Hauskasti kirjoitettu kirja eduskunnan toiminnasta työntekijän näkökulmasta. Tämä on tietysti aivan parasta luettavaa juuri näin vaalien kynnyksellä. On hyvä tietää mitä kaikkea siellä kulissien takana oikein tapahtuu sillä vain pieni osa tapahtumista pääsee lirahtamaan ulkopuolelle. Eihän tällaisia asioita tietenkään voi jossain iltapäivälehdissä olla jatkuvalla syötöllä, joten tällaiset kirjat ovat aivan paikallaan.
Kirja avaa hienosti eduskunnan nokkimisjärjestystä, kuka on “pomo” ja ketkä varsinaista palettia pyörittävät ja miten paljon selkäänkin siellä puukotetaan aivan oman edun tavoittelu mielessä. Selkeästi kuitenkin osalla ihmisistä neste nousee päähän sen jälkeen kun ovat tuonne Arkadianmäelle päässeet joko valittuina edustajina tai sitten palkattuina työntekijöinä. Valitettavasti ensisijaiset kärsijät ovat sitten omia työtovereita ja toisaalta myös kansa kun rahaa kupataan varsin surutta erilaisiin kohteisiin.
Parhaimmat naurut sain kun Rosila kertoi Sulo Aittoniemestä ja hänen perustamastaan omasta Alkiolaisesta keskustaryhmästä sen jälkeen kun tämä oli jättänyt Kepun erimielisyyksien takia. Sutin yhden hengen eduskuntaryhmä piti ryhmäkokouksia hänen omassa työhuoneessa ja kirjoitti toki myös pöytäkirjat kokouksista ison eduskuntaryhmän malliin. Suti hoiti ryhmän kaikkia rooleja, oli kirjanpitäjä ja puheenjohtaja. Jossain vaiheessa hän valitsi itsensä myös ääntenlaskijaksi kun epäili että tulisi tiukka tilanne ja ryhmässä jouduttaisiin äänestämään. Tarvittaessa hän kutsui myös asiantuntijaksi kuultavaksi poliisi Sulo Aittoniemen. Sutilla oli aivan huikea huumorintaju! Väistämättä tulee mieleen tämä Suomen politiikan todellinen tuuliviiri eli KusPu. Suti olisi sopinut siihen joukkoon täydellisesti.
Kolme nimeä nousee kirjassa negatiivisessa mielessä päällimmäisiksi: Eero Heinäluoma (SDP), Pirkko Ruohonen-Lerner (PS) ja Seppo Tiitinen (eduskunnan pääsihteeri). Kaikilla tuntui olevan kovasti hakusessa kenen rahoja tässä oikein tuhlataan. Demareilla tämä toisen taskuilla oleminen on jo luonnostaan verissä, mutta Heinäluoma vei tämän jo seuraavalle asteelle. Ruohonen-Lerner oli lähinnä oman vaurauden kasvattamisessa mestari ja Tiitistä ei kiinnostanut mitkään säännökset siitä millaisilla prosesseilla hankintoja hyväksytään. Työtovereinakaan ei Rosila näille velmuille juuri pisteitä antanut. Jos tällaisia venkuloita olisi eduskunnassa enemmän niin Suomen valtionvelka kasvaisi taatusti aivan huimalla kulmakertoimella.
Seuraavaksi tästä epätodellisuuden multihuipentumasta kohti Faktojen maailmaa (Hans Rosling).
1 Pingback