Luettuja kirjoja, katsottuja leffoja ja sarjoja

Month: March 2019

Kirja #11/2019: Hans Rosling, “Faktojen maailma”

Tämä on aivan loistava kirja siitä miten pitäisi aina nähdä kaiken propagandan, uutisten ja numeroiden taakse. Kaikki ei ole todellakaan sitä miltä se ensimmäiseksi näyttää. “Ennen oli kaikki paremmin!” – vai oliko sittenkään? Kun katsomme taaksepäin, vertaamme asioita faktojen perusteella ja teemme uudelleen johtopäätökset, huomaamme yllättäen ettei kaikki tosiaankaan ollut paremmin ennen.

Hyvä muistaa aina että vaikka asiat ovat paremmin niin se ei tarkoita samaa asiaa kuin että kaikki asiat olisivat hyvin. Ne vain ovat paremmin kuin ennen ja siitäkin pitää olla iloinen. Me hukumme kaikenlaisiin katastrofiuutisiin ja vetelemme suoraan niistä johtopäätöksiä että asiat ovat huonommin kuin ennen. Hyviä asioita, etenkään niitä jotka paranevat hiljalleen, ei juurikaan uutisoida joten se mitä näemme mediassa ei todellakaan kuvaa sitä koko todellisuutta jossa elämme. 

Tämä kirja avaa hienosti sen miten olemme jämähtäneet ajatusmaailmassamme vuosikymmenien takaiseen aikaan. Köyhät maat eivät olekaan enää niin köyhiä vaan ylivoimaisesti suurin osa maista kuuluu ns. keskituloisiin. Täytyy myös muistaa että jokaisen maan sisällä on varallisuus ja tulot jakautuneet, niin meillä Suomessa, Yhdysvalloissa kuin Namibiassakin. Mutta äärimmäinen köyhyys on vähenemässä. Ja nyt täytyy jälleen huomioida se että tilanne on jatkuvasti paranemassa, mutta se ei silti ole vielä hyvä.

Sen sijaan että käytettäisiin maiden jakamista tulojen mukaan köyhiin ja rikkaisiin tai kehittyneisiin ja kehittyviin, niin kirjassa jaetaan maat neljään eri tuloluokkaan. Me istumme tukevasti luokassa 4 ja luokassa 1 on sitten nämä kaikkein köyhimmät (tulotaso < 2$ / päivä). Suurin osa maista kuuluu luokkiin 2 ja 3, missä ihmisillä on jo perusasiat kunnossa, kolmosessa pystytään jo säästämään erilaisiin kulutushyödykkeisiin ja huvituksiin. CO2 päästöt kun ovat kovin korkealla uutisissa tällä hetkellä niin sitä mukaa kun maat siirtyvät asteikolla ylöspäin, myös hiilidioksidipäästöt kohoavat. Tämä lienee luonnollista koska hyvinvoinnin kasvaessa myös kulutus kasvaa. Jotta puhuttaisiin oikeista asioista tässäkin asiassa, niin silloin CO2 päästöistä pitäisi antaa aina arvoksi per henkilö.

On aika kornia että luokan 4 maissa puhutaan siitä että näiden tiettyjen kokonaispäästöiltään suurten, mutta kuitenkin per henkilö laskien pienten päästöjen maiden pitäisi ensimmäisenä vähentää päästöjä. Miksi ihmeessä nimenomaan heidän? Käytännössä haluamme silloin rajoittaa heidän elintasonsa nousua kohti meidän elintasoamme. Miten voimme kieltää sen heiltä? Me emme halua luopua autoista, pesukoneista, veneistä, ruohonleikkureista jne, mutta toisaalta haluamme kieltää ne samat hyödykkeet näiltä alemman tulotason valtioilta joissa ihmiset ponnistelevat kohti meidän elintasoamme. Reilua vai?

Kirja #10/2019: Pertti J. Rosila, “Arkadianmäen kirstunvartija”

Hauskasti kirjoitettu kirja eduskunnan toiminnasta työntekijän näkökulmasta. Tämä on tietysti aivan parasta luettavaa juuri näin vaalien kynnyksellä. On hyvä tietää mitä kaikkea siellä kulissien takana oikein tapahtuu sillä vain pieni osa tapahtumista pääsee lirahtamaan ulkopuolelle. Eihän tällaisia asioita tietenkään voi jossain iltapäivälehdissä olla jatkuvalla syötöllä, joten tällaiset kirjat ovat aivan paikallaan.

Kirja avaa hienosti eduskunnan nokkimisjärjestystä, kuka on “pomo” ja ketkä varsinaista palettia pyörittävät ja miten paljon selkäänkin siellä puukotetaan aivan oman edun tavoittelu mielessä. Selkeästi kuitenkin osalla ihmisistä neste nousee päähän sen jälkeen kun ovat tuonne Arkadianmäelle päässeet joko valittuina edustajina tai sitten palkattuina työntekijöinä. Valitettavasti ensisijaiset kärsijät ovat sitten omia työtovereita ja toisaalta myös kansa kun rahaa kupataan varsin surutta erilaisiin kohteisiin.

Parhaimmat naurut sain kun Rosila kertoi Sulo Aittoniemestä ja hänen perustamastaan omasta Alkiolaisesta keskustaryhmästä sen jälkeen kun tämä oli jättänyt Kepun erimielisyyksien takia. Sutin yhden hengen eduskuntaryhmä piti ryhmäkokouksia hänen omassa työhuoneessa ja kirjoitti toki myös pöytäkirjat kokouksista ison eduskuntaryhmän malliin. Suti hoiti ryhmän kaikkia rooleja, oli kirjanpitäjä ja puheenjohtaja. Jossain vaiheessa hän valitsi itsensä myös ääntenlaskijaksi kun epäili että tulisi tiukka tilanne ja ryhmässä jouduttaisiin äänestämään. Tarvittaessa hän kutsui myös asiantuntijaksi kuultavaksi poliisi Sulo Aittoniemen. Sutilla oli aivan huikea huumorintaju! Väistämättä tulee mieleen tämä Suomen politiikan todellinen tuuliviiri eli KusPu. Suti olisi sopinut siihen joukkoon täydellisesti.

Kolme nimeä nousee kirjassa negatiivisessa mielessä päällimmäisiksi: Eero Heinäluoma (SDP), Pirkko Ruohonen-Lerner (PS) ja Seppo Tiitinen (eduskunnan pääsihteeri). Kaikilla tuntui olevan kovasti hakusessa kenen rahoja tässä oikein tuhlataan. Demareilla tämä toisen taskuilla oleminen on jo luonnostaan verissä, mutta Heinäluoma vei tämän jo seuraavalle asteelle. Ruohonen-Lerner oli lähinnä oman vaurauden kasvattamisessa mestari ja Tiitistä ei kiinnostanut mitkään säännökset siitä millaisilla prosesseilla hankintoja hyväksytään. Työtovereinakaan ei Rosila näille velmuille juuri pisteitä antanut. Jos tällaisia venkuloita olisi eduskunnassa enemmän niin Suomen valtionvelka kasvaisi taatusti aivan huimalla kulmakertoimella.

Seuraavaksi tästä epätodellisuuden multihuipentumasta kohti Faktojen maailmaa (Hans Rosling).

Kirja #9/2019: Satu Pihlaja, “Aikaansaamisen taika”

Sain kirjan “Getting things done” pdf:nä joskus vuosituhannen alussa. En ole vielä saanut luettua sitä eli minulla on selkeä muna-kana ongelma. Ajattelin kuitenkin tarttua tähän kirjaan kun sellainen Helmetin valikoimista tuli vastaan ja, vastoin kaikkia odotuksia, sain sen lopulta luettuakin loppuun.

Kirjassa oli paljon hyviä vinkkejä siitä mitä kannattaisi tehdä parantaakseen suoritustasoa tai jotta saisi ylipäätään jotain aikaiseksi. Ensilukemalla ei asioita jäänyt juurikaan päähän joten täytyy käydä kirja läpi vielä toistamiseen mukana olleiden tehtävien osalta jos vaikka niistä saisi jotain toteutettuakin.

Tämä yksityiskohta pisti silmään kohdassa jossa keskusteltiin tavoitteiden aikataulujen muuttamisesta tarpeen vaatiessa: “Olet ehkä huomannut että maamme hallituskin siirtää isojen uudistusten aikataulua, jos näyttää siltä, ettei lopputulos ole riittävän hyvä tai hätiköinnistä seuraisi huono lopputulos.” – tämä kohta ei ainakaan Sipilän hallituksen osalta pidä paikkaansa, heillä olisi ehkä aihetta lukea tämä kirja. Mm. Sotea ja maakuntauudistusta on nyt viety väkisin läpi vaikka joka puolelta sanotaan että tulee sutta ja sekundaa. Eikä tainnut olla ainoa hätiköity lakiesitys tällä vaalikaudella.

Seuraavaksi eduskunnan takahuoneisiin entisen talouspäällikön kirjoittaman kirjan mukana.

PS: Vähällä oli etten olisi saanut aikaiseksi kirjoittaa edes tätä lyhyttä tekstiä tuosta kirjasta. Ei mennyt oppi todellakaan perille heti.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén