Luettuja kirjoja, katsottuja leffoja ja sarjoja

Month: July 2021

42/2021: Jari Järvelä, “Minä, kaupunginjohtaja”

Reima Johanssonilla, Kontiolan kaupunginjohtajalla on asiaa. Hän kirjoittelee kirjeitä eri tahoille ja yrittää oikaista omasta mielestään tapahtuneita vääryyksiä ja samalla markkinoida katastrofin partaalla olevaa Kontiolan kuntaa. Kuntalaiset ovat eripuraisia hölmöjä jota eivät ymmärrä sitä että Johansson ajaa pelkästään heidän asiaansa. Kustannuksista välittämättä.

Tämä kirja on alusta loppuun aivan hervotonta tekstiä. Melko pervo ja tuhlaileva Johansson yrittää kaikin keinoin perustella omaa käyttäytymistään joka taholle. Kirjeitä lähtee tiuhaan tahtiin eri tahoille kuten monille valtion virastoille, Putinille, Leo Messille ja presidentti Niinistöllä. Messiä Johansson yrittää houkutella Kontiolan jalkapallojoukkueeseen koska FC Barcelona ei kykene tarjoamaan enää riittäviä haasteita kehittymisen kannalta ja Niinistöltä hän pyytää muutamaa lisäkutsuja linnan juhliin korvaamaan pettymykset kun hän viimeeksi sinne pääsi ja joutui täysin omaa syytään vartijoiden etälamauttimen uhriksi ja poistetuksi juhlista.

Todella räävitöntä huumoria laidasta laitaan ja Ville Myllyrinne on oiva lukija tässä kuuntelemassani äänikirjassa.

41/2021: Miika Nousiainen, “Metsäjätti”

Pienessä Törmälän kunnassa on suuri metsäteollisuuden työllistäjä, Metsäjätti. Sen piipun varjossa on kasvanut jo useampi sukupolvi. Aikanaan se oli yksityisen patruunan omistuksessa joka hoiti henkilöstön asiat reilusti ja yhä vuosikymmeniä myöhemmin patruunaa muistellaan hyvällä. Myöhemmin Metsäjätti-konserni osti tehtaan ja vaikka se ehkä olikin huolta aiheuttava muutos niin elämä Törmälässä jatkui samoilla raiteilla suuremman yrityksen hoitaessa bisnestä.

Vuosien aikana suurin osa lapsista jäi aikuistuttuaan Törmälään melko pitkälti vaihtoehtojen puutteessa. Pasi oli yksi niitä harvoja jotka päättivät lähteä kun saivat mahdollisuuden ja hän päätyi Helsinkiin opiskelemaan Kauppakorkeakouluun. Valmistuttuaan hän sai työpaikan Metsäjätin pääkonttorilta ja yleni lopulta uusien innovaatioiden apulaisjohtajaksi. Vaikka Törmälän tehtaalla meni tuloksen puolesta hyvin, oli konsernissa päätetty että sen toimintaa tulee tehostaa ja koska Pasi oli kylän omia poikia, hänet pistettiin vastentahtoisesti asialle. Tehostaminen tarkoitti luonnollisesti irtisanomisia ja Pasi oli se joka tämän epäkiitollisen tehtävän joutui hoitamaan.

Tämä on hienosti ja vakavasta asiasta hauskasti kirjoitettu kirja. Se kuvaa elämää molemmilta puolilta, niin työntekijän kuin työnantajan edustajan näkökulmasta. Vaikka osa työnantajan edustajista ei tajuakaan asioita norsunluutornin ja excelin ulkopuolelta niin kaikki eivät kuitenkaan ole pahoja ja yrittävät tehdä kaikkensa että myös työntekijöillä on tulevaisuus edessään huolimatta kansainvälistymisestä ja markkinoiden muuttumisesta. Toisaalta vaikka monet työntekijät ymmärtävät sen että muuttuvassa maailmassa kaikkien on lopulta sopeuduttava siihen niin osa jääristä ei näe oman sorvin, kaljabaarin ja television ulkopuolelle.

Elämä ei ole välttämättä ruusuilla tanssimista kummallakaan puolella ja monet asiat vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen. Kaikille ei myöskään jaeta niitä oikeita kortteja käteen joilla voisi toteuttaa omia lahjojaan ja edetä sen perusteella urallaan. Valitettavan usein vanhempien tausta ja asuinpaikka määrittelee vahvasti mikä lapsesta tulee isona.

Kirjaa suosittelen Nousiaisen tyylisen kuivahkon huumorin ystäville, itse pidän juuri tällaisesta sanailusta. Tämän kirjan jälkeen lienee pakko vuokrata myös tuo kirjasta tehty elokuva.

40/2021: Tero Somppi, “Keikka”

En ole koskaan Tero Sompin kirjoihin tutustunut, mikä tarkoittaa käytännössä sitä että minun satunnaisella valinnalla kirjaston valikoimasta ei yhtään hänen kirjaansa ole koskaan osunut näppeihin. Myönnetään etten ollut kuullut miehestä koskaan ainakaan niin että nimi olisi jäänyt mieleen. No, nimimuistini on tunnetusti hyvin heikko. Mutta nyt Helmet tarjosi tämän kirjan luettavaksi ja hyvä niin.

Suomalaisia kokeneita armeijan erikoismiehiä saa tarpeekseen yhteiskunnan saamattomuudesta ja päättää ottaa omiin käsiinsä omien eläkerahojen hankkimisen. Harmillista kyllä, kohteeksi valikoituneet rahamiehet ovat Venäjän kansalaisia ja kun asiat eivät aina mene juuri suunnitelmien mukaan niin lopulta päädytään kansainväliseen selkkaukseen Venäjän ja Suomen välillä.

Tämä on todella hienosti rakennettu tarina hyödyntäen näitä jo julkisuudessa käytännössä tiedettyjä asioita kuten Venäjän harrastama rikollinen toiminta toisten valtioiden alueilla nojautuen omien kansalaisten suojelemiseen (tai rankaisemiseen), Krimin valtaus vihreiden miehien avulla (Venäjän lomailevia sotilaita – tosin armeijan asepuvuissa ja hyvin aseistautuneina) jne. Osa näistä yksityiskohdista on jo tuttuja kaikille jotka ovat seuranneet kansainvälisiä tapahtumia ja osa ehkä vähän enemmän piilossa olevia asioita jotka ovat kenties selviä alan ihmisille. Mutta yhtä kaikki, nämä tapahtuneet asiat nivoutuvat hienosti kirjan juoneen ja tukevat sitä. Toisaalta myös poliitikoiden melko selkärangaton suhtautuminen tulee hyvin esille kirjan edetessä.

Sanoisin että tämä on poikkeuksellisen hyvä kotimainen romaani, suosittelen ehdottomasti. Itselle tämän kirjan myötä Somppi raivasi tiensä yhdeksi eturivin kirjoittajaksi Suomessa. En nyt mikään lukuhirmu ole ja vaikka olen pyrkinyt lukemaan melko sekalaista kirjallisuutta niin valikoimani on kuitenkin melko suppea. Tässä setissä kuitenkin Keikka kilpailee tasapäisesti myös korkealla kansainvälisten kirjojen sarjassa.

39/2021: Lee Child, “61 tuntia”

Jack Reacher on matkalla läpi Yhdysvaltojen bussilla missä on eläkeläisten joukko retkellä. Reacherin tavoitteena on vain päästä pois kylmästä lämpimämpään etelään. Harmillista kyllä, lumimyrskyssä bussi joutuu onnettomuuteen ja matka katkeaa pienen kaupungin lähettyvillä. Lunta on niin paljon että tulee kestämään päiviä ennen kuin matka voi jatkua uudella bussilla.

Mutta mutta, selviää nopeasti että tässä pienessä kaupungissa on jotain hämärää tekeillä. Vanha mummo on suojelussa sillä hän on menossa silminnäkijänä todistamaan huumekauppiaita vastaan ja poliisit tekemään kaikkensa että mummo pysyy hengissä siihen asti. Kaupungissa häärii myös epämääräistä porukkaa jotka pistävät Reacherin silmään.

Kaupungin laitamilla vanhassa hylätyssä armeijan rakennuksessa majaa pitää prätkäjengi jota epäillään sekaantumisesta myös huumebisnekseen. Mutta kuten tavallista, tätäkin bisnestä pyöritetään Meksikosta käsin. Alkaa kuitenkin selviämään että hylätyssä rakennuksessa on myös armeijan ajalta jotain hämärää taustalla. Reacher pääsee avustamaan poliisia sillä heillä on kädet täynnä töitä vankilan vartioimisessa, mummon suojelussa, oikeudenkäynnin valmistelussa ja vielä nyt lumimyrskyssä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää ja tykkään Childin tavasta kirjoittaa joten suosittelen tätä kirjaa dekkarin ystäville.

38/2021: Erkki Liikanen, “Komissaari”

Itsellä ei ole muistikuvissa kuin raapaisu siltä ajalta kun Suomi liittyi EU:hun. Jos silloin luki vain lehtijuttuja niin kovinkaan syvälle ei pääse siinä millaista elämä on ollut siellä “ytimessä” niin kuin meille sitä meidän roolia mainostettiin. Miten hyvin muutaman miljoonan asukkaan Euroopan syrjäisimmässä kulmassa elävä kansa pystyy tuonne Euroopan ytimeen menemään niin se on sitten toinen asia. Mutta jos nämä historialliset asiat vähääkään kiinnostavat niin tämä on Suomen ensimmäisen komissaarin kirjoittama hyvä kirja siitä mitä tapahtui Suomen EU:hun liittymisen jälkeen.

Vaikka toki tiedossa hyvin on että varakkaampien ja köyhimpien maiden välillä on paljonkin skismaa rahanjaosta, tuli tässä kirjassa hyvin selväksi että näiden kahden leirin välillä on jouduttu käymään melkoista vääntöä ja tekemään erilaisia lehmänkauppoja että saadaan asiat etenemään. Tämä oli siis ajalta kun Suomi oli juuri liittynyt EU:hun ja laajentumista itään ei vielä ollut tapahtunut. Voin vain kuvitella että sen jälkeen tilanne on mennyt vieläkin kimurantimmaksi kun varallisuuserot ääripäiden välillä ovat kasvaneet entisestään. Mutta ei kirja pelkästään näihin vääntöihin keskity, siinä on paljon muutakin hyvää asiaa millä verestää omia muistikuvia ja saada taustatietoa työskentelystä komissiossa.

Kaiken kaikkiaan Liikasesta jäi mieleen poliitikko joka teki sitä mitä tuossa asemassa pitikin, ei ajanut vain yksisilmäisesti Suomen asiaa vaan ajatteli Eurooppaa kokonaisuutena ja miten sen kehittäminen parantaisi kaikkien oloja. Kirja oli hyvin kirjoitettu, joskin päiväkirjamainen lähestyminen yhdessä vaiheessa teki kuuntelemisen puuduttavaksi. Toisaalta lisämausteena oli Liikasen oma perhe-elämä joka toi henkilökohtaista näkökulmaa asioihin. Työn ja perheen yhteensovittaminen tuntui onnistuneen melko hyvin joskin on varmasti vaatinut muulta perheeltä aika paljon.

37/2021: Pauli Mustajärvi, “Pate Ikurista”

Kukapa ei olisi kuullut Pate Mustajärvestä ja Popedasta. Jos et ole, sivistä itseäsi. Popeda perustettiin 1977 Tampereella, nousi Suomi-rockin huipulle ja jatkaa vahvaa uraansa edelleen. Suvivirren sijaankin on ehdotettu Popedan ”Pitkä, kuuma kesä” -biisiä koulujen päättäjäisiin joten lienevät kappaleetkin useimmille tuttuja.

Jonkinasteiseksi pettymykseksi luettakoon kirjailijan toteamus kirjan alussa että tämä kirja ei ole paljastuskirja sillä ura jatkuu vielä. Paljastuskirjan aika on vasta myöhemmin.

Kirjan tarina kulkee lapsuuden puuhista musiikin pariin ja pitkään uraan Suomen viihdemaailman huipulla. Harva – tai ei kukaan – uskoi että musiikista olisi elättämään poikaa, joten vanhemmatkin ohjasivat Paulia etsimään ammatin itselleen. Ja kun hän lopulta oli koulun käynyt, oli äitikin tyytyväinen että sitten kun musiikki ei enää tuo leipää pöytään on joku ammatti millä elättää itsensä. Tässä vaiheessa ei kukaan vielä aavistanut mitä tuleman pitää.

Paljon on Pate ehtinyt urallaan tehdä, teatterista alkaen. Itselle ei nämä aikaisemmat vaiheet eivätkä musiikin ulkopuoliset aktiviteetit olleet mitenkään tuttuja, joten oli kiva päästä pikkaisen pintaa syvemmälle tähänkin puoleen.

Pauli vaihtaa Popedan Pate-roolinsa omaksi itsekseen kun hän matkaa mökille Mustajärvelle. Siellä ei tarvitse ylläpitää roolia vaan voi olla oma itsensä. Pieni yksityiskohta oli Retu-koira jonka luulot itsestään suurena vahtikoirana tuovat mieleen meidän omat koirat. Kovasti haukutaan mutta – toisin kuin Retulla kultaisena noutajana – meidän koirilla ei ole edes massapelotetta. Harva nyt pelkää tuollaista alle neljäkiloista karvapalloa joka ryntää portille isottelemaan.

Tämä kirja olisi toiminut paremmin (omasta mielestäni) jos se olisi kirjoitettu minä-muodossa. Nyt tuli välillä häiritsevä olo kuin Pauli olisi itse kertonut itsestään kolmannessa persoonassa. Ehkä johtuen räväkämpien paljastusten puutteesta, tämä kirja antaa myös vähän ohuen vaikutelman, vain pintaraapaisu Paulin elämästä. Mutta sanoisin että kannattaa tämä silti lukea. Ja mielenkiinnolla jäämme odottelemaan sitä todellista paljastuskirjaa.

36/2021: Miika Nousiainen, “Pintaremontti”

En ole aikaisemmin yhtään Nousiaisen kirjaa lukenut, mutta olemme tässä katselleet kesän mittaan muun muassa “Pitääkö olla huolissaan?” -sarjaa MTV:ltä ja Nousiaisen tuolla kylvämä huumori pisti minut lainaamaan tämän kirjan. Täytyyhän tämä tarkistaa onko letkautukset samaa luokkaa myös kirjassa.

Sami on jo nelikymppinen mies joka potee biologisen kellon tikittämisen tuskaa. Tässä tapauksessa sitä kelloa ei ole varattu vain naispuolisille henkilöille vaan myös mies voi tuskailla asian kanssa. Hän ei ole löytänyt pysyvää parisuhdetta eikä sellaista ole näköpiirissä. Hänellä on taipumuksena kierrellä totuutta ja kertoa vähän sitä mitä naiset haluaisivat kuulla, mutta se ei pitkän päälle kannata ja suhteet tyrehtyvät yleensä nopeasti. Hänen kaverinsa Pesonen on myös vähän samankaltaisessa tilassa. Pesosella ei oikein ole naisjutut onnistuneet, joten hänenkin elämänsä on luisumassa käsistä vaikka vasta nelikymppinen onkin. Mutta odottamattomia asioita voi sattua.

Samin siskolla Hennalla sen sijaan on parisuhde, mutta lasta ei näy eikä kuulu, ei vaikka hoidoissa käydään, ollaan muka stressittä ja noudatetaan kaikkia mahdollisia ja mahdottomia ohjeita. Hänen miestään Esaa ei juuri nappaa nämä lapsettomuushoidoissa käymiset ja kun joutuu vielä spermanäytteitä antamaan niin se jo menee hänen mukavuusalueensa ulkopuolelle. Samin ja Hennan äiti Seija sen sijaan urkkii jatkuvasti milloin mahtaisi olla jälkikasvua luvassa, mutta se menee lähinnä Hennan hermoon joten heidän välinsä ovat jatkuvasti kireät.

Kirjassa seikkailevat myös prätkäjengi jota Sami joutuu yhden äkkipikaisen teon jälkeen pakenemaan, poliisi jonka hampaisiin Samikin ajautuu vieläpä muutamalla eri tavalla sekä Samin kaveri Markus jonka vaimo on lähtenyt masentuneena lätkimään ja jätti Markuksen kolmen pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Tutuksi tulevat tässä yhteydessä myös lastenvaatemerkit ja lastenhoidolliset metodit.

Keskeisessä roolissa kaikkien kirjan hahmojen seassa on myös Pintaremontti-blogi jossa Sini kertoo hänen upeasta elämästään mahtavan aviomiehen rinnalla. Mutta mikä mahtaa olla totuus tämän blogin takana?

Monia osaltaan vaikeitakin aiheita on saatu mahdutettua tähän kirjaan ja niitä käsitellään hellästi huumorilla mitään peittelemättä ja ketään säästämättä. Kaiken kaikkiaan tämä on ihan hulvattomasti kirjoitettu kirja ja muutamaan kertaankin sain repeillä ihan ääneen. Tämä kirja ei varmaan sovi kaikille, mutta itse tällaisesta huumorista pidän joten minun puoleltani varaukseton lukusuositus tälle!

35/2021: Tim Weaver, ”Uhri”

Vaimonsa syövälle menettänyt toimittaja David Raker alkaa rakentaa itselleen uutta uraa vaimonsa toiveesta. Hän pakenee uuteen tekemiseen ja ryhtyy yksityisetsiväksi toimenkuvanaan etsiä kadonneita ihmisiä.

Eräänä päivänä hänen vanha ystävänsä Mary tulee pyytämään apua sillä tämä oli vakuuttunut että oli nähnyt vuosi sitten kuolleen poikansa Alexin juuri pari kuukautta aikaisemmin. Poika oli lähtenyt omille teilleen jo useita vuosia aikaisemmin eikä hänestä ollut kuulunut mitään. Vuosi sitten poliisi oli kuitenkin tunnistanut pahoin autokolarissa palaneen miehen ruumiin Alexiksi ja tämä oli heidän puoleltaan merkinnyt yhden tapauksen ratkaisua. Mary ei kehdannut ilmoittaa näköhavainnostaan poliisille sillä eihän häntä kukaan uskoisi. Hetken epäröityään David ottaa tehtävän vastaan, mutta hänellä ei ole aavistustakaan millaiseen vyyhteen hän tulee sekaantuneeksi.

Kivasti rakennettu dekkari missä juonenkäänteitä riittää ja mielenkiinto säilyy alusta loppuun saakka. Yllätyksiltäkään ei voi välttyä.

34/2021: Esko Aho, “1991: Mustien joutsenten vuosi”

1991 olin alkuvuoden armeijassa ja loppuvuonna jatkoin opintoja silloisessa Teknillisessä Korkeakoulussa Otaniemessä. Lama vyöryi päällemme ja tulevaisuus näytti kovin epävarmalta. Esko Ahon kirja kertoo tapahtumia tuota lamaa edeltävältä ajalta ja avaa sitä miksi tähän lähes katastrofaaliseen tilanteeseen lopulta päädyttiin. Hän tuli pääministeriksi juuri tuolloin vuonna 1991 ja joutui suoraan keskelle ongelmavyyhtiä joka oli jo kovaa vauhtia rampauttamassa Suomen taloutta.

1980-luvun loppupuolella rahamarkkinat avautuivat ja valuuttalainaa otettiin surutta kun sitä sai paremmin kuin kotimaista rahaa. Ennen sitä olivat tehneet lähinnä ulkomaankauppaa käyvät yritykset, mutta nyt tätä mahdollisuutta käyttivät hyväkseen myös ihan yksityiset ihmisetkin. Tähän sisältyi valtava riski jos markkaa olisi ryhdytty devalvoimaan. Valtio julkisesti puhui vakaasta markasta joten vähän aikaa tilanne säilyi hyvänä ja riskejä ei haluttu tiedostaa. Rahaa riitti ja velaksi ostettiin asuntoja, autoja ja osakkeita.

Naapurissakin tapahtui: 1980-luvun puolivälin jälkeen Gorbatsov lanseerasi glasnostin, joka tässä yhteydessä tarkoitti avoimuutta politiikkaan mikä oli varsin mullistavaa kun ajatellaan Neuvostoliiton historiaa. Suomi oli tuolloin vielä osittain Neuvostoliiton talutusnuorassa ja kun glastnost oli etenemässä niin toivottiin että asiat tulisivat muuttumaan ja Suomesta tulisi oikea länsimaa. Tosin viimeiseen asti osa poliitikoista oli todella varovaisia kun Neuvostoliiton tapahtumien jatkosta ei pystytty ennustamaan juuri mitään. Neuvostoliiton talous oli kuralla ja tämä alkoi näkymään myös Suomen vientiteollisuudessa jonka pääasiallinen kauppakumppani itänaapuri oli. Kun Neuvostoliitto lopulta hajosi niin vienti tyrehtyi täysin, korvaavaa kauppakumppania ei näin äkkiä mistään löytynyt ja kuten Aho kirjassaan sanoi, vientituotteet olivat sellaisia etteivät ne mihinkään muualle kelvanneetkaan.

Samassa yhteydessä ay-liikkeet elivät vielä kasinotalouden huumassa ja puhuivat älyttömistä palkankorotuksista vaikka merkit talouden taantumasta olivat jo selviä. Näiden kaikkien tapahtumien summana Suomen talous romahti, työttömyys kipusi huippuunsa ja monet ihmiset ja yritykset kärvistelivät jättimäisten valuuttalainojensa kanssa kun Suomen markka lopulta päästettiin kellumaan ja sen arvo romahti. Kyyti oli kylmää.

Moni asia kirjasta oli tuttua ja osa palautui mieleen lukiessa. Tässä kirjassa oli kuitenkin hienosti sidottu kaikki tapahtumat yhteen jotka summana vaikuttivat lopulta laman syvyyteen 1990-luvun alkupuolella. Mikään yksittäinen tapahtuma ei olisi aiheuttanut vastaavaa notkahdusta, huonoa tuuria oli meillä.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén