Month: April 2019

Tässäpä elämäkertaa joka saa oman elämän näyttämään kovin tylsältä ja arkipäiväiseltä. Arska on ollut aivan järjettömän määrätietoinen ja hän on tiennyt jo nuorena miksi hän haluaa tulla ja minne mennä. Kehonrakennus oli hänelle se asia minkä myötä hän pääsi lopulta haluamaansa maahan, eli Yhdysvaltoihin. Hänellä oli kuitenkin aina ollut tavoitteena myös se että hänestä tulee menestyvä näyttelijä.

Arnold on aikamoinen velikulta *) ja heittäytyy mukaan uuteen aina kun mahdollista. Hän ei juurikaan ole ujostellut eikä turhaan miettinyt haasteen mahdottomuutta vaan on aina lähtenyt toteuttamaan sitä siinä missä muut sanoivat “ettei varmasti onnistu” ja “tuo on täysin mahdoton ajatus”. Tavoitteellisuus on ollut hänen tavaramerkkinsä aivan pienestä alkaen ja siihen pohjautui hänen tuleva menestyksensä niin monilla aloilla. Mitään ei jätetä kesken, toistoja lisätään niin kauan että asia saadaan hoidettua tai opittua. Tämä tuntuu pätevän niin painojen nostoon kuin moneen muuhunkin asiaan.

Sen olen aina tiennyt että hän on muskelihessu ja näyttelijä, mutta siitä minulla ei ollut aavistustakaan että hän on Amerikkaan tulon jälkeen opetellut kiinteistöbisneksen ja ollut hyvin menestyvä silläkin alalla aikanaan. Kuten hän itse sanoi, hän toteutti amerikkalaisen unelman ja kiinteistökaupoilla hän teki itsestään miljonäärin. Tätä taustaa vasten en enää ihmettele että hänestä tuli lopulta kuvernööri – vieläpä republikaani joka pystyi äärimmäisen kahtia jakautuneessa Kaliforniassa tuomaan keskitien ajattelun ja sopimisen kulttuurin päätöksentekoon. Siinä oli pureksimista sekä äärilaidan demokraateille että republikaaneille. Presidentiksi pääseminen olisikin vaatinut jo perustuslain muutoksen, mutta – niin – olisiko sekään ollut häneltä mahdotonta?

Kuten kirjan nimikin sanoo, tarina on aivan uskomaton: köyhyydestä maailman parhaaksi kehonrakentajaksi, parhaiten palkituksi elokuvatähdeksi ja politiikan huipulle. Tämä kirja avasi paljon hänen elämäänsä, niin hyviä kuin huonojakin päätöksiä joita hän on tehnyt. Sen myötä on paljon helpompi ymmärtää mitä kaikkea hän on saanut aikaiseksi, ei pelkästään muskeleiden avulla vaan sen määrätietoisuuden avulla mikä siellä muskeleiden takanakin on ollut.

Helmet lukuhaasteen taidan unohtaa tältä vuodelta. Pidän ennemmin siitä että valitsen seuraavan luettavan kirjan sen hetken fiiliksen perusteella enkä viitsi alkaa miettiä tuosta haasteen listasta mikä voisi sopia mihinkin kohtaan. Jos Arska olisi tätä lukuhaastetta tehnyt, niin hän olisi varmaan kolannut listan läpi kohta kohdalta ja vaikka väkisin etsinyt sopivan kirjan siihen. Minulta taitaa puuttua se määrätietoisuus.

*) En yleensä hirveästi spoilaile mitään, mutta Arnoldin huumorintaju on välillä varsin villiä. Ohessa kirje hänen hylättyään kuvernöörinä ollessaan lakialoitteen edustajalta joka oli sanonut Arnoldille toisessa yhteydessä “kiss my gay ass” ja tässä linkki Huffpostin juttuun aiheesta vuodelta 2010. Linkkiä voi joutua klikkaamaan pari kertaa kun se ohjautuu ensin lehden uuden omistajan ilmoitukseen. Vinkkinä: tuon vasemman reunan kirjaimet kun lukee pystysuoraan niin…

Pitkä oli Helmetissä tämän kirjan jonotusaika mutta kannattihan se. Mielenkiintoinen opus, pistää ajattelemaan meidän monia mahdollisia tulevaisuuksia. Kirja oli varsin pitkä, käsitteli monia asioita meidän tulevaisuudestamme ja loi omat kauhukuvansa. En tässä lähde kovin syvällisesti analysoimaan tekstejä, mutta laitanpa jonkun hajahuomion matkan varrelta.

Jos 1900-luvun lääketiede keskittyi ihmisten sairauksien parantamiseen, 2000-luvun lääketiede voi keskittyä terveiden ihmisten ominaisuuksien muokkaamiseen kun tuota luppoaikaa ainakin näin rikkaammissa maissa on. Jatkossa voimme kenties tehdä älykkäämpiä ja tehokkaampia ihmisiä, poistaa tarpeettomia tunteita (esim. pelko, masennus) ja säätää muita tunteita niin että olemme jatkuvasti onnellisia. No, tuntuuko tutulta sci-fi leffoista? Tuntuu. Tosin Harari lätki sellaisa esimerkkejä todellisesta maailmasta että nuo sci-fi -leffat eivät niin fiktiolta enää vaikutakaan. Toinen kysymys onkin sitten onko ihminen sen jälkeen parempi vai todellisuudessa köyhempi kun moni kokemus ja mielialan muutos jää puuttumaan.

Ihmiset pelkäävät ja luovat erilaisia kauhukuvia Googlen ja Facebookin keräämistä datoista. Harari ei sitä pitänyt välttämättä kauheana. Nuorempi sukupolvi on jo antanut omat datansa näiden jättien käyttöön ja luottaa niihin enemmän kuin me vanhemmat dinosaurukset. Kun tuollaisesta datamäärästä tehdään analyysejä, voidaan vaikkapa terveydenhuoltoa parantaa ja automatisoida. Esimerkiksi influenssaepidemia pystytään jo nyt havaitsemaan päiviä aikaisemmin kuin mitä se näkyy terveysasemilla. Mitä kaikkia mahdollisuuksia tuo avaisi? Tietysti aika hurjalta kuulostaa että meidän terveystiedoistamme tulee kauppatavaraa – vai ovatko ne jo sitä? Pitäisikö sanoa että ne ovat jo markkinahintaista tavaraa ja taitaa sitä kaikessa pimeydessä liikkua meidän tietämättä tai jopa tietäen kuten nämä alle sadan euron DNA-tutkimukset, joissa tilaaja saa tietoa omista geeneistään mutta samalla kaikki aineisto jää yritykselle josta se voidaan kaupata taas muualle.

Kirjassa oli myös mielenkiintoisia ajatusmalleja siitä että kannattaako esimerkiksi valtioiden ylläpitää enää terveydenhuoltoa kaikille. Jos 1900-luvulla luotiin kattava terveydenhuolto sen takia että armeija ja talous saivat käyttöönsä hyvinvoivat massat, niin näille massoille ei ole kohta enää käyttöä: ei armeijassa kun sodankäynti on teknistynyt ja sotilaiden määrä ei ole enää ratkaiseva tekijä, eikä myöskään taloudessa kun yhä kehittyneemmät algoritmit hoitavat kaiken kuten lääkärin työt, maanviljelyksen, pörssit, jopa omistamisen(!). Tulevaisuus näyttää miten käy terveydenhuoltojärjestelmien. Onko meidän Sote-uudistukselle edes tarvetta?

Satuin tätä pätkää kirjoittamaan vaalipäivänä kun Suomeen sorvattiin uutta eduskuntaa ja sopivasti kirjassa puhuttiin eduskunnasta ja päättäjistä. Nykyisenkaltainen eduskuntajärjestelmä (ja samaten demokratia) on tulossa tiensä päähän. Edustajat eivät pysty enää käsittelemään jatkuvasti kasvavaa tietomäärää niin nopeasti että he pystyisivät tekemään nopeasti järkeviä päätöksiä jotka pohjautuisivat olemassa olevaan faktatietoon. Asiat tapahtuvat nykyään niin nopeasti että normaali päätössykli on vain aivan liian hidas.

Toinen kysymys on onko meillä mitään järkeä ylläpitää nykyisenlaista äänestämiseen perustuvaa eduskuntajärjestelmää? Äänestäminen ei perustu faktaan vaan tunteeseen ja miten äänestäjän mielikuvaa on pystytty muokkaamaan. Mitä jos antaisimme vaikka Googlen tai Facebookin äänestää meidän puolestamme? Google pystyy säilyttämään koko nelivuotisen istuntokauden ajan tiedot siitä mitä äänestäjä on ollut hallituksen toimista mieltä, toisin kuin äänestäjä itse joka reagoi tutkitusti voimakkaimmin vain kauden alkuun ja aivan loppuun. Sopivalla veronalennuksella puoli vuotta ennen vaaleja hallitus luo itsestään vahvan positiivisen vaikutelman. Ongelma on ihmisen mieli joka haluaa toimia näin. Esimerkkien avulla Harari myös näyttää että tämä on todistettukin. Miksemme siis luottaisi vaikka Googleen kun meidän pitää tehdä äänestyspäätös, se olisi ainakin oikeampi kuin mitä lahjuksilla ostettu ääni juuri ennen vaaleja. Sitä ei niin vain huijata.

Mielenkiintoinen ajatusmalli oli myös se että sen sijaan että meillä olisi oman tahdon alainen mieli, olemmekin vain kasa erilaisia biologisia algoritmeja. Vaikka luulemme tekevämme itse päätökset, tapahtuvat ne sittenkin aivan muuten kuin tieten tehtynä, pelkästään algoritmien tuloksena. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Harari puhui liberalismista, joka nojautuu yksilön vapauteen. Mitä jos yksilö ei oikeasti teekään tieten tahtoen omia päätöksiään? Putoaako liberalismilta pohja?

Tässä nyt riipaisin vain muutamia asioita mitä kirjasta jäi mieleen. Paljon muutakin siellä oli ja aikamoisia kauhuskenaarioita lähtien siitä että me luomme itse teknologian joka lopulta johtaa siihen että Homo Sapiens lajina voi siirtyä eläkkeelle. Kannattaahan tämäkin kirja lukea, vaikka pidin kyllä Hararin Sapiens: Ihmisen lyhyt historia kirjaa parempana.

Heidi, tuo todellinen epäonnen poliisi, joutui ammutuksi Hyvinkään keskustassa vuonna 2012. Hän oli vielä poliisikokelas ja opiskelemassa hyvää vauhtia poliisiksi mutta tuon yhden vitipään järjetön ammuskelu muutti hänen elämänsä täysin. Muistan vielä tapauksen ja aikanaan olen lueskellut Heidin blogia Bulletproof. Nyt sain hänen kirjansa käsiini ja päätin lukea sen.

Kun näemme uutisissa jostain hirveästä tapahtumasta, se ei kerro kuin tuosta tapahtuneesta hetkestä. Mahdollisesti vielä saamme lukea jotain tuomiosta paljon myöhemmin, mutta siinä vaiheessa suurimmalla osalla asia on painunut jo unohduksiin. Sitä ei juuri kerrota kuinka paljon ihmisen elämä voi muuttua erilaisten tapahtumien jälkeen.

Tämä kirja avaa sitä elämää mitä otsikoiden takana tapahtuu. Leikkauksia, kriittisiä tilanteita, toivoa, epätoivoa ja vielä hoitovirhe joka vei kävelykyvyn lopullisesti. Kärsimyksen määrää on täysin mahdoton kuvitella vaikka kuinka lukisi tapahtumasta. Hirvittävän sitkeä täytyy olla että jaksaa kaiken tämän käydä läpi ja vielä lopulta päästä takaisin työhön ja kouluun jatkamaan opintojaan loppuun.

Suru tuli lukiessa, kuinka paljon voi samalle ihmiselle sattua erilaisia asioita. Tätä juuri pohdimme omalla kohdalla menneellä viikolla Peijaksessa ravatessamme, että miksi nyt taas samalle kaverille. Meilläkin on jo 25 vuoden kokemus leikkauksista, kriittisistä tilanteista ja tiukoista selviämisistä. Se ei ole reilua. Mutta elämä ei ole aina reilua. Toivottavasti ampuja saa lopulta ansionsa mukaan. On se sitten mitä tahansa.

Pikkaisen kirjoitusteknistä natinaa: kirjassa oli useassa paikassa toistoa, sama pieni asia useampaan kertaan ja se pisti silmään. Toinen juttu mikä häiritsi oli Iiru joka tuli Iiruna jo ennen seuraavassa kappaleessa tapahtunutta esittelyä. Nämä olisi voinut poimia pois aikanaan jos joku turhantarkka olisi ulkopuolisena lukenut kirjan alusta loppuun. No, pieniä asioita ja aivan turhaa natinaa kun suhteutetaan jälleen kokonaiskuvaan.

Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Tämän luettua voi aina uutisia katsoessa miettiä että mitä tuon uutisen taustalla oikeasti on ja miten se vaikuttaa monen ihmisen elämään kenties vielä vuosikymmenien ajan. Yksi kirjan opetus on että nautitaan elämästä nyt tässä hetkessä. Yhtenä yllättävänä päivänä asiat voivat muuttua ja tulevaisuus on ihan jotain muuta kuin oli kuvitellut.

Reilun vuoden aikana olen lukenut melkein seitsemänkymmentä kirjaa ja useimmissa tapauksissa kirjailija on ollut uusi tuttavuus. Niin nytkin. Moneen kertaan on tullut mietittyä että kuinka paljon olenkaan menettänyt vuosikymmenten varrella kun lukuharrastus on ollut tiukasti naftaliinissa. Onneksi sain kaivettua sen esiin uudelleen.

Tästä kirjasta kuulin noin neljännesmiljoona kertaa viime vuonna radio Rockilla kun tätä mainostettiin Supplasta saatavana äänikirjana. Olikohan se Supplassa? Näin ainakin muistelisin. Kesän aikana lainasin muutaman äänikirjan Helmetistä ja kuuntelin niitä työmatkoja pyöräillessäni. Harmikseni ne eivät toimineet kunnolla vaan liian usein toisto pysähtyi tai sitten hyppäsi kokonaisia lukuja yli. Tästä suivaantuneena en sittemmin edes yrittänyt kuunnella mitään ja tämäkin kirja jäi sitten kuuntelematta. Suppla tosin olisi saattanut toimia paremmin kuin tuo Helmetin käyttämä ohjelma. Nyt etsin kirjan kuitenkin Helmetistä e-kirjana, jäihän se kuitenkin kiinnostamaan kaiken sen mainostuksen jälkeen. Olen siis mainonnan uhri.

Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjan suhteen, joten lähdin vain lukemaan. Alusta alkaen oli selvää että kirja on todella jouhevasti *) kirjoitettu ja sitä tulikin luettua jokaisessa välissä kun oli vain tilaisuus (kiitos puhelimen ja e-kirjan). Lyhyesti sanottuna tässä kirjassa oli oivaltava idea, mustaa huumoria, hyviä juonenkäänteitä ja kivaa sanataituruutta. Kaiken kaikkiaan nappisuoritus Tuomaiselta.

Kirjassa suomalainen sienitehtailija, herra Kaunismaa, joutuu myrkytyksen uhriksi. Mutta kuka on myrkyttäjä? Lähipiirissä on monenlaista säätäjää. On uusi kilpailija, vaimo, firman työntekijöitä joista kaikista ei voi oikein mennä takuuseen ja vielä japanilaisia asiakkaita. Kuolema kurkkii jo aivan nurkan takana, syyllinen vain puuttuu. Monella on riittävä motiivi ja syyllisen selvittämiseen Kaunismaa aikoo käyttää loppuelämänsä. Jotta asiat eivät kävisi liian yksinkertaiseksi niin siinä sivussa täytyy vielä oma yrityskin pelastaa vehkeilijöiden kynsistä.

En nyt mene sen enempää juoneen etten paljasta liikoja, mutta takuuvarmaa on että Tuomaisia tulen lukemaan lisää. Asioiden näin ollessa, tartun sitten täysin epäolennaisesti yhteen heittoon kirjan loppupuolella: “… ja aina kaikki muut tietävät paremmin miten sinun pitäisi asiat tehdä, kuolemaa myöten.” Sen lisäksi että tuttavat ja tuntemattomat tietävät paljon paremmin miten asiat pitäisi tehdä, niin myös iltapäivälehdet – Hesaria myöten – ovat täynnä näitä “Tiesitkö että olet XXX väärin, asiantuntija kertoo” -juttuja. Näiden mukaan suurin osa ihmisistä ei osaa nukkua, syödä, juoda, kävellä, juosta, hengittää tai tehdä mitään muutakaan oikein. Onkin aivan käsittämätöntä miten ihmisten määrä on maailmassa voinut lisääntyä miljarditolkulla muutamassa vuosikymmenessä jos teemme kaiken noin väärin. Näiden juttujen perusteella jokaisen tulisi olla vainaa jo parikymppisenä. No niin, avautumiset lehtien huuhaa-jutuista sikseen ja seuraavan kirjan pariin.

*) Tässä välissä oli pakko tarkistaa onko jouheva vai juoheva oikea sana kuvaamaan sujuvaa. Itse olen käyttänyt jouhevaa, monet muut juohevaa. Kielitoimiston mukaan molemmat käyvät samaan käyttöön. Olen siis puoliksi voittaja.