En tiennyt mitä lainasin kun tähän Elina Hirvosen kirjan Helmetin valikoimasta poimin. Avoimin mielin lähdin lukemaan ja totesin jo alussa että tämä on tyyliltään kovin erilainen kirja kuin mitä yleensä luen. Kun pääsin loppuun, huomasin että tämä oli sikäli poikkeuksellinen teos että se pisti ajattelemaan monia asioita. Suosittelen lukemaan.

Kirja oli lähes dystooppinen kuvaus Suomesta ja maailmasta kymmenen vuoden kuluttua. Kirjassa oli mielenkiintoista pohdintaa taustalla lapsen kasvatuksesta, lapsen saamasta paineesta kavereilta ja koulusta sekä siitä miten se voi vaikuttaa kuhunkin. Miten vanhemmat voivat hoitaa lapsen ongelmia jos omat eivätkä muidenkaan keinot riitä? Pienet muutokset ympäristössä voivat tuoda toivoa ja samoin toiset muutokset suistavat elämän taas raiteiltaan. Aika raadollista, mutta toisaalta se toi mieleen asioita omasta lapsuudesta ja nuoruudesta peruskoulun ajoilta. Ei ollut elämä helppoa silloin.

Kirjassa on hyvin nivottu yhteen monia asioita jotka aiheuttavat ahdistusta meidän nykyisessä yhteiskunnassa ja kehitelty siitä skenaario miten ne voivat vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja johtaa radikaaleihin toimiin. Vaikka tämä on fiktiota, niin silti voi hyvin kuvitella miten helposti voidaan herkkiä, ahdistuneita tai muuten epätoivoisia ihmisiä värvätä mukaan tällaiseen. Pelottavan yksinkertaista näin globaalin kommunikaation ollessa vaivatonta ja nopeaa.

Paljon on puhuttu mielenterveyden ongelmista ja siitä miten heikolla potilaiden hoito on. Ehkä näihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota ja käyttää rahaa enemmän niin että pystyttäisiin parantamaan hoitotuloksia. Se olisi yksilön sekä yhteiskunnan kannalta erittäin hyödyllistä. Olisiko vaikka liikennemerkkiuudistuksen rahat voinut käyttää tähän? Voisiko joskus miettiä että mikä on tärkeää ja mikä ei?