Month: July 2018

Homo Sapiensin historian jälkeen oli hyvä palata romaanin pariin. En ole koskaan ollut innostunut sota-aiheisista tai ylipäätään historiaan sijoittuvista romaaneista, joten hieman varauksella tämän kirjan nappasin luettavaksi. Olin päättänyt jo jokunen viikko sitten tutustua jossain vaiheessa Koskisen tuotantoon. Koska yhtään kirjaa en ollut häneltä ikinä lukenut ei minulla ollut minkäänlaista ennakkokäsitystäkään. Kohti tuntematonta siis kuin Roald Amundsen kohti etelänapaa vuonna 1911. Ehkä vähän vähemmän vaarallisissa tunnelmissa kuitenkin. Uuden kirjan valinnan tullessa eteen lähdin Helmetin valikoimaan tutustumaan jos vaikka sieltä löytyisi jotain. Tämä oli ainoa heti lainattavissa ollut e-kirja Koskiselta joten valinta oli siis helppo.

Kun olin päässyt vähän matkaa eteenpäin olin jo positiivisesti yllättynyt. Juoni vei mukanaan ja yleensä minulle hankalat pomppimiset ajassa vuoroin eteen ja taakse sujuivat tässä täysin ongelmitta. Kirja tuli luettua Saksan lomamatkasta ja paikallisista aktiviteeteista huolimatta varsin nopeasti. Mutta mikäs siinä oli lukiessa kun koko ajan tapahtui jotain ja kirjoitustyyli oli mainio; ei teennäistä huumoria tai väkisin kerrottuja yksityiskohtia jotka yleensä vain aiheuttavat vaivaantuneen tunnelman. Alkuun arastelin ehkä myös rakkausteeman kanssa, mutta sitä hiveltiin vain sopivan siveästi pitkin matkaa ilman imeliä kohtauksia. Monessa kohdassa kirjaa häivähti päässäni ajatus että mitkä kaikki olivat todellisia ja mitkä fiktiivisiä tapahtumia, kaikki oli saumattomasti punottu yhteen ja annoin mennä vaan eteenpäin kaasu pohjassa aina seuraavaan pakolliseen taukoon asti.

Kun kirja loppui tänään aamulla ja loppukaan ei mennyt kuin Hollywoodissa niin pakko on suositella tätä kirjaa. Lisääkin olisin lukenut, mutta niin totta on se että kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Nyt vähän Vapaavuoren talouskirjaa väliin ja palataan Koskisen tuotantoon jälleen jossain vaiheessa. Nauttikaa kesästä ja lämmöstä. Syksy tulee jo vauhdilla ainakin kalenterin mukaan.

Otin tämän kirjan lainaan kun olin muutaman lukusuosituksen siitä saanut. Kirjoittaja käy läpi koko ihmisen (Homo Sapiens) historian, toki myös muitakin aikakausia jonkin verran. Pääpaino on kuitenkin kognitiivisesta vallankumouksesta (n. 70.000 vuotta sitten) aina nykypäivään. Tuolloin 70.000 vuotta sitten tapahtui jotain joka sai Sapiensin ajattelemaan eri tavalla kuin muut Homo-sukuun kuuluneet lajit, kuten Neandertalinihminen. Tällä tapahtumalla olikin sitten muiden eläinten ja ihmissukujen kannalta katastrofaaliset seuraukset.

Kirja on pitkähkö mutta kuitenkin ihan hauskasti kirjoitettu. Siinä oli paljon tuttua asiaa ennestään, mutta toisaalta monia uusia juttuja mistä en ollut koskaan kuullut, mitä en muistanut kouluajoilta tai uusia näkökulmia mitä en ole koskaan tajunnut ilman että se minulle näin kerrotaan. Tätä oli kiva lukea, mutta välillä – tai aika useinkin – kirjailija vetää omia johtopäätöksiä mutkia suoristaen. Jos hän autoilisi yhtä paljon tiellä oikaisten, olisi hän jo matkan alkuvaiheessa töötännyt kollektiivisen mielikuvituksen tuotetta olevan autonvalmistukseen keskittyvän yrityksen laitteen tienvarren mäntyyn. Hän on hyvin perillä monista erilaisista asioista historiasta nykypäivään, mutta hänen kaikki omat päätelmänsä eivät tunnu menevän aivan “oikein”. Tai mikä sitten on “oikein”? Siitä huolimatta ihan valaisevaa pohdintaa ihmisen, siis Homo Sapiensin, maailmanvalloituksesta, sen synkistä käänteistä ja myös hyvistä saavutuksista. Kirjailija ei tosin ihan varauksetta suhtaudu vuosituhansien varrella tapahtuneisiin kehitysharppauksiin, mikä sinänsä onkin aivan perusteltua.

Oliko ihmisten elämä parempaa aikaisemmin, ennen maanviljelyksen alkua? Ihmiset olivat terveempiä ja elivät parempaa elämää ennen sitä. Metsästäjä-keräilijät käyttivät 35-40 tuntia (ehkä vähemmänkin) aikaa viikossa ruuan hankkimiseen. He kulkivat luonnossa ja elivät onnellista elämää (näinköhän?). Ruoka oli monipuolista ja muuttui yksipuolisemmaksi vasta siinä vaiheessa kun siirryttiin laajamittaisesti maanviljelykseen, mikä taas lisäsi tauteja sekä riskejä huonojen satovuosien tuomiin nälkäkuolemiin. Onko nykyaika sitten onnellista? Tätäkin kirjan lopussa pohdittiin ja todennäköisesti emme ole yhtään sen onnellisempia kuin ihmiset olivat silloin 70.000 vuotta sitten.  Eivätkä varmasti ne kymmenet miljardit teolliseen tuotantoon valjastetut ja vuosittain teuraaksi menevät eläimet joita käytetään meidän ruokkimiseen.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana otettiin esille eläinten laajamittainen sukupuuttoon kuoleminen. Se ei ole mitenkään meidän aikakautemme yksinoikeus vaan siitä asti kun Sapiens lähti Afrikasta levittäytymään ympäri maapalloa, on myös eliökunnassa havaittu jättimäisiä sukupuuttoon kuolemisia. Ihminen on hävittänyt aina lajeja sieltä minne on mennyt, joten nykyinen meno on vain jatkumoa samalle mitä on tapahtunut jo tuhansia vuosia. Ei silti, ehkä meillä teoriassa olisi paremmat mahdollisuudet – tiedot ja taidot – tehdä jotain asian hyväksi nyt mutta pahaa pelkään että halukkuutta siihen ei riitä tarpeeksi.

Itselle toi lisävaloa omiin ajatuksiin pohdinnat ei-fyysisiin asioihin liittyen. Moni asia yhteiskunnassamme perustuu kollektiiviseen mielikuvitukseen. Joskus itsekin on tullut ajateltua näitä “kuvitteellisia” asioita, esimerkiksi sitä miten valtiot voivat toimia ja ylipäätään olla olemassa? Mitä siihen lopulta vaaditaan? Kaikki asiat ovat kuitenkin uskomuksista kiinni; suurimman osan ihmisistä täytyy uskoa johonkin mille ei löydy fyysistä vastinetta. Yhteiskuntajärjestys on vain sopimuksista kiinni ja sitten kun riittävän moni menettää uskonsa siihen ollaankin lähellä anarkiaa. Samoin raha, sillä ei ole mitään fyysistä perustetta, se on vain vaihdon väline johon kaikki uskovat. Pelottavaa ajatella näin, mutta en ehkä sittenkään ole ollut yksin ajatuksieni kanssa. Mutta kuten kirjassakin mainittiin, elämämme ja yhteiskuntarauha perustuu pääasiassa myytteihin. Kovia olemme uskomaan asioihin jotain ei oikeasti ole ja aika heikoilla kantimilla yhteiskuntamme toimiminen on. Silmät kiinni ja sormet ristiin, ehkä se tästä vielä.

Paljon muutakin kirjassa käsiteltiin, kannattaa lukea jos nämä asiat mietityttävät ja mielenkiintoa riittää. Jossain vaiheessa tartun vielä Hararin Homo Deus kirjaan, mutta en nyt aivan heti tämän jälkeen.

Tekniikan ihmiselle jälleen yksi hämmentävä lukukokemus lisää. Kun näin tämän kirjan Helmetin minulle suosittelemissa teoksissa, ensimmäinen ajatukseni oli noin suurin piirtein että “Mitä nyt taas?”. Avasin kuvauksen ja seuraava ajatus oli jo “Saisiko tästä jotain ideoita omaan työhön?”. Lopulta kun ryhdyin kirjaa lukemaan, en ollut enää edes varma mitä luovuus on ja olin jo matkustanut kovin pitkälle pois omalta mukavuusalueeltani, melkoiselle kinttupolulle. “Antakaa minulle navigaattori.” Tämä kirja hajoitti ajatukset ja sain ehkä koottua ne uudelleen, toivottavasti parempaan järjestykseen ymmärtääkseni luovuuden monimutkaisuutta. (Hah, sanoisi joku joka tuntee minut, minä näistä mitään kuitenkaan ymmärrä.) Johtuen ymmärtämättömyydestä, myös oheinen teksti on sekavaa ja vaikeaselkoista.

Kirjassa käsitellään luovuutta monelta kannalta, tosin aika pintapuolisesti koska aihe on suorastaan mielipuolisen laaja. Samalla kuitenkin todetaan että luovuuden tutkimus on vielä aika lailla aluillaan. Tutkimus on lähtenyt yksilöistä 50-luvulla, siirtynyt ryhmiin ja nyt tällä hetkellä suurin mielenkiinto on organisaatiotason luovuuden tutkimuksessa. Sekä ryhmien että organisaation luovuuden käsittely oli mielenkiintoista, näitä kun pystyi vertaamaan lähes 25 vuoden uran kokemuksella omalla työpaikalla tapahtuneeseen kehitykseen.

Jos jotain vaikutteita tästä sain niin ne liittyvät ryhmien toimintaan; miten erilaiset ihmiset voivat toimia keskenään ja mitkä ovat niitä asioita jotka saavat työryhmän toimimaan tehokkaasti. Aina ei ole selvää että ryhmä tuottaisi edes yhtä paljon tuloksia kuin kukin ryhmän jäsen yksinään toimiessaan. Kirjaa lukiessa oli kuitenkin kiva huomata ettei meidän tutkimusporukkamme näennäisesti päätön eteneminen ole kuitenkaan aivan tarkoituksetonta. Kovin syvällisesti ei kirjassa paneuduttu siihen miten ryhmän erilaisten jäsenten välinen yhteistyö toimii, mutta ei se olisi ollut mahdollistakaan tämän kirjan puitteissa. Yksiselitteistä vastausta tähän ei tietenkään ole. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, kommunikoivat eri tavalla, käsittelevät asioita omalla tavallaan jne. Erilaisten ihmisten ja käyttäytymistapojen yhdistelmiä on lukematon määrä.

Yhdessä vaiheessa jäin vähäksi aikaa miettimään että jos ylivoimaisesti suurimmalla osasta kertoja onnistumme tuottamaan ratkaisun alkuperäiseen ongelmaan niin olemmeko silloin liian rajoittuneita alkuperäisen ongelman kanssa? Onko se ongelma valittu jo siten että tiedämme pääsevämme lopulta ratkaisuun. Matka sinne ehkä vaatii luovuutta, mutta toisaalta lähtökohta ja lopullinen maali on kuitenkin niin hyvin määritelty että epäonnistumisen vaaraa ei oikeastaan ole, on vain vaihtoehtoisia ratkaisuja joista sitten lopulta päätyy lopputulokseksi joko teknisesti paras tai sitten joku toinen joka sopii paremmin yrityksen strategiaan.

Niin, olemmeko silloin liian rajoittuneita ja varovaisia? Vai eikö meillä ole riittävän haasteellisia aiheita? Todellisuushan on se että kaikki, hyvätkään, tutkimuksen tuottamat asiat eivät koskaan päädy tuotteisiin. Syynä voi olla markkinatilanne, olemassa olevat tuotteet ja niiden korvaamisen työläys vs. saatava hyöty, liian kireät aikataulut, liian futuristinen ratkaisu jne. Asian hylkäämisellä en tarkoita suoraan näitä asioita, niihin emme voi vaikuttaa, mutta ajattelin enemmänkin sitä että kuinka moni tutkimusongelma ja sen ratkaisu päätyy kuitenkin tulokseen että tätä voidaan käyttää, tämä on toimiva vs. ne jotka päätyvät tulokseen ei voida käyttää, ei toimi. Vai onko tutkijan mieli sellainen että haluaa tuoda vain positiivisen asian esille omasta tutkimuksestaan eikä halua myöntää että tämä oli lopulta kuitenkin, hmm…, huono.

Yksi töissä paljon käytetty termi on “brainstorming”. Vaikka siitä ajatellaan että näin saadaan paljon taas uutta niin se ei ehkä sittenkään ole kaikkivoipa menetelmä; yksilöt voivat myös olla luovempia yksin ja tuottaa enemmän uusia ideoita kuin ryhmässä. Toisaalta ryhmässäkin on omat vahvuutensa. Mutta mikä on hedelmällisintä? Kritiikitön uusien ideoiden heittäminen alussa vai erilaisten ajatusten kriittinen tarkastelu välittömästi? Monia erilaisia näkökulmia on tähänkin ja varmasti moni asia riippuu siitä millaisia ihmisiä on mukana, mikä on lähtökohta ja mitkä tavoitteet.

Luovuustutkimus on vielä alkutekijöissään, tosin on aihekin aika monimutkainen ja laaja. Konsultit myyvät omaa agendaansa kirjoilla ja väitteillä joissa ei ole tutkimuspohjaa, vaan lähinnä MuTu-tietoa (näitäkin on vuosien varrella nähty). Jännittävästi tämä kytkeytyy myös lukemaani kirjaan Sivistyksen puolustus; onko luovuuden akateemiselle tutkimukselle sijaa? Siitä tutkimuksesta voisi tulla käytännön elämään soveltuvia tuloksia, mutta pohjimmiltaan se tutkimus on aika paljon enemmän kuin lyhytjänteistä metodien kehittämistä yritysten tarpeeseen.

Yritin kovasti mutta en vain voinut välttää taaskaan saamasta silmiini jostain aivojen pimeistä onkaloista Sipilän kuvaa ja kommenttia kaiken maailman dosenteista. Häritsenkö nyt jotenkin uinuvaa karhua tuolla harmaan massan syvyysissä kun luen tällaisia kirjoja? Haamut, jättäkää minut jo rauhaan!

Yhteenvetona: Ehkä hahmotin jotain. Ehkä en. Ehkä sain tästä jotain ajatuksia. Ehkä en. Mistä sen voin tietää? Jatkan matkaa kohti uusia kirjoja. Seuraavaksi on valikoitunut Yuval Noah Hararin “Sapiens, ihmisen lyhyt historia”, olin sen joskus varaukseen laittanut ja eilen se oli tullut minulle lainaan.