Historiasta kiinnostuneille ja etenkin sellaisille jotka ovat kiinnostuneita tapahtumien yksityiskohdista ainakin jonkinlaisella luotettavuuden tasolla tarjoaa tämä kirja hyvän kuvan Pultavan taisteluun 1700-luvun alussa johtaneista tapahtumista ja itse taistelusta jossa Ruotsi otti pahemman kerran käkättimeen. Kirjassa oli paljon hienosti kerrottuja yksityiskohtia sotastrategiasta, aseista, sekä myös käytetyistä lipuista ja vaatetuksista. Myös henkilöiden luonnetta oli avattu ja heidän käytöksensä taistelukentällä peilautui hienosti näihin piirteisiin.

En jaksanut kaikkia referenssejä käydä lukemassa, joten en tiedä kuinka tarkasti todellisia yksityiskohtia oli teoksessa lueteltu. No, kirjailija itsekin sanoi että lähtökohta ei ollut mikään perinteinen historiankirja joten todennäköisesti kirjoittaja on käyttänyt kirjailijan vapauksia pienimmistä yksityiskohdista kertoessaan. Tuskin hän on voinut olla varma sanamuodoista mitä kentällä on käytetty tai siitä onko joku ollut harmistunut jostain tilanteesta vai ei. Mutta yhtä kaikki, vaikka tämä oli tositapahtumista kertova kirja oli se kuitenkin saatu kirjoitettua erittäin luettavaan muotoon ja tästä saa varmasti hyvän kuvan siitä mitä Pultavan taistelukentällä on aikanaan tapahtunut. Mielenkiinto säilyi yllä kuin romaania olisi lukenut vaikka loppuratkaisu olikin jo tiedossa.

Aseet olivat alkeellisia, erilaisia tussareita, tykkejä ja pistoaseita. Sota perustui armeijan kokoon ja jalkaväen marssittamiseen mahdollisimman lähelle vihollista niin että yhteislaukauksella saavutettaisiin mahdollisesti sekasortoa vastustajan leirissä ja he toivottavasti pakenisivat paikalta. Ratsuväkeä käytettiin tukena, mutta senkin toiminta oli kovin rajallista. Taktiikka oli kuitenkin kovin alkeellinen ja se johti hyvin suuriin miehistömenetyksiin niin kuolleina kuin haavoittuneina. Haavoittuneilla ei ollut kovin kaksisia mahdollisuuksia selvitä: välskäreitä oli vain muutama vaikka armeijassa oli kymmeniä tuhansia sotilaita. Pultavan tappion jälkeen Ruotsin armeijasta ei kotiin palannut kuin pieni osa, suurin osa jäi vangeiksi tai taistelukentälle kuolleena.

En mene sen kummemmin yksityiskohtiin, mutta yhdessä vaiheessa kirjassa kerrottiin siitä että joskus taistelut olivat suoranaista kansanhuvia, siviilejä tuli katsomaan yksittäisten taistelujen etenemistä kuten teatteriesitystä ja tätä oli jatkunut vielä 1800-luvulle asti. Mutta hetkinen, onko mikään muuttunut nykyaikaan? Jos maailmalla on käynnissä sota, istuvat ihmiset tuijottamassa suoria lähetyksiä taisteluista. Tämä nyt koskee etenkin USA:n toimia maailmalla kun heidän omat tiedotusvälineensä ovat paikalla raportoimassa jatkuvasti tilanteesta suoralla sateliittilähetyksellä. Vaikka näitä nyt katsotaankin kotoa käsin, niin perusperiaate on sama: teatteria kansalle.