Ilkka Lappalainen sai sosialistisen herätyksen nuorena, 60-70 lukujen taitteessa. Hän oli porvariperheestä, mutta tuolloinen kasvatus ei taannut että lapset olisivat jatkaneet vanhempiensa linjalla. Hän liittyi taistolaisiin, eli vähemmistökommunisteihin. Hänen uskonsa kommunismin hyvyyteen ja Neuvostoliiton mahtavuuteen oli vankkumatonta siinä vaiheessa.
Toimittajan uralle Lappalainen lähti ideologiansa mukaan Hämeen Yhteistyö -lehteen missä eteni päätoimittajaksi 1981, sen jälkeen hän oli hetken Yhteistyö-lehdessä päätoimittajana. Tästä matka jatkui Neuvostoliiton rahoittaman Maailma ja Me -lehden päätoimittajaksi 1985 ja siinä hän toimi lehden lakkauttamiseen saakka vuoteen 1992.
Vaikka Lappalainen nojaa edelleen ideologiassaan vasemmalle, on matka ollut kuoppainen. Hänen uskonsa kommunismiin ja Neuvostoliittoon alkoi horjua aluksi pikkuhiljaa ja sen jälkeen yhä kiihtyvään tahtiin mitä enemmän hän sai tietää Neuvostoliitosta ja mitä useammin hän pääsi maassa vierailemaan.
Neuvostoliiton hajottua, hän ei enää uskonut itänaapurin kaikkivoipaisuuteen ja lopulta 1992 hän kääntyi myös myönteiseksi Natoon liittymiselle. Tuo entinen unelmanaapuri olikin osoittautunut sisäisesti suureksi saatanaksi.
Tämä oli ihan mielenkiintoinen kirja kommunistin näkökulmasta Neuvostoliittoon ja heidän yhteiskuntarakenteeseen sekä samalla siihen miten suuri vaikutus Neuvostoliitolla ja sen kommunistisella puolueella oli Suomeen tuona suomettumisen aikana.