Month: November 2019

Varoitus: Tämä teksti sisältää juonipaljastuksen.

Nyt täytyy sanoa että oli kyllä harvinaisen sekava kirja – kirjan termein voisi sanoa että 9+/10 sekava. Tämä tuntui olevan täydellistä tajunnan virtaa aivojen hämäristä sopukoista suoraan paperille, ilman minkäänlaista suodattamista.

Myönnetään että oli kirjassa sentään jonkinlainen juoni eli jalkapallon Suomen cupin finaali 2058 jota seurattiin koko kirjan mitan. Muita tapahtumia selviteltiin futiskentän tapahtumien välillä, joskus enemmän ja joskus vähemmän takautuvasti. Vaikka kirjassa juoni olikin, niin valitettavasti varsinainen juju kirjasta oli kyllä pahasti kateissa. Olin jo vähällä lopettaa kirjan lukemisen kesken mutta ajattelin että siinä on taustalla jokin isompi juttu joka paljastuu vähitellen tai vasta lopussa. No ei ollut. Voin paljastaa koko juonen tässä: HJK voitti Hakan rankkareilla ja “päähenkilö” teki ratkaisevan maalin.

Kautta kirjan, sanavalinnat olivat jotenkin omituisia? Uusi “Stadin slangi”? Ehkä se oli tarkoitettu hupaisaksi, mutta en nyt oikein jaksanut innostua siitä vaikka yritinkin sitä ymmärtää. Välillä käytettiin järjettömiä mittoja, esimerkiksi futiskentällä sentin tarkkuudella ja sangen kuppaisia termejä kuten “henkilö X sisääntyi ovesta”. No, lopussa selvisi sekin että näitä kentän mittoja mitattiin laidalla olevilla laitteilla. Ehkä.

Kirjassa käytettiin futuristisia laitteita jotka juttelivat jollain viestintäkeinoilla toisten ihmisten kanssa. Välillä oli jotain mainoksia mitä laitteet lähettelivät ihmisille jne. Tekniikasta ei puhuttu koskaan mitään, mutta hiljalleen kirjan edetessä alkoi hahmottamaan mistä niissä oli kysymys. Miten ne oikeasti toimivat niin se ei koskaan selvinnyt. Oliko kavereilla implantteja porattuna kalloon vai mitä? HESUjen ja dinssien (piilolinssin kaltainen?) kanssa oli koko kirjan alkuosan ajan täysin hukassa. Lopussakaan ne eivät ihan avautuneet.

Harvinainen tuomio minulta: Ei jatkoon, ellet jaksa lukea varsin omituista tekstiä. Ks. ensin tuo kirjan esittely linkin takaa.

Divergent on kolmiosaisen dystooppisen sarjan ensimmäinen osa ja kun olin pari ensimmäistä sivua lukenut, huomasin että olen tainnut elokuvankin tästä nähdä. Elokuvasta ei kauheasti ole mieleen jäänyt joten se ei häirinnyt lukemista missään vaiheessa. Klassikkoainesta siinä rainassa ei tainnut olla.

Tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmiset on jaettu viiteen eri fakkiin ominaisuuksiensa perusteella, tosin jokaisella on 16-vuotiaana mahdollisuus valita mihin näistä haluaa pyrkiä loppuelämäksi. Pääseminen haluamaansa ei kuitenkaan ole varmaa sillä sisäänpääsyn vaatimuksena on testit. Jos näissä ei onnistu, on kohtalona joutuminen yhteiskunnan ulkopuoliseksi. Syrjäytyneeksi voisi heitä sanoa meidän yhteiskunnassamme.

Sujuvasti kirjoitettu kirja, mutta jotenkin jäi kaipaamaan jotain tarinaa siitä miten tällaiseen yhteiskuntaan on alunperin päädytty. Moni muukin asia jäi vähän roikkumaan mikä teki kirjasta jotenkin omituisen oloisen, kuten se että onko vastaavia yhteiskuntia tai kaupunkeja muualla maailmassa vai onko tämä jotenkin uniikki. Ehkä tämä tyyli oli vain tehosteena, niin että lukijalle luodaan kuva synkästä ja ahdistavasta yhteiskunnasta. Siinä kirja onnistui kyllä melko hyvin.

Vaikka ihmiset on jaettu fakkeihin sen mukaan mihin heidän luonteenlaatunsa parhaiten sopii, niin yhteisön kannalta tämäkään ei ole hyvä sillä fakkien välillä kytee pahasti ja tuloksena on, yllätys yllätys, sotatila. Tapahtumia rakennettiin pitkään ja siihen nähden mielestäni loppuratkaisu oli vähän heppoinen ja odotin ehkä vähän enemmän.

Puutteista (tai tarkoituksellisesta kirjoitustavasta?) huolimatta ihan hyvä kirja joten täytynee lukea myöhemmin vielä ne jatko-osatkin tästä sarjasta. Ehkä niiden jälkeen kokonaisuus tuntuu tasapainoisemmalta kuin tämän yhden kirjan jälkeen.