Luettuja kirjoja, katsottuja leffoja ja sarjoja

Month: March 2020

15/20: Perttu Häkkinen, “Hukkuminen”

Lupaava jalkapalloilija, nuorten maajoukkueissakin pelannut Pedro ei saa ammattilaissopimusta, jättää jalkapallon ja ajautuu lopulta huonoon seuraan ja huumeiden pariin. Jossain vaiheessa sattuma tuli peliin ja hän joutui mukaan velanperintämatkalle joka päättyy uhrin kannalta mahdollisimman huonosti. Pedro saa lopulta tuomion murhasta. Tämä Kumpulan kidutussurmana tunnettu tapaus sijoittuu vuoteen 2001 ja sitä käsiteltiin laajasti tiedotusvälineissä.

Kirja kertoo nyt toisen osapuolen, Pedron näkemyksen tapahtumista. Ne poikkeavat jossain määrin poliisin tuomioon johtavista näkemyksistä, mutta siinä määrin merkittävästi että tuomio olisi voinut olla törkeä pahoinpitely murhan sijaan. Tällä olisi ollut vankeusajan suhteen aika merkittävä ero. Hovioikeudessakin tuomiosta jouduttiin äänestämään ja elinkautiseen päädyttiin äänin 2-1.

Jos kirjassa esitetyt ajat ja tapahtumat pitävät paikkaansa ja ne on jätetty huomiotta tuomiota julistettaessa, on jossain tapahtunut virhe. Tietysti jos virhe johtaa ylipitkään tuomioon, tässä tapauksessa elinkautiseen, niin se on oikeusjärjestelmän sekä tuomitun puolesta erittäin valitettavaa. Täytyy tosin muistaa että tämä on toisen osapuolen melko yksipuolinen kuvaus tapahtumista ja täytyy myös muista että kaikilla osapuolilla – silminnäkijöillä ja tekijöillä – oli omat intressit asioissa, joten kaikkiin kertomuksiin tulee suhtautua varauksella. Puhelintiedot ja muut tekniseen tutkimukseen nojaavat faktat sen sijaan eivät ole mielipideasioita, vaan puhtaasti todennettavissa.

Mielenkiintoinen kirja kaiken kaikkiaan. Vaikka se kertoo periaatteessa enimmäkseen oikeudenkäynneistä ja valitusprosesseista, avaa se myös Pedron taustaa ja mitä kaikkea matkalle on sattunut. Moni asia olisi voinut mennä toisinkin ja hän voisi olla jalkapalloilija, yrittäjä tai jotain aivan muuta kuin elinkautisen istunut murhasta tuomittu mies. Koskaan ei kannata tuudittautua siihen että kaikki vain menee hyvin, joskus sattuma voi astua pahasti varpaille ja muuttaa elämän suuntaa täysin.

14/20: Juha Seppälä, “Suomen historia”

Luulin tarttuvani ihan tavalliseen historiankirjaan missä kerrotaan asioita jälleen kirjailijan omalta kantilta. Mutta yllätys oli melkoinen kun lähdin tätä lukemaan. Alkuosa kirjasta oli vähintäänkin omituinen, mutta kun vauhtiin päästiin niin pääsin jo juonestakin kiinni. Tämä oli vähän erikoisesti kirjoitettua tarinaa Suomen historiasta, osin totta ja suurelta osin totuuden vierestä.

Alkupuolella käytiin läpi yksitellen ja hyvin lyhyesti suomalaisia merkkihenkilöitä ja heidän taustojaan. Osa on epäilemättä faktaa, mutta omaa tarinaa Seppälä kylvi mukaan surutta ja aihetta tuntematon voisi jopa panikoida että mikäköhän se todellinen historia mahtoi ollakaan.

Alun töksähtelevien henkilö- ja paikkakuvausten jälkeen sukellettiin enemmän Mannerheimin vaiheisiin. Hänen tekemisiään käytiin läpi melkoisen räävittömästi. Välillä pantiin, välillä sodittiin ja muina aikoina sitten tarinoitiin jonninjoutavia historianpläjäyksiä jotka enemmän tai vähemmän liittyivät tarinaan. Tästäkään tarinasta ei todennäköisesti kauhean moni asia pidä paikkaansa, mutta en ryhdy tutkimaan mitkä olivat ne oikeat ja mitkä kuvitteelliset seikat. Mannerheim pysyköön mielessä patsaana Helsingin keskustassa.

Mannerheimista kun päästiin ohi, hypättiin taas muutamaan historian henkilöön joista heitettiin puolilegendaa ja jälleen sama tunne kuin kirjan alussa: mikäköhän tässäkin pitää paikkansa. Onneksi ihmiset olivat jossain määrin tuttuja joten oma suodatus toimi loistavasti.

Varsinainen historiankirja tämä ei ole vaikka näin oletin kun tämän lainasin, näillä tiedoilla voisi lukion historian essee-vastauksesta saada ehkä lohdutuspisteen (tai ainakin puolikkaan) ja komennon tutustua historiaan uudelleen. Mutta en vielä tänä päivänäkään ymmärrä täysin miten kirjan alku ja loppu liittyivät koko kirjaan. Molemmat olivat kuin pätkiä Wikipediasta. Tai ehkä kuitenkin Hikipediasta, sen verran räävitöntä tekstiä niissä oli. Pitääkö nuo pätkät lukea vielä uudelleen jos ymmärrys niiden suhteen kasvaisi?

Kaiken kaikkiaan sanoisin että ihan hauska kirja kunhan lukee kieli poskella. Jos on perinnöllisistä tekijöistä johtuen taipumusta synkkyyteen ja vakavuuteen niin kannattaa jättää tämä kirja väliin ettei pahoita mieltään.

13/20: JP Koskinen, “Tammikuun pimeä syli”

Olen nyt jämähtänyt selvästi fiktiiviseen kirjallisuuteen. Helmet lukuhaastetta ajatellen se ei ole hyvä juttu, mutta nyt on sellainen olo että on parempi lueskella viihdyttävää kirjallisuutta kuin syöksyä surkuttelemaan maailman tai Suomen synkkää tilannetta.

Kirjasto tyrkytti e-kirjavalikoimasta sopivasti tämän Murhan vuosi -kirjasarjan ensimmäisen teoksen joten ajattelin että nyt on oiva aika aloittaa tämän sarja. Tammikuusta (tietysti) lähdetään liikkeelle tällä kirjalla ja toukokuuhun asti on julkaistu sarja jo edennyt tätä kirjoitettaessa. Paineita Koskiselle jos saan hänet lukemalla kiinni ja rupean painostamaan häntä Twitterissä. Vitsi. Tai ehkä ei.

Joka tapauksessa ajankohta on tammikuu, tapahtumapaikkana Hämeenlinna ja tilanne murha kuten kirjasarjan nimikin antaa ymmärtää. Kirjan kertoja tulee paikalle Helsingistä järjestelemään murhatun isänsä asioita, mutta ajautuu vanhojen tuttujen imussa murhatutkimuksen syövereihin. Monenlaista ehtii tapahtua ja vanhoja muistoja nuoruudestakin pullahtaa pintaan välillä, mutta asiat vain eivät ole kuten ennen ja nuoruuden ihastuskin oli jotain muuta kuin muistoissa oli vuosien varrella pyörinyt. Murhan tutkimusten edetessä alkaa löytyä myös kytköksiä yksitoista vuotta sitten kadonneisiin ihmisiin. Lähestulkoon hullu tiedemieskin on kuvioissa mukana, joskin tieteellinen anti kaverilla on vähän heikko. Liekö opinnot jääneet vaiheeseen tai äo ei ole aivan riittävän korkea.

Tämä kirja oli mukavaa ja jännittävää luettavaa ja kaikkine tutkimuksessa ilmi tulleiden asioiden myötä myös jännitys säilyi aivan loppuun asti. Teksti oli sujuvaa kuten Koskisella yleensäkin.

Itselle kävi taas se perinteinen: en ehtinyt lukea kuin pienissä palasissa eteenpäin ja ihmisten sukulaisuussuhteet pääsivät aina välillä unohtumaan. Mietin kirjaa lukiessani että minun pitäisi varmaan aina kirjaa lukiessa piirrellä paperille sukupuuta (ja kaveripuuta) että pysyisin paremmin kärryillä. Mutta juu, tämä siis vain henkilökohtainen ongelma, ei tämän kirjan tai kirjojen ylipäätään.

Ehdottomasti suositeltavaa lukemista! Helmikuun kimppuun sitten jossain vaiheessa myöhemmin.

12/20: Suzanne Young, “The Recovery”

Tämä oli neljäs kirja jonka luin tästä sarjasta ja oli suoraan jatkoa “The Treatment” -kirjalle. Tässä lyhyessä kirjassa korjataan yhden päähenkilöistä aiheuttamia vahinkoja muille ja palautellaan suhteita heihin.

Kuten sanottua, tämä oli hyvin lyhyt kirja joten aikaa ei tuhraantunut paljoakaan lukemiseen. Onneksi sillä tämä oli täysin turha opus jonka tarkoitus oli vain selitellä mitä jatkossa tapahtui. Paremmin tämä olisi sopinut vaikkapa tuon “The Treatment” -kirjan epilogiksi jos välttämättä oli halua selitellä jatkotapahtumia.

Ei jatkoon.

11/20: Hanna-Riikka Kuisma, “Kerrostalo”

Tämä oli aika huima kertomus syrjäytyneistä ihmisistä ja syrjätymiseen liittyvistä huumeidenkäytöstä sekä alkoholismista. Toisaalta kirjassa oli myös dekkarimaista tunnelmaa kun mukana oli ylikansallinen yhtiö joka pyöritti asuntobisnestä omalla kierolla tavallaan. Kirja oli selkeästi kaksijakoinen, toisaalta luotiin ympäristöä siellä elävien ihmisten kautta ja toisaalta – ehkä vähän pienemmässä mittakaavassa – otettiin mukaan tämä monikansallisen yhtiön moraaliton käyttäytyminen asukkaita kohtaan.

Ehkä eniten kirjasta jäi kuitenkin mieleen nämä ihmiskohtalot jotka oli kirjoitettu erittäin realistisen tuntuisesti. Tuntui oikein pahalta monen puolesta miten elämä on heitä kohdellut ja miten näköalatonta elämä tulevaisuuden suhteen on. Sen sijaan tämä bisnespuoli ja sen vedätykset tuntuivat olevan enemmän scifin puolelle menevää dystooppisen yhteiskunnan kertomusta eikä oikein sopinut aivan kokonaisuuteen. Toisaalta se toi kuitenkin tietynlaista mahdollista realistista tulevaisuutta. Aidatut piha-alueet eivät sitä ihan vielä Suomessa ole.

Hyvä kirja, kannattaa ehdottomasti lukea.

10/20: Suzanne Young, “The Remedy”

Tämä on jo kolmas kirja sarjasta ja se sijoittuu aikaan ennen “The Program” -kirjan tapahtumia. Vielä ei olla tilanteessa missä nuorten itsemurhat etenevät epidemian oloisesti mutta kirja kertoo samalla tyylillä siitä kuinka yllättäen kuolleiden lasten vanhemmille järjestetään apua jotta he voivat käsitellä surunsa ja päästää irti lapsestaan. Tämän toteuttavat toiset samanikäiset lapset, jotka tekevät työkseen tätä sijaislapsitoimintaa. He esittävät muutaman päivän ajan menehtynyttä lasta jotta vanhemmat voivat sanoa hyvästit tälle. Mutta onko kaikki kuitenkaan sitä miltä näyttää.

Kirjassa hivutellaan kohti dystooppista yhteiskuntaa missä mielenterveyteen liittyviä asioita hoidellaan vähintäänkin kyseenalaisilla keinoilla. Jännittävä kirja on saatu aikaan vaikka tuntuu että tästä puuttuu kuitenkin se realistinen mahdollisuus että näin voisi koskaan tapahtua. Tai toisaalta, koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Mitä tahansa voi tulevaisuudessa tapahtua.

Tämä oli vähän hitaasti etenevä, ehkä vähän turhaan selittelevä kirja. Minulle tuli jotenkin etäisesti mieleen nämä amerikkalaiset teknologiakirjat jotka tuntuvat tähtäävän vain sivumäärän kasvattamiseen. Jos saisin, niin tiivistäisin tapahtumia vähän ja tämä jaarittelun tunne voisi jäädä silloin pois.

Mutta se niistä natinoista. Muuten tämä oli kiva kirja lukea, sopi hyvin noiden kahden aikaisemman lukeman kirjan teemaan. Hiljalleen kirjan edetessä tarinaa liimattiin kohti näitä myöhempiä tapahtumia, joskin vielä puuttuu jotain välistä. Se lienee seuraavan kirjan aihe, eli tulevaksi luettavaksi “The Epidemic”.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén