime vuonna menehtynyt Jyrki Kasvi kirjoitti itse tätä kirjaa hänen omasta elämästään lähtien lapsuudesta ja päätyen eduskuntaan ja sairastumiseen. Se mikä erityisesti pisti silmään (tai korvaan kun äänikirjasta oli kyse) oli Kasvin lapsuus ja nuoruus. Jotkin kohtaukset kouluajalta olivat kuin itse olisin kirjoittanut. Meitä yhdisti hyvin paljon tietokoneet, yleinen “nörttiys”, liikunnan vihaaminen, kiusaamisen kohteeksi joutuminen jne. Molempien tiet veivät aikanaan TKK:lle. No, sen jälkeen uramme lähtivätkin kulkemaan aivan eri suuntiin.

MikroBitillä, jota hän oli ollut aikanaan perustamassa, oli varmasti myös suuri vaikutus minun omaan uravalintaan. Vic-20 ja Commodore 64 olivat minun ensimmäiset koneeni kuten monella muullakin meidän sukupolven lapsilla ja nuorilla ja MikroBitti oli ahkerassa luvussa aina kun se ilmestyi. Kiitos siitä!

Olen aina arvostanut Kasvia, sillä hän edustaa parhaiten sitä vihreää sukupolvea johon minäkin voin samaistua. Silloin luonnonsuojelun ohessa keskeisenä puolueen asiana oli tietoyhteiskunta ja siihen liittyvät haasteet. Kaikkien palvelujen sähköistyessä tarvittiin uudenlaista ajattelua lainsäädäntöön mutta se oli kovin haasteellista sillä edellinen poliitikkosukupolvi ei välttämättä ollut näistä asioista lainkaan kartalla, eikä varmaan Jyrkin omankaan sukupolven edustajat. Nykyisiin vihreisiin en näitä samoja asioita enää yhdistä, painotusalueet muuttuneet samoin kuin politiikka yleisesti?

Kirjassa oli paljon todella valaisevaa ja hyvää tietoa myös eduskunnan työskentelystä. Siltäkin osalta erittäin mielenkiintoista lukea mitä pääkallopaikalla tapahtuu ja aivan toiselta kantilta kuin mitä Ilta-Puluista saa lukea.

Kirjan viimeisiä asioita Kasvi kirjoitti vain vähän ennen kuolemaansa. Vaikka tilanne oli vaikea, halusi hän silti tehdä vielä kaikkensa jotta tulevaisuudessa samassa tilanteessa olevilla potilailla olisi edes vähän paremmat mahdollisuudet selvitä. Hän ei halunnut heittää hukkaan näitä viimeisiä hetkiä.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Venäjän hyökkäys 24. helmikuuta 2022 Ukrainaan järkytti vapaita demokratioita. Venäjän salassa harrastama mielipidevaikuttaminen muualla maailmassa nousi samalla näkyvästi otsikoihin. Tässä kirjassa on tuotu nämä asiat esille jo hyvissä ajoin ennen hyökkäystä ja tästä voi lukea mitä kaikkea viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Venäjä on kulissien takana puuhannut. Sen kyky vaikuttaa länsimaisten ihmisten mieleen, politiikkaan ja eripuran syntyyn maiden sisällä on ollut aika huimaa. Tämä vaikuttaminen on ennenn kaikkea valutettu ruohonjuuritasolle ja sen myötä myös yritykset paljastaa toimintaa ovat johtaneet yksilöiden törkeään lokaamiseen muun muassa sosiaalisessa mediassa. Jos tämän kirjan olisi lukenut ennen Venäjän agressiivista hyökkäystä olisi todennäköisesti voinut vain päivitellä mitä hemmettiä oikein tapahtuu, voiko tämä kaikki olla todellisuutta. Nyt tämä kahdenkymmenen vuoden aikainen Venäjän masinoima trollaus on paljastunut jo (melkein) kaikille. Massiivista ja järjestelmällistä mielipidevaikuttamista mitä monet eivät ole tajunneet lainkaan. Tähän ryhmään voidaan laskea myös monet huippupoliitikot ja tutkijat.

Vaikka itse olen ollut hyvin vähän kartalla siitä mitä Arolle on tapahtunut vuosien varrella, niin jotain tiesin kuitenkin. Tämä kirja selventää hyvin paljon sitä millaiseen paskamyrskyyn ihminen voidaan laittaa kun taustalla on riittävästi lokakampanjoihin mukaan joko tietoisesti tai tiedostamatta värvättyjä. Omalta osaltaan säälittävää tässä on se että ihmiset eivät ole oikeasti edes tajunneet toimivansa Putinin hallinnon sätkynukkeina.

On jotenkin surullista miten hampaaton meidän yhteiskuntamme on tällaisen toiminnan edessä (vaikka tuskin olemme ainoa hampaaton länsimaa tämän suhteen). Toki, meidän täytyy säilyttää oikeusvaltion periaatteet eikä lähdetä suin päin katkomaan käsiä tai päitä, mutta siitä huolimatta nyt ollaan menty aivan liikaa sen varjolla että lainsäädäntö on heikkoa ja mitään ei voida tehdä. Yksilön suojaamiseksi meidän pitää voida tehdä enemmän ja nopeammin. En voi ymmärtää myöskään sitä että Venäjän pääpirua Suomessa,”dosentti” Bäckmaniakaan ei ole voitu heittää ulos Yliopistolta, vaan tuntuu että tämän positiota suojellaan mikä omalta osaltaan antaa lisäpontta hänen tukijoilleen tehdä mitä haluavat.

Menneet kuukaudet ovat kuitenkin tuoneet tämän Venäjän ammattimaisen trollauksen kaikkien tietoon ja nyt enemmänkin kaikkia epäillään trolleiksi jos mielipiteet ovat vähänkään kallellaan itään. Mukana on todellisia trolleja joiden on kuitenkin jo paljon vaikeampi ainakin netissä toimia ilman että epäilyn viitta heitetään päälle, mutta myös paljon näitä hyväuskoisia hölmöjä jotka konttaavat edelleen MV-lehden ja muiden vastaavien Venäjää tukevien nettipläjäysten edessä. MV-lehden sisältökin on osittain suoraa käännöstä Venäjän propagandamediasta joten sen todenperäisyyden voi itse kukin päätellä siitä.

Myönnän, että itsekin on joskus tullut seurattua MV-lehden artikkeleita jos joku niihin on linkannut enkä ole niihin sen kummemmin koskaan kiinnittänyt huomiota. Lähinnä on ollut mielessä että siellä on iltaisin kalja kädessä yhteiskunnasta syrjäytyneet edes jollain tavalla kirjoittamaan kykenevät kaverit olleet purkamassa tuntojaan. Juttujen taso vastaisi täsmälleen tuota kuvausta. Kuinka väärässä senkin suhteen olen ollut.

Jessikkan ja muiden toimittajien ja tutkijoiden lokaamisen ohella kirjan ehkä toinen järkyttävä asia on se kuinka hyvin Putinin päämaja on kyennyt vaikuttamaan mm. USA:n vaaleihin ja sisäpolitiikkaan. Tällä on varmasti vielä pitkäkestoisia vaikutuksia sillä sen kampanjan vaikutuksia on melkoisen vaikea kitkeä pois kovinkaan nopeasti ja voi olla että näemme vielä Trumpin uudelleen Venäjämielisenä presidenttinä kun Bidenin kausi on ohi. Kauhuskenaario, mutta silti täysin mahdollinen.

Tätä kirjaa voin suositella, erittäin hyvää lukemista. Tätä voi käyttää myös peilaamaan omaa käytöstään ja ajatusmaailmaa tämän vuosituhannen puolella siihen mitä todellisuus pinnan alla on ollut: kuinka paljon itse kukin on joutunut mielipidevaikutuksen uhriksi. Kukaan ei varmasti ole jäänyt sen ulkopuolelle.