Month: October 2020

Koska maan ulkopuolinen avaruus on aina kiinnostanut minua ja spekulointi ylipäätään on hauskaa, varasin tämän kirjan jo jonkin aikaa sitten kun se vilahti Helmetin valikoimassa. Aika pitkään sitä sai odotella ja nyt se vihdoin vapautui luettavaksi, suosittu kirja selvästi.

Toisin kuin kirjat jotka keskittyvät spekulointiin siitä kuinka todennäköistä on elämä ja etenkin älykäs (?) elämä maapallon ulkopuolella, tässä kirjassa käytiin läpi elämän syntyvaiheita koko maapallon olemassaolon ajalta. Moni asia varhaisesta ajasta on vielä hämärän peitossa, mutta melko vakuuttavaa päättelyketjua on kuitenkin olemassa siitä miten elämä on aikanaan kehittynyt. Odotin ehkä vähän enemmän seiskamaista huhuilua muista planeetoista ja aurinkokunnista, mutta tämä kirja keskittyi vahvasti asioihin mitä tiedetään meidän omasta planeetasta ja elämän kehittymisestä ja jätti suuremmat arvailut muiden huoleksi. Erittäin hyvä lähestymistapa.

Tätäkin lukiessa väistämättä tulee mieleen että miten monesta pienestä sattumasta on sekin kiinni että tätä tekstiä tässä kirjoitan. Jos mannerlaatat eivät olisikaan liikkuneet, ei vaikkapa hiilen kiertokulkua koskaan olisi esiintynyt ja lopulta tämä kaikki elämälle tärkeä aine olisi kasaantunut vain merien pohjaan. Maapallo olisi hiljainen paikka. Entäpä jos dinosauruksien aikakauden päättänyt meteoriitti olisikin kiitänyt ohitse sen sijaan että otti täydellisen osuman meidän pallolle, kävelisikö tässä sohvan ja minun paikalla jokin saurus ja söisi kenties puiden lehtiä? Niinpä, mistäpä sitä tietää.

Sen verran paljon olen näitä erilaisia kirjoja lukenut että hirveästi uutta tässä ei ollut, mutta lähestyminen oli erilainen ja painotus eri asioissa. Ja kertaus on tietenkin aina hyvästä. Tekisi hyvää monelle ihmiselle lukea tämäkin kirja, tuo hyvin perspektiiviä omaankin elämään.

Lukusuositus!

Suurehko luu löytyy Keskuspuistosta sienestäjän suureksi hämmästykseksi. Luu paljastuu tutkimuksissa ihmisen käden luuksi, mutta missä on loput ruumiista ja mitä on tapahtunut? Kulkeeko jossain yksikätinen mies? Tätä probleemaa ryhtyvät Suhonen ja muut poliisit tutkimaan.

Melko yllätyksellisten käänteiden jälkeen homma rupeaa hiljalleen selviämään ja taustalta löytyy monipuolisia rikollisia ihmisiä ja tapahtumia. Mutta miten homma lopulta menikään, ei ollut alusta alkaen selvää.

Vaikka juoni ei ollut ihan Nobelin arvoinen niin tämä toimi hyvin äänikirjana, tätä oli oikein hyvä kuunnella pyörällä ajaessa. Ajassa ei pompittu holtittomasti vaan pysyttiin normaalilla aikajanalla, mikä on äänikirjalle tärkeää. Tämä ei ollut mitenkään järisyttävän erilainen rikostarina, mutta eihän aina tarvitse ollakaan ollakseen hyvä ja viihdyttävä.

Äänikirjakommentti: Lukijan ei ehkä tarvitsisi niin vahvasti muutella ääntään kun on kyse eri henkilöiden vuorosanoista. Ainakin 1,3 kertaisella nopeudella kuunneltuna osasta henkilöiden puheista putosi vakuuttavuus aika alas, naisten vuorosanoista tuli mieleen enemmänkin “tyttömäistä” puhetta ilkeästi matkiva ihminen.

Tämä on jälleen yksi “uskokoon ken tahtoo” -tarina joita Ville Haapasalolla on kerrottavanaan. Jotenkin sitä voisi ja haluaisi uskoa että tämä on totta, mutta toisaalta järki sanoo että tässä vedätetään lukijaa oikein tosissaan. Mutta Haapasalon ollessa kyseessä, kaikki on tietysti mahdollista.

Ville oli aloitteleva opiskelija Leningradin teatterikoulussa kun hän sai mahdollisuuden osallistua Brittiläiseen elokuvaan. No, koulustahan ei lupaa irronnut haastatteluun joka olisi tapahtunut Moskovassa, joten kikka kutosella ja väärin perustein hankitulla vapaalla hän matkaa haastatteluun. Tai Moskovaan hän yritti, mutta matka ei sujunut suunnitellulla tavalla.

Juna ryöstetään matkalla ja vaunu kytketään toiseen junaan sillä aikaa kun koko vaunullinen nukkuu huumattuna pari päivää. Ville herää lähellä Mustaamerta puhtaaksi ryöstettynä. Onneksi partakone oli säilynyt muovikassissa eivätkä varkaat olleet tätä löytäneet eli jotain omaisuutta sentään jäljellä. Ongelmana oli että ilman ruplia selviytyminen Neuvostoliitossa oli kovin haastavaa ja mutkia alkoi tulemaan matkaan vähän enemmänkin kun takaisin olisi pitänyt päästä.

Neuvostoliitossa poliisia ei kiinnostanut ulkomaalainen pummin näköinen kaveri joka väitti tulleensa ryöstetyksi. Apua ei herunut viranomaisten taholta, mutta partakoneen hän sai myytyä torilla siinä toivossa että voisi ostaa paluulipun junaan. Kauaa eivät rahat hänellä olleet vaan kuuden hengen porukka joka piti toria omana alueenaan, käänsi Villen ja rahat menivät sen sileän tien. Iskujakin tuli, joten ulkonäkö oli entistä rähjäisempi. Poliisia ei edelleenkään Villen asiat kiinnostaneett, he vain halusivat Villen pois alueeltaan jonkun muun vaivaksi. Helpoin keino siis oli dumpata Villen bussii ja käskeä kuskia viemään outo kulkija seuraavaan kaupunkiin.

Uudessa kaupungissa moninaisten vaiheiden jälkeen Ville rakastui Nadjaan ja kävi leikkimässä esiintyvää taiteilijaa paikallisissa ravintoloissa. Vaikka hän veteli esityksiä vain omasta päästään ja verhoutui tyhmäksi maailmaa ilman rahaa kiertäväksi suomalaiseksi, hän pystyi keräämään kolikkopalkkioista itselleen rahaa niin että pääsisi takaisin Leningradiin. Kaukopuheluita ei voinut noin vain soittaa, konsulaattiin soitonkin olisi saanut vain tilaamalla rahalla soiton joka saattaisi onnistua viikon päästä. Näin kauaa hän ei aikonut olla enää kuitenkaan paikalla joten hän pisti vauhtia suunnitelmaansa.

Nadja katosi, samoin kun tämän vanhemmat. Heitä vain ei enää löytynyt talolta, missä Villekin oli heidän luonaan vieraillut. Heidän kotitalollaan oli vanhus joka ei tuntenut Nadjaa, joten agenttiseikkailu oli valmis. Oliko Nadja ja hänen perheensä todellisia vai vain agentteja jotka olivat epäilyttävän ulkomaalaisen Villen jäljillä? Ville pääsi lopulta bussilla takaisin edelliseen kaupunkiin missä oli rautatieasema mutta ennen kuin hän sai ostettua itselleen junalipun, hänet ryöstettiin jälleen ja lipun osto jäi haaveeksi. Erinäisten vaiheiden jälkeen hän pääsi pummilla ja ratatyöntekijöiden avustuksella matkustamaan tavarajunilla hiljalleen takaisin Leningradiin ja lopulta Suomen konsulaattiin.

Niin paljon väriä oli tarinassa että ei näistä tiedä mihin uskoa. Tosin kyllähän Neuvostoliitossa varmasti kaikenlaista aikanaan tapahtui, joten miksipä ei? Kannattaahan tämäkin kirja lukea.

Mitä siitä tulee kun pistetään Antto Terras suomalaisen kuvaajan Villen kanssa tekemään Visit Estonialle mainosta Virosta. No, sanomista ainakin viralliselta taholta ja hervotonta nauramista lukijan taholta.

Tämä on aivan hulvaton teos Virosta ja suomalaisista matkailijoista, joiden yhtäkkinen puute aiheutti paniikkia naapurimaan matkailuviranomaisissa. Millä houkutella suomalaiset takaisin Viroon? Kun mainoslehtiset kansallispukuisilla tanhukuvilla ja sumuisilla pelloilla eivät enää välttämättä houkuttele niin pistetään rääväsuu Antto Terras asialle.

Antto ja Ville risteilivät ympäri Viroa Visit Estonian kartalle merkittyjen ohjeiden mukaisesti ja Visit Estonian luottokorttia vinguttaen, kävivät ahkerasti nähtävyyksillä ja kuvasivat niin moottoriurheiluradoilla kuin pienpanimoilla. Tuloksena oli, kipeytyneitä lihaksia, epäilemättä jokunen krapulainen aamu ja reilu 50 tuntia videoitua raakamateriaalia josta matkailuviranomaiset sanoivat saavansa ehkä moraalia venyttämällä vähän reilun minuutin verran kelvollista materiaalia.

Suomalainen tuntee Tallinnan ja ehkä Pärnun, mutta muu Viro onkin sitten täysin tuntematonta seutua. Tässä kirjassa avataan loistavasti tätä muuta osaa maasta ja hulvattomalla tekstillä Antto saa ne paikat todellakin eloon. En kehdannut ääneen nauraa kun kuuntelin tätä äänikirjana pyörämatkoilla, mutta sisäisesti tuntui että nauruhermot repeytyvät kun yritin pitää kaiken sisälläni ja sätkiä pyörällä eteenpäin kuin paraskin kuntourheilija.

Kirja on valehtelematta paras mainos Virosta mihin ikinä olen törmännyt. Tämän kirjan perusteella tekisi mieli lähteä välittömästi kiertämään Viroa ja tutustumaan eri paikkoihin mitä kirjassa oli listattu. Vain korona ja loman puute haittaavat tällä hetkellä tämän toteuttamista.

Aki Hintsa on toiminut F1:ssä lääkärinä, lähetystyössä Afrikassa, afrikkalaisten juoksijoiden lääketietellisenä apuna ja monessa muussa missä on pystynyt auttamaan ihmisiä. Hänen filosofiansa perustui siihen että ihmistä pitää hoitaa ennen kuin hän sairastuu jotta vältetään se sairastuminen. Sairauden hoitaminen ei ole kuin yksi pieni osa ihmisen hyvinvoinnin säilyttämisestä. Surullista kyllä, Aki Hintsa menehtyi syöpään 2016.

Hintsa loi oman “The Core” filosofiansa. Kun henkilö tuli hänen luokseen ensimmäistä kertaa, hän aloitti tapaamisen pyytämällä kävijää kertomaan kuka hän on. Kaikki kertoivat luonnollisesti urastaan, asumisestaan, perheestään jne. Mutta tämä ei ole se oleellinen asia vaan ihmisen pitäisi pystyä vastaamaan kysymykseen muuten, kuka hän todellisuudessa on ja mitä hän elämältään haluaa. Ulkoiset tekijät vaikuttavat suunnattomasti omaan käyttäytymiseen, työ ja muka pakolliset asiat vievät mukanaan ja syövät energiaa. Ihminen ei pärjää jos energiaa menee enemmän kuin sitä tulee. Tämä ei koske pelkästään ruokaa vaan myös henkistä energiaa.

Olen joskus selaillut ja kuullut muista kirjoista missä annetaan ohjeita miten pitää elää. Syö näin, tee näin. Ajattelin ensin että tämä kirja on myös yksi tässä sarjassa, mutta tämä olikin jotain aivan muuta.

Itselle ensimmäinen asia minkä muutin kirjan takia oli uni. Olen nukkunut aina vähän, useimmiten uni on jäänyt alle kuuteen tuntiin yössä. Se on vähän, mutta sillä on tullut toimeen. Tai näin olen ainakin luullut. Olen aikaisemmin pyöräillyt työmatkat ja nyt kun tämä vuosi on mennyt lähes kokonaan etätöissä, olen ottanut tavaksi ennen töitä tehdä puolentoista tunnin pyörälenkin. Koska koirat pitää ulkoiluttaa ja ruokkia ensin, olen joutunut heräämään aina kuudelta jotta pääsen työpöydän ääreen ennen yhdeksää. Nukkumaan olen päässyt yleensä vasta puolen yön tienoilla kun telkkarin ääreen on niin helppo jäädä notkumaan. Laitoin nyt tavoitteeksi mennä aikaisemmin nukkumaan eli noin yhdeltätoista, siirsin herätystä neljänä päivänä viikossa 6.30:een ja keskiviikkona otin pyöräilystä vapaan ja herään vasta seitsemältä. Neljän päivän lenkitkin lyhensin parillakymmenellä minuutilla. Unen määrä kasvoi hetkessä keskimäärin tunnilla ja sen huomaa välittömästi parantuneena jaksamisena.

Tämän jälkeen aloin miettimään muitakin asioita liittyen elämänhallintaan. Kun verenpaine lähti taas yllättäen kohoamaan sfääreihin pari viikkoa sitten huolimatta pari vuotta käytössä olleesta lääkityksestä niin huolestuin. Sukurasitteena minulla on kuitenkin riski korkeaan verenpaineeseen ja siihen en voi mitenkään vaikuttaa, joten muut asiat joutuivat sitten syyniin. Yksi suuri työpaikalla stressiä aiheuttava asia oli projektipäällikön roolissa suuri tarve kommunikoida monen ihmisen kanssa ja ohjailla asioita. Introverttinä ihmisenä jouduin siis liian usein ulos mukavuusalueelta mikä aiheutti stressiä ja yhdistettyinä geeneihin, oli tämä kombo selkeästi huono. Ainahan mukavuusalueelta pitää yrittää päästä välillä ulos jotta kehittyy, mutta liika on aina liikaa tässäkin tapauksessa. Työpaikan tukemana olen vaihtamassa työtehtäviä vähemmän stressaaviin eli enemmän teknisiin ja kotona säädin vielä syömisiä (hyvästi salmiakit ja sekin vähäinen suola mitä on ollut tarjolla viimeiset kaksi vuotta). Nämä ovat kuitenkin vielä niin tuoreita muutoksia etten tiedä niiden vaikutusta. Ehkä olisin joka tapauksessa näitä asioita joutunut tekemään, mutta tämä kirja on tuonut sen viimeisen rohkaisun että nyt on oikeasti aika tehdä asioille jotain. Kuljetaanhan tässä jo aikajanalla lähempänä satasta kuin syntymää.

Tässä voisi vielä mainita ihan vain parina poimintana käytännön asioita mitä Hintsan kohdalle on vuosien varrella sattunut.

Hintsa ystävystyi Afrikassa ollessaan etiopialaisen Haile Gebreselassien, aikansa huippujuoksijan kanssa. Häntä kiinnosti Hailen harjoittelu, mutta ehkä suurin oivallus tuli siitä kokonaisuudesta miten Haile eli ja harjoitteli. Ennen kaikkea hän oli tyytyväinen elämäänsä, nautti asioista ja elämä oli täydellisessä tasapainossa. Hänen hymynsä ei hyytynyt koskaan. Hän ei elänyt urheilulle vaan urheilu oli vain yksi osa hänen elämäänsä. Kun hän ei menestynyt Ateenan olympialaisissa jalkavaivan vuoksi vaan jäi viidenneksi, häneltä kysyttiin että kuinka paljon tämä harmittaa häntä. Hän vain vastasi hymyssä suin, “Ei se harmita, tämä on vain urheilua.”

Ollessaan vielä tuntematon nuori formulakuski, tuleva nelinkertainen F1 maailmanmestari Sebastian Vettel hakeutui väkisin Hintsan asiakkaaksi. Hän oli kuullut tästä paljon ja halusi nimenomaan Hintsan ohjaukseen. Kun hän tuli ensimmäistä kertaa tämän luokse, hän antoi Hintsalle paperinpalan johon hän oli tehnyt Hintsan antaman kotitehtävän ennen tapaamista. Hän oli joutunut luettelemaan siinä tärkeimmät ihmiset ympäriltään. Kun hän hämmästyneenä ojensi sen Hintsalle, tämä antoi paperin takaisin ja sanoi: “Kun olet menestynyt urheilija, kaiva tämä lappu esille ja muista että nämä ovat ne tärkeimmät ihmiset sinulle.” Muut ovat vain menestyksen mukanaan tuomia ihmisiä jotka esittäytyvät ystäviksi. Häntäheikkejä.

Kirjassa oli niin paljon asioita millä Hintsa on ohjannut urheilijoiden ja muidenkin elämää parempaan suuntaan etten oikein tiennyt tätä kirjoittaessa että miten ne asiat laittaisin. Hänen filosofiansa perusajatukset eivät kuitenkaan ole niinkään urheiluun liittyviä, vaan niistä jokainen voi rakentaa omaa elämäänsä parempaan suuntaan ihan omien valintojen ja itselle sopivien asioiden kautta.

Aivan ehdoton lukusuositus!