Esilause: tästä tekstistä tuli sekavampi kuin oletinkaan. Mutta kirja oli pitkä, sisälsi paljon asiaa ja osin sellaista mistä minulla ei ennakkoon ollut hajuakaan. Kestämistä kaikille, en tarjoa kriisiapua.
E-kirjana Helmetistä lainattuna lukuaikaa oli tasan kaksi viikkoa. Tämä oli melkein liian vähän, varsinkin kun luppoaikaa ei oikein ollut riittävästi lukemiseen. No, myönnetään, oli aivan liian vähän aikaa sisältöön nähden. Harmitti lukumatkalla kun oli asioita joita olisi voinut jäädä pohtimaan ja ehkä kaivaa myös joitain muita näkökantoja aiheisiin, mutta se ei ollut nyt mahdollista. Ehkä tässä oli pakattu liikaa asiaa samojen kansien väliin?
Tätä lukiessa vyöryi epätoivon aalto kahdelta suunnalta: Ensinnäkin todellisuus potkaisi arkaan paikkaan siitä kuinka monisyisiä asiat ovat ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen sekä toisaalta sen suhteen että miten saamattomuudella ja teatterimaisella pikkuasioiden pyörittelyllä annetaan vaikutelma että jotain tehdään samalla kun selän takana piilotellaan todellisuutta joka on menossa lähes syöksykierteessä kymmenestä kilometristä kohti maata ja kapteeni kuuluttaa ja valaa näennäistä uskoa ihmisiin pyytämällä heitä sulkemaan matkapuhelimensa ja kiristämään turvavyön.
Lukiessa kyllä tuli ohuehko hiki otsaan siitä millaista tämä poliittinen elämä on. Lehmänkauppoja, kähmintää jne. mitkä eivät johda ainakaan siihen että ihmiset saisivat sitä mitä haluavat. Suomi on etujärjestöjen lieassa ja päätöksiä tehdään aivan muiden toimesta kuin vaaleilla valittujen edustajien. Tämä jättää monet tahot ulkopuolelle päätöksenteosta siitä huolimatta että päätökset tulevat koskemaan myös heitä. En tässä puutu kuin muutamaan haja-asiaan mitkä sattuivat parhaiten jäämään mieleen. Aihepiiri on laaja ja monia asioita käsiteltiin eri kannoilta. Toki kaikki lopussa nivoutuvat kuitenkin yhteen.
Elina esittää monia mielenkiintoisia ajatusmalleja esimerkiksi siitä miten eduskuntaa voitaisiin kehittää – mm. nykyisen 200 edustajan voitaisiin korvata 600 osa-aikaisella edustajalla jotka olisivat samaan aikaan töissä. Kirjassa on myös paljon kärjistäviä ehdotuksia mitkä eivät koskaan tule menemään läpi, mutta ovat silti hyvää pohdintaa asioista mitkä voitaisiin muuttaa. Suomi on niin kovin jämähtänyt paikoilleen ja nykyinen poliittinen järjestelmä pikemminkin torppaa kuin tukee asioiden kehittämistä eteenpäin. Sinänsä surullista.
Moni asia kietoutuu samoihin asioihin kuin Vapaavuoren “Puoliholtiton Suomi”-kirjassa. Tässä mennään kuitenkin leveämmällä rintamalla. Välillä tuli tosin mieleen populistinen “paasaaminen”, mutta se on varmaankin väistämätöntä kun näistä kirjoitetaan. En nyt kaikesta ollut samaa mieltä mitä kirjassa kerrottiin, mutta kaikilla on oma mielipide joten sama fiilis on varmaan jokaisella lukijalla edessä. Kaiken kaikkiaan, vaikka millaisia äänestystuloksia tulevien vuosien varrella tulee, niin tämänkaltaista maailmaa ei Suomessa moneen sukupolveen vielä nähdä.
Olen keskustelut ulkomaalaisten, Suomessa töitä tekevien ja Suomeen verojaan maksavien, kollegoiden kanssa kirjasta. Julkinen terveydenhuolto sai aivan uskomattoman negatiiviset kommentit hitaudesta ja haluttomuudesta tehdä asioita. Yllätys itselle ainakin oli se että Espanjassakin asiat hoituvat ripeämmin ja yksi näistä työkavereista on käynyt hoidattamassa itseään kotimaassaan kun täällä ei asioiden eteen tehty mitään! Hän kyseenalaisti miksi hän on tänne maksanut vuosikausia veroa jos vastinettakaan ei saa. Tämä pisti myös itseni miettimään että miksi joudun odottamaan oman WPW-ongelman korjaamista oireista laskettuna neljä kuukautta, olisiko yksityisellä puolella tämä hoitunut nopeammin enkä olisi joutunut koko kesää odottelemaan ja ihmettelemään uusia oireita odotellessa. No, pääasia että tulee hoidettua. Tämä on tietysti Suomalainen asenne? Toisaalta oman lapsen sairaudesta voin sanoa että hyvin se on hoidettu enkä todennäköisesti ole maksanut veroja edes niin paljoa että se kattaisi hoidon kustannukset. Jotain hyvääkin siis. Mutta en usko että hoito olisi yksityisenkään järjestämänä ollut huonompaa.
Koko kirjan läpi mainostettu perustilimalli kuulostaa todella mielenkiintoiselta, mutta vaatisi vähän enemmän aikaa sisäistää se ja miettiä mahdolliset hyvät ja huonot puolet. Muutama käytännön esimerkki olisi hyvä tässä. Tavallaan kaikki kirjassa puhutut asiat liittyivät loppujen lopuksi perustiliin, mutta en usko että se olisi autuaaksi tekevä malli. Minulle jäi mielikuva että se toimisi loistavasti silloin kun ihminen osaa itse hoitaa asiansa edes kohtuullisesti, mutta se on fakta että monella ei yleinen elämänhallinta (ja matematiikka) ole riittävästi hallussa niin miten perustilijärjestelmä tulisi kohtelemaan heitä. Tämä vaatisi perusteellisempaa analysointia ja nyt tässä kahdessa viikossa siihen ei minulla ollut mahdollisuutta. Korkealta katsottuna hyvä idea, mutta lisäselvityksiä tarvitaan.
Koulutuksen uudistamiseen löytyi myös vakuuttavia lukuja; tällä hetkellä koulutukseen käytetään Suomessa suhteessa enemmän rahaa kuin muualla, mutta tulokset eivät ole mitattuina hyviä. Jotain pitäisi tehdä, esimerkiksi saada nuoret aloittamaan jatkokoulutus mahdollisimman äkkiä lukion jälkeen. Kirjassa pohdittiin tätä ja itselle tuli mieleen jonkinlainen malli jossa lukio ja korkeakoulut nivoutuisivat vielä enemmän toisiinsa ja jatkokoulutuspaikat olisivat periaatteessa selvillä jo ajoissa, toki yo-kirjoitukset vielä välissä ratkasisivat lopullisen jatko-opintopaikan. No, näitä voi pyöritellä tussitaululla vaikka millä tavalla.
Koulutuksen tueksi voisi hyvin kehitellä jotain malleja missä opiskelijat pääsisivät kehittämään taitojaan enemmänkin alan yrityksissä mielekkäissä ja kehittävissä töissä. Tämä tuli mieleen kun olen saanut läheltä seurata Aallon opiskelijan kesähessuilua täällä meidän labrassa. Kesätyön tehtävä oli täysin uusi aihe hänelle, mutta muutamassa kuukaudessa hän pystyi siitä kuitenkin oppimaan paljon uutta käytännönläheistä tekniikkaa ja siinä sivussa myös tutkimustoimintaa yleensäkin. Ja aivan varmasti tehokkaammin kuin istumalla kursseilla. Hänen blogikirjoituksensa kesästä täällä labrassa löytyy meidän Research blogista täältä.
Kirjassa oli hyvä katsaus Euroopan turvallisuus- ja taloustilanteeseen. Huomioitavaa on se että verrattaessa EU:ta ja Yhdysvaltoja, meillä tällä puolen Atlantia on huomattavasti hajanaisempi alue; jokaisella maalla on omat intressit, oma kulttuuri ja omat kielet. Jokainen ajaa viime kädessä vain omaa etuaan niinkuin on jo vuosisatoja tehnyt. Yhdysvalloissa osavaltioiden välillä tilanne on paljon selkeämpi vaikka toki sielläkin on huomattavia eroja, mutta ei kuitenkaan niin suuria kuin meillä täällä. Heidän maansa on kokonaan rakentunut “tyhjästä” muutamassa sadassa vuodessa ja liittovaltiokehitys on tavallaan hyvin luonnollinen siellä. Täällä yhteiset tavoitteet ovat lähinnä juhlapuheissa. Osin näistä syistä en näe myöskään Euroopan liittovaltion syntymistä kovinkaan todennäköisenä lyhyellä enkä ehkä keskipitkälläkään tähtäimellä. Kiistatta siinä olisi etuja, mutta nykyisten valtioiden eturistiriidat ovat niin suuret ettei siitä saisi paketoitua sellaista liittoa jonka voisi “myydä” kansalaisille. Eikä se välttämättä edes toimisi kovinkaan hyvin. Koskaan ei saa ajaa käärmettä pyssyyn, siitä tulee vain haittaa. Täytyy odottaa sukupolvien yli asenteiden muutosta. Ehkä jonain päivänä liittovaltio on luonnollinen asia kun meidän kansainvälistynyt nuoriso on varttunut ja heidän näkökulmansa on se ratkaiseva.
Kokonaisuutena olisi mielenkiintoista nähdä miten tämä kirjassa esitetty yhteiskuntamalli toimisi. Mutta kun katsoo Suomen rautakankeen perustuvaa järjestelmää niin tällaista ei tulla minun aikanani näkemään. Rautakangesta on kovin vaikea pikaiseen tehdä kuminauhaa. Meidän vanhat sosialistijyrät eivät tähän tule koskaan taipumaan.
Pelkästään yhtä kirjaa lukemalla ei pysty muodostamaan kuitenkaan kokonaiskuvaa siitä mikä voisi olla oikein ja mikä väärin. Kaikki näkökulmat on jollain tavalla perusteltavissa, joten tuskin tämäkään kirja kertoo absoluuttista totuutta. Mutta numeroiden perusteella on faktaa että Suomi syö itsensä ja jos mitään ei tehdä, kuolee pois. Jotain radikaalia pitäisi tehdä että tämä maa on vielä voimissaan vielä viidenkymmenen vuoden kuluttua.
PS. Minunkin mielestä maksalaatikkoon kuuluu rusinat.