Kertomuksia Helsingin Punavuoren eli Rööperin kulta-ajoista(?) 1950-luvulta lähtien. Harri Nykänen on koostanut kirjaan tarinoita niin konnilta kuin poliiseiltakin jotka olivat tuohon aikaan aktiivisia. Tom Sjöberg, tuo lestinheittäjä, pornokauppias ja nyrkkeilypromoottori (muiden aktiviteettien ohella), on vahvasti ollut mukana tekemässä tätä kirjaa. Hän aloitti viinanmyynnin setänsä apulaisena jo 12 vuotiaana ja eteni siitä sitten vaiherikkaan elämänsä aikana moneen muuhun liiketoimintaan. Laittomaan sekä lailliseen.

Noihin aikoihin Rööperissä toimi vielä tehtaita, mm. Nokia ja Airam, ja alueen asukkaat olivat pääasiassa tehdastyöläisiä. Ylimääräistä rahaa ei kenelläkään juuri ollut mikä johti siihen että sitä ryhdyttiin tekemään laittomilla keinoilla. Tuohon aikaan viinanmyynti oli hyvin kannattava bisnes. Jossain vaiheessa 60-luvun lopulla Rööperin porukka otti haltuunsa myös Tukholman viinakaupan.

Hauskana yksityiskohtana kirjassa mainittiin että pimeän viinan myynnille keskioluen vapauttaminen oli paha isku. Viinan myynti loppui kuin seinään. Ja kun tämä tieto tulee itse liiketoiminnan pyörittäjien suusta niin tuskin tarvitaan kummoisiakaan tutkimuksia siitä oliko myynnin vapauttaminen aikanaan oikea vai väärä ratkaisu. Alkoholia sai joka tapauksessa, oli se sitten laittomasti hankittua tai ei.

Myöhemmin kuvioihin tuli mukaan huumeet ja alun “reilu meininki” konnien ja poliisin välillä alkoi lipsua. Kuten kirjassa sanottiin, niin aikanaan rikolliset tiesivät että hommassa on riskit ja jos jäi kiinni niin se oli vain työtapaturma. Poliisille siitä ei kannattanut vihoitella. Mutta ajat ovat sittemmin muuttuneet.

Kirja oli hyvä ja oli hauska päästä vähän tämän alamaailman metkuihin mukaan vaikka näin vuosikymmenien kuluttua. Kuuntelin tämän äänikirjana mutta siihen tämä ei oikein soveltunut. Tarinat oli rakennettu aina tietyn asian ympärille johon sitten useat kertojat oli ympätty peräkkäin. Kertojan nimi sanottiin aina kun kertoja vaihtui, mutta usein sen unohti hetken kuluttua tai sitten se meni kokonaan ohi. Paperiversiossa pystyy aina vilkaisemaan taaksepäin jos sattui jotain unohtamaan, mutta äänikirjassa ei paluumahdollisuutta ole varsinkaan kun samalla pyöräilee. Jossain vaiheessa luovuin yrityksistä pysyä mukana kuka kertoi ja kuuntelin vain juttuja. Lopulta tämä oli se paras ratkaisu.