Arskan seikkailujen jälkeen oli ihan aiheellista ottaa fiktiota. Helmetin valikoimasta tarttui lainaan “Salattu nainen”. En sen kummemmin valinnut kirjaa, tarkistin vain lajin ja trillerillä oli hyvä lähteä uuteen lukuhetkeen. Kirjailija ei ollut ennestään tuttu, joten – jälleen kerran – uusi tuttavuus.
Kirja olikin yllättävän hyvä ja juoni oli hyvin rakennettu. Erilaisia käänteitä riitti kirjan alusta aivan loppuun asti eikä pitkästymistä tullut missään vaiheessa. Kaiken kaikkiaan hyvä kirja siis. Mutta koska täysin puhtaita papereita ei voi koskaan antaa, niin tässä pisti silmään (häiritsi? kiinnitti huomion?) se että kahden päähenkilön tarinaa jatkettiin koko ajan vuorotellen luvusta toiseen. Sikäli häiritsevä että sen huomioin ja jatkoin tietysti huomion kiinnittämistä omaan tympeään tapaani.
Natinoista huolimatta voin suositella tätäkin kirjaa. Muutamaa selkeää poikkeusta lukuunottamatta olen tainnut suositella vähän kaikkia lukemiani kirjoja. Tarkoittaako se sitä että minulle kelpaa melkein mikä vain vai että olen jostain syystä onnistunut tuurilla valitsemaan niitä parhaita opuksia? Jos se tuurista on kiinni niin toivottavasti jatkossakin käy näin.
Lyhyestä virsi kaunis, nyt en jaksa miettiä tahi kirjoittaa yhtään pitempää tarinaa. Pojan muuttopuuhastelut pois kotoa vievät kaiken lopunkin energian: tavaroita pitää hankkia ja kaikenlaista muutakin säätöä on siinä sivussa, joten aika on hyvinkin kortilla tällä hetkellä.