Edellisen kirjan jälkeen olin vahvasti sitä mieltä että tarvitsen jotain mieltä tyhjentävää. Mikä siihen sopisi? No kalsarikänni tietysti.
Luettuani ja ymmärrettyäni olennaiset pointit tästä opuksesta tulee eteen se että miten voisin luonnehtia tätä? Ehkä jotenkin näin: roteva, luonteikas, ikääntynyt, jälkimaku miellyttävä. Ehdottomasti ei korkkivikaa.
Kaikille suomalaisesta elämäntyylistä ja sen vaiherikkaista rönsyistä kiinnostuneille tämä on oivaa luettavaa. Ulkomaalaiset olisivat varmaankin ihmeissään, lukisivat kirjaa suomalaisista samalla tavalla kuin suomalaiset käyvät katsomassa apinoita eläintarhassa: siellä ne on ja möllöttää, onpahan omituisia otuksia. Heitetäänkö niille banaani (olut)?
Suomalaiselle, vielä kokemattomalle kalsarikännääjälle tämä on oiva lähdeteos. Tämä tuo mahdollisia variaatioita todennäköisesti yksin tai kaksin vietettyyn iltaan, useita vinkkejä tekemiseen, syömiseen ja – no – juomiseen. Kokeneelle kännääjälle tämä luo vahvistuksen siitä ettei varmasti ole yksin illanviettonsa kanssa. Kanssaviihtyjiä on varmasti samaan aikaan jopa lähistöllä lukkiutuneena omaan asuntoonsa ja viettämässä omaa tyhjentävää iltaansa.
Mutta vakavasti ottaen: … no en sano mitään, tästä kirjasta en sano mitään vakavaa. Pois se minusta. Lukekaa. Vakavissaan annetut kommentit tulevat sitten vasta seuraavasta kirjasta.