En ole Stratovarius-fani enkä tämän tyylistä musiikkia juuri koskaan kuuntele. Arvostan kuitenkin sitä että he pääsivät pitkälle musiikkinsa kanssa. Kirja kertoo Stratovariuksen perustajan Timo Tolkin elämästä aina lapsuudesta alkaen ja sieltä kumpuavista kokemuksista jotka ovat vaikuttaneet hänen omaankin mielenterveyteen vuosien varrella. Isän itsemurha hänen ollessa 12-vuotias oli yksi häneen pahiten iskeneistä takaiskuista ja se on ollut edesauttamassa maanis-depressiivisyyden puhkeamiseen hänellä.
Tolkilla on kitaristina monia idoleita, mutta esimerkiksi Richie Blackmore on mainittu usein kirjassa joten siinä taitaa olla se varsinainen esikuva. Alkuaikoina hän myös lauloi, kunnes eräältä levy-yhtiöltä tuli jossain vaiheessa vieno toive siitä että laulaja olisi syytä vaihtaa. Tolkki oli samaa mieltä ja näin saatiin yksi osa bändiä jälleen eteenpäin. Stratovariuksen aika vie kirjasta luonnollisesti suuren osan, mutta myös hänen projektejaan vuoden 2008 jälkeen on esitelty laajasti. Mikään niistä ei ole kuitenkaan noussut samanlaiseen suosioon kuin Stratovarius aikanaan mikä selvästi on harmittanut jossain määrin. Itse musiikin tekeminen on Tolkille kaikki kaikessa, joten hän ei ole jäänyt kierimään itsesäälissä vaikka levymyynti on ollutkin heikkoa. Toisaalta, 2010-luvulla on levymyynti pudonnut minimaaliseksi suoratoistopalvelujen yleistyessä joka on tarkoittanut suurta muutosta esiintyville artisteille.
Henkilönä Tolkki taitaa olla melkoinen jääräpää ja hän haluaa pitää projektiensa langat aina omissa käsissään. Täydellisyyden tavoittelu tarkoittaa myös sitä että bändin jäseniä on jouduttu laittamaan kiertoon kun Tolkki on etsinyt sitä parasta mahdollista kombinaatiota. Tämä on aiheuttanut vuosien varrella monia konflikteja, hänen eri bändeistään on väkeä lähtenyt tai sitten ihan rehellisesti heitetty ulos.
Jotta hevimiehen kirja olisi hevimiehen kirja, niin täytyyhän sinne sisällyttää myös näitä kiertueiden pahimpia tapahtumia, mm. Jens Johanssonin ilotulitteilla räjäyttämä WC-pönttö hotellihuoneessa. Tämä kirja ei kuitenkaan mässäile näillä, joten ne ovat enemmänkin sivujuonne täydennyksen vuoksi.
Hyvä kirja, kannattaa lukea jos on vähääkään kiinnostunut suomalaisen musiikkibisneksen taustoista.