Kuinka monen kirjan jälkeen voi sanoa “Taattua Koskista”? Kahden, kolmen? En sano vielä kahden kirjan jälkeen niin vaikka mieli jo tekisi, luenpa niitä vielä lisää. Tämä oli taas minulle harvinaista herkkua eli suomalaista sci-fiä. Onhan noita muitakin suomalaisia lukulistalle kertynyt muutama jos vaikka joskus hankkisi niitä luettavaksi. Tämän satuin poimimaan kirjaston valikoimasta aivan vahingossa hyllyjen välistä kävellessä kun olin menossa heittämään ohimenevän läpän Entressen kirjastossa töissä olevan naapurin kanssa. Onnekkaita sattumia että juuri tuosta hyllyvälistä menin ja kirja oli asetettu vielä esille kansi ylöspäin. En ollut varsinaisesti luettavaa tällä käynnillä etsimässä.
Kirja alkaa aika perinteisen sci-fi:n oloisesti, mutta hiljalleen se hienosti eriytyy omanlaiseksi teokseksi. Juoni etenee yllätyksellisesti ja kohti loppuhuipennusta sopivasti kiihdyttäen. Viimeiset kymmenet sivut tuli melkein ahnehdittua kun halusi tietää miten lopulta käy. Vaan selvisikö sittenkään aivan kaikki?
PPS (eli Pakollinen PurnausSektori): Tekniikka on aina sci-fi kirjoissa vaikeaa. Aina. Jopa suurten budjettien megaleffoissa on osin älyttömiä ratkaisuja käyttäen meidän nykyistä tekniikkaa mitä ei varmasti kyseisessä ajassa tahi paikassa olisi käytössä. Tässä kirjassa puhuttiin USB-portista, muistitikuista ja tietokoneista vaikka tapahtumat sijoittuvat 150 vuoden päähän tulevaisuuteen. Niistä ei todennäköisesti siinä vaiheessa tiedä kuin ne harvat ihmiset jotka ovat jaksaneet paneutua tietotekniikan historiaan. Tietokoneet ovat hävinneet silloin sellaisina kun me tiedämme ne nyt – osaltaan ovatkin jo tänä päivänä kun tabletit ja puhelimet ovat korvanneet useilla perinteisen läppärin (toki minä potkin hiukan vielä vastavirtaan tässä kun arvostan näppäimistön tuomaa kirjoitusmukavuutta), laitteiden väliset yhteydet ovat korvautuneet jollain uudella langattomalla yhteydellä josta ei vielä ole käryäkään, kenties painovoimahiukkasiin perustuvalla vaaka-bipolaari värähtelyllä, jne. Toinen asia joka jäi mieleen oli taisteluista selviämisen todennäköisyyslaskennassa oleva bugi. Pieni asia mutta jostain syystä ne asiat osuvat aina hyvin omaan silmään.
Mutta se siitä, nyt PPS otti suuremman roolin kuin piti vaikka asiat olivat kuitenkin mitättömän pieniä. Perusnegailijan ominaisuus taas. My bad. Oikeasti kirja oli erinomainen ja juoni kulki sujuvasti. Mukana seikkailussa oli vähän erikoisempia hahmoja jotka toivat omaa vaihtelua perinteisiin rooleihin. Erityisesti päähenkilön erilainen näkemys maailmasta ja asenne oli hyvä lisä. Joskus toivoi että hän olisi oikeassa (sankari) ja joskus toisaalla taas ihan muuta (luopio). Hankalahko persoona suorastaan. Nämä takautumat päähenkilön menneisyydestä olivat myös luontevia ja toivat lisävaloa tapahtumiin sopivasti kirjan edetessä. Toisaalta kirja selitti selkeästi myös meidän – Homo Sapiensin – historian, heittäkäämme kaikki muut tutkimustulokset aiheesta roskiin. Ne ovat selvästi FAKE NEWS.
Tämä kirja oli kaiken kaikkiaan hieno lukukokemus ja varauksetta suosittelen sci-fi:n ystäville.