Nicholson lienee tuttu kaikille. Hän on mielenkiintoinen näyttelijä josta voi olla montaa mieltä, mutta mielestäni hän on loistava ja hänellä on kyky sopeutua moneen erilaiseen rooliin. Itselle Hohto on kuitenkin se josta hänet päällimmäisenä muistan.
Elämäkertaan sopien kirjassa käydään läpi hänen koko monivaiheinen elämänsä. Kuten monella muullakin huipuilla, tässäkin mentiin vaikeuksien kautta voittoon.
Nicholson oli varsinainen lääninsonni. Tai ehkä pitäisi sanoa maailmansonni koska hänen pelikenttänään oli yhden läänin tai osavaltion sijaan koko maailma. Hänellä on useampia lapsia mutta yhteys heihin on vähäisestä olemattomaan, lähinnä Jack tyytyi maksajan rooliin. Vaikka viihtyi naisten seurassa, Jack ei suostunut edes muuttamaan samaan asuntoon kulloisenkaan tyttöystävän kanssa (todellakin tyttöystävän, kun kaikki olivat järjestään häntä nuorempia – enemmän tai vähemmän, yleensä enemmän). Hänen tapanaan oli hankkia tyttöystävälle asunto jostain hänen oman talonsa lähettyviltä, joten he asuivat “kahden makuuhuoneen asunnossa” kuten hän itse asian muotoili, joskin eri taloissa.
Mielenkiintoisimpia asioita itselle olivat nämä kertomukset eri elokuvista, niiden tekovaiheista ja ihmissuhteista niiden takana. Kavereita hankittiin ja heistä päästiin eroon riitojen takia. Elokuvarooleja jaettiin kaveripohjalta, joskin fokus oli yleensä siinä että millaista näyttelijää rooliin etsittiin. Mutta ei aina. Nicholson oli myös käsikirjoittaja, josta häntä ei ehkä niinkään suuren yleisön keskuudessa tunnettu.
Ihan selvinpäin näitä näyttelijän ja käsikirjoittajan töitä ei tehty. 60-luvulla LSD:n avulla tuotettiin monia asioita ja kokaiini tuli mukaan myöhemmin. Joitakin elokuvia tehtiin jatkuvassa pöllyssä ja sillä oli varmasti vaikutus myös lopputulokseen. Melko hurjaa aikaa ja moni Nicholsonin kaverikin sai siitä sitten lopullisen muistutuksen aikanaan, älä pelehdi aineiden kanssa.
Kirjan innoittaman tuli katsottua myös Yksi lensi yli käenpesän -elokuva mitä en aikaisemmin ollut nähnyt. Tämä voitti kaiken kaikkiaan viisi Oscaria ja Jack sai parhaan miesnäyttelijän palkinnon. Hän sanoi itse tästä elokuvasta että siinä hän oli kaikkein lähimpänä omaa itseään ja hänen tarvitsi näin ollen näytellä kaikkein vähiten. Pitää varmaankin paikkansa. Elokuva on todellakin katsomisen arvoinen.
Saavuttaessa 2000-luvulle, Jackin tutut alkoivat kuolemaan nopeampaan tahtiin ja kirjasta välittyi selvästi se yksinäisyys mihin Jack oli ajautumassa. Hänellä ei ollut vakituista elämänkumppania eikä tuttuja enää tullut kaduilla vastaan. Yksinoloon oli totuttava eikä raha korvannut kaikkea. Kirjasta välittyi hyvin se tyhjyyden tunne mikä hänelle tuli vaikka maallisesti kaikkea mahdollista olikin ympärillä.
Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen kirja joka kannattaa lukea, varsinkin jos pitää elokuvista ja elokuvamaailmasta.