Tämä oli kevyesti ja kansantajuisesti kirjoitettu kirja siitä miten maapallo on vuosimiljoonien varrella kehittynyt ja miten tutkijat ovat selvittäneet maankuoren ja eliöstön kehittymistä ja tuhoutumisia matkan varrella. Vaikka ote on kevyt niin asia on kuitenkin painavaa.
Itselle tässä oli paljon mielenkiintoisia asioita jotka ovat periaatteessa tuttuja, mutta yksityiskohdat asioiden etenemisestä ovat olleet hämärän peitossa. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon miten mannerlaatat löydettiin, miten niiden liikkuminen toisiinsa nähden lopulta todistettiin ja mitä kaikkea mannerten liike on tehnyt merivirroille ja ilmastolle. Etelämannerkin menetti eliöstön ja kasviston kun lämmin merivirta päiväntasaajalta tyrehtyi ja ilmasto muuttui kylmäksi. Yllätyksenä tuli ehkä myös se miten myöhäisessä vaiheessa, siis vasta viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana näistä on tullut tieteellisesti hyväksyttyjä tosiasioita.
Pienenä sivujuonteena kirjassa sivuttiin tutkijoiden teorioiden vähättelyä. Edistykselliset tutkijat ovat kohdanneet aina melkoista vastustusta kun he ovat esittäneet jotain valtavirrasta poikkeavaa teoriaa joka voisi paremmin selittää tapahtuneita. Näin on tapahtunut aina ennen ja tapahtuu varmaan yhä edelleen. Kyllä, omankin väikkärin ratkaisu on varmasti paljon edistyksellisempi kuin mikään nykyinen tekniikka liikenteen välittämiseksi Internetissä, mutta eihän sitä kukaan ota kuuleviin korviinsa. Pitäkää tunkkinne, nähkää sitten muutaman kymmenen vuoden kuluttua kuinka se tulee olemaan mullistava järjestelmä. Pystyttäkää minulle patsas Kukkaromäen kääntöpaikalle ja tehkää siitä pyhiinvaelluskohde.
Tämä kirja on suositeltavaa lukemista vähänkin maan historiasta kiinnostuneille joilla on esim. paleontologian opinnot jääneet vähän vaiheeseen ja konkreettisin asiaan liittyvä toimenpide on ollut kuolleen sammakon törkkiminen tikulla ojan pientareella. Fossiilien etsintä ei ole ihan helppoa, ei voi vain mennä päiväreissulle paikalle ja poimia näytteitä koriin kuin sieniä. Paljon matkustamista, turhia matkoja, etsimistä, ulkona yöpymistä ja joskus on saattanut jotain jopa löytääkin. Kuukausien ja vuosien työtä. Toki ihan peruskartan perusteella voi tehdä jo hahmotelmia minne kannattaa mennä etsimään joten täysin hakuammuntaa ei homma kuitenkaan ole. Epäilemättä mielenkiintoista mutta joskus varmaan hyvinkin turhauttavaa.
Sekin nyt selvisi että kasvihuoneilmiö on tietysti ruotsalaisen keksimä – kuinkas muutenkaan; Arrhenius hoksasi tämän mahdollisuuden jo katsoessaan ensimmäisiä teollistuvan maailman savupiippuja. Poltamme hiilen savuna ilmaan joka tarkoittaa globaalia lämpenemistä. No, reilut sata vuotta myöhemmin olemme lähinnä vain teoriassa viisaampia, mutta käytännössä mitään parannusta ei tapahdu. Toisaalta, mitä muutakaan voi odottaa kun maailman johdossa istuu denialisteja tupeet enemmän tai vähemmän hurrikaanituulessa hulmuten.
Kirjan lopussa oli vielä pitkä lista lähdemateriaalia josta löytyisi kymmeneksi vuodeksi hyvää luettavaa. Taitaa jäädä minulta tekemättä. Katsotaan.