En ole journalisti, eikä minulla ole minkäänlaisia journalistisia taipumuksiakaan joten maallikkoasenteella lähdin tätä kirjaa lukemaan. Helmet heitti tämän suositeltuna kirjana ja otin sen enempiä miettimättä. Vaikka osin kirja olikin kohdennettu toimittajille jotta he voisivat saada uusia ideoita miten populistisiin liikkeisiin ja heihin liittyviin uutisointeihin pitäisi suhtautua, niin siitä huolimatta kirja avaa muillekin hyvin populistien ja median suhdetta ja miten keskiverto lukijakin voi ymmärtää tiettyjä asioita miten median suhtautuminen vaikuttaa uutisointiin ja sitä kautta mielipiteisiin.
Kirjassa käytiin läpi enimmäkseen pohjoismaiden populistipuolueiden ja median suhdetta ja miten eri tavalla näihin puolueihin on suhtauduttu eri maissa. Tanskassa media on hyväksynyt Kansanpuolueen ja uutisointi on avointa ja eri näkökulmia sallitaan lehdistössä. Toisessa ääripäässä on Ruotsi missä Ruotsidemokraatit on yritetty vaientaa niin lehdistössä kuin muiden puolueiden toimesta. Suomen media ja Perussuomalaisten uutisointi liikkuu jossain Tanskan ja Ruotsin välimaastossa. En tiedä missä on onnistuttu parhaiten, mutta yleisesti ottaen keskustelun ja uutisoinnin vaientaminen lähinnä lisää populistisen liikkeen mahdollisuutta osoittaa että media ei ole puolueeton ja näin ollen vahvistaa omalta osaltaan kannatusta kansan joukossa.
Etenkin Tanksan kohdalla mielenkiintoista oli se että toimittajat itsekin ovat huomanneet että he ovat sensuroineet esimerkiksi maahanmuuttokriittistä keskustelua (15-20 vuotta sitten), joka on sitten luonut pohjaa populistisille puolueille. Eräs haastateltu tanskalainen toimittaja sanoi: “He (Tanskan kansanpuolue) saivat meidät kuitenkin käsittämään, että se (maahanmuutto) ei ole ainoastaan legitiimi poliittinen kysymys vaan ehkä jopa tärkein monille tanskalaisille”. Mielestäni tätä samaa ilmiötä oli havaittavissa Suomessa ja todennäköisesti sen johdosta kaikki hommafoorumit ja muut vastaavat ovat keränneet ihmisiä yhteen keskustelemaan aiheista jotka vaiettiin lehdistössä.
Toisin sanoen, mitä enemmän jostain aiheesta vaietaan, sitä paremman kasvualustan se luo vastavoimalle. Vaikea aihe toimittajille epäilemättä, tasapainoilua sen välillä miten asia kansan joukossa luetaan: ollaanko populistien äänitorvi vai vastavoima. Varmaankin aivan sama vaikka uutisoisi neutraalisti niin siitä huolimatta saa syytöksiä molemmilta suunnilta. Ei käy kateeksi toimittajankaan työ.
Vaikka populistipuolueen agenda voi olla hyvinkin yksinkertaistava ja räikeä eikä sillä olisi pelkästään tällä agendalla mahdollisuutta laajaan kannatukseen niin he ovat kuitenkin pystyneet vaikuttamaan muiden puolueiden politiikkaan ja saaneet omia asioitaan vaivihkaa mukaan poliittiseen keskusteluun laajemminkin. Näin on käynyt etenkin Tanskassa ja Ruotsi on seuraamassa perässä. Tällä keinolla saadaan ehkä vähennettyä riskiä ylilyönteihin joita voisi tulla populistipuolueen kannatuksen noustessa rajusti. Toisaalta, jokaisessa pohjoismaassa populistipuolueet ovat saaneet jo lähes vakiintuneen aseman poliittisella kentällä.
Kirjassa käsitellään myös Trumpin vaalikampanjaa sekä Brexit äänestystä Britanniassa. Molemmissa populismi oli vahvasti esillä: Trump twiittasi kärjekkäitä kantojaan ja uutistoimistot käyttivät näitä hyväkseen uutisoinnissaan lisäten näin myyntiään, Britannissa taas kärjistettiin EU:sta eroamisen ja pysymisen välisiä haittoja ja hyötyjä käyttäen hyväksi eri alojen asiantuntijoita jotka välttämättä eivät olleet aiheen järkevän käsittelyn kannalta oikeita henkilöitä.
Vaihtoehtomedian (tai valemedian) roolia käsiteltiin myös. Kirjassa tuotiin esille se että valtamedian pitäisi pystyä laajemmin tuomaan erilaisia asioita esille uutisoinnissa, vaikenemalla ja syyttämällä vaihtoehtoista mediaa luodaan ainoastaan pohjaa sille että ihmiset jopa ryhtyvät luottamaan vaihtoehtomedian uutisointiin ja valtamedia menettää luottamusta kansan parissa. Mielenkiintoista pohdintaa, itsekin ehkä ymmärrän paremmin miksi nuo vaihtoehtoiset mediat ovat oikeasti saaneet jalansijaa ja toisaalta myös miksi luottamus valtamediaan on laskenut. Mutta niin kuin kaikissa töissä, myös valtamedian toimittajilla täytyy olla rohkeutta kehittää omia työskentelytapojaan, vanhaan ei kannata jämähtää nykyisessä some-maailmassa.
Hyvä ja vähän erilainen kirja jossa oli poikkeuksellisesti tutkimuksellinen näkökulma. Siis verrattuna muihin kirjoihin joita olen lukenut. Virkistävää luettavaa kaiken muun keskellä.