Juuri vähän aikaa sitten sain luettua Matti Sarenin rikolliselämästä kertoneen kirjan joten sen perään tulikin sitten tämä vähän toisenlainen rikollisen tarina. Siinä missä Saren kertoi koko rikollisesta urastaan, Janhusen kirja kertoo hänen eristyssellissä viettämästään ajasta ja nimenomaan siitä ensimmäisestä vaiheesta joka päättyi lopulta 1989. Toinen suurin piirtein yhtä pitkä eristyssellijakso tuli sitten tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen.
Tämä Janhusen kirja oli täynnä katkeruutta vankeinhoitolaitosta kohtaan. Janhusen yhdeksän vuoden eristysselliaika on ennätyksellisen pitkä ja sitä perusteltiin hänen vaarallisuudellaan. Itse hän on tästä vähän toista mieltä ja syyttää vankeinhoitoviranomaisia nimenomaan Kakolassa mielivallasta. Mikäli nämä tapahtumat edes osin pitävät paikkaansa, niin aika huonossa jamassa on voinut yksittäisen vangin olo vankilassa olla. Täytyy myös muistaa että tämä kirja on kirjoitettu jo 1988 ja tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 70- ja 80-luvuille, joten moni asia on varmaankin muuttunut noista ajoista.
Jos jättää nämä purkaukset erilaisine vartijoihin ja johtajiin kohdistuneista lausunnoista haukkumasanoineen huomiotta niin kirjassa oli mielenkiintoisia tarinoita siitä mitä eristyssellissäkin voi saada aikaiseksi kun on tarpeeksi toimelias ihminen. Paljon on ollut aukkoja valvonnassa ottaen huomioon kuinka paljon erilaisia tavaroita ja aineita on voinut koppiin kuljettaa ja mitä niiden kanssa on voinut tehdä. Janhunen mm. rakenteli pommeja joista yhden hän ujutti ilmastointiputkea pitkin yläkerran vangin seinän taakse ja räjäytti siellä aiheuttaen melkoisia aineellisia vahinkoja. Pommi jäi kanavan mutkan takia noin metrin verran aiotusta kohdasta joten tämä saattoi pelastaa yläkertalaisen hengen. Räjäytys oli kosto vuoden jatkuneesta metelöinnistä yläkerran vangin toimesta. Huomioitavaa on se että tämän metelöivän vangin toimia ei oltu vankilaviranomaisten puolesta mitenkään rajoitettu valituksista huolimatta vaikka hän häiritsi kaikkia muita yökausia.
Kiljua Janhunen valmisti satoja litroja ja jatkojalosti tätä tiukemmaksi aineeksi eli pontikaksi rakentamallaan pontikkapannulla. Tätäkin harrastusta hän ehti suorittaa viisi kuukautta ennen kuin antoi itsensä ilmi jotta saisi siitä rikostutkinnan ja virallisen merkinnän papereihin ettei sitä vain pimitettäisi Kakolan virkamiesten toimesta nolona tapauksena. Aina voi hämmästellä että miksi koko kerroksessa leijuvaa kiljun hajua ei oltu noteerattu mitenkään.
Näitä ja muita tarinoita on kirjassa enemmänkin ja tätä oli aivan viihdyttävää kuunnella pyöräillessä. Viimeisen tiedon mukaan hän on suunnittelemassa kirjalle vielä jatko-osaa. Vaikka hän viettääkin tällä hetkellä eläkepäiviään, ehti hän vielä 1990 – 2010 aikana istumaan pitkän tuomion henkirikoksesta. Jäämme odottelemaan tätä mahdollisesti vielä ilmestyvää kirjaa.