Month: June 2019

Olipahan jännästi kirjoitettu kirja. Toistan varmaankin itseäni mutta Koskinen on äärettömän monipuolinen kirjailija ja venyy monenlaiseen tekstiin – Scifistä Kalevalaan. Yleensä en näistä historiallisista jutuista niinkään piittaa – en kirjoissa enkä leffoissa – mutta tässä oli jotain aivan erilaista menoa: tarina itsessään oli kiehtova ja sen lisäksi tässä seurailtiin myös hienosti Kalevalaista kerrontaa. Minulla taisi alkuosa kirjasta mennä siihen että ihastelin kirjoitusasua eikä niinkään keskittynyt edes juoneen, jossain vaiheessa tuli vähän sellainen olo etten ollut varma edes mitä oli tapahtunut. Noloa.

1100-luvulle sijoittuva romaani pistää Lemminkäisen, Väinön ja kumppanit melkoiselle seikkailulle Miklagårdiin asti, kaupunkiin joka oli tuon ajan läntisen maailman napa. Kaverit suhaavat Eurooppaa edestakaisin läpi värikkäiden vaiheiden ja Kalevalan mytologian tahdittamana. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu ja noituudellekin on välillä käyttöä. Miekat heiluvat, veri lentää ja rakkaudestakin nuorempi Väntti ehtii jo saada oman osuutensa. Väntillä kun ei muuten oikein ole vientiä kun hän ei ole arvostettu käytännön mies, ei oikein insinööri eikä sotilas. Tarinankerronta sen sijaan sujuu häneltä niin että hän saa kuuntelijat ihmettelemään totuuden ja tarun välistä rajaa kertomuksissaan. Onneksi tarinankertojilla oli jo siihen aikaan oma paikkansa yhteiskunnassa, aivan kuten tänäkin päivänä.

Kalevala on itseltä kokonaan lukematta, mutta ehkä tämä korvasi siitä ainakin osan. Olipahan kaveruksilla ainakin reipas meno päällä, Kalevalassa ei taidettu päästä ihan näin tämäkkään menoon.

Tämä menee Helmet-lukuhaasteessa kevyesti kohtaan “Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja”. Seuraavaksi sain sitten Michelle Obaman “Minun tarina” -kirjan Helmetistä. Aika pitkään olin sitä jonottanutkin ja nyt nämä kaksi menivät sopivasti päällekkäin. Obaman kanssa tulee minulla vielä kiire että ehdin sen lukemaan ennen kahden viikon laina-ajan päättymistä.

Suuri hyväntekijä, tiukka bisnestäti vai konna? Tämä on tarina suomalaisesta maahanmuuttajasta New Yorkissa ja nämä kaikki kuvaukset ainakin jossain määrin sopivat häneen. Joskus keväällä törmäsin tähän kirjaan muussa yhteydessä, liekö ollut New Yorkin matkailusivuilla tai lukuhaasteen Facebookissa, en muista enää. Joka tapauksessa silloin ajattelin että tämä pitäisi lukea ennen meidän elokuista New Yorkin lomaa. Tämä(kin) hautautui sinne unohdettujen kirjojen suohon kunnes Tallinnassa työmatkalla ollessani valitsin uutta kirjaa luettavaksi ja tämä oli kärkyllä kärjessä Helmetin suosittelemissa kirjoissa.

Tyyni lähti Suomesta 1923 Kanadaan ja siirtyi laittomasti Yhdysvaltojen puolelle vähän ajan kuluttua. Yhdysvallat oli jo silloin rajoittanut suomalaisten pääsyä maahan kiintiöllä joka oli vain muutama sata vuodessa. Sehän ei Tyyniä haitannut, vaan hän matkasi New Yorkiin josta alkoi sitten maahanmuuttajan tarina vailla vertaa. Manhattanin kaupunkiympäristössä viihtynyt rautainen täti menestyi ravintolayrittäjänä, hankki asuntoja kotisuomessa oleville sukulaisille ja jopa kerrostalon Manhattanilta. Hän oli hyvää pataa niin suomalaisten urheilijoiden, muusikoiden kuin poliitikkojenkin kanssa. Pisti jopa kampoihin mafiallekin. Pientä vihjausta suhteesta Kekkoseenkin löytyy, mutta todisteita ei sen tueksi ei ole, ystäviä toki oltiin. Tyyni lienee yksi niitä harvoja jotka onnistuivat kutsumaan itse itsensä itsenäisyyspäivän linnan juhliinkin.

Tyyni ei kaihtanut likaisiakaan keinoja. Kieltolain aikana myytiin yleisesti viinaa pimeästi salakapakoissa tai tiskin alta, mutta kieltolain päättymisen jälkeenkin Tyyni myi viinaa ilman myyntilupaa josta hän sai ilmeisesti useampiakin varoituksia. Muitakin hämäriä asioita taustalta löytyy, kuten silloin kun hänen kanatilallaan riehui jokin tarttuva tauti, ehkä salmonella. Kanoja ei kuitenkaan hävitetty kuten olisi pitänyt vaan raadot rahdattiin Manhattanin ravintolaan jossa ne keitettiin ja syötettiin asiakkaille. Kaikki taisivat olla tyytyväisiä eikä mitään epidemiaakaan syntynyt.

Mitäköhän Suomi menetti siinä kun Tyyni lähti paremman elämän perässä Atlantin toiselle puolelle? Ehkä hän olisi Suomeen jäädessään voinut olla hyvinkin tunnettu ja vaikutusvaltainen ihminen täällä. Ja värikäs. Sitä emme koskaan tiedä.

Vaikka elämäkerrallisena kirjanakin tämä oli hyvin mukaansatempaava niin sen lisäksi tämä oli hyvä opas New Yorkin historiaan. Kirjassa käytiin läpi kaupungin tapahtumia ja rakennuksia varsin seikkaperäisesti ja minäkin aloin poimia historiallisia kohteita joita voisi ainakin ohimennen vilkaista kun syksyllä paikan päälle menemme. Onhan aina mukavampi liikkua kun on jotain tietoa paikan historiasta. Edellisellä vierailulla New Yorkissa olin työmatkalla ja yhden vapaapäivän verran ehdin haahuilla ympäri Manhattania tietämättä juuri mistään mitään. No, muutaman kiintopisteen kuitenkin 🙂

No nyt kirjaston valikoimasta törähti lukusoftaan sellainen opus mistä en ihan heti ota selvää. Kirja lähtee aika epätodellisesti liikkeelle ihan vaan yhdestä taposta josta tekijä selviää kuin koira veräjästä. Tämän jälkeen tahti vain kiihtyy ja kun Jeesus ja Saatana saapuvat kuvioihin niin eihän siinä voi kuin nauraa tarinan edetessä.

Tämä kirja oli alusta loppuun absurdia ja rivoa meininkiä. Hulvatonta lukemista vaikka kaikessa ei nyt päätä ja häntää ollutkaan. Kirjan loppu meni hieman ohi tajunnan kun tavallinen mersulla ajeleva taksi-isäntä listii muutaman vinosilmäisen alienin, saunottaa pari kuoliaaksi ja muuttaa taksikuskiksi jonnekin Siriuksen tietämille. Siinä lienee ne kaikki oleelliset asiat mitä kirjasta jäi käteen.

En nyt tiedä pitäisikö tätä suositella vai ei. Jos ei ole mitään muuta tekemistä niin kyllähän tämän lukee. Ei tästä taida ihan kirjallisuuden nobelia irrota vaikka lukisi takaperin ja etsisi piilotettua viestiä.

Helmetin lukuhaastetta täysin miettimättä nappasin kirjaston vapaana olevista kirjoista tämän Tervon Aamenen, toivottavasti saan sen ujutettua johonkin kohtaan. Onhan tuossa kannessa ainakin kaupunkimaisemaa, joten mennee siihen haasteen kohtaan.

Satunnaisotolla on ennenkin onnistuttu ja niin kävi tälläkin kertaa. Kirjan juoni on kaivettu meidän nykyelämästä pyörien maahanmuuttajien, rikosten ja vähän kaiken muunkin ajankohtaisen asian ympärillä. Kirjassa käytiin läpi asioita aika monen ihmisen näkökulmasta ja lopultahan selvisi rikokseen syyllinenkin.

Suurin (ainoa?) miinus oli kirjan tyyli jossa kertoja vaihtuu luvusta toiseen, se sotki minun ajatusmaailmani täysin. En oikein pysynyt mukana henkilöissä ja missä suhteessa kaikki olivat toisiinsa. Välillä jouduin palailemaan kirjassa taaksepäin palauttaakseni mieleen aikaisempia tapahtumia. Todennäköisesti se johtui vain siitä etten loman takia pystynyt useinkaan lukemaan pitkää pätkää kerrallaan, vaan lukeminen hajaantui pahimmillaan muutaman sivun osioihin. No, aina minulle ovat nämä ihmiset ja heidän suhteensa tuottaneet vaikeuksia kun henkilöitä on paljon joten todennäköisesti vika on minussa eikä Jarissa. Toisaalta se oli hauskaa että jokaisen henkilön “puhetyyli” oli erilainen henkilön taustasta riippuen ja Tervo vaihteli sitä hienosti kirjan edetessä.

Se narinoista, mutta eihän tämä ilman niitä olisi hauskaakaan. Tarina oli hyvä ja sen lisäksi Tervolla on hallussaan sanat ja mielikuvitus: aivan hulppeita sanavalintoja vähän väliä niin että repesin ääneenkin nauramaan vaikka yritin kuinka olla siveellinen ja lukea kirjaa haudanvakavasti. Ei nyt heti tule toista kirjailijaa mieleen joka näin värikkäästi asioita kuvailee. Kaiken kaikkiaan todella hyvä kirja, voin suositella!