Olin joskus kauan sitten tämän kirjan varausjonossa mutta poistin sen kun totesin että otan sen sitten joskus kun se on helpommin saatavilla. Nyt, pitkän ajan jälkeen se tuli yhdeksi Helmetin suosittelemista kirjoista ja lainasin sen. Alkuoletus oli tietysti että tämä on lätkäjätkän kirja jossa on rosoja ympärillä. Mutta olin kovin väärässä. Tämä oli kirja niistä rosoista ja lätkä oli siinä ympärillä. Tämä on hyvin raadollinen tarina siitä mihin päihteet voivat elämän viedä. Kirjan lukeminen teki paikoin pahaa ja päässä pyöri kysymys “miksi, miksi, miksi”. Nämä kysymykset olivat ennen kaikkea Markon oman elämän ja hänen perheensä puolesta, mutta toisaalta tietysti sen takia että meillä olisi voinut olla yksi juhlittu NHL tähti enemmän Selänteen, Kurrin, Koivujen ja muiden rinnalla.

Itse muistan Jantusen hyvänä pelaajana, mutta en 90-luvulla kovinkaan aktiivisesti seurannut liigalätkää. Katsoin siihen aikaan lähinnä vain maajoukkueen pelejä, liiga tuli mukaan oman kiinnostuksen piiriin vahvasti vasta 2000-luvun puolella. Mutta siitä huolimatta, onhan hän ollut yksi pelaaja joka on jäänyt mieleen jo ajasta ennen vuosituhannen vaihdetta.

Tästä kirjasta on pakko sanoa että se vetää aika sanattomaksi. Tämä on surullinen tarina loistavasta kiekkoilijasta joka olisi voinut nousta ties kuinka suureksi tähdeksi jopa NHL:ssä jos vain henkilökohtainen elämä olisi ollut hallinnassa. Perheen kanssa hän eli normaalia ja hyvää elämää (siis hyvä isä ja mies, paitsi kun lähti omille teilleen säännöllisesti alkoholin huuruisille reissuilleen päiviksi) ja kiekkoillessa hän oli suorastaan elementissään. Kodin ja hallin ulkopuolella elämä meni vahvasti väärälle uralle jo aikaisessa vaiheessa ja alamäki oli jatkuva.

Vaikka sitä ei kirjassa sanottu suoraan niin tulee väistämättä mieleen että hyväntahtoinen Jantunen joutui monesti hyväksikäytetyksi rahojensa ja maineensa takia. Ehkä vielä surullisempi hyväksikäyttötapaus on Matti Nykänen joka olisi tarvinnut aikanaan hyvän luottohenkilön vierelleen, eikä mitään rahan- ja julkisuudenahneita kavereita. Luonnollisesti tällaisissa tilanteissa alkoholi on erinomainen väliaine sekä tuomaan kavereita että pitämään heidät siinä ympärillä. Päihteet olivat Jantusella jossain määrin kuuluneet kuvioihin jo teinivuosista saakka, mutta hiljalleen peliuran edetessä alkoholin lisäksi mukaan tulivat kokaiini ja lopulta amfetamiini. Ne ottivat vuosien varrella yliotteen joka räjähti täysin käsiin peliuran päätyttyä 2010.

Kirjan tarina ja minun jääkiekon seuraaminen yhdistyy maaliskuussa 2009 kun Blues pudotti Pelicansin play-offsissa puolivälierissä otteluvoitoin 4-3. Tätä tuuletimme silloin, tietämättä mitä vastustajan paidassa viilettävän Marko Jantusen mielessä liikkui viimeisessä pelissä 24.3. ja mitä hänellä oli mielessä pelin jälkeen tapahtuvaksi kun kesäloma heille alkoi. Hyvä ettei tullut itku silmään siinä vaiheessa kirjaa lukiessa.

Monen vuoden huume- ja velkakierteen jälkeen vuonna 2015 Jantunen pääsee Avominne-klinikan asiakkaaksi. Siinä vaiheessa hänen omaa sekä läheisten henkeä uhattiin velkojen perinnän yhteydessä ja sitä hän ei enää sietänyt. Omalla elämällä ei siinä vaiheessa ollut niinkään väliä, mutta muita ei saanut satuttaa. Siitä lähti hänen kuntoutumisensa ja paluu elämään. Kirja päättyi vuoteen 2016 mutta tämän hetkisen tiedon mukaan Jantusen päihteettömyys on jatkunut ja hän on edelleen töissä Avominne-klinikalla tarjoamassa apua muille sitä tarvitseville.

Vaikka tässä kirjassa päästään haistelemaan myös sitä kuuluisaa glamouria, niin se jää kuitenkin hyvin marginaaliseksi asiaksi. Ennemminkin lukiessa on epätoivoinen olo siitä että miksi asiat menivät niin kuin menivät. Miksi kukaan ei pystynyt auttamaan ajoissa? Vai onko se niin että sen täytyy lähteä itsestä sisältä eikä muiden ohjeita juuri kuunnella? Tätä kirjaa suosittelen ehdottomasti luettavaksi, mutta varoitus siitä että tämä ei ole mikään lätkäjätkän hehkutuskirja, vaan hyvin surullinen kertomus siitä miten elämä voi heittää ihmisen täysin raiteiltaan ja kaataa huipulta katuojaan.