Mielenkiintoinen kirja kasveihin hurahtaneen tutkijan työstä. Tästä kirjasta jäi vähän kaksijakoinen fiilis, toisaalta asiaa tuntemattomana tämä oli aika vakuuttavaa tekstiä mutta toisaalta tuli pohtineeksi onkohan tällä kaverilla vähän mopo lähtenyt välillä käsistä? Ei silti, tutkijalla pitää olla hullujakin ajatuksia, eihän muuten kukaan keksi koskaan mitään jännittävää uutta.

Kirjassa käsitellään muun muassa kasvien muistia. Kasveilla ei, kuten hyvin tiedetään, ole mitään keskitettyjä elimiä kuten eläimillä, esimerkiksi maksaa, haimaa, sydäntä tai aivoja. Toisaalta tämä vaikeuttaa meidän ajatusmaailmassa hyväksymistä että näitä meillä keskitetysti tapahtuvia asioita voisi suorittaa oikeasti hajautetusti, toistaalta tämä takaa sen että kasvilla ei myöskään ole heikkoa kohtaa jota vahingoittamalla saadaan kasvi tapettua. Kasveilla on kuitenkin jonkinlaista oppimista ja muistia joka on pystytty osoittamaan helposti näillä kasveilla joilla on nopea reaktio häiriöön. Jos ne toteavat että se on lopulta vaaraton, niin ne eivät siihen enää reagoi. Tämän muisti toimii joillain kasveilla jopa 40 päivän ajan.

Mielenkiintoinen yksittäinen esimerkki kirjassa oli kasvien jäljittelyt. Jokin (yllättäen nimi kadonnut mielestä) köynnös mukautuu aina sen kasvin näköiseksi jonka yhteyteen se kasvaa. Ongelma on se että ei ole pystytty osoittamaan että mistä se tietää minkälaiseksi sen pitäisi esimerkiksi lehtensä kasvattaa kun kopioitavia kasveja on hirveä määrä, ne vain toimivat kuin ne näkisivät viereiset lehdet. Täysin mahdoton tämä näkemisen ajatus ei ole ja jonkinlainen solutason linssi on ollut tiedossa jo sata vuotta sitten mutta sitä ei ole tutkittu juurikaan sen jälkeen. Kukaan ei sitä kumonnut, mutta asia hautautui lähes näihin päiviin asti.

Monia muitakin asioita kirjassa käsiteltiin, en edes muista kaikkia. Kirjoittaja on ollut myös mukana kehittämässä plantoidia, joka olisi planeettatutkimukseen soveltuva laite joka ottaa mallia kasveista toiminnassaan. Näitä pieniä laitteita olisi helppo levittää laajalle alueelle vaikkapa Marsin pinnalle. Tätä tutkimusta on ollut rahoittamassa muun muassa ESA.

Ehkä itselle merkityksellisin asia kirjassa ei liittynyt kasveihin lainkaan. Kirjoittaja pohti sekavuutta vaikkapa työpöydällä mikä ei ole merkki siitä että työtekijä olisi jotenkin huonosti tuottava. Kaiken jatkuva järjesteleminen erilaisiin lokeroihin vie aikaa, mutta se ei silti takaa että asiaa koskaan löytäisi sieltä mistä seuraavalla kerralla sitä etsii: erilaisia luokittelumahdollisuuksia on lukematon määrä emmekä voi mitenkään päättää asioille yhtä oikeaa lokeroa. Kuten usein olen itsekin havainnut niin aika hoitaa monet asiat, pinon alimmat paperit eivät ole lainkaan käytössä joten ne ovat todennäköisesti lopulta turhia. Tämän kuultuani olin suunnattoman helpottunut ja siirsin puolen vuoden sähköpostit ilman lajittelua arkistoon.

Hauskaa lukemista josta en osaa sanoa onko se vallankumouksellista tai sitten puhdasta haihattelua. Mutta ehkä kuitenkin tutkijalle tai muuten kasveista kiinnostuneille kotihortonomeille ihan viihdyttävää lukemista.