Musiikkimies en ole millään tavalla, mutta kuuntelen epävireisellä korvallani kaikenlaista renkutusta sujuvasti. En koskaan muista esittäjien nimiä tai kappaleita enkä varsinkaan pysty yhdistämään esittäjiä ja kappaleita keskenään. Mutta sekään ei estänyt minua tekemään tätä uutta aluevaltausta kirjallisuuden maailmassa.
Tämä oli toinen äänikirjani ja kuuntelin sitä tunnin pätkissä aina työmatkaa polkiessani. Vajaan yhdeksän tunnin kirjasta tuli siis noin 4,5 pyöräilypäivää mikä oli varsin sopiva mitta kaikin puolin.
Minulle tuo 50-60 -lukujen musiikki ei ole juurikaan tuttua, joten niistä kohdista en oikein saanut mitään irti. 70-luvun kappaleet alkoivat jo kuitenkin jossain määrin sytyttää jotain ledejä päässäni ja tietysti nämä Hectorin 70-luvulta tähän päivään asti eläneet ikivihreät hitit ovat tuttua ja hyvää tavaraa. Mutta nämähän eivät olleet kirjan pääasia, tai ei ainakaan minulle. Minä keskityin enemmän aistimaan sitä elämää ja tunnelmaa mitä Hector on elänyt nuoruudessaan.
Hector kertoo tässä kirjassa viihdyttävästi omasta elämästään ja musiikillisesta urastaan sen alkuvaiheista aina tuonne 70-luvun lopulle, “Asfalttiprinssi” -kirjassa sitten jatkoa tähän. Olen liian nuori joten en tiedä ajasta ennen 70-lukua muuten kuin kuulopuheista ja vanhoista filminpätkistä, mutta hauskaa oli kuulla nuoren ja teinin menosta siihen aikaan, palosta musiikkiin ja mitä kaikkea sen eteen on tullut tehtyä. Ja myös niistä taiteilijan melkein pakollisista toilailuista joista hän kertoi. (“Avautui” lienee oikea iltapäivälehdistön termi tässä.) Väkisin hiipi mieleen välillä omia muistikuvia isän vanhasta sinapinkeltaisesta Mossesta, mustavalkotelkkarista joka ekan luokan aikana -76 tai -77 päivitettiin Saloran väritelkkariin, Ford Cortinasta joka tuli aikanaan Mossen tilalle ja monesta monesta muusta 70-luvulla tapahtuneesta asiasta.
Yksi konkreettinen yhtymäkohtakin meiltä löytyi: Åke Blomqvist, jonka oppeja Hector on saanut ja minäkin jouduin Åken kynsiin Otaniemessä opiskellessani ensimmäisellä vuosikurssilla vuonna 1988. Olenko siis melkein sukua julkkikselle? (Aasinsilta: Kuka muistaa tuon radio-ohjelman jokunen vuosi sitten Kiss FM:ltä?) Minun kohdalla Åken opit menivät kyllä hukkaan kun ei tämä rautakanki taivu mihinkään suuntaan oli sitten musiikkia tai ei. Toivottavasti Hectorin kohdalla Åke onnistui paremmin.
Ainiin, toinenkin yhtymäkohta toki löytyy: Aku Ankka. Akkari oli suuressa roolissa niin Hectorilla kuin minullakin omassa nuoruudessani. Sen parissa on lukutaito kehittynyt ja vinojen Akkaripinojen kanssa on monet ruuat syöty. Oi niitä aikoja.
Hyvä oli kirja ja tämä antaisi varmaan vielä enemmän stadilaiselle, minua aikaisemmin syntyneelle. Suosittelen ehdottomasti, oli sitten kiinnostunut musiikista tai ei. Taidan ottaa noita vanhempia albumeja kuunteluun ihan ajatuksella jossain vaiheessa kun aikaa on. Työn ohella nämä eivät nyt käy taustamusiikkina, pakko syventyä sanoituksiin.
EDIT: tuli lisättyä jälkikäteen vielä Akkari mukaan, meinasin tämän kulttuuriklassikon unohtaa kokonaan!