Niki Laudan kuljettajaurasta en paljoakaan muista, itse aloin seuraamaan formuloita vasta -82 loppukaudesta kun Rosbergin maailmanmestaruus alkoi olla mahdollista. Eipä silti, ei televisiosta tainnut juuri kisoja tulla kuin satunnaisesti, olisikohan Monacon GP ollut se joka näytettiin jossain muodossa. Tämä kirja avaa hienosti hänen uraansa sekä sen jälkeisiä tapahtumia niin erilaisissa tehtävissä autourheilun parissa kuin myös omassa lentoyhtiössään. Kirjassa on paljon hänen formulapiireistä tuttujen ihmisten kertomuksia, niin kuljettajien, tallihenkilökunnan, toimittajien kuin muidenkin.

En tiennyt että Lauda oli lähtöisin varakkaasta perheestä, mutta sen sijaan että he olisivat tukeneet Nikiä tämän F3 ja F2 urien alussa, he pistivät kapuloita rattaisiin sen minkä ehtivät. Heidän mukaansa Nikin olisi pitänyt ajamisen sijaan keskittyä jatkamaan perheyrityksen johdossa. Niki oli kuitenkin itsepäinen ja hoiti itselleen aina tarvittaessa rahoituksen vaikka isoisä sai jopa sponsorisopimuksen kumottua jota Niki olisi tarvinnut.

Urheilijana Lauda oli tinkimätön ja nosti kuljettajien kuntovaatimuksetkin uudelle tasolle. Muiden keskittyessä hurvitteluun, Lauda hoiti omaa kuntoaan jotta jaksoi paremmin keskittyä kilpailemiseen. Ensimmäisen vaiheen formuloissa hän päätti varsin omaan tyyliinsä, totesi vain kesken harjoitusten että tämä riitti nyt, ilmoitti päätöksestään tallipäällikölle ja lähti lentokentälle. Näihin aikoihin hän perusti lentoyhtiön ja se toimi piikkinä lihassa Itävallan valtion lentoyhtiölle Austrian Airlinesille. Tästäkin on monia hyviä tarinoita ongelmista jotka Lauda suorapuheiseen tyyliinsä hoiti aina kotiin.

Lauda palasi kuitenkin vielä formuloihin ja voitti maailmanmestaruuden 1984, mutta totesi jo siinä vaiheessa että nopeampiakin kuljettajia on radalla joten hän lopetti pian tämän jälkeen kilpailemisen. Tämän jälkeen hän keskittyi lähinnä lentoyhtiön johtamiseen. Tämä ura sai vakavan takaiskun 1991 kun yhtiön kone putosi Thaimaassa. Onnettomuus oli lähellä lopettaa lentoyhtiön toiminnan sillä Lauda sanoi lopettavansa yhtiön jos onnettomuuden syyksi paljastuisi hänen oma tai yhtiön huolimaton toiminta. Lopulta vuoden kuluttua selvisi että vika oli Boeingin koneessa ja hän sai neuvoteltua menehtyneiden omaisille vielä korvauksen Boeingilta.

Lauda oli aina suorasanainen, hän ei koskaan kierrellyt ja kaarrellut asioissa eikä harrastanut turhaa juttelua. Hän ei myöskään paljoa piitannut mitä sai sanoa ja mitä ei vaan laukoi useimmiten tosiasiat sellaisina kun hän ne näki. Tämä aiheutti melkoisesti ongelmia mm. tiedotusvastaaville hänen toimiessaan formulatallien tehtävissä. Kaikki kuvaavat häntä avoimena ja helposti lähestyttävänä jolla oli aina aikaa toimittajille ja katsojille. Hän oli hyvin poikkeuksellinen ihminen noissa piireissä.

Pitänee katsoa myös Rush (2013), joka kertoo 1976 vuoden MM-taistelusta Huntin ja Laudan välillä. Tuona vuonnahan Lauda ajoi pahan kolarin Nürburgringillä joka oli vähällä viedä hänen henkensä. Kuukauden kuluttua onnettomuudesta hän oli kuitenkin takaisin tositoimissa ja taisteli kauden loppuun asti mestaruudesta vaikka pään palovammojen peittämät siteet olivat verisiä kisojen jälkeen. Jännityksen poistamiseksi kerrottakoon että Hunt vei kyseisen vuoden mestaruuden.

Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea jos aihe vähääkään kiinnostaa.