Aleksi syntyi ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Oulussa. Hän yritti elää niin normaalia lapsuutta kuin pystyi, mutta tumma ihonväri vaikutti kaikkeen. Kiusaaminen ja syrjintä jatkui koko kouluajan eikä jäänyt pelkästään siihen vaan samaa sai tuntea aikuisten osalta myös vapaa-ajalla. Hänestä tuli loistava uimari, mutta hän lopetti sen teininä. Peruskoulun jälkeen hän ei mennyt äidin toiveiden mukaan lukioon vaan eristäytyi muista.
Kun Aleksi täytti 18 vuotta, hän lähti suoraan Ranskaan ja värväytyi muukalaislegioonaan. Siellä puhut ja ymmärrät ranskaa heti alusta alkaen, ja jos et niin saat turpaasi. Viiden vuoden sopimusaika siellä oli kovaa aikaa, moni ei sitä kestänyt vaan pakeni kesken kaiken. Koulutuskauden jälkeen Aleksi kiersi myös sotimassa, muun muassa Afganistanissa. Muukalaislegioonan sopimuksen päätyttyä Aleksi palasi Suomeen ja kävi täällä pakollisen armeijan minkä jälkeen hän muutti Afrikkaan ja toimi siellä henkivartijana.
Ukrainaan hän lähti heti sodan alettua 2022, hän oli päättänyt auttaa pientä maata kun naapurimaa hyökkäsi raukkamaisesti sen kimppuun. Sota-aika ei ole sankaritarinoita ja juhlaa vaan kirjassa pääsee näkemään myös sen todellisuuden uutisten takana. Vaikka olet huippukoulutettu sotilas ja selviäisit ilman ulkoisia naarmuja, sisäiset vammat ovat pahoja.
Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) on tuttu ja yleinen sodassa mukana olleille ja siitä Aleksikin kärsi. Kuinka moni on tehnyt itsemurhan sen takia kun ei ole saanut apua? Kun hänen komennuksensa Ukrainassa oli ohi, hän sai apua vointiinsa. Aleksi ei ole lopulta mikään rauhallinen sielu joka asuu pitkään yhdessä paikassa, joten hän päätti että hän auttaa henkisellä puolella niin monia kuin mahdollista paikan päällä.
Tuomas Kyrö keräsi kirjan haastattelemalla Aleksia, hänen omaisiaan, sodassa mukana olleita ja muita tuttuja. Kertomus avaa hyvin Aleksin (tai Samulin mikä oli hänen syntymänimensä) menneisyyttä ja tapahtumia mitkä johtivat lopulta hänen ammattiinsa palkkasotilaana. Kannattaa lukea, ehdottomasti.