Tämä Kati Tervon kirja menee minulla Helmet-lukuhaasteen kohtaan jossa luetaan kirja kirjallisuuden lajista jota en yleensä lue.
Kirja on kokoelma tapahtumia nuoruusvuosilta ja myös nykyajasta. Pieniä hetkiä sieltä täältä joista varsinkin ne historiaan osuvat tuntuivat tuovan itsellekin mieleen aina jotain muistoja omasta lapsuudesta. Nostalgiaa. Toisaalta, ikään liittyvät tapahtumat toivat ehkä lohtua siinä ettei tarvitse vielä(kään) päätä pensaaseen tunkea.
Kirjasta löytyi yksi hyvin mielenkiintoinen yhtymäkohta. Tämä tapahtuma järkytti suuresti pientä urheilusta kiinnostunutta mieltäni taannoin: Ben Johnsonin käry Soulin olympialaisissa 1988. Jostain syystä en ole koskaan voinut oikein sietää Carl Lewisiä joten Benin voitto satasella noissa kisoissa oli huikeaa minulle. Kisan jälkeinen käry sen sijaan tappoi minun mielenkiintoni yleisurheiluun pysyvästi kuten taisi Katillekin käydä. Tuon lisäksi intoni talvilajeihin lopahti Lahden suureen kupruun 2001. Viimeisinä urheilulajeina mieleeni ovat poteroituneet jääkiekko ja formula. Saa nähdä miten pitkäksi aikaa.
En nyt enää tarkalleen muista mihin tuo juttu missä mainittiin amaryllis liittyi, sainhan kirjan jo luettua pari päivää sitten joten ei minulta mitään yli-inhimillisiä muistiakrobatiaa voi enää vaatia. Mutta siitä huolimatta liitän kuvan meidän ruokailupöydän päästä jossa amaryllis ryhtyi kukkimaan uudelleen vaikka joulu jäikin jo kauas taakse.
Seuraavaksi luvussa onkin jo entisen valtakunnansovittelija Minna Helteen kirja järjestä, tunteista, riidoista ja niiden sovitteluista.