Month: February 2020

The Program oli yllättävän hyvä kirja kun sen luin ja sen tarina jäi vähintäänkin kesken. Luonnollinen jatkumo oli siis ottaa toinen kirja Youngin sarjasta lukuun.

Kaverusten tai ehkä paremminkin tilanteen johdosta yhteen joutuneiden nuorten pako jatkuu jotta he välttäisivät joutumasta takaisin “Ohjelmaan”. Kaikki ei luonnollisesti suju niin kuin toivoisi joten tiukkoja paikkoja on edessä. Tilanne on pahentunut valtakunnallisesti ja järeämmät keinot on otettu käyttöön. Jos lääkkeillä ei muistia voi viedä niin tarvitaan lopullisempia keinoja kuten lobotomiaa.

Vaikka tilanne käy aika kireäksi loppua kohden meidän sankariporukalle, niin tälle omituiselle scifi-episodille saadaan vihdoin ratkaisu. Mutta onko se lopullinen, sen aika näyttää.

Kirja on mukaansatempaavasti kirjoitettu eikä sitä oikein halua laskea käsistään. Tässä sarjassa on ainakin toistaiseksi kaikkiaan kahdeksan kirjaa, joista jotkin seuraavista tulevat sijoittumaan aikaan ennen näitä kahden ensimmäisen kirjan tapahtumia. Mielenkiinnolla kohti seuraavaa tässä sarjassa.

Epäillen suhtaudun aina kaikkeen uuteen ja tässäkin kirjassa lähtökohtana oli tuntematon kirjailija ja rikosromaani. En nyt ihan syttynyt heti tähän kirjan kuvaukseen ja ympäristöön, mutta ajattelin antaa mahdollisuuden. Ja hyvä oli että annoin.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja sujuvasti etenevä rikosromaani. Kirjoitustyyli on myös pikkuhumoristinen ja sanavalinnat vähän toisenlaisia kuin “perinteisessä” (mikä on perinteinen?) kirjassa. Pienillä takautumilla saatiin myös tuotua mukaan syy miksi kylä oli vihamielinen tätä entistä poliisia kohtaan. Vaikka tämä pillereihin koukkuun jäänyt mies ei varsinaisesti tullut tutkimaan rikosta entisille kotikulmilleen näin heti vankilasta vapauduttuaan, vaan etsimään kadonnutta tuttavan poikaa, hän lopulta ajautui keskelle myllerrystä missä ruumiitakin alkoi syntyä. Tapahtumat yllättävät ja kuka sitten on lopulta rikollinen. Vai onko hän itse kuitenkin? Kaikki selviää aikanaan kirjan loppuun mennessä.

Hyvä romaani, suosittelen.

Yritin etsiä Helmet-lukuhaasteeseen kirjaa kohtaan “Kirja on vanhempi kuin sinä” ja Lupinit sujahtavat hyvinkin tähän. Tämä kirja on ensimmäinen Arsène Lupin kirjasarjasta ja on julkaistu ensimmäisen kerran jo 1907. Tämä on varmaankin vanhin kirja mitä olen koskaan kannesta kanteen lukenut.

Nykymittapuulla tämä on aika kevyttä rikostarinaa ilman pitempiä monimutkaisia juonenkäänteitä. Toisaalta, jokainen lyhyt tarina sisälsi jonkin hienon oivalluksen, missä Lupin pääsi näyttämään nerouttaan ja pistämään sekä poliisilaitosta että oikeuslaitosta halvalla. Se mikä jäi vaivaamaan oli että ratkaisu keksitään puhtaasti ilman että lukijalle annetaan käteen oikeastaan mitään asiaa mistä voisi edes sanoa “niin tietysti, sehän se oli” kun Lupin ratkaisun hatustaan nykäisee.

Välillä tuntui että lyhyessäkin tarinassa voi saada pienen ihmisen vähän sekaisin kertomuksen tyylin ansioista, mutta ei kuitenkaan häiritsevän paljoa. Pariin otteeseen tuskailin kuitenkin kun en tiennyt että mitä oikeastaan oli tapahtunut ja kenen toimesta, mutta todennäköisesti sen voi laittaa huonon keskittymisenkin piikkiin. Viihdyttävää luettavaa kaiken kaikkiaan!

Seiskaa en ole lukenut (kaikki sanovat näin, mutta silti lehti myy kuin häkä), mutta minun kohdalla asia on kyllä näin. Tämän kirjan jälkeen on varmaan pakko muutama lehti lukaista jossain salaa jotta voin soveltaa tästä kirjasta oppimaani lukukokemukseen. Kirjan kirjoittaja on Kai Merilä, joka teki pitkän uran Seiskan toimittajana ja sai leiman “Nykäsen luottotoimittaja”.

En tiennyt näistä Nykäsenkään seikkailuista aikaisemmin juuri muuta kuin että hänen naama tuntui olevan kaikissa lööpeissä säännöllisesti joko hyvässä tai pahassa. Tämän kirjan myötä näihin julkkisjuttuihin pääsi paljon paremmin käsiksi ja ymmärsi mistä ne oikeasti syntyvät. Julkkikseksi ei käytännössä tulla, vaan toimittaja(t) päättävät ketä ryhdytään puskemaan julkisuuteen ja millaisella agendalla.

Noin yleisesti ottaen siinä vaiheessa kun toimittaja saa jonkun julkisen, puolijulkisen, tai jopa vähän tuntemattomammankin henkilön omalle agendalleen, hän tekee valmiin suunnitelman siitä mitä artikkeleita kirjoitetaan ja milloin. Nämä voidaan sopia julkkiksen – tai julkkikseksi haluavan – kanssa yhdessä ja sitä lähdetään järjestelmällisesti toteuttamaan. Esimerkiksi Petteri Jussilan tapauksessa lähes tuntemattomuudesta nostettiin Jussila framille. Matkoja, matkakuvia, lainattuja loistoautoja, sopivasti ajoitettuja julkaisuja, vähän suunniteltuja yhteiskuvia Nykäsen kanssa ja näin saatiin Jussilasta tehtyä kansan suussa miljonääri. Jussila sai mitä halusi, eli naamansa esiin ja bisneksen pyörimään vauhdilla. Hänhän oli alkanut jossain vaiheessa kauppaamaan ternimaitokapseleita.

Tapaus Matti oli tosin hieman erilainen. Merilästä tuli Matin luottotoimittaja ja toisaalta myös kaveri. Kaikkia toilailuja ei todellakaan laitettu lehtiin, vaan sinne tehtiin tarkoin harkittuja asioita. Jos suunnitelma ei pitänyt niin yleensä syyllinen viime hetken muutoksissa oli Matti itse sekä myös Matin kumppanit. Välillä viina vei, välillä tulevan ex-vaimon kanssa oltiin rakastuneita ja sitten taas tapeltiin. Näitä mielenmuutoksia vain tapahtui useammin kuin mitä Seiskaa julkaistiin joten valmiita artikkeleita jouduttiin puukottamaan viime metreillä ennen lehden menoa painoon.

Helppoa tämä ei ollut toimittajallekaan sillä hän oli käytännössä 24/7 töissä ja kuten hän itse sanoi, vain 5% toimittajan roolissa ja 95% ystävänä, asioiden järjestelijänä, sovittelijana, jne. Kun Matti soitti hädissään yöllä niin Somerolta lähdettiin ajelemaan Jyväskylään auttamaan ties minkälaisissa ongelmissa. Yleensä kävi niin että Mervi soitti poliisille ja Matti Merilälle. Jos poliisit eivät vieneet Mattia mukanaan, niin Merilä vei Matin evakkoon jonnekin kaverinsa luokse. Näitä Somero – Jyväskylä pelastuspartion retkiä oli pahimmillaan useita viikon aikana.

Lienee päivänselvää että tämä kävi Merilällekin raskaaksi. Julkisesti häntä naulattiin yleisön puolelta syylliseksi kaikkiin Matin toilailuihin, vaikka tilanne oli yleensä aivan jotain muuta. Matti osaltaan eli myös julkisuudesta ja hänelle oli kova paikka jos artikkeleiden välissä oli liian pitkä aika. Kaikki tämä ajoi kuitenkin Merilänkin syvään masennukseen ja lähes itsemurhaan. Avioliittokin oli pahimmillaan katkolla, mutta onneksi hän näistä kaikista lopulta selvisi.

Kirja kannattaa lukea, sillä se avaa näitä lööppijuttuja todella hyvin. Kaikki ei ole sitä mitä juorulehdissä lukee. Ne voivat olla keksittyjä tarinoita ja takuuvarmasti ne on suunnitelmallisesti tehty Sinun koukuttamiseksi jotta lehtimyynti kasvaisi.