Month: March 2021

Meillä on kotona kaikki Star Wars leffat joita on katsottu lukemattomia kertoja yksittäin tai sitten viikonloppumaratoneina. Kaipa meidät siis voidaan jonkinasteisiksi Star Wars faneiksi luokitella. Kun “Star Wars: The Force Awakens” (siis Episode VII) sai ensi-iltansa olimme sitä ensimmäisten joukossa leffassa katsomassa. Siinä vaiheessa oli jo tiedossa että Chewbaccan roolia näytteli osin Joonas Suotamo (siis kuka?), supisuomalainen jätti. Peter Mayhewhän oli se ikoninen näyttelijä joka oli tuon roolin vetänyt kaikissa aikaisemmissa saagan elokuvissa. Suotamo oli varmaan korisihmisille tuttu, hän oli pelannut maajoukkueessakin aikanaan.

Varasin tämän kirjan kirjastosta heti kun huomasin sen ilmestyneen ja aika äkkiä sainkin fyysisen teoksen käsiini. Pientä epäilyksen tutinaa oli sisuksissa kun lähdin kirjaa lukemaan, millainen lie on tämä elämäkerraksi luokiteltu teos ja mikä voi olla sen anti. Kun ensimmäiset sivut olin lukenut niin sain heittää epäilykseni roskiin: tämä on loistava, huumorilla höystetty kertomus Joonaksen matkasta koripallokentiltä yhdeksi elokuvamaailman tunnetuimmista hahmoista.

Kirjassa pääsi todella sisään Joonaksen ajatusmaailmaan: mitä kaikkea hänellä on päässään liikkunut siitä asti kun hänelle ensimmäistä kertaa ehdotettiin videoiden lähettämistä johonkin rooliin mihin tarvittaisiin sinisilmäistä jättiläistä, siihen kun hän ensimmäistä kertaa pääsi Pinewoodin studioille Lontooseen ja vielä läpi kaikkien elokuvien kuvauksien. Ja se lapsenomainen into kun näkee todellisuudessa oman lapsuutensa suosikit ja pääsee vielä mukaan tekemään jatko-osia tälle supersaagalle paistaa kirjan tekstistä liikuttavan ihanasti.

Kirjassa vilisevät vanhat ja uudet tähdet, miten ensitapaamiset menivät siinä jännittäessä ja millaisia ihmisiä näistä näyttelijöistä lopulta paljastuu todellisuudessa. Yllätyin todella kun Carrie Fisher oli todellisuudessa karismaattisempi kuin Harrison Ford! Uuden sukupolven näyttelijätkin olivat yllättävän erilaisia ja monenlaisia jännitteitä hekin kokivat kun Episode VII:aa lähdettiin kuvaamaan. Olivathan he melko tuntemattomia näyttelijöitä suurelle yleisölle vielä siinä vaiheessa mutta tuleva trilogia tulisi muuttamaan kaiken.

Kuvauksien aikana oli monenlaisia haasteita, mainittakoon vaikkapa se että Wookien asussa ei ollut sepalusta, joten WC:ssä käynti oli noin puolen tunnin operaatio kun puku piti riisua pois ja pukea jälleen uudelleen. Puvustuksessa ei kuitenkaan sellaista riskiä voitu ottaa että joku nörtti olisi frame-by-frame tekniikalla jostain kuvasta sen sepaluksen bongannut. Loppuun asti mietittyjä yksityiskohtia.

Joonas pohtii omaa suhtautumistaan tilanteisiin suomalaiseen tapaan. Huumori on suomalaiseen tyyliin itseironista eikä hän peittele niitä hankaluuksia mitä supertähtien kohtaaminen voi tuottaa tavalliselle suomalaiselle. Tai kenelle vaan. Myös hänen kehittyminen roolissaan oli kivasti kuvattu, episode VII:ssa hän oli vielä “vain” (voi pöhnä, “vain”…, kun oman naaman saisi edes vilahtamaan tuollaisessa leffassa) sijaisnäyttelijä Peter Mayhewille, mutta jatkossa hän sai vetää koko roolin itsenäisesti Mayhewin terveystilan takia. Täytettävät saappaat olivat suuret, olihan Mayhew käytännössä antanut elämän Chewbaccalle ensimmäisestä elokuvasta alkaen vuodelta 1977.

Tämä on aivan välttämätöntä luettavaa vähintäänkin jokaiselle Star Wars fanille. Suosittelen ehdottomasti! Tai en suosittele, käsken lukemaan.

Komisario Kylmäkorpi on terävä poliisi, joskin omalaatuinen ja keittää pahaa kahvia mikä tuli kirjan edetessä useampaan kertaan eteen. Vankilasta vapautunut siskonsa miehen tappanut kaveri löytyy ammuttuna asunnosta missä siskokin on paikalla. Kun tähän kytketään siskon uusi aviomies, poika ja muutamia muitakin kavereita niin soppa on valmis.

Pikkunäppärä rikosromaani joka ei tarjonnut huimaavia elämyksiä tai monimutkaisia kuvioita. Se on tietysti positiivinen asia silloin kun kirjaa kuuntelee pyöräillessä kun keskittyminen herpaantuu aina välillä kun tulee muuta pohdittavaa liikenteessä. Kaiken kaikkiaan ihan kuunneltava opus.

Niki Laudan kuljettajaurasta en paljoakaan muista, itse aloin seuraamaan formuloita vasta -82 loppukaudesta kun Rosbergin maailmanmestaruus alkoi olla mahdollista. Eipä silti, ei televisiosta tainnut juuri kisoja tulla kuin satunnaisesti, olisikohan Monacon GP ollut se joka näytettiin jossain muodossa. Tämä kirja avaa hienosti hänen uraansa sekä sen jälkeisiä tapahtumia niin erilaisissa tehtävissä autourheilun parissa kuin myös omassa lentoyhtiössään. Kirjassa on paljon hänen formulapiireistä tuttujen ihmisten kertomuksia, niin kuljettajien, tallihenkilökunnan, toimittajien kuin muidenkin.

En tiennyt että Lauda oli lähtöisin varakkaasta perheestä, mutta sen sijaan että he olisivat tukeneet Nikiä tämän F3 ja F2 urien alussa, he pistivät kapuloita rattaisiin sen minkä ehtivät. Heidän mukaansa Nikin olisi pitänyt ajamisen sijaan keskittyä jatkamaan perheyrityksen johdossa. Niki oli kuitenkin itsepäinen ja hoiti itselleen aina tarvittaessa rahoituksen vaikka isoisä sai jopa sponsorisopimuksen kumottua jota Niki olisi tarvinnut.

Urheilijana Lauda oli tinkimätön ja nosti kuljettajien kuntovaatimuksetkin uudelle tasolle. Muiden keskittyessä hurvitteluun, Lauda hoiti omaa kuntoaan jotta jaksoi paremmin keskittyä kilpailemiseen. Ensimmäisen vaiheen formuloissa hän päätti varsin omaan tyyliinsä, totesi vain kesken harjoitusten että tämä riitti nyt, ilmoitti päätöksestään tallipäällikölle ja lähti lentokentälle. Näihin aikoihin hän perusti lentoyhtiön ja se toimi piikkinä lihassa Itävallan valtion lentoyhtiölle Austrian Airlinesille. Tästäkin on monia hyviä tarinoita ongelmista jotka Lauda suorapuheiseen tyyliinsä hoiti aina kotiin.

Lauda palasi kuitenkin vielä formuloihin ja voitti maailmanmestaruuden 1984, mutta totesi jo siinä vaiheessa että nopeampiakin kuljettajia on radalla joten hän lopetti pian tämän jälkeen kilpailemisen. Tämän jälkeen hän keskittyi lähinnä lentoyhtiön johtamiseen. Tämä ura sai vakavan takaiskun 1991 kun yhtiön kone putosi Thaimaassa. Onnettomuus oli lähellä lopettaa lentoyhtiön toiminnan sillä Lauda sanoi lopettavansa yhtiön jos onnettomuuden syyksi paljastuisi hänen oma tai yhtiön huolimaton toiminta. Lopulta vuoden kuluttua selvisi että vika oli Boeingin koneessa ja hän sai neuvoteltua menehtyneiden omaisille vielä korvauksen Boeingilta.

Lauda oli aina suorasanainen, hän ei koskaan kierrellyt ja kaarrellut asioissa eikä harrastanut turhaa juttelua. Hän ei myöskään paljoa piitannut mitä sai sanoa ja mitä ei vaan laukoi useimmiten tosiasiat sellaisina kun hän ne näki. Tämä aiheutti melkoisesti ongelmia mm. tiedotusvastaaville hänen toimiessaan formulatallien tehtävissä. Kaikki kuvaavat häntä avoimena ja helposti lähestyttävänä jolla oli aina aikaa toimittajille ja katsojille. Hän oli hyvin poikkeuksellinen ihminen noissa piireissä.

Pitänee katsoa myös Rush (2013), joka kertoo 1976 vuoden MM-taistelusta Huntin ja Laudan välillä. Tuona vuonnahan Lauda ajoi pahan kolarin Nürburgringillä joka oli vähällä viedä hänen henkensä. Kuukauden kuluttua onnettomuudesta hän oli kuitenkin takaisin tositoimissa ja taisteli kauden loppuun asti mestaruudesta vaikka pään palovammojen peittämät siteet olivat verisiä kisojen jälkeen. Jännityksen poistamiseksi kerrottakoon että Hunt vei kyseisen vuoden mestaruuden.

Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea jos aihe vähääkään kiinnostaa.

Nap Dumas, New Jerseyn poliisissa työskentelevä etsivä, menetti veljensä onnettomuudessa viisitoista vuotta aikaisemmin. Veli ja hänen tyttöystävänsä olivat jääneet junan alle ja tapaus kuitattiin onnettomuutena. Nap ei sen sijaan koskaan ollut voinut päästää irti tilanteesta ja hän oli aina epäillyt että taustalla oli jotain muuta.

Kun nyt viisitoista vuotta myöhemmin saman vuosikurssin opiskelija Rex, tämäkin poliisi, ammuttiin liikennevalvonnan yhteydessä ja hänen oma entinen tyttöystävänsä joka katosi junaturman jälkeen ilmaantui jälleen kuvioihin, heräsivät Napin epäilyt toden teolla.

Heidän kotikaupunkinsa liepeille oli kylmän sodan aikana perustettu ydinasetukikohta joka oli sittemmin lakkautettu, ja sen jälkeen samoihin tiloihin oli muuttanut valtion elintarvikevirasto joka oli kiristänyt suojatoimet äärimmilleen. Napin veli ja muutama muu nörtti olivat yrittäneet tutkia laitoksen toimia omassa salaseurassaan ja Nap kytki nyt nämä kuolemat siihen että he olisivatkin kenties saaneet jotain hämäräperäistä selville.

Vauhdikkaan kirjan päätteeksi loppuratkaisukin pääsee vähän yllättämään. Hyvä kirja myös kuunneltuna, juonessa pysyi hyvin mukana ja tarina eteni selkeästi mikä ei ole aina tyypillistä tavallista kirjaa luettaessa äänikirjaksi.

Juuri vähän aikaa sitten sain luettua Matti Sarenin rikolliselämästä kertoneen kirjan joten sen perään tulikin sitten tämä vähän toisenlainen rikollisen tarina. Siinä missä Saren kertoi koko rikollisesta urastaan, Janhusen kirja kertoo hänen eristyssellissä viettämästään ajasta ja nimenomaan siitä ensimmäisestä vaiheesta joka päättyi lopulta 1989. Toinen suurin piirtein yhtä pitkä eristyssellijakso tuli sitten tämän kirjan kirjoittamisen jälkeen.

Tämä Janhusen kirja oli täynnä katkeruutta vankeinhoitolaitosta kohtaan. Janhusen yhdeksän vuoden eristysselliaika on ennätyksellisen pitkä ja sitä perusteltiin hänen vaarallisuudellaan. Itse hän on tästä vähän toista mieltä ja syyttää vankeinhoitoviranomaisia nimenomaan Kakolassa mielivallasta. Mikäli nämä tapahtumat edes osin pitävät paikkaansa, niin aika huonossa jamassa on voinut yksittäisen vangin olo vankilassa olla. Täytyy myös muistaa että tämä kirja on kirjoitettu jo 1988 ja tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 70- ja 80-luvuille, joten moni asia on varmaankin muuttunut noista ajoista.

Jos jättää nämä purkaukset erilaisine vartijoihin ja johtajiin kohdistuneista lausunnoista haukkumasanoineen huomiotta niin kirjassa oli mielenkiintoisia tarinoita siitä mitä eristyssellissäkin voi saada aikaiseksi kun on tarpeeksi toimelias ihminen. Paljon on ollut aukkoja valvonnassa ottaen huomioon kuinka paljon erilaisia tavaroita ja aineita on voinut koppiin kuljettaa ja mitä niiden kanssa on voinut tehdä. Janhunen mm. rakenteli pommeja joista yhden hän ujutti ilmastointiputkea pitkin yläkerran vangin seinän taakse ja räjäytti siellä aiheuttaen melkoisia aineellisia vahinkoja. Pommi jäi kanavan mutkan takia noin metrin verran aiotusta kohdasta joten tämä saattoi pelastaa yläkertalaisen hengen. Räjäytys oli kosto vuoden jatkuneesta metelöinnistä yläkerran vangin toimesta. Huomioitavaa on se että tämän metelöivän vangin toimia ei oltu vankilaviranomaisten puolesta mitenkään rajoitettu valituksista huolimatta vaikka hän häiritsi kaikkia muita yökausia.

Kiljua Janhunen valmisti satoja litroja ja jatkojalosti tätä tiukemmaksi aineeksi eli pontikaksi rakentamallaan pontikkapannulla. Tätäkin harrastusta hän ehti suorittaa viisi kuukautta ennen kuin antoi itsensä ilmi jotta saisi siitä rikostutkinnan ja virallisen merkinnän papereihin ettei sitä vain pimitettäisi Kakolan virkamiesten toimesta nolona tapauksena. Aina voi hämmästellä että miksi koko kerroksessa leijuvaa kiljun hajua ei oltu noteerattu mitenkään.

Näitä ja muita tarinoita on kirjassa enemmänkin ja tätä oli aivan viihdyttävää kuunnella pyöräillessä. Viimeisen tiedon mukaan hän on suunnittelemassa kirjalle vielä jatko-osaa. Vaikka hän viettääkin tällä hetkellä eläkepäiviään, ehti hän vielä 1990 – 2010 aikana istumaan pitkän tuomion henkirikoksesta. Jäämme odottelemaan tätä mahdollisesti vielä ilmestyvää kirjaa.