Yömyöhään ei näitä koskaan pitäisi kirjoittaa mutta politiikka ja talous ovat asioita joiden käsittely yleensä vaatii muutaman lasin viiniä. Joko ennakkoon tai viimeistään jälkikäteen henkisten vaivojen turruttamiseen. Joten annan nyt mennä ja kadun sitten huomenna jos aihetta on.
En ole koskaan Vapaavuorta tuntenut sen enempää kuin mitä joskus lukenut hänen touhujaan uutisissa. Minulle on hiljalleen syntynyt jonkinlainen mielikuva hänestä mutta se on ollut aika heikko. Viimeistään tämän kirjan jälkeen sain varsin vakuuttavan kuvan hänen ajatusmaailmastaan talouden suhteen. Tuliko minusta fani? Kenties. Tämä kirjoitus on kuitenkin sekavaa kerrontaa monisäikeisestä ja moniongelmaisesta Suomen taloudesta ja politiikasta, aivan toisin kuin kirja joka on selkokielistä tykitystä ryyditettynä loistavilla vertauskuvilla muun muassa urheiluun ja harjoitteluun. Näin lyhyeen pätkään en saa oikein mistään otetta mutta otetaan jotain mieleen jääneitä asioita esille. Tyypillinen märkä saippua -syndrooma.
Suomi on kuralla. Sen nyt varmaan kaikki ovat nähneet tässä viimeisten vuosien varrella. Tämä kirja on hyvä kertomus siitä miksi näin on. Erinomaista luettavaa kaikille, aina äärivasemmalta sinne täysin oikealle. Jokainen voi löytää sen oman kohdan missä on omalta osaltaan Suomea viemässä taloudelliseen kadotukseen. Vapaavuori suomii kaikkia melkoisen tasapuolisesti talouden holtittomasta ylläpidosta, myös näitä viimeisiä hallituksia, mm. kokoomuksen ollessa johdossa.
Suomi on pöhöttynyt ja elää mielikuvitusmaailmassaan. Meidän 50- ja 60-lukulaista perua olevat kolmikanta-ajattelut toimivat varmaan silloin, mutta nyt ne edesauttavat Suomen syöksyä maailman keskikastiin ja todennäköisesti siitäkin alaspäin. Uudistuminen muuttuvassa maailmassa on unohtunut. Ja onneksi olkoon Suomen päättäjät, yhteistyökyvyttömyydelle pisteet. Kukaan ei halua tehdä mitään koska tuijotamme vain hyviä asioita ja jaamme rahaa jota ei oikeasti ole olemassakaan eikä myöskään kukaan uskalla tehdä mitään kun epäonnistumisen pelko on suuri. Jokainen haluaa pitää kiinni vain siitä omasta asiastaan eikä suostu myöntämään että se ei vie Suomea eteenpäin. Näin menettelemällä jokaisen liikkeen, niin työntekijöiden kuin työnantajienkin, miksei myös poliitiikan johtohahmot voivat esittää omilleen kuinka peräänantamattomia he ovat ja pitävät heidän puoliaan, mutta samalla tuhotaan yhteistyö. Tässä muuten Ruotsi on tehnyt 90-luvulta asti toisin ja siellä hallitus hallituksen perään on vetänyt pääasiassa samaa uudistuslinjaa. Ja millä tuloksella? Sillä että Suomi ei näe Ruotsin perävaloja enää kuin kiikareilla. Suomella meni hyvin niin kauan kuin Nokia oli vahva, mutta muuta meillä ei sitten ollutkaan. Romahdus oli suuri.
Tässä kirjassa oli paljon asioita mitkä mielestäni ovat hyvin selviä, mutta jostain syystä Suomessa ei vain toimita niiden korjaamiseksi. Syynä on liian jäykkä ja vanhoihin poteroihin kaivautuneet järjestöt jotka luulevat ajavansa omiensa etuja. Toisaalta kirja toi minulle paljon uusia asioita ja selvensi kytköksiä erilaisten päätösten sekamelskassa. Talous on monimutkaista, paljon monimutkaisempaa kuin voisi populismiin vivahtavista vaalikeskusteluista ymmärtää.
Meillä on moni asia väärin. Yhtenä merkittävänä esimerkkinä voi sanoa että Suomessa ei arvosteta yrittäjyyttä. Kaikki yritykset ajetaan samaan muottiin ja käsitellään samoin vaikka niiden toimintaympäristö ja -mahdollisuudet ovat täysin erilaisia. Näitä “riistokapitalisteja” halutaan verottaa ja kurittaa mahdollisimman paljon ettei varallisuutta pääsisi heille kertymään. Nämä neuvostoaikaisen ajatusmaailman omaavat ihmiset, joita Suomessa onkin yllättävän paljon, eivät tajua sitä että yksityisen sektorin yritykset ovat ne jotka rahoittavat kaiken, mukaan lukien julkisen puolen palvelut. Jos niitä rokotetaan jatkuvasti lisää niin niiden toimintaedellytykset kutistuvat. Mitä siitä seuraa? Pääoma sijoitetaan avautuvassa maailmassa muualle, nimenomaan sinne missä yrittämisen edellytykset ovat paremmat. Suomeen tulee vähemmän työpaikkoja, vähemmän vientituloja, vähemmän kaikkea. Kuka sitten maksaa julkisen puolen jatkuvasti lisääntyvät kulut? Velkaakin saa vain rajallisen määrän ja senkin kustannukset nousevat ja nekin pitää maksaa. Ja niitä ei maksa pyhällä hengellä edes Kristillisdemokraatit. Tässä mietittävää vihervasemmistolle ja nykyään enenevässä määrin myös keskelle ja oikealle. Yrittäjyys ja omistaminen kunniaan. Sieltä se varallisuus siirtyy myös tavalliselle duunarille.
Koulutukseen panostaminen on yksi keino saada talous – PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ – radalleen. Tähän eivät ole etenkään viimeiset hallitukset kyenneet, vaan leikkuri on käynyt julmasti juuri siellä missä ei saisi. Hirvittävää lukea millaista jälkeä meidän poliitikot ovat saaneet viime aikoina aikaiseksi. Toki jokainen joka on vähääkään lukenut uutisia leikkauksista, näkee mitä on tapahtunut. Pakko myös mainostaa tässä yhteydessä kirjaa Sivistyksen puolustus jonka luin aikaisemmin.
Kirjassa on todella hyvin esimerkkien muodossa kerrottu karmeaa tarinaa siitä miten Suomen taloudenhoito on jämähtänyt edelleen 70-luvulle ja uudistumisvauhti on minimaalinen. Muut maat menevät vasemmalta ja oikealta ohi ja me tuijotamme luottoluokituksen kolmea A:ta (joista kohta joudumme luopumaan) ja PISA-tutkimusta peruskoulun tasosta. Kukaan ei halua tai uskalla uudistaa mitään; niin kauan kuin näillä mittareilla ollaan hyviä niin kaikki on hyvin. Vaan asia ei ole niin. Korkeakoulutuksen suhteen muuten emme ole lähelläkään maailman kärkeä. Ainiin, tätä ei tarvitse ottaa esille kun olemme PISA:ssa kärjessä. Tämä onkin yksi Suomen ongelmista. Suljemme hienosti silmämme kaikelta missä emme ole kärjessä ja mille pitäisi jotain tehdä. Kuten Vapaavuori lainasi jotakuta (en muista ketä), niin meidän pitäisi kehittää eniten sitä missä olemme parhaita ja sitä missä olemme huonoimpia. Tämä siksi että siinä missä olemme parhaimmillaan, voimme voittaa eniten ja siinä missä olemme huonoimmillaan, voimme hävitä eniten.
Viimeisenä yksityiskohtana otan vielä esille pikkutarkat säädökset. Kun muuta ei keksitä niin säädetään kaikenlaisia pikkuasioita. Kukaan ei ajattele kokonaisuutta mihin säädökset johtavat. Rakentamista on säädelty mm. energiatehokkuuden osalta, esteettömyyden kannalta, jne. Toki kaikki yksittäin ovat johonkin tarkoitukseen tärkeitä asioita, mutta kukaan ei ajattele lopullista kokonaisuutta. Jokainen säädös lisää kustannuksia ja sitten lopulta itketään kohtuuhintaisen asumisen perään. Se vaan ei ole mahdollista jos kaikkia säädöksiä noudatetaan rakennettaessa. Hyvää tarkoittamalla rankaistiin lopulta todella kovalla kädellä niitä jotka olisivat tarvinneet edullista asumista. Tähän säädösten kautta kontrolloituun yhteiskuntaan Tocqueville viittasi 1840 demokratian tuhoutumisesta kirjoittaessaan. (Viite: Demokraattinen perintömme)
Suosittelen tätä luettavaksi kaikille ennen seuraavia vaaleja. Tämä todellakin voisi avata silmiä ja antaa mahdollisuuden katsoa näitä televisiossa esiintyviä populisteja vähän toisesta näkökulmasta ja ehkä äänestämään oikein. Niin, mikä sitten on oikein? Kuten Vapaavuorikin kirjoitti, oikea mielipide voi olla mitä vaan koska se riippuu näkökulmasta. Mutta yhteistyö on se jolla voidaan jotain saada aikaiseksi. Jokaisen pitää ymmärtää toisen kanta ja luoda sitä kautta mahdollisuuksia ensinnäkin keskustella uusista vaihtoehdoista ja sitten laajapohjaisella yhteisellä hyväksynnällä toteuttaa uudistuksia, jotka tulevat olemaan kovia jo nyt ja vielä kovempia jos niitä joudutaan odottamaan vielä vuosia. Onnea Suomelle 100-vuotisesta taipaleesta. Toivottavasti Suomen kukoistus ei tulevissa historiankirjoissa näy vain sillä ensimmäisellä olemassaolon vuosisadalla.