Month: January 2020

Paul Stanley: KISSin perustajajäsen, laulaja, taidemaalari ja ties minkälainen moniosaaja. Huomasin vasta aloittaessani että olisi pitänyt lukea Stanleyn ensimmäinen kirja ensin, mutta en nyt viitsinyt muuttaa enää suunnitelmia kun olin kirjan varausajan jälkeen saanut vihdoin lainaan kirjastosta.

Ensin ajattelin kirjoittaa näin (lukiessa tulleita ajatuksia noudattaen):

Kirjassa on raapaisuja Paul Stanleyn koko elämän ajalta: lapsuudesta ja nuoruudesta, Kissin perustamisesta, avioliitosta, ruuan laitosta ja monesta muusta asiasta. Harmi vain että ne ovat vain raapaisuja, tästä olisi voinut saada erittäin mielenkiintoisen kirjan jos siihen olis panostettu enemmän aikaa. Todennäköisesti se olisi ollut satoja sivuja pitempi, mutta Paulin elämästä ja elämänohjeista olisi saanut varmasti paljon enemmän irti kuin mitä nyt sai.

Stanley on käsittämättömän luova, rajoja rikkova ja lisäksi vielä ehtymätön energiapesäke. Lyhyessä kirjassa hän kertoo kuinka on näitä kaikkia käyttänyt hyväkseen uraa luodessaan, ylittäessään uusia rajoja ja etsiessään uusia tavoitteita itselleen.

Kirjassa oli toistoa, käytännössä sanoisin että samaa asiaa jankutettiin aivan liian usein. Oliko tämä vain keino pidentää tämä teos kirjan mittaiseksi? Kunnon review-sessio olisi parantanut luettavuutta selvästi.

Paul suhtautuu avoimesti kaikkeen uuteen, mikä ei liene kovin suuri yllätys taiteilijan ollessa kyseessä. Nyt puhutaan siis kaikesta, ruuanlaitosta omien vaatteiden valmistamiseen ensimmäisiä keikkoja varten. Matka on täynnä onnistumisia ja myös epäonnistumisia. Mutta tiettyjä vapauksia hänellä on verrattuna tavallisen kansalaisen mahdollisuuksiin tehdä asioita: siinä missä Paul soitti huippukokeille kun halusi tietää miten vaikkapa ruokaa valmistettaessa glaseerataan joutunee tavallinen Masa Jantteri katsomaan Suomi24:n keskustelusta vastaavan ohjeen. Väitän että tässä tulee lopputulokseen jonkinlainen ero.

Kirjasta jäi harmi kyllä pinnallinen kuva: minä olen tehnyt näin niin kaikki voivat onnistua. Kannustaako se muita vai jättääkö se ennemmin kuvan että miksi minä en onnistu, miksi minä en osaa tehdä asioita oikein? Miksi minusta ei tule sitä mitä haluan? Täytyy toki sanoa että Paul on tehnyt nämäkin tyhjästä, joten hän ei ole todellakaan syntynyt kultalusikka suussa. Hyvä jos on ollut edes peltilusikka tarjolla. Mutta kaikilla eivät vain pysty toimimaan samalla tavalla ja sitä ei välttämättä pysty tekemään vain sillä että päättää näin tapahtuvan. En sulje sitä mahdollisuutta pois, mutta meitä on moneksi ja jotkut asiat eivät vain kaikilta suju. Minusta ei olisi koskaan tullut rock-tähteä, tuskin mitään muutakaan tähteä vaikka kuinka haaveilinkin.

Kaiken kaikkiaan luonnehtisin tätä mielenkiintoiseksi, mutta kevyeksi elämäntapaoppaaksi josta voi löytää jännittäviä asioita, mutta joka ei kuitenkaan anna kovin syvällisiä vinkkejä siitä mitä kannattaisi oikeasti tehdä jos omat asiat eivät luista aivan kuten menestyneellä artistilla.

Mutta sitten loppuun luettuani kirjoitin kuitenkin näin:

Jos unohtaa pienet puutteet kirjasta ja katsoo sitä yhtenäisenä kokonaisuutena niin kirjasta saakin aivan toisenlaisen kuvan. Elämänohjeita ei tulekaan niinkään yksittäisiin asioihin vaan elämään ylipäätään. Stanleyllä on aina ollut äärimmäisen positiivinen asenne elämään ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Notkahduksiakin on sattunut, mutta siitä huolimatta hän on omaa järkeään ja iän mukanaan tuomaa kokemusta hyväksi käyttäen pystynyt yhä enemmän muokkaamaan asennettaan positiivisempaan suuntaan.

Tartu asioihin, älä vain mieti mitä olisit voinut tehdä. Jos et kokeile, et saavuta mitään. Jos kokeilet, niin opit ainakin epäonnistumisesta. Tuntuu että tällä kaverilla ei mene mikään oikeasti vikaan sillä asenne on sellainen ettei hän oikein voi epäonnistua vaikka yrittäisikin. Ikää Stanleyllä on jo melkein 70 ja yhä hän tekee uusia asioita, nauttii kaikesta tekemisestään eikä varmasti jää lepäilemään laakereillaan. Tässä olisi opittavaa monelle meistä. Varsinkin itselle.

Lukuharrastuksen uudelleenlämmityksen myötä uusia kirjailijatuttavuuksia tulee jatkuvasti eteen. Tällä kertaa vuorossa on Suzanne Young.

Lähdin lukemaan kirjaa ilman ihmeellisempiä odotuksia. Kirjan tarina epämääräisestä tartunnasta joka leviää nuorten keskuudessa ja johtaa itsemurhiin sekä nuorten pakotetuista hoidoista muistin tyhjennyksellä oli alkuun hyvinkin teennäisen oloinen eikä oikein vakuuttanut. Alun tahmasta huolimatta tapahtumat saivat lopulta vauhtia ja kirja parani huomattavasti. Kaikki eivät niele helpolla sitä että tietyt muistot poistetaan lääkityksen avulla ja taistelevat sitä vastaan. Asiat eivät ehkä sittenkään ole niin yksinkertaisia kuin miltä näyttää.

Tämä kirjasarjan ensimmäinen teos koukutti todella loppua kohti, joten otan seuraavan osan luettavaksi piakkoin. Pakkohan minun on tietää miten asiat jatkuvat tästä eteenpäin.

Vaikka tietokoneiden ja -verkkojen kanssa olen pienen ikäni toiminut niin sosiaalisessa mediassa olen ollut lähinnä vain käyttäjänä. Toisin sanoen, taustasta johtuen olen tiennyt näistä somen uhista ja taustalla tapahtuvasta manipuloinnista ainakin jotain, mutta silti vain pintaraapaisun verran. Kun Lanier pistää asiat kirjaan niin moni asia selkeytyy ja esimerkiksi ympärillä näkyvä “somekuohunta” tietyissä asioissa saa paljon ymmärrettävämpiä piirteitä. Lanier listaa kymmenen syytä miksi sinun pitäisi luopua somesta kokonaan jotta säilyttäisit mielenrauhan ja kontrollin omaan elämääsi ja ajatuksiisi. Kyllä, ajatuksiasi ohjaillaan myös, halusit tai et.

Otetaan pari esimerkkiä kirjasta: Kinat sosiaalisessa mediassa eivät olekaan välttämättä pelkästään ihmisten luonnollista pahuutta. Taustalla vaikuttavat ohjailut siitä mitä saamme nähdä tai mitä meille ei näytetä muokkaavat vahvasti ihmisten käyttäytymistä. Palveluntarjoajan kannalta ärsyyntynyt ja mielensä pahoittanut käyttäjä on parempi kuin säyseästi käyttäytyvä. Palvelu pystyy ohjaamaan käyttäjäryhmiä suorastaan käymään toistensa kimppuun, ei siis ihme että vähän väliä nousee meteliä jonkin tietyn asian ympärillä missä ääripäiden edustajat kinaavat keskenään. Mustavalkoinen on palvelulle parempi kuin monen harmaan sävyn ympäristö. (Lanierin listalla kohta kolme: Sosiaalinen media tekee sinusta kusipään.)

Sosiaalisen median palvelu josta Lanier käyttää sopuisasti nimeä SUMUTIN – oli kyseessä sitten Facebook, Twitter, Google, tai jotain muuta – ei pysty kontrolloimaan tai ohjaamaan yksittäistä ihmistä. Toimintaperiaate on ensin ryhmitellä ihmiset tiettyihin ryhmiin, joihin sitten voidaan kohdistaa toimenpiteitä siten että vähintäänkin osa ryhmästä muuttaa toimintatapojaan. Merkitystä ei ole sillä kuka käy täkyyn kiinni, vaan kuinka suuri osa ryhmän ihmisistä näin tekee. Hyvänä esimerkkinä toimi edelliset USA:n presidentinvaalit, joissa yhtä ihmisryhmää joka periaatteessa tuki Clintonia, ryhdyttiin manipuloimaan siten että osa heistä lopulta jätti äänestämättä kokonaan. Tällä saattoi olla vaikutus lopulliseen vaalitulokseen eikä yksikään tämän takia äänestämättä jättänyt tajunnut sen olevan tulosta manipuloinnista.

Täytyy huomata että SUMUTIN tarjoaa vain algoritmit jotka mahdollistavat ihmisryhmiin vaikuttamisen, mutta se itsessään ei tiedä miten vaikuttamista käytetään – ei tarkoitusta eikä liiemmin yksityiskohtia. Sen taas tietävät asiakkaat jotka ostavat SUMUTTIMELTA sen palveluita. Esimerkiksi otettiin jälleen USA:n vaalit, joissa Venäjä – luonnollisesti monen mutkan kautta – osti näitä palveluita manipuloidakseen kohdennetusti tiettyjä ihmisryhmiä. Tämä on nyt nähty esimerkiksi Facebookin osalta kun presidentinvaalien jälkeen se on ilmoittanut ryhtyvänsä toimiin poliittisen mainonnan ja manipuloinnin takia. Keinot voivat olla kuitenkin aika vähäisiä, sillä taustalla pyöriviä algoritmeja tuskin paljoa halutaan muuttaa sillä ne ovat koko SUMUTTIMEN sielu joka tuottaa rahaa yhtiölle.

Kirjassa oli paljon muutakin rautaista asiaa SUMUTTIMEN mahdollisuuksista kontrolloida ihmisiä, eli kannattaa ehdottomasti itse lukea kirja. Se on nopealukuinen ja helppotajuinen katsaus kymmeneen yksittäiseen asiaan joiden jälkeen voi sometilien sulkeminen olla lukijalta herkässä. Itsekin sitä jo tässä mietin.

Fiktiivinen kuvaus naisesta jolle on tullut lähes pakkomielteeksi hankkia lapsi joka saa mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämälleen. Isän pitäisi olla pitkä, älykäs, ja muutkin kliseet täyttävä. Sattumoisin Facebookin Zuckerberg on tulossa virallisesti Suomeen julkaisemaan kirjaa joten siitähän se ajatus sitten lähti.

Jo lähtökohtaisesti tämä suunnitelma on vaikea toteuttaa, mutta Jennihän on päättänyt että näin hän kuitenkin tekee ja saattaa itsensä raskaaksi. Kun hommaan sekoittuu vielä mustasukkainen ex-poikaystävä, lapsuuden paras ystävä joka on saanut itsensä rikkaisiin naimisiin ja korotettua itsensä Jennin yläpuolelle hierarkiassa ja vielä maailman älykkäin tekoäly, onkin keitos valmis. Mutta sitkeydellä pääsee pitkälle, joskin lopputulos voi kuitenkin yllättää.

Hauskasti ja kevyesti kirjoitettu kirja jonka lukaisee aika nopeasti. Minulle tämä oli nyt erinomainen välipala parin raskaamman kirjan väliin.

Dystooppinen kirja Suomen ajautumisesta äärikapitalistiseen ja – onkohan oikein sanoa – fasistiseen yhteiskuntaan (korjatkaa terminologia jos olen väärässä). Tämä on sekoitus kaiken kapitalisoitumisesta, lähtien siitä että lopulta työsuhteita ei enää ole vaan jokainen ihminen on oma yrityksensä, väkivaltaiseen yksinvaltaisuuteen ja kommunistiseen maailmaan missä valtaapitävät hallitsevat tiedottamista. Minulle ei ehkä selvinnyt kuitenkaan että miten YLE:n rooli hallituksen ainoana äänitorvena sopeutui kapitalistiseen systeemiin missä taivaskanavia on rajaton määrä. Mutta ei takerruta pieniin yksityiskohtiin.

Kirja koostuu kolmesta erillisestä kirjasta kertoen yhteiskunnan ja Antti Katajan vaiheista. Hymyilytti ohuesti kun Antin pojan nimi oli Janne. Ei liene mitään tekemistä todellisten ihmisten kanssa. Eihän? Ensimmäisessä kirjassa Antti on menestynyt nuori mainosalan pyrkyri ja elämä on yhtä riettailua. Ihmettelinkin jo tässä vaiheessa että minkä kirjan olen oikein lainannut: seksiä, väkivaltaa, alistamista ja muiden ihmisten hyväksikäyttöä lähes lauseesta toiseen. Toisessa vaiheessa, valheellisten todistusten jälkeen, Antti vietti vuosia vankina luostarissa kaukana Suomesta ja lopulta kolmannessa kirjassa paossa Suomessa ja vähän rajojen ulkopuolellakin kun välienselvittely valtaapitävien ja järjettömään menoon kyllästyneiden kansalaisten välillä äityy aseelliseksi yhteenotoksi.

Kun nyt katselee meidän poliittista ilmapiiriä, ei voi välttyä erilaisilta vertailuilta kirjan fiktiivisen tarinan ja nykyisen menon välillä. No, ei nyt maalata piruja seinille sillä kuvatunlaista tilannetta ei oikeasti pystyisi nykyisistä poliittisista puolueista saamaan aikaiseksi millään kombinaatiolla. Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin hyvin rakennettu tarina siitä mitä jossain todellisuudessa voisi oikeasti tapahtua. Varmaan tämänkin perään haikailijoita maailmassa riittää.