Elviksen elämästä kertova, tänä vuonna julkaistu raina löysi tiensä HBO:lle suhteellisen aikaisin, pyöriihän se vielä elokuvateattereissakin kesäkuun lopun ensi-illan jälkeen. Pippuripihvit tulille ja Amaretto auki: odotukset olivat suuret kun ryhdyimme katsomaan tätä kehuttua leffaa, josta pääosan esittäjälle Austin Butlerille povattiin jopa Oscaria jonkun lehden kannessa (olikohan se viihdemaailman tositietäjä Seiska?).
Elokuva lähtee liikkeelle aika myöhäisestä vaiheesta Elviksen elämää, olisin odottanut vähän enemmän käsittelyä aivan uran alkuvaiheista, miksei jopa varhaisemmasta nuoruudesta, mutta sitä ei koskaan tullut. Tarina hyppäsi suoraan siihen vaiheeseen missä manageri Tom Parker (Tom Hanks) iskee kyntensä tähän laulumaailman lupaukseen.
Koko elokuva tuntui vähintäänkin sekavalta eikä koskaan oikeastaan ollut selvää missä vaiheessa uraa mentiin. Vuosiluvut olivat hämärän peitossa ja muutamista leffassa vilahtaneista uutisista, kuten senaattori Kennedyn kuolemasta, pystyi päättelemään mikä vuosi oli menossa. Musiikki jäi jotenkin sivuraiteelle ja ihmisiä tuli ja meni vähän väliä. Kieltämättä en pysynyt aina mukana tarinassa.
Vasta aivan elokuvan lopussa, siinä vaiheessa kun Elviksen ura ja elämä oli käytännössä jo menossa pakettiin, päästiin sellaiseen fiilikseen mitä olisi odottanut alusta asti. Loppu oli siis hyvä, mutta se ei enää pelastanut tätä yli 2,5 tuntista pätkää.
Meidän virallinen Oscar-komitea ei jakaisi yhtään pystiä tälle leffalle. Butler Elviksenä veti suorituksensa niin hyvin kuin mahdollista näissä olosuhteissa mutta Tom Hanks oli kuin varjo entisestä, verrataanpa vaikka hänen Forrest Gump -rooliin. Käsikirjoittaja ja ohjaaja ansaitsisivat ennemminkin keppiä kuin Oscareita.