Otin tämän kirjan luettavaksi koska minua kiinnostaa miten kadonneiden tutkimukset Suomessa toimivat. On mielenkiintoista kurkistaa vähän verhon taakse ja nähdä mitä oikeasti tapahtuu Ilta*:n otsikoiden takana. Diibadaaba sivuun, tirkistelyn halu ja uteliaisuus ovat kuitenkin ne tekijät mitkä pistävät ihmisiä lukemaan näitä kirjoja.
Yksitoista tarinaa katoamisista jotka ovat olleet aikanaan paljonkin julkisuudessa ja osasta puhutaan edelleenkin. Tarinat oli koostettu haastatteluista ja tutkintapöytäkirjoista ja kirjaan ne oli saatu kirjoitettua hyvinä ja tiiviinä tarinoina.
Vaikka tutkinta on Suomessakin laadukasta niin joskus vaan tapahtuneet jäävät mystisiksi huolimatta kovasta työstä asioiden selvittämiseksi. Toisaalta taas voi mennä vuosia ennen kuin huomataan edes jonkun kadonneen. Vaikka aina puhutaan siitä että ihmiset ovat yksinäisiä koska nykyajan yhteiskunta ei ole niin yhteisöllinen niin joskus vaan ihminen haluaa jättäytyä kaiken ulkopuolelle eikä pidä yhteyksiä kehenkään. Toisaalta en usko että ennenkään asiat ovat olleet mitenkään loistavasti; yksinäisiä ihmisiä on aina ollut ja tulee aina olemaan.
Jotkin näistä tapauksista ovat itselle tuttuja ainakin korkealla tasolla, toisista taas minulla ei ollut mitään tietoa ennalta. Mielenkiintoista oli lukea varsinkin näistä tapauksista mistä muistaa jotain ennestään. Tavallaan tirkistelyähän tämä on, yksikään tapaus ei liity minuun eikä minun oikeasti tarvitse niistä tietää mitään. Mutta minkäs ihminen uteliaalle luonnolleen mahtaa, siitä uteliaisuudesta nämä meidän iltapäivälehdetkin elävät.